Edellisillä sivuilla olemme jo esitelleet muutamia perustapoja yhdistellä viinejä erilaisiin ruokiin. Tässä jatkamme samasta aiheesta hieman lisää.
Ruoan voimakkuuteen ja aromikkuuteen ei vaikuta pelkästään raaka-aine, vaan vähintäänkin yhtä merkittävästi ruoan valmistustapa - samahan pätee viininkin makuun. Ehkäpä tärkein yksittäinen viinin valintakriteeri voisi olla ruoan voimakkain tai selvimmin esiinpistävä ominaispiirre. Hyvä esimerkki on mm. savustaminen, joka tuottaa erittäin intensiivisen aromaattisen ominaismaun. Tämä vaatii vastaavasti viiniltä melkoista aromikkuutta, olematta silti välttämättä voimakas rakenteeltaan - savustaminen ei juurikaan tee ruoan rakenteesta voimakkaampaa, vaan päinvastoin se saattaa jopa keventää kalan rasvaisuutta. Mutta kokonaisuus ratkaisee, ja aterian muut osat, kuten esimerkiksi kastike, saattavat olennaisesti lieventää esimerkiksi tätä savustuksen antamaa aromaattisuutta.
Hienon viinin seuraksi suosittelemme suhteellisen yksinkertaisia ja selkeämakuisia ruoka-annoksia (kuten esimerkiksi paahtopaistia). Vastaavasti hienovaraisten ruokien kanssa suosittelemme nautittavaksi melko helppomakuisia viinejä, jotka eivät ole kovin voimakkaita. Näin ruoan hienot piirteet pääsevät paremmin esille.
Ehdotamme seuraavassa joitakin viinejä eri ruokien kumppaniksi. Painotamme edelleen sitä, että sopivin viini sinulle on se mistä itse eniten pidät: siispä lempiruokasi kanssa sopii mitä todennäköisimmin lempiviinisi. Seuraavat ovat vain meidän ehdotuksiamme, eivät mitään yleisiä totuuksia.
Aperitiivi
Aperitiiviksi voit nauttia lähestulkoon mitä tahansa itseäsi miellyttävää viiniä. Perinteisesti aperitiivejä ovat kuohuvat viinit, samppanjat etunenässä. Ruokahaluja herättäviä aperitiiveja ovat myös kuivat ja aromikkaat valkoviinit (sauvignon tai chenin blanc, riesling) ja sherryt. Aperitiivina maistuvat ehkä meidän tavoistamme hieman poiketen myös makeat valkoviinit.
Alkuruoat
Antipasto
Italialaisen antipaston kanssa tarjoamme melko hedelmäistä ja nuorekkaan oloista viiniä. Suosittelemme samasta maasta tulevia kuivia valkoviinejä (esimerkiksi Soaven viinejä) tai nuorekkaita, hapokkaita punaviinejä.
Artisokka
Viinietikkaisen kastikkeen kanssa:
Tarjoa hyvin aromikasta ja hapokasta sauvignon blanc -rypäleestä valmistettua viiniä. Valitse mieluimmin eurooppalaista varmasti hapokasta viiniä.
Hollandaisekastikkeen kera:
Tarjoa melko täyteläistä ja hapokasta kuivaa valkoviiniä.
Avokado
Katkarapujen, rapujen tms. kanssa:
Aromikas, melko täyteläinen valkoviini. Kokeile Sancerren tai Chablis’n viinejä. Myös kuivaa roseeta.
Carpaccio
Häräncarpaccio
Helppo ruokalaji viinien valinnan kannalta. Kokeile italialaisia punaviinejä tai tyylikkäitä chardonnay-viinejä. Juhlavaan tilaisuuteen jopa samppanjaa.
Lohicarpaccio
Hyvät ja melko täyteläiset chardonnayt ja kuohuviinit.
Ankan- ja hanhenmaksa
Hyviä yhdistelmiä makeiden viinien kanssa. Bordeaux’n makeat sauternes- tai makeat riesling- ja gewürztraminer-viinit. Vastakkaiset maut (suolaisuus ja makeus) toimivat hyvin yhdessä.
Kalaterriinit ja pateet
Kuivat ja melko aromikkaat viinit sopivat hyvin yhteen melko mietojen ja silkkisten terriinien kanssa. Suosittelemme kuivia riesling-viinejä Saksasta tai Uudesta maailmasta, Chablis’n ja muiden viileiden alueiden chardonnay-viinejä.
