31.8.2010 KALIFORNIAN SADONKORJUU KOVILLA
Kalifornian tämän vuoden sadonkorjuu on jo nyt aiheuttanut päänvaivaa, vaikka rypäleitä on ehditty korjaamaan vasta viikon verran. Ongelmia ovat aiheuttaneet epävakaat säät ja ennen kaikkea yhä vallitseva huono taloustilanne. Tämä on johtanut siihen, että rypäleitä on runsaasti vielä myymättä, kun niistä normaalina vuosina olisi tehty kaupat jo hyvän aikaa sitten.
Sadosta on kuitenkin tulossa edellisiä vuosia pienempi, sillä helteiden takia menetettiin kymmenisen prosenttia rypäleistä. Sonomassa 20 % sadosta näyttää jäävän kokonaan myymättä ja tuottajien on pian ratkaistava, kerätäänkö kaikkia rypäleitä lainkaan, sillä kerääminen aiheuttaa lisäkustannuksia ennestään tiukoilla oleville viljelijöille. Lisäksi rypäleistä saatava hinta on tänä vuonna pahimmillaan vain puolet aiemmasta.
Viljelijöillä on siis kovat paikat edessä, eikä paljonkaan vaihtoehtoja. Rypäleiden myyminen tappiolla tai niiden jättäminen mätänemään köynnöksiin eivät houkuttele, mutta viineistä maksettava keskihinta on Yhdysvalloissa pudonnut niin reippaasti, ettei kustannuksia saada helposti katettua. Yleisesti näyttää olevan ilmassa ajatus selviämisestä vain jotenkin tästä vuodesta mahdollisimman vähillä vahingoilla.
Ei tämä huono tilanne mikään yllätys tuottajille ole, ennusmerkit olivat nähtävissä jo vuonna 2008, eikä sen jälkeen yli 50 taalan viinipulloille ole juuri ollut ottajia. Hyvät vuodet ajoivat rypäleiden hinnat niin ylös, että reilu pudotus on talouskriisin alla luonnollinen seuraus. Viime vuoden reilu sato näkyy vielä varastoissa, mikä entisestään kiristää tilannetta.
Optimismia viljelijöiden keskuudessa silti vielä siis on, syyskuun puoleenväliin mennessä selviää lopullinen tilanne, osa myy rypäleensä halvemmalla, osa jätetään linnuille syötäväksi. Vaikka rypäleiden hinnat laskevat, viljelyn hinnat eivät. Tämä vuonna on lisäksi Euroopasta tarhoille levinnyt viinikirva lisännyt viljelijöiden kustannuksia. Kesä oli suhteellisen viileä ja sumuinen aiheuttaen hometta tarhoille, joka puolestaan myös lisäsi tarvittavia työtunteja. Loppukesästä sitten helle paahtoi osan rypäleistä käyttökelvottomiksi rusinoiksi.
Epävakaiden sääolojen vuoksi osa viljelijöistä onkin päättänyt siirtää sadonkorjuutaan parilla viikolla eteenpäin. Vaihtelevien säiden vuoksi valitettavasti useat lajikkeet kypsyvät lähes samanaikaisesti, joten viininvalmistamoissa tulee olemaan ruuhkaa. North Coast selviää Central Valley´ta paremmin työvoiman hankkimisessa, sillä siellä maksetaan tunnetusti parempaa palkkaa. Suurempi ongelma on se, mihin kaikki sisään tuleva rypälemehu laitetaan, koska tankkeja on vain rajallinen määrä.
Kaikesta huolimatta optimistisimmat viljelijät kuitenkin uskovat, että ne rypäleet, jotka selviävät viileästä kasvukaudesta, hometaudeista ja helteistä, ovat hyvälaatuisia. Pienempi sato puolestaan estää rypälehintoja vajoamasta liian syvälle ja osa tuottajista on päättänyt tehdä viineistään mieluummin bulkkitavaraa, kuin syöttää rypäleitään linnuille. Näin tänä vuonna.
30.8.2010 SUOMEN KEITTIÖMESTARIT 60 VUOTTA!
Valtakunnallinen keittiömestareiden yhdistys Suomen Keittiömestarit ry ja alueellinen Etelä-Suomen Keittiömestarit ry täyttävät pyöreät 60 vuotta. Valkohatut juhlistavat yhteistä merkkipäiväänsä Helsingissä lauantaina 4.9.2010.
Keittiömestariyhdistysten tavoitteena on alusta saakka ollut suomalaisen gastronomian edistäminen. ”Tärkeänä tehtävänämme on perinteiden ja korkeatasoisen keittotaidon säilyminen ja sen siirtäminen nuoremmille sukupolville”, Suomen Keittiömestarit ry:n puheenjohtaja Ulla Liukkonen toteaa.
Juhlien järjestelyvastuu on Etelä-Suomen Keittiömestarit ry:llä ja teemaksi on valittu suomalainen lähiruoka.
Juhlakulkue lähtee noin kello 11 Hotelli Crowne Plazalta Mannerheimintietä pitkin Lasipalatsille. Rahaa kerätään hyväntekeväisyyteen myymällä 60-vuotisjuhlaleivosta kahvin kera Helsingin Eat & Joy Maatilatorilla. Keräyksen tuotto lahjoitetaan SPR:n nälkäpäiväkeräykseen.
Lisätietoja:
Etelä-Suomen Keittiömestarit ry: Timo Melto, p. 050 436 6774
www.keittiomestarit.org
Suomen Keittiömestarit ry: puheenjohtaja Ulla Liukkonen, p. 040 352 7456
www.chefs.fi
26.8.2010 TAMMIKYPSYTYKSEN EDULLISEMPI VAIHTOEHTO
Viiniä on kypsytetty tammitynnyreissä kautta aikojen, mutta Australian Victoriassa ollaan sitä mieltä, että edullisempiakin vaihtoehtoja voidaan käyttää samoin tuloksin. Tony Flecknoe-Brown on kehittänyt bulkkikuljetuksista tuttua flexitankkia myös viinin kypsytykseen.
Flecknoe-Brownin flexitankki on valmistettu erityisestä polymeeristä, jonka läpi viiniin pääsee tynnyrin tavoin kontrolloitu määrä happea. Viiniä kypsytettäessä tankkiin voidaan lisätä haluttu määrä tammea lastuina tai lankkuina, jolloin lopputulos saadaan vastaamaan tynnyrikypsytystä. Suurin ero tynnyreihin on hinta ja siksi Australiassa tankit ovatkin käytössä jo yli 600 viinitilalla.
Aussituottajien mukaan etuna on myös tankin helppo puhdistamismahdollisuus sekä se, että tankeissa voidaan valmistaa viinejä, joiden halutaan saavan hieman happea, mutta ei tammen aromeja.
Flexitankkeja valmistavan yrityksen johtaja Peter Steer uskoo tankkien mullistavan viiniteollisuutta samoin, kuin aikanaan kierrekorkkien tuleminen markkinoille. Hänen mielestään sekä tynnyrit että luonnonkorkit edustavat romantiikkaa ja perinteitä, mutta ovat epäkäytännöllisiä ja kaiken lisäksi kalliita.
24.8.2010 VENÄJÄ LAITTAA VIINANJUONNIN KURIIN
Venäjällä kärsitään raskaasta alkoholin liikakäytöstä ja Moskovassa aiotaan kieltää viinan myynti muualla kuin ravintoloissa iltakymmenen ja aamukymmenen välillä. Laki tulee koskemaan kaikkia alkoholijuomia, joten tämä saattaa muuttaa toteutuessaan paikallista juomakulttuuria radikaalisti.
Venäjällä kun ollaan, lakiin on jo tiedossa porsaanreikä, sillä alkoholin jälleenmyyjät saavat hakea viranomaisilta 24 tunnin myyntilupaa, joka koskee kaikkia alkoholijuomia..Tällä hetkellä yli 15 % alkoholia sisältävien juomien myynti on kielletty klo 23.00 – 08.00.