Kraavilohi
Suosittelemme melko täyteläisiä, runsaan hedelmäisiä viinejä, esimerkiksi Uuden maailman tai Chablis’n chardonnayta. Hyvä yhdistelmä on mielestämme myös kraavilohi ja aavistuksen verran makeat riesling-viinit.
Leikkeleet
Kylmät lihaleikkeleet kaipaavat seurakseen hedelmäistä ja kevyehköä, mielellään hieman hapokasta viiniä. Kokeile Beaujolais’n tai Italian kevyitä punaviinejä tai yksinkertaisia pinot noir -viinejä.
Maksapatee
Suosittelemme runsasta, makeaa tai makeahkoa viiniä. Kokeile makeiden, jalohomeisten tai myöhään poimittujen riesling- tai gewürztraminer-viinien kanssa.
Meloni
Makeat ja aromikkaat valkoviinit. Kokeile myös madeiraa tai aromikasta viognier-viiniä.
Parsa
Parsaa on aina pidetty hieman hankalana viiniin yhdistettävänä, koska se on hieman karvaan makuinen. Parhaiten viineistä yleisesti ottaen soveltuvat sauvignon blanc -rypäleestä valmistetut aromikkaat viinit.
Liemet ja keitot
Bouillabaisse (välimerihenkinen kalakeitto)
Suosittelemme kuivia, runsaan aromikkaita, hieman yrttisiä ja ruohoisia sauvignon blanc -viinejä ja nuoria, raikkaita ja kevyitä chardonnay-viinejä.
Gazpacho (kylmä tomaattikeitto)
Kokeile fino-sherryä tai espanjalaisia, runsaita valkoviinejä.
Kirkas kalakeitto
Kuivat mutta runsaan hedelmäiset valkoviinit, joissa on myös reilua hapokkuutta. Sauvignon blanc-, semillon- ja riesling-rypäleistä valmistetut valkoviinit.
Lihaliemi
Kuiva tai hieman makea sherry.
Minestrone
Runsaan hedelmäiset, yksinkertaiset punaviinit. Kokeile myös kuivan sherryn kanssa.
Sienikeitto
Kermaisen sienikeiton kanssa nautittavaksi voit valita keiton makua tukevia, samantyylisiä, hieman tammisia chardonnay-viinejä.
Sipulikeitto
Sipulikeiton hieman hapokkaan maun kumppaniksi suosittelemme viiniä, jonka hapokkuus pystyy kilpailemaan keiton kanssa. Kokeile voimakkaan hapokasta sauvignon blanc-, riesling- tai Chablis’n chardonnay-viiniä. Voit myös valita kevyen ja hieman hapokkaan italialaisen tai Beaujolais’n punaviinin.
Kalat ja äyriäiset
Kampela, meriantura
Suosittelemme täyteläisiä ja hieman tammisia chardonnay-viinejä. Varsinkin, jos kumppanina on vielä runsas kastike.
Katkaravut
Tarjoa tyylikkäiden, kuivien ja melko täyteläisten valkoviinien kanssa. Katkaravut vahvistavat usein viinin makua. Uuden maailman chardonnay- ja riesling-viinit ja Bourgognen yksinkertaisemmat valkoviinit.
Lohikalat
Paistetut:
Runsaat, melko täyteläiset ja hieman tammiset valkoviinit, kuten Uuden maailman chardonnayt. Vaihtoehtoisesti voit kokeilla aromikkaita riesling-viinejä. Suosittelemme myös kuivia, mutta hedelmäisiä rosee-viinejä.
Pariloidut:
Kuivat, hennosti tammiset valkoviinit käyvät hyvin yksiin pariloinnista syntyneen paistopinnan maun kanssa. Kokeile myös raikkaan aromikkaita mutta täyteläisiä riesling-viinejä.
Savustetut:
Kuivat mutta aromikkaat valkoviinit. Loiren laakson sauvignon blanc -viinit ja saksalaiset rieslingit. Hennosti tammiset viinit sopivat myös savuisen arominsa vuoksi hyvin. Kokeile myös kuivaa sherryä.
Osterit
Pohjois-Ranskan kuivat ja aromikkaat valkoviinit, kuten Loiren laakson Muscadet- ja Chablis'n chardonnay-viinit. Kokeile myös Bordeaux’n kuivia ja aromikkaita valkoviinejä.
Rapu ja hummeri
Aromikkaat ja tyylikkäät valkoviinit, joissa on myös reilua hapokkuutta. Sauvignon blanc-, kuivat riesling- ja viileiden alueiden chardonnay-viinit.
Siika, kuha ja ahven
Kevyesti valmistettu:
Kevyet, herkkäaromiset ja hedelmäiset valkoviinit, joissa on myös tuntuvaa hapokkuutta. Italialaiset ja muut ei-tammiset valkoviinit.
Raskaampien kastikkeiden kera:
Tuhdimmat kastikkeet aiheuttavat sen, että hennot viinit eivät välttämättä enää pärjää, vaan viinissä olisi hyvä olla runsasta hedelmäisyyttä ja aromikkuutta. Viinin hento tammisuuskaan ei ole pahasta.
Simpukat
Aromikkaat Loiren laakson Muscadet-viinit tai pirteät chardonnay-viinit viileiltä alueilta.
Lihat ja linnut
Ankka
Valitse erittäin runsas valkoviini (esimerkiksi tuhti chardonnay) tai riistainen punaviini Rhônesta tai Bordeaux’sta.
Broileri ja kana
Grillattu, pariloitu:
Tuhdimmat ja tammiset chardonnay-viinit tai kevyet, hieman paahteiset ja hillomaiset punaviinit esimerkiksi Espanjasta.
Itämaiseen tapaan valmistettu:
Kokeile hieman raskaampia ja mausteisempia viinejä, esimerkiksi Alsacen riesling-, tokay-pinot gris- ja gewürztraminer-viinejä
Pata (esimerkiksi Coq au vin):
Hedelmäiset, hieman kehittyneet pinot noir -punaviinit sopivat mielestämme täyteläisen pataruoan kanssa hyvin.
Härkä ja nauta
Grillattu: Keskitäyteläiset, hedelmäiset ja hennosti tammiset ja tanniiniset punaviinit.
Haudutettu: Kevyemmät, pehmeätanniiniset punaviinit. Kokeile myös hieman hapokkaita bourgognen pinot noir -viinejä.
Pataruoka: Hieman mausteiset ja kypsät, pehmeätanniiniset punaviinit esimerkiksi Rhônesta tai Espanjasta.
Paistit: Kehittyneitä ja maultaan jo pehmenneitä, mutta hedelmäisiä punaviinejä esimerkiksi Espanjasta tai Australiasta.
Pihvit: Hieman punertavaksi kypsennettäessä jätetyn pihvin kanssa kannattaa tarjota tuhteja, tanniinisia punaviinejä. Cabernet sauvignonit ja syrah-viinit ovat kokeilemisen arvoisia.
Lammas
Voimakkaan lampaanlihan kanssa voit kokeilla voimakasta punaviiniä. Mielestämme Bordeaux’n cabernet sauvignon -viinit tai vastaavat viinit muualta maailmasta sopivat hyvin. Kokeile myös Riojan tuhteja punaviinejä.
Poro ja hirvi
Riistaisen lihan kanssa sopii mielestämme hyvin kypsä ja monipuolinen Riojan punaviini. Kokeile myös kypsyneitä syrah tai grenache-viinejä.
Porsas
Fileeruoat: Porsaan fileestä valmistetut ruoat eivät vaadi hennon makunsa tähden voimakkaita viinejä. Kevyemmät, hieman paahteiset punaviinit sopivat hyvin. Voit tarjota myös voimakkaan aromaattisia valkoviinejä esimerkiksi Alsacen alueelta.
Grillattu: Suosittelemme viiniksi makuja mukailevia, paahteisia ja hedelmäisiä punaviinejä esimerkiksi Espanjasta. Kokeile myös voimakkaasti tammisen chardonnayn tai tammisen Bordeaux'n valkoviinin kanssa.
Kinkku: Hieman rasvaisen kinkun kanssa suosittelemme hedelmäistä punaviiniä tai runsaan aromikasta Alsacen alueen valkoviiniä.
Riistalinnut
Suosittelemme riistaisia, kypsyneitä pinot noir -viinejä Bourgognesta tai Uudesta maailmasta. Kokeile myös kypsiä tempranillo-viinejä.
Sisäelimet
Munuaiset
Suosittelemme hieman maalaismakuista Rhônen, Italian tai itäisen Euroopan punaviiniä.