Vodkaa Venäjällä juodaan yhä eniten ja sen osuus viinamarkkinoista onkin 70 %. Arvioiden mukaan maassa kuolee vuosittain puoli miljoonaa ihmistä alkoholista johtuviin sairauksiin, joten aihetta uusiin toimiin riittää.
23.8.2010 KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ UUDESSA-SEELANNISSA
Ympäristöasiat ovat arvossaan myös Uudessa-Seelannissa. Uusin Marlborough´n alueelle perustettu yhdistys MANA (Marlborough Natural Winegrowers), on ilmoittanut viljelevänsä ja tekevänsä viiniä ilman kemikaaleja. Samankaltaiselle omalle polulleen lähti jo alkuvuodesta perustettu Specialist Winegrowers of New Zealand-yhdistys.
MANAn perustajiin kuuluvat Fromm, Herzog, Huia, Seresin ja Te Whare Ra vannovat luonnollisen viininviljelyn nimeen. Jokaisella tuottajalla on omat menetelmänsä, mutta yhteistä on usko perinteiseen ja luonnolliseen, käsityönä tehtyyn viiniin, jossa laatu kulkee kaiken edellä. Heidän pyrkimyksensä on tuottaa ainutkertaista viiniä ilman kemikaaleja ja minimoida ihmisen vaikutus viinin kehittymiseen. Less is more – mitä vähemmän vaikutat viiniin, sitä enemmän viini pääsee kertomaan, mistä se tulee.
MANAn perustajat toivottavat muutkin samaa filosofiaa kannattavat tuottajat tervetulleiksi yhdistykseen. Heidän suunnitelmissaan on yhteisvoimin parantaa viiniensä laatua, mutta päällimmäisenä on aikomus tätä kautta erottautua ja näyttää, että maassa tehdään muutakin kuin maailmalla kuuluisaa sauvignon blanc´ia.
21.8.2010 CHAMPAGNE: VALOA TUNNELIN PÄÄSSÄ
Parin katastrofivuoden jälkeen Champagnen myyntiluvut alkavat näyttää positiivisilta. Tänä vuonna kauppaa käytiin ensimmäisen viiden kuukauden aikana jopa 20 % enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vuoden 2009 aikana näiden huippukuplivien myynti laski lähes 10 %.
Suomessa samppanjankulutus on ollut kasvussa kaiken aikaa, joten me ainakin kannamme kortemme kekoon. Kasvua on tänä vuonna jo yli 50 %. Juoma riittää, sillä tänä vuonna satoa saadaan korjata 9 % viime vuotta enemmän.
20.8.2010 ITÄVALLAN PINOT NOIR PÄIHITTI MAAILMAN HUIPUT
Itävallan viinimarkkinoinnin johtajalla, Willi Klingerillä on syytä hymyyn. Singaporessa järjestetyssä sokkomaistelussa itävaltalaiset pinot noir´it nappasivat peräti 12 sijaa Top-kahdestakymmenestä.
Wieningerin Pinot Noir Grand Select 2004 voitti maailman huiput mm. Central Otagosta Uudesta-Seelannista eikä sille pärjännyt edes Burgundin helmi, Domaine Romanée-Conti.
19.8.2010 RANSKA VALTAA LASIPALATSIN AUKION
Lasipalatsin aukio täyttyy 19.-22. elokuuta ranskalaisen ruokakulttuurin parhaista antimista ja herkullisista tuoksuista. Myynnissä on maukkaita juustoja, makkaroita, leivonnaisia, oliiveja ja mausteita. Torilla voi tutustua myös houkutteleviin matkatarjouksiin ja ruokakursseihin sekä ranskalaiseen kirjallisuuteen.
www.ranskalainensyksy.fi
Torin erikoisuutena on Ranskasta saapuva Team Fantastique. Ympäri Eurooppaa kiertävä ryhmä koostuu paristakymmenestä kauppiaasta, joiden kojuista voi ostaa erilaisia pateita, makkaroita, piiraita ja säilykkeitä. Ryhmän mukana Lasipalatsin aukiolle saapuu myös leipureita ja 16-metrinen leipomoauto uuneineen. Team Fantastiquen lisäksi torilla on mukana runsaasti suomalaisia näytteilleasettajia.
Torin näytteilleasettajia ovat:
- ranskalainen leipomo-konditoria Frambois
- Ranskan matkoihin erikoistunut asiantuntijatoimisto Pamplemousse Oy
- ruokamatkoihin, -kursseihin ja juhlapalveluihin erikoistunut Eatbest Oy
- ranskalaisien herkkujen ja maakuntien erikoisuuksien verkkokauppa My French Corner
- kirjakauppaketju Rosebud
- koruntekijä Katariina Guthwert
- ranskalainen, kiertävä torikauppiaiden tiimi Team fantastique
Ylipormestari Jussi Pajunen ja Ranskan suurlähettiläs Françoise Bourelleau avaavat torin 19.8. klo 12.
Myyntiajat:
- torstaina ja sunnuntaina klo 12–18
- perjantaina ja lauantaina klo 12–20.
Toritapahtuman tuottavat Ranskan kulttuurikeskus ja Helsingin kaupunki. Tori kuuluu Ranskalainen syksy -hankkeeseen, joka esittelee pääkaupunkiseudulla ranskalaista kulttuuria. Syksyn ohjelma koostuu näyttelyistä, elokuvista, taiteilijatapaamisista, luennoista sekä monien helsinkiläisten festivaalien Ranskalle omistamista teemakokonaisuuksista.
16.8.2010 YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ VILJELYÄ INTIASSA
Melko tuore viininviljelijämaa Intia siirtyy suoraan nykypäivään ja kestävän kehityksen tielle.
Tällä hetkellä viininviljely on vain murto-osa Intian maanviljelyksestä, mutta se on lähes 30 % vuosikasvussa. Terrori-iskujen ja laman iskiessä tuotanto tyrehtyi lähes kokonaan, mutta nyt ollaan taas jo kovassa vauhdissa.
Tästä vauhdista on hyvänä esimerkkinä Nasikin alueella, 200 kilometrin päässä Mumbaista sijaitseva Intian suurin viinintuottaja Sula. Se tuottaa viiniä 20 rypälelajikkeesta ja viimeisimpänä tuotteena on portviini.
Tämän päivän sana myös Intiassa on orgaaninen ja biodynaaminen viljely sekä kestävä kehitys. Koska viininviljely on maassa nuorta ja uusia tarhoja perustetaan jatkuvasti, on helppoa aloittaa viljely suoraan näitä trendikkäitä metodeja käyttäen. Perinteisen tilan muuttaminen biodynaamiseksi tai orgaaniseksi on aina työlästä ja aikaa vievää hommaa.
Sulalla mm. hyödynnetään aurinkoenergiaa, kierrätetään vettä sekä pulloja ja käytetään hyönteismyrkkyjä mahdollisimman vähän. Mikäli kemikaaleja tarvitaan, niitä käytetään ainoastaan valvontajärjestelmän osoittamiin kohteisiin. Lannoitustarpeet tyydytetään kompostin tuotoksilla, johon kerätään oman sekä lähifarmien jätökset.
Sulan perustaja Rajeev Samant uskoo kestävään kehitykseen ja hänen mielestään sen on oltava luonnollinen osa yritysten tätä päivää. Vaikka kustannukset ovatkin hieman normaalia korkeammat, Samant´in mielestä luonnonvarojen säästäminen on joka pennin arvoista.
12.8.2010 ITALIAN SADONKORJUU NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ
Ennusteet Italian tämän vuoden sadonkorjuusta kulkevat hyvän ja loistavan välimaastossa. Pohjoiseen Piemonten, Umbrian ja Trentinon alueille sadosta odotetaan erinomaista, kun taas Toscana, Sisilia ja Apulia päässevät arvosanaan hyvä/hyvä+.
2010 tulee olemaan laadullisesti ja määrällisesti hyvä vuosi Italiassa, ellei nyt mitään ihmeitä sääoloissa tapahdu ennen poimintaa. Pohjoisessa satomäärät nousevat reilut 4 % ja etelässä alle puoli prosenttia. Piemonten Barolo-tuottajat yrittävät saada satoa jopa 10 % viime vuotta enemmän. Kaikkiaan Italia tuottaa 46,5 miljoonaa hehtolitraa viiniä ja on kisannut Ranskan kanssa maailman ykköstuottajan paikasta jo monena vuonna.
9.8.2010 JENKIT JUOVAT YHÄ ENEMMÄN
Kiitos nuoremman millennium-sukupolven, Yhdysvalloissa on viininkulutus noussut reippaasti viime vuosien kuluessa. Erityinen suosikki on Italia ja sieltä porskuttaa Prosecco huimilla kasvuluvuilla. Proseccon ja muiden italialaisten kuohuviinien osuus on kasvanut lähes 35 % edellisestä vuodesta.
Viimeisimpien galluppien mukaan alkoholinkulutus on noussut korkeimmilleen 25 vuoteen ja viinien maahantuonti kasvanut kohtuullista vauhtia varsinkin arvossa mitattuna. Eniten viiniä tuodaan siis Italiasta ja kakkosena tulee Australia, josta tuontia on lähes puolet Italiaa vähemmän. Espanjan kauppakomissio on teettänyt tutkimuksen, jonka mukaan alkoholinkulutus olisi noussut Yhdysvalloissa vuosien 2000 ja 2009 välillä yli 30 %, joten sinne markkinoille Espanjakin luonnollisesti tähyää.
8.8.2010 STING AVASI LUOMUKAUPAN TOSCANAAN
Musiikkilegenda Sting on avannut vaimonsa Trudie Stylerin kanssa luomukaupan Toscanan viinitilansa yhteyteen. Kaupan valikoimissa on Stingin viime vuonna markkinoille tulleita viinejä, hunajaa, oliiviöljyä sekä salamia, joka on tehty paikallisista erikoisruokavaliota noudattaneista possuista.
Tähän asti Stingin tuotteita on saanut vain huippuliikkeistä, kuten Harrods´ilta, mutta nyt siis myös paikan päältä Tenuta il Palagiosta, Firenzen kaakkoispuolelta. ”Jos ei syö hyvin, ei voi laulaa”, sanoo maestro.
5.8.2010 PERUS-BORDEAUX´T PULASSA
Bordeaux´ssa kärsitään epätasapainosta. Samaan aikaan, kun huipputilojen viinien hinnat ovat räjähdysmäisessä kasvussa, 110 miljoonaa litraa halpaa perusviiniä on vailla ostajaa. Koska perus-Bordeaux ei ole muodissa enää edes kotimaassaan, tämä tarkoittaa kahtatoista miljoonaa laatikkoa turhaa viiniä vuodessa.
Viiniteollisuus työllistää 50.000 henkeä Bordeaux´n alueella ja 40 % viljelijöistä on yli 55-vuotiaita. Ammatinvaihto ei siis oikein tule kysymykseen ja varastot ovat täynnä myymätöntä viiniä. Tämän lisäksi alueen viiniturismi on ollut pahasti laskusuunnassa viime vuosien aikana.
Bordeaux´n tuottajien yhdistys CIVB on tarttunut ongelmaan jo aiemminkin käynnistämällä laajoja markkinointikampanjoita. Nyt CIVB:n uudella ”Bordeaux huomenna: Takaisinvaltaus-projektilla, on tarkoitus nostaa alueen myyntituottoja 28 %:lla vuoteen 2018 mennessä.
Tämä on helpommin sanottu, kuin tehty, sillä jo ennen talouskriisiä jäi viiden vuoden aikana viiniä myymättä 48 miljoonaa pulloa.
Uuden kampanjan yhteydessä CIVB haluaa päästä kokonaan eroon halvimmasta perusviinistä, joka ei heidän mielestään vastaa mitenkään Bordeaux-viinien imagoa. Muut viinit jaetaan sitten neljään imago-kategoriaan laskevassa hintajärjestyksessä: taideviini, tutkailuviini, hauskanpitoviini sekä perusviini. Ideana on markkinoida laadukkaita viinejä yksinkertaisemmilla etiketeillä kohtuulliseen hintaan ja saada myös alle 35-vuotiaita innostumaan viineistä.
Pelkkä markkinointi ei toki näin suurta ylijäämäongelmaa poista. Laskelmien mukaan viinitarhoja pitäisi poistaa 7 % ja viinintuottajia vähentää 26 %:lla. Samaa on yritetty aiemminkin, mutta huonolla menestyksellä. Tällä hetkellä tuottajat ovat jo niin tiukoilla, että mieli on saattanut muuttua ja he pakon edessä ottavat rahakorvauksen köynnösten laittamisesta ”pakettiin”.
3.8.2010 HELSINGIN RAVINTOLAMAAILMA KASVAA
Helsingin ydinkeskustan ravintolatarjontaan tulee 850 uutta asiakaspaikkaa, kun Fazerin ravintolamaailma F8 aukeaa koko laajuudessaan Stockmannin yläkerroksessa, keskustan kattojen yllä. Kansainväliseen tyyliin tarjolla on lähes kaikkea pizzoista ja hampurilaisista fine diningiin.
Vaikka tilaa ravintoloissa on runsaasti, tunnelma on rento ja tyylikäs, lämpimän värimaailman ansiosta jopa paikoin kodikas. Hetkeksi voi unohtaa olevansa tavaratalossa..
Fazer lupaa paljon ja kohde onkin vaativa, sillä tavaratalossa on päivittäin tuhansia asiakkaita ja asiakaskuntaa on vauvasta vaariin kansainvälisiä vieraita unohtamatta. Jokainen maku yritetään huomioida ja erityisen hauskalta kuulosti teepainotteinen kahvila, jossa voi jättimäisten sohvien sisällä parantaa maailmaa. Koko ravintolamaailma puolestaan aukeaa 9.8., kannattaa shoppailla itsensä sinne.

2.8.2010 RANSKAN SADONKORJUUENNUSTUKSIA
Eri puolilla Ranskan viininviljelyalueita on alettu povaamaan tämän vuoden satonäkymiä. Kukinnan aikaan sää oli epätasainen ja viileä, mutta nyt kasvukausi on edennyt loistavasti. Bordeaux´ssa oli viime vuonna huippuvuosi, mutta tänä kesänä on ollut niin kuumaa, että kauhuskenaarioita on jo esitetty vuoden 2003 kaltaisista turhan kypsistä viineistä.
Champagnen alueella satoa saadaan 8 % enemmän viime vuoteen verrattuna. Samppanjan myynti onkin alkanut taas vetää, Suomessakin markkinat ovat olleet yli 50 % nousussa tänä vuonna.
Alsacessa on saatu vähän sateita, mutta muuten heinäkuu oli kuiva ja kuuma. Kukinta kärsi myös siellä ja viivästytti kasvukauden alkua muutamalla viikolla. Lämpimien säiden ansiosta tämä viive saadaan otetuksi kiinni ja sadonkorjuu alkanee syyskuun puolivälissä.
Melko samankaltaisia ennusteita on koko maahan, huonon alun jälkeen kuiva ja lämmin kesä lupaa hyviä tuloksia, mutta kuten viinimaailmassa aina, kaikki on vielä mahdollista.
29.7.2010 1998 CHÂTEAUNEUF-DU-PAPE
Robert Parkerin kynä on jälleen viuhunut, kun hän on arvioinut uudelleen aiemmin huippuvuosikerraksi pisteyttämänsä Châteauneuf-du-Pape 1998 viinit.
Yli puolet viineistä menetti pisteitään ja pohjat otti Ch.neuf-du-Pape Fortia, jonka pisteet romahtivat 75:een 90:stä. Parkerin mielestä viini on tiensä päässä.
Myös sadan pisteen viinit, kuten Marcoux Vieilles Vignes, Robert Sabon Secret des Sabon ja Cailloux Centenaire menettivät pisteen pari.
Beaucastel, Hommage J. Perrin ja Pegau pärjäsivät uudelleenarvioinnissa paremmin. Suureksi pettymykseksi ainoastaan viiden viinin pisteet kaikista arvioiduista nousivat.
Parkerin mielestä paras ajankohta CNDP-viinien juomiseen on 5-6 vuoden kuluttua pullotuksesta, mutta parhaimmisto säilyy jopa 15-20 vuotta. Yli 20 vuotta säilyäkseen viinin täytyy olla laadultaan ainutkertainen.
Rhônen viinit ovat pärjänneet hyvin Parkerin pisteytyksissä, sieltä on löytynyt eniten sadan pisteen viinejä, kaikkiaan 70, kun Bordeaux´ssa niitä on löytynyt 55.
Parkerin mukaan parhaat CNDP-vuosikerrat ovat 2007, 2005, 2001, 2000, 1998, 1990, 1989 ja 1978.
28.7.2010 TALOUDEN ELPYMINEN NÄKYY VIINIMARKKINOILLA
Rabobankin viimeisimmän viinimarkkinoiden neljännesvuosiraportin mukaan lähes kaikkien suurimpien viinintuottajamaiden vientiluvut ovat nousseet viime vuoden vastaavaan tilanteeseen nähden. Tällä hetkellä suurimmat ongelmat koskevat ylituotantoa sekä huippuviinien myyntiä.
Joissakin maissa, kuten Argentiinassa tuotantomäärät ovat laskeneet huonojen kasvukausien vuoksi, mutta viinipullon keskihinnat ovat kohoamaan päin. Myös Chile on kasvattanut vientiään ja selvinnyt suhteellisen hyvin helmikuisesta maanjäristyksestä.
Tämän vuosineljänneksen hyvät numerot eivät johdu ainoastaan talouden elpymisestä, vaan verrokkineljänneksen 2009 tilanteesta, jolloin kaupankäynti oli dramaattisesti laskusyöksyssä. Raportin mukaan Yhdysvallat on ollut tärkeä ostaja huippuviineille, sekä koti- että ulkomailta. Yli 15 taalan pullot käyvät taas hyvin kaupaksi. Rabobank arvioi euron pysyvän toistaiseksi suhteellisen heikkona dollariin nähden, joka saattaa vielä kasvattaa perinteisten viinimaiden myyntiä Yhdysvaltoihin ja auttaa eurooppalaisten viinien kilpailussa Australian ja Chilen viinien kanssa.
Viinin ylituotanto jäänee pitkäaikaiseksi ongelmaksi, sillä tuotanto on ollut kulutusta suurempaa kymmenisen prosenttia vuodessa ja viime vuonna luvun arvioidaan jääneen vielä suuremmaksi.
25.7.2010 PANCHO CAMPON ”LAINSUOJATTOMUUS” PÄÄTTYI
Suomessakin viiniakatemiansa kanssa vierailleen, Espanjan ensimmäisen Master of Wine´n, Pancho Campon nimi on pyyhitty pois Interpolin etsittyjen rikollisten listalta. Campoa syytettiin vanhoista rikkomuksista Dubaissa, jotka eivät mitenkään liity hänen viiniyritykseensä.
Pancho Campo on toiminut aktiivisesti mm. ilmastonmuutoskonferenssien järjestäjänä ja hänen viiniakatemiansa, The Wine Academy of Spain on järjestänyt WSET-koulutusta Espanjassa. Campo astui syrjään molemmista tehtävistä etsintäkuulutuksen astuttua voimaan vuonna 2009.
22.7.2010 LOOSEN JATKAA TAISTELUA MOSELIN SILTAA VASTAAN
Moselin legendaarinen riesling-mies, Ernst Loosen jatkaa taisteluaan Moselin viinitarhojen halki kulkevaa siltahanketta vastaan. Hän haluaa kuluttajien tulevan tietoisiksi Moselin upeat maisemat tuhoavasta sillasta ja siksi viimeisimmässä tempauksessa Dr. Loosenin Englannissa myynnissä olevien viinipullojen kaulaan on kiinnitetty ”The Bridge Too Far”-lappuja.
Loosenille silta ei tule olemaan ainoastaan esteettinen ongelma, vaan sen rakennustyöt mm. katkaisevat vedensaannin hänen tarhoilleen Bernkastelissa.
21.7.2010 ETELÄ-AFRIKAN VIINEISTÄ TULI TODELLINEN MM-KISOJEN VOITTAJA
Etelä-Afrikan viinit ovat käyneet loistavasti kaupaksi jalkapallon MM-kisojen ansiosta, kertoo Wines of South Africa WOSAn puheenjohtaja Su Birch. Tulos oli odotettu, kun maa paistatteli maailman median keskipisteenä viikkojen ajan. Erityisesti jalkapallomaihin, kuten Saksaan, vienti nousi alkuvuoden luvuista huimat 50 % kesäkuun loppuun mennessä. Kaksinumeroisiin nousulukuihin kuuluivat myös Yhdysvallat, Kanada ja Suomi.
Toki kisavieraat paikan päällä kasvattivat niin ikään viini- ja ravintolamyyntiä, mikä toimi hyvänä pontimena alan koulutuksen lisäämiseen Etelä-Afrikassa. Seuraava näytön paikka onkin sitten sommelierien maailman cup lokakuussa. Osallistujia kisaan tulee 12 eri maasta.
20.7.2010 WSET JÄÄDYTTÄÄ VIINIKOULUTUKSEN HINNAT
Suomessakin useita viinialan ammattilaisia kouluttanut englantilainen WSET (Wine and Spirit Education Trust) on ilmoittanut jäädyttävänsä koulutushintansa tulevan lukukauden ajaksi. Kurssien, tenttimaksujen sekä kurssimateriaalien hinnat pysyvät ennallaan, jotta alan koulutus ei ainakaan taloudellisista syistä menettäisi kiinnostusta yritysten kiristäessä kukkaronnyörejään. Instituutin johtajan Ian Harrisin mukaan vuosi on ollut rankka kaikilla alkoholialan sektoreilla ja he eivät halua vähentää ammattitaitoisen työvoiman kouluttamista.
Tämä on viisas ratkaisu, sillä opiskelu WSET´issä on pitkälti etätyönä sekä itsenäisesti tehtävää ja on paljolti kiinni opiskelijan omasta työpanoksesta ja aktiivisuudesta. Jatkuvasti kohoavat opintomaksut eivät innosta jo muutenkin vaativaan oppisuoritukseen, joka useimmiten tehdään työn ohella.
WSET järjestää viini- ja alkoholialan eritasoisiin tutkintoihin johtavaa koulutusta ja Suomessakin meillä on melko runsaasti Intermediate- Advanced ja Diploma-tason suorittaneita viiniammattilaisia. WSET-koulutusta Suomessa tarjoaa Haaga Instituutti Jouko Mykkäsen johdolla.
www.haaga-helia.fi
18.7.2010 LUONNONSUOJELIJAT VS. KIERREKORKKI
Luonnonsuojelijat ovat käyneet taistoon luonnonkorkin puolesta kierrekorkkia vastaan. He ovat huolissaan arvokkaiden korkkitammimetsien tuhoutumisesta kierrekorkkien suosion kasvaessa. Ympäristöstään huolestuneen joukon mielestä uhan alla on yli kaksi miljoonaa hehtaaria metsiä Portugalissa, Espanjassa, Pohjois-Afrikassa ja Italiassa. Korkkien valmistajat ovat luonnollisesti yhtä mieltä.
Huolta perustellaan biodiversiteetin tuhoutumisella, sillä 0,1 hehtaarin alueella metsässä saattaa asua yli 100 lajia kasveja, eläimiä ja hyönteisiä, eli luonnonsuojelijoiden huoli ei koske niinkään korkkeja. Yhteisen ongelmasta tekee suojelijoiden ja tuottajien kanssa se, että mikäli korkkikauppa ei käy, korkkitammien tilalle istutetaan ei-paikallisia eukalyptuspuita, joka järkyttää metsän tasapainoa.
WWF:n mukaan jopa ¾ Välimeren metsistä tuhoutuu seuraavan kymmenen vuoden kuluessa, mikäli muovi- ja kierresulkimet jatkavat voittokulkuaan. Tämän lisäksi korkkiteollisuudessa tullaan menettämään yli 100.000 työpaikkaa. Tämän vuoksi Portugalissa on jälleen käynnistetty uusi, lähes 18 miljoonan euron kampanja luonnonkorkkien markkinoimiseksi. Kampanjan teemoina ovat ympäristöystävällisyys hiilijalanjälkineen, kierrätys ja kompostointi, unohtamatta romantiikkaa viinipulloa avattaessa. Plop.
15.7.2010 DOM PÉRIGNON´ILLE LISÄÄ KELLARIVUOSIA
Dom Pérignon´in kellarimestari Richard Geoffroy on päättänyt kasvattaa erityisen pitkää kellarointia vaativien samppanjoidensa määrää reilulla kymmenellä prosentilla. Tämä tarkoittaa vuosittain 180.000 lisäpulloa Moët Chandon´in pitkäaikaisvarastoon. Tämä Oenothèque-nimeä kantava varasto otettiin käyttöön vuonna 1990, kun yrityksessä päätettiin avata kellarin ovet viininystäville. Esimerkiksi Oenothèque 1996 Dom Pérignon on kypsynyt kuusi vuotta pitempään hiivasakan kanssa ja siinä on puolet vähemmän makeutta, kuin normaalissa 1996 Dom Pérignon´issa. Dosagé on 5 grammaa litraa kohti ja kokeillessaan tätä kuivempaa samppanjatyyliä Oenothéque-samppanjaan, Geoffroy päätti vähentää makeutta kaikissa Dom Pérignon´eissa. Kymmenen vuoden aikana se on tiputettu kymmenestä grammasta 6-7 grammaan per litra. Tämän alemmaksi ei mennä, sillä kellarimestarin mukaan optimitaso on löydetty.
Vuosikerroistaan 2002 on hänen mielestään kauttaaltaan loistava, 1996 oli enemmänkin pettymys. Geoffroy´n mielestä raskaiden tummien rypäleiden sekoitukset ovat mennyttä ja oksidoituneet liian aikaisin, kun taas blanc de blanc´it eivät ole vielä edes avautuneet. Yllättäen Geoffroy maistatti samppanjaansa Riedelin Vinum Chianti-lasista selittäen valintaansa sillä, että Dom Pérignon on sen verran tuhti viini, että se tarvitsee isomman lasin ja perinteisistä samppanjalaseista on heillä luovuttu.
10.7.2010 ENGLANTI AIKOO TOSISSAAN VIINIMAAKSI
Ei ole pitkäkään aika siitä, kun englantilaisiin viineihin suhtauduttiin vielä hieman vitsinä, mutta nyt maassa viininviljelys on huikeassa kasvussa ja kansainvälisissä kilpailuissa palkitut viinit puhuvat puolestaan. Englantilaiset viinit alkavat löytämään jo markkinoita ja mikäli Euroopan suurimman viinintuojamaan kotimarkkinoilla löytyy riittävästi mielenkiintoa, on menestys taattu.
Yhä useampi maanomistaja eteläisessä Englannissa on muuttanut ainakin osan tilastaan viininviljelyyn ja määrä on jatkuvassa kasvussa. Tällä hetkellä tiloja on kaikkiaan nelisensataa. Kaupallisesti menestyäkseen tilan tulisi olla vähintään 4 hehtaarin kokoinen.
Rohkeimmat ovat veikanneet Englannin olevan samanlaisessa nousussa kuin Uusi-Seelanti nelisenkymmentä vuotta sitten. Tällä hetkellä maa tuottaa kolme miljoonaa pulloa vuodessa, joka on 0,02 prosenttia maailman viinintuotannosta, kun Uuden-Seelannin osuus on kolme prosenttia. Tuotantomäärän arvioidaan nousevan viiteen miljoonaan pulloon vuoteen 2015 mennessä.
Menestystä ovat niittäneet erityisesti kuohuviinit, mutta tarjolla on myös kelpoja valko- ja roséviinejä. Suosittuja lajikkeita ovat mm. rondo ja solaris, joka tuottaa suhteellisen korkeita alkoholipitoisuuksia melko vähälläkin aurinkomäärällä. Kuohuviinien osuus maan viinintuotannosta on noin puolet ja niistä saa myös parhaan hinnan. Suurin tuottaja on Nyetimber Sussex´issa 142 hehtaarilla ja yhtiö käy vilkkaita keskusteluja tuotantonsa laajentamisesta ulkomaisten investointien avulla.
Markkinoita saattaa löytyä siis jatkossa muillekin viineille, erityisesti valkoisille. Valkoviinit ovat raikkaita ja aromaattisia ja niiden ehdottomana etuna on yleisesti melko matala alkoholipitoisuus, joka on noin 11 prosentin luokkaa.
Hinnoilla englantilaiset viinit eivät kuitenkaan pysty kilpailemaan korkeiden tuotantokustannuksien vuoksi. Mm. Nyetimberin kuohuviinistä saa pulittaa saman verran, kuin kohtuuhintaisesta samppanjasta. Viinejä onkin siksi markkinoitava niiden alkuperän erikoisuudella, niin kauan, kun tuotanto ei pääse kasvamaan räjähdysmäisesti.
9.7.2010 BORDEAUX 2009 KÄY KAUPAKSI
Bordeaux´n vuosikerran 2009 korkeista hinnoista huolimatta kauppa käy kuin siimaa, kun eurooppalaiset ostajat yrittävät ehtiä apajille ennen kuin Aasia on kahmaissut osansa. Useiden ennusteiden vastaisesti myynti on ollut valtavaa. Bordeaux Index-yritys on myynyt vuosikertaa 2009 En Primeur´ina jo reilulla 27 miljoonalla eurolla, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Tulos olisi ollut jopa parempi, mikäli tilat olisivat vapauttaneet enemmän viiniä myyntiin. Bordeaux Index´in perustaja Gary Boom ei ole koskaan nähnyt vastaavaa, varastot tuli myytyä jo ennen kuin ne ehtivät heidän internet-sivustoilleen.
Vastaavasti tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Aasian myynti vedäkään aivan odotusten mukaisesti. Huippunimille, kuten Ch. Lafite, Haut-Brion ja Mouton-Rothschild on toki kysyntää, vaikka ne ovatkin vuosikerran kalleimmat viinit. Ainostaan Ch.d´Yquem myy huonosti, sillä välittäjien mukaan sen hinnoittelussa ei ole mitään järkeä.
8.7.2010 CH. PONTET-CANET BIODYNAAMISEKSI
Bordeaux´n ykköstiloista Pontet-Canet on ensimmäiseksi ilmoittanut sertifioituvansa biodynaamiseksi. Pauillac´issa sijaitseva viidennen kasvuluokan tila aloitti biodynaamisen viljelyn jo vuosia sitten, mutta joutui ottamaan vähän takapakkia vuonna 2007, jolloin Bordeaux´ssa oli todella sateinen kasvukausi ja kemikaaleja tarvittiin homeiden estoon.
Elokuussa tulee kolme myrkytöntä vuotta täyteen ja viinejä saa virallisesti kutsua biodynaamisesti viljellyiksi. Pontet-Canet´n 81 hehtaarin tilalla hääräävät hevoset traktorien sijasta, jolloin maaperä saadaan hellävaraisemmin muokattua ja lannoitettua samoilla masiinoilla.
2.7.2010 ENGLANTILAINEN KUOHUVIINI VOITTI JÄLLEEN SAMPPANJAT
International Wine Challenge-kilpailussa on englantilainen kuohuviini lyönyt Champagnen kilpailijansa. Suhteellisen tuntematon Camel Valley Sparkling Rosé voitti sarjansa ohittaen yli 450 osanottajaa, joiden joukossa olivat tunnetuimpien samppanjatalojen viinit.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun englantilainen viini voittaa IWC-palkinnon, jota pidetään viiniteollisuuden arvokkaimpana tunnustuksena. IWC jakaa vuosittain useita kultamitaleja viineille, joita pidetään luokkansa parhaimpina. Jokaisen luokan kesken palkitaan sitten yksi viini luokkansa parhaana ja kuohuviinien kategoriassa Englanti on nyt näyttänyt kyntensä.
IWC:n puheenjohtaja Charles Metcalfe pitää saavutusta hämmästyttävänä. Pieni tila on pessyt kaikki kalliit ja maineikkaat samppanjatalot mennen tullen. Viiniä myydään Englannissa noin 26 punnan ravintolahintaan.
Camel Valley-viinitilan Cornwall´issa omistaa Bob Lindo, joka on aiemmalta ammatiltaan lentäjä. Hän aloitti viininviljelyn vuonna 1989 ja tilaa johtaa tänä päivänä hänen poikansa Sam.
1.7.2010 BORDEAUX 2000 – PARKERIN UUDET ARVIOT
Robert Parker on arvioinut uudelleen nyt kymmenvuotiaan Bordeaux 2000-vuosikerran. Muutama iso nimi on menettänyt pisteitään ja Ch.Haut-Brion, Angelus sekä Léoville-Poyferré saivat niitä lisää. Ch.Haut-Brion 2000 on nyt 99 pisteen viini. Pisteen tai pari putoajia olivat Ch.Lafite, Ausone ja Cheval Blanc, joille Parker antoi aikanaan täydet sata pistettä.
La Mission Haut-Brion, Pavie, Lafleur, Pétrus ja Margaux saivat uudelleenarvioinnissa pitää sata pistettään. Parkerin mukaan nyt on oikea ajankohta maistaa, miten voimakas ja tanniininen vuosikerta 2000 on kehittynyt. Useat Bordeaux´n cabernet sauvignon-viinit tarvitsevat vielä reippaasti lisää aikaa kellarissa.
30.6.2010 MYÖS AUSTRALIA USKOO KIINAN MARKKINOIHIN
Kaikki näyttävät tähyävän Kiinan suuntaan. Tätä vahvistaa Australian ilmoitus miljoonaluokan markkinointikampanjan aloittamisesta Kiinassa. Australiassa luotetaan maan vahvoihin brändeihin, kuten Penfold´s ja Jacob´s Creek ja uskotaan Kiinan olevan australialaisten viinien suurin vientimarkkina-alue vuoteen 2015 mennessä. Uusi kampanja kantaa nimeä A+ ja tarkoitusta varten avataan toimistot Pekingissä, Shanghaissa sekä Hong Kongissa.
Australia haluaa myös eroon edullisen bulkkiviinin tuottajan maineestaan ja yrittää lanseerata laatuviininsä Kiinan markkinoille. Kiina on tällä hetkellä australialaisten viinien neljänneksi suurin ostaja ja viennin odotetaan nousevan tänä vuonna 50 %.
Australia kokee ainoastaan Ranskan pahimpana kilpailijanaan ja aikoo myös järjestää kampanjavaroilla viinikoulutusta Kiinassa. Kamppailu tulee olemaan kovaa, sillä Australian ja Ranskan kanssa voimakkaasti maan markkinoille pyrkivät myös Chile, Argentiina ja Etelä-Afrikka.
29.6.2010 MOOTTORITIE RAKENTEILLA MOSELIIN
Runsaasta vastustuksesta huolimatta Saksassa aiotaan rakentaa moottoritie halki maan kuuluisien riesling-tarhojen Moselin jokilaaksossa. Suunnitteilla on nelikaistainen tie sekä silta, joka vastustajien mielestä tulee tuhoamaan alueen viinituotantoa huomattavasti. Hankkeen puolustajat vetoavat tien tarpeellisuuteen liikenteen nopeuttamiseksi Benelux-maihin.
Hanketta nousivat vastustamaan myös kuuluisat viininimet, kuten Jancis Robinson, Hugh Johnson ja Stuart Pigott, jotka perustivat kansainvälisen Riesling Rescue-projektin, joka on pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin estämään hankkeen toteutumisen. He ovat painottaneet alueen historiallista ja ainutkertaista merkitystä, mutta ilmeisesti tuloksetta.
Moselin rieslingit ovat erityisen suosittuja maailmalla, niissä kohtaavat korkea laatu, matala alkoholipitoisuus sekä kohtuullinen hinta laatuun nähden. Näiden klassikkojen puolesta on hyvinkin ymmärrettävää, että viinejä arvostavat ihmiset nousevat barrikadeille moottoritien rakentamisen viedessä suuren osan viljelypalstoja. Suunnitteilla oleva tie tulee kulkemaan Zeltingenin, Graachin, Wehlenin sekä Bernkastelin halki.
28.6.2010 RASTEAU SAI AOC-LUOKITUKSEN
Eteläisessä Rhônessa sijaitseva Rasteau sai vihdoin jo lähes kymmenen vuotta odottamansa AOC-luokituksen ja pääsi samalle viivalle muiden huippualueiden, kuten Châteauneuf-du-Pape, Tavel, Lirac, Gigondas ja Vacqueyras kanssa. Hakemuksen omasta luokituksesta alue jätti vuonna 2002. Aiemmin Côtes du Rhône-luokituksen parhaimmistoon kuulunut Rasteau saa käyttää omaa AOC-luokitustaan vuosikerrasta 2009 alkaen.
24.6.2010 MONTANA VAIHTAA NIMEÄ
Suomessakin supersuosittu uusiseelantilainen laatubrändi Montana vaihtaa nimensä loppuvuodesta Brancott Estate´ksi, joka on viinitilan alkuperäinen nimi.
Brändin omistajan Pernod Ricard´in mukaan tarkoitus on korostaa viinin alkuperää muuttamalla sen nimi tilan nimeä kantavaksi. Nimenmuutos tapahtuu syyskuussa ja nimeä lukuun ottamatta pullo sekä etiketti pysyvät ennallaan.
Brancott Estate on sponsorina vuoden 2011 Rugby World Cup´issa ja odottaa uuden nimen iskostuvan kuluttajille viimeistään kisojen aikana.
Meillä on Alkon vakiovalikoimassa myynnissä Montana South Island Pinot Noir, Marlborough Reserve Pinot Noir, Gisborne Chardonnay sekä kuohuva Chardonnay Pinot Noir.
23.6.2010 ORGAANINEN VILJELY KASVUSSA
Orgaaninen ja biodynaaminen viininviljely on nyt pop maailmalla. Viinien valmistus luonnonmukaisemmin menetelmin on kasvattanut valtavasti suosiotaan erityisesti Ranskassa ja orgaanisesti valmistettujen viinien osuus kaupoissa on noussut 60 % vuoden kuluessa.
Orgaanisesti viljeltyjä viinejä ostetaan eniten yhä suoraan tiloilta, mutta ammattiostajatkin ovat saaneet tehtäväkseen hankkia lisää hyvälaatuisia viinejä kauppojen valikoimiin. Jatkuvasti tulee lisää mistä valita, sillä 4,6 % koko maan viininviljelystä on tällä hetkellä orgaanista ja kovassa nousussa.
Prosenttiluvut eivät kerro koko totuutta, sillä useat tuottajat eivät ole vielä virallisesti sertifioituneet orgaanisiksi tai biodynaamisiksi. Tämä johtuu osittain siitä, että perinteisessä viinimaassa kuten Ranskassa, halutaan turvata markkinat, sillä on runsaasti kuluttajia, joiden mielestä koko orgaanisuus on vielä yhtä suurta kysymysmerkkiä ja laatu epätasaista. Lisäksi viljely ilman virallista sertifiointia antaa hieman joustovaraa huonon vuoden sattuessa kohdalle ja säästää viljelijöitä byrokratialta ja jatkuvilta tarkastuskäynneiltä.
22.6.2010 LOFT SULKEE OVENSA
Helsingin keskusta menettää mainion viininystävien kohtaamispaikan, kun Yrjönkadulla sijaitseva Ravintola & Viniteca Loft sulkee ovensa juhannuksen alla. Ravintolan vuokrasopimusta ei jatketa, joten tulevaisuuden suunnitelmista ei ole tietoa.
Jäämme odottelemaan Sebastian Wardin uusia kuvioita.
21.6.2010 EU EI SUOSTU LAKIUUDISTUKSIIN
EU ei ole suostunut lakiuudistuksiin, joilla luotaisiin orgaanisille viineille oma luokittelunsa. Orgaanista viininviljelyä harjoittavat tuottajat joutuvat siis vastaisuudessakin käyttämään viineissään mainintaa ”valmistettu orgaanisesti viljellyistä rypäleistä”. Lakiuudistuksella pyrittiin saamaan oikeus käyttää näistä viineistä nimikettä ”orgaaninen viini”.
Päätös herättää hämmästystä, sillä orgaanisen viljelyn suosio kasvaa ja muutosta on odotettu jo pitkään. Orgaanisten viinien luokassa laki säätäisi mm. vähäisempää sulfiittien käyttöä, lisäaineiden vähentämistä sekä alkoholin poistamisen kieltämistä viineistä.
19.6.2010 ONKO VANHAN KÖYNNÖKSEN VIINI PAREMPAA?
Usein etiketissä törmää mainintaan ”old vines”, mutta yksimielisyyttä ei ole siitä, onko vanhoista köynnöksistä tehty viini aina parempaa ja kuinka vanha köynnöksen pitää olla tuottaakseen hyvää viiniä.
Erityisesti ne tuottajat, joilla ei ole vanhoja köynnöksiä, ovat innokkaasti osallistuneet keskusteluun asian tiimoilta.
Köynnöksen ”vanhuus” riippuu myös paljolti kasvupaikasta, Espanjassa tai Argentiinassa köynnös alkaa olla vanha 50 vuoden iän saavutettuaan. Oregonissa tai Uudessa-Seelannissa jo 25-vuotiasta köynnöstä pidetään melko vanhana kun näillä suosituilla ”uusilla alueilla” naapuripalstoilla kasvaa kymmenvuotiaita köynnöksiä.
Köynnösten ominaisuuksia on vaikea vertailla, satavuotias köynnös ei tuota viiniin neljää kertaa enemmän nyansseja kuin 25-vuotias köynnös. Tietty ikä takaa kuitenkin viiniin enemmän konsentraatiota kuin aivan nuori köynnös. Barolon huipputuottaja Aldo Conterno ei käytä viineihinsä alle 25-vuotiaiden köynnösten rypäleitä. Hän uskoo nebbiolo-köynnösten olevan parhaimmillaan 40-vuotiaina, jolloin syvälle kaivautuneet juuret antavat viiniin luonnetta yhä kohtuullisen kokoisella sadolla.
Barossan alueella Australiassa on jopa päätetty luokitella vanhat köynnökset. Äskettäin perustettu The Barossa Grape & Wine Association Old Vine Charter on jakanut köynnökset kolmeen luokkaan: Old Vine 35+ vuotta, Survivor Vine 75+ vuotta ja Centurion Vine 100+ vuotta.
Useat viljelijät suosivat vanhoja köynnöksiään, vaikka ne ovat myös haaste ja vaativat enemmän työtä. Nuori puu on pärjää paremmin tauteja vastaan ja on usein suurempien satomäärien vuoksi taloudellisesti kannattavampi. Vanha köynnös kestää taas kasvukausien sääolosuhteita paremmin ja rypäleet ovat varmemmin kypsiä ja tasapainoisia. Syvälle kaivautuneet juuret eivät imaise sateisen kauden pintavesiä, joten rypäleistä ei tule vetisiä. Kuivan kauden aikana syvällä olevat juuret pääsevät taas hyödyntämään pohjavesiä, kun nuoret köynnökset kärsivät kuivuudesta. Mielipiteitä löytyy puolesta ja vastaan, mutta se on ainakin varmaa, että useimmiten nämä viinit ovat muita kalliimpia.
18.6.2010 ETIKETTIEN TERVEYSVAROITUKSET PUHUTTAVAT
Viinipulloihin ehdotetut terveyshaittavaroitukset ovat synnyttäneet runsaasti keskustelua eri puolilla maailmaa. Kiinnittävätkö viininjuojat todella huomiota etiketteihin ilmestyviin varoituksiin ja osuuko varoitus juuri oikeaan kohderyhmään? Tämä on aiheellinen kysymys, kun etiketissä varoitetaan vaikkapa raskausajan alkoholinkäytöstä.
Australiassa hankkeen vastustajat ehdottavat etikettiin painettavaksi slogania : ”Elä pidempi, terveempi ja onnellisempi elämä – juo vähintään kaksi lasillista viiniä päivässä”. Useat viranomaiset olisivat puolestaan savukeaskien kaltaisten järkyttävien varoituskuvien kannalla. Tilanne on hankala, sillä useat tutkimukset puhuvat enemmän viinin kohtuullisen kulutuksen puolesta kuin sitä vastaan ja mitä tahansa etiketteihin painetaan, on sen oltava totta.
Tupakoinnilla on osoitettu olevan yhteys mm. keuhkosyöpään ja sydäntauteihin, kun taas esimerkiksi kohtuullisen punaviininkulutuksen on tutkittu olevan hyväksi sydämelle ja hidastavan monen syövän kehittymistä. International Journal of Cancer´in julkistaman tutkimuksen mukaan lasillinen punaviiniä päivässä vähentää eturauhassyövän riskiä puoleen. Lisäksi viinin suojaavien ominaisuuksien havaittiin olevan voimakkaimmillaan aggressiivisimpien tautien kohdalla. Tiedemiehet totesivat punaviinin myös hidastavan Alzheimerin taudin kehittymistä.
Tällaiset tulokset luonnollisesti herättävät kiivasta väittelyä ja enemmänkin ollaan sitä mieltä, että aikuiset kykenevät kantamaan vastuuta terveydestään ilman erillisiä varoituksia. Väitettä on tuettu savukeaskien varoitustekstien vähäisellä vaikutuksella tupakoinnin lopettamiseen.
Varoituksia tehokkaammiksi keinoiksi on havaittu tiukennetut liikenteen promillerajat sekä alkoholimyynnin rajoittamiset nuorisolle. Kuten monissa tapauksissa, lakisääteiseksi voisi pikemminkin suositella terveen järjen käyttämistä.
17.6.2010 MALJA ROBERT MONDAVILLE
Huomenna kohotetaan maailmanlaajuisesti malja edesmenneelle Robert Mondaville. Legendan syntymäpäivän kunniaksi ystävät ja fanit voivat osallistua netin välityksellä tilaisuuteen, tai jos sattuu olemaan Kalifornian suunnalla, Mondavin tilalla on avoimet ovet ja tarjolla Napa Valleyn Fumé Blanc´ia. Iltapäivällä kello 14 alkavaan tilaisuuteen voi osallistua osoitteessa
www.ToastRobertMondavi.com.
16.6.2010 BORDEAUX 2009 KAUPPA KÄY KUUMANA
Pitkien spekulaatioiden jälkeen ylihinnoitellusta Bordeaux´n 2009 vuosikerrasta on alettu käydä maailmalla vilkkaasti kauppaa. New Yorkissa toimiva Sherry-Lehmann Wine & Spirits kertoo myyneensä mm. La Fleur-Petrus´ta 135 dollarin pullohintaan. Château d´Angludet ja Duhart-Milon myyvät myös jopa 80 dollarin pullohinnalla. Talouskriisistä huolimatta kauppa siis näyttää käyvän hyvin. Myös lontoolainen Berry Bros & Rudd kertoo saaneensa yhdeksän kertaa enemmän ennakkotilauksia kuin vuonna 2005. BBR´n tietokoneet menivät tilauksista tukkoon, kun Château Tertre lähti myyntiin 384 dollarilla laatikolta. Kaupaksi meni tunnin aikana 700 laatikkoa.
Suurimmat nimet ovat vielä vailla lopullisia hintoja, mutta niiden odotetaan olevan kaikkien aikojen korkeimmat, 5-70 % enemmän kuin loistava vuosikerta 2005. Ensimmäisen ja toisen kasvuluokan viineille odotetaan hurjaa kysyntää Aasiasta, mutta keskustelua on käyty myös siitä, ostavatko aasialaiset mieluummin huomattavasti edullisempia vanhempia vuosikertoja, jotka ovat jo nyt valmiita juotaviksi.
11.6.2010 RANDALL GRAHM UUSIIN HAASTEISIIN
Kalifornialaisen Bonny Doon-viinitilan legendaarinen viinintekijä Randall Grahm on ilmoittanut siirtyvänsä uusien haasteiden pariin. 30 vuotta kestäneet ”villit bileet” Bonny Doon´illa ovat Grahm´in mukaan ohi. Hän on nähnyt uudet suunnitelmansa alun perin unessa ja ryhtyy nyt toteuttamaan niitä.
Randall Grahm on tunnettu erikoisista kokeiluistaan. Hän on mm. tutkinut maaperän mineraalisuuden vaikutusta viineihin kypsyttämällä viinejä kivien kanssa ja viljellyt Kaliforniassa runsaasti eri lajikkeita albariñosta grenacheen. Grahm myöntää, ettei hänen tilansa ole ollut taloudellinen menestys, vaan pikemminkin taiteellinen performanssi. Hän ei ole silti päässyt haluamaansa syvyyteen saakka ja siksi onkin aika siirtyä eteenpäin.
Vuonna 2006 Grahm aloitti muutostyöt mm. myymällä tunnettuja tuotemerkkejään ja perumalla viljelijöiden kanssa tehtyjä rypäleiden toimitussopimuksia. Bonny Doon´in tuotanto oli vuonna 2006 vielä 450.000 laatikkoa ja nyt se on pudotettu 22.000 laatikkoon.
Nyt Grahm haluaa perustaa uuden tilan Kalifornian koskemattomille alueille, jotta voi hän keskittyä viinien autenttisuuteen. Tätä tarkoitusta varten hän on hankkinut 35 hehtaaria San Juan Bautistan alueelta, Santa Cruz´in kaakkoispuolelta. Tarhoilleen hän aikoo istuttaa Etelä-Ranskan lajikkeita, kuten grenache, roussanne, clairette, picpoul ja bourboulenc ja Italian lajikkeista tarhoille istutetaan ainakin sagrantino sekä lagrein. Grahm haluaisi istuttaa myös nebbioloa, mutta ei usko sen olevan kaupallisesti kiinnostava lajike uudessa maailmassa. Istutukset on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2011 aikana.
Tällä täysin biodynaamisella tilalla asustaa myös leijona, joka on Grahm´in mukaan hieman pelottavaakin, mutta hän tulkitsee sen hyväksi merkiksi.
9.6.2010 MATTI JÄMSEN BOCUSE D´OR – LOPPUKILPAILUUN
Keittiömestari Matti Jämsen sijoittui upeasti kuudenneksi Bocuse d'Or Euroopan karsintakilpailussa. Hienolla suorituksellaan Jämsen varmisti finaalipaikan maailmankuuluun Bocuse d’Or -kilpailuun, joka pidetään Lyonissa tammikuussa 2011.
Bocuse d’Or Euroopan kilpailun kärkipaikoilla oli jälleen vahvasti pohjoismaista väriä. Kilpailun voitti Tanskan Rasmus Kofoed, toiseksi sijoittui Norjan Gunnar Hvarnes ja kolmanneksi kauhoi Ranskan Jerome Jaegle. Mukana kilpailussa oli 20 maata, joista 12 nähdään Lyonissa.
Kilpailijoiden tehtävänä oli valmistaa kaksi erillistä kilpailutyötä 14 hengelle. Pakollisina raaka-aineina olivat kasvatettu ruijanpallas ja vasikan kare. Haastavaan suoritukseen oli joukkueilla aikaa viisi tuntia ja 35 minuuttia.
8.6.2010 KIINA VIINITILAOSTOKSILLE
Kiinan Tianjin´issa toimiva Dynasty Fine Wines Group on kertonut suunnittelevansa viinitilojen ostamista ulkomailta. Osittain Remy-Cointreau´n omistama yritys arvioi käyttävänsä 150 miljoonaa dollaria tuotantokapasiteettinsa kasvattamiseen. Yrityksen johtajan Bai Zhisheng´in mukaan kiinnostavimpia maita ovat Australia, Uusi-Seelanti, Chile ja Ranska. Kokonaistuotantoa olisi tarkoitus kasvattaa kolmessa vuodessa reilut 40 %.
Dynasty arvioi kulutuksen kasvavan Kiinassa ainakin 10 % tämän vuoden aikana. Vinexpon tuottaman tutkimuksen mukaan kokonaiskulutus nousisi 900 miljoonaan litraan vuoteen 2013 mennessä ja kulutuksesta punaviinin osuus on 88 %.
Useat muutkin yritykset ovat ostoaikeissa, mm. Pohjois-Kiinassa toimiva Kiinan suurin viiniyritys Great Wall Wine neuvottelee hankinnoista Ranskasta ja Chilestä. Great Wall Wine omistaa tällä hetkellä 75 hehtaaria viinitarhoja Shandongin alueella.
4.6.2010 RANSKALAISET VIININYSTÄVÄT TAISTELEVAT LUONNONKORKKIEN PUOLESTA
Ranskalaiset ovat nousseet puolustamaan luonnonkorkkeja viinipullojen sulkimina, koska niiden markkinaosuus on jatkuvassa laskussa. Kierrekorkkien suosio kasvaa ja ranskalaiset ovat huolissaan viinipullon avaamisessa tapahtuvan ”luonnollisen popsahduksen” tulevaisuudesta.
Luonnonkorkkien markkinaosuus on pudonnut viidessätoista vuodessa korkkivikojen vuoksi 70 prosenttiin. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa suljetaan jo lähes kaikki viinit kierrekorkilla, joka on myös tutkimusten mukaan paras suljin viinille.
Ranskalaiset eivät halua uskoa, että luonnonkorkki on jo parhaat päivänsä nähnyt ja heidän tutkimustensa mukaan yhdeksän kymmenestä kannattaa luonnonkorkeilla suljettuja viinejä. Tutkimustulosten perusteella Ranskassa on aloitettu kampanja, jossa vaihtoehtoisia sulkimia verrataan hajuvesiin ja kumiankkoihin. Kampanjan sloganina on ” aina imitoitu, muttei koskaan voitettu”.
Taistelu tulee olemaan hankalaa, sillä korkkivikoja ei ole saatu poistettua, vaikka ne ovat vähenemään päin. Lisäksi tutkimustulokset kierrekorkin parhaimmuudesta puhuvat puolestaan. Myös huippukriitikko Robert Parker uskoo kierrekorkkeihin ja arvioi suurimman osan viineistä olevan kierrekorkeilla suljettuja vuoteen 2015 mennessä. Hänen mielestään korkkiteollisuus ei ole tehnyt tarpeeksi töitä vähentääkseen korkkivioista aiheutuvia ongelmia.
Tosiasiassa ongelmaa yritetään jatkuvasti ratkaista. Portugalissa, joka on maailman suurin korkkien tuottajamaa, on juuri aloitettu 20 miljoonaa euroa maksava kansainvälinen kampanja, joka informoi kuluttajia uusimmista koetuloksista korkkivikojen vähentämiseksi. Tutkimuksissa on ollut mukana tiedemiehiä sekä Ranskasta että NASAsta. Apcorin kampanja korostaa lisäksi luonnonkorkin ympäristöystävällisyyttä ja vertaa sen hiilipäästöjä muovi- ja kierrekorkkiin. Muovikorkkiin nähden päästöjä syntyy kymmenen ja kierrekorkkiin 26 kertaa vähemmän. Korkkipuumetsät edistävät myös hiilipäästöjen vähenemistä.
Kampanjointiin onkin syytä, sillä viime vuonna luonnonkorkkeja myytiin 11,3 miljardia kappaletta, joka oli 3,5 % edellisvuotta vähemmän. Kierrekorkkien osuus oli reilut 3 miljardia ja luku kasvaa 500 miljoonalla vuosittain.
29.5.2010 LOIRE 2009: HUIPPULAATUA KOHTUUHINNALLA
Kun huomio on ollut Bordeaux´n 2009 loistavassa vuosikerrassa ja spekulointia korkeista hinnoista jatketaan, saadaan iloisia uutisia Loiren laaksosta. Siellä vuosikerta 2009 on ollut niin ikään upea ja alkoholipitoisuudet