Maksa
Kokeile nuorta ja hedelmäistä punaviiniä, esimerkiksi Bourgognesta tai Pohjois-Italiasta.
Kasvisruoat
Juustolla kuorrutetut kasvikset (esim. kukkakaali)
Kokeile aromikkaita ja raikkaita valkoviinejä, esimerkiksi Sancerren sauvignon blanc- tai Saksan kuivia riesling-viinejä.
Grillatut tai paistetut kasvikset
Suosittelemme keskitäyteläisiä ja runsaan hedelmäisiä punaviinejä esimerkiksi Italiasta tai Etelä-Ranskasta.
Ratatouille
Kokeile hyvin elinvoimaisia ja nuorehkoja punaviinejä, esimerkiksi Italiasta tai Itä-Euroopasta.
Runsaasti sieniä sisältävät ruoat
Sienet ovat hyvin viiniystävällisiä raaka-aineita. Tyylikkäät ja kehittyneet punaviinit.
Sipulipiiras
Tarjoa hedelmäisten ja runsaiden, hieman mausteisten valkoviinien kanssa. Alsacen ja Australian riesling- ja gewürztraminer-viinit sopivat hyvin.
Täytetyt paprikat ja munakoisot
Kokeile eloisien ja hedelmäisten punaviinien kera. Italialaiset, kreikkalaiset ja eteläranskalaiset, myös Uuden maailman nuorehkot punaviinit.
Juustot
Tuorejuustot (esim. mozzarella)
Tarjoa hyvin raikkaita, kevyitä valkoviinejä, esim. italialaisia ja portugalilaisia valkoviinejä. Beaujolais’n ja Italian nuoret punaviinit sopivat hyvin. Vuohenjuuston kanssa suosittelemme aromikasta ja hapokasta sauvignon blanc -viiniä.
Kovat, kypsytetyt juustot
(esim. Gouda, Gruyère, Cantal, Cheddar jne.)
Tarjoa tyylikkäiden ja runsaiden cabernet sauvignon- tai syrah-viinien kanssa.
Sinihomejuustot
Suolaisen juuston parhaat kumppanit ovat mielestämme vastamaun - makean - perusteella jalohomeinen valkoviini Sauternesta tai Tokajista ja tyylikäs, runsas portviini.
Valkohomejuustot
Tuoreiden juustojen kanssa suosittelemme täyteläistä ja tyylikästä chardonnay-viiniä Bourgognesta, kypsyneen valkohomejuuston kanssa hedelmäistä Beaujolais’ta, tai eteläisen Rhônen viiniä. Miksipä ei itäeurooppalaista, hedelmäistä punaviiniä.
Jälkiruoat
Hedelmät
Tuoreet:
Suosittelemme makeita, selkeämakuisia viinejä. Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese Saksasta ovat kokeilemisen arvoisia. Myös väkevät viinit.
Kuivatut hedelmät:
Näissä ei ole runsaasti makeutta, mutta sen sijaan hapokkuutta ja aromikkuutta. Suosittelemme jalohomeisia viinejä Sauternesista, Unkarista ja Saksasta.
Piirakat (omena, päärynä):
Kaikki makeat ja aromikkaat viinit.
Jäätelöt ja sorbetit
Väkevät viinit sekä makeat, esimerkiksi italialaiset kuohuviinit.
Kermahyytelöt
Kokeile makeita, selkeämakuisia, ei liian moniulotteisia viinejä. Esimerkiksi saksalaisia Beerenauslese- ja Trockenbeerenauslese-viinejä.
Marjat
Valitse makeita mutta hyvin hapokkaita viinejä. Kokeile Uuden maailman Late Harvest -viinejä tai Sauternesin jalohomeisia viinejä. Suosittelemme myös tuoreita mansikoita hyvän ja kehittyneen Bordeaux’n punaviinin kanssa.
Pähkinäiset jälkiruoat
Suosittelemme Oloroso-sherryä, madeiraa ja Tawny-portviiniä.
Suklaa-aromiset jälkiruoat
Suklaa-aromisten jälkiruokien kanssa suosittelemme Tawny-portviiniä, kevyempien, vaahtotyyppisten kanssa makeaa, italialaista Asti-kuohuviiniä. Sauternesin viinintuottajat suosittelevat runsaita, jalohomeisia viinejään suklaisten jälkiruokien kanssa
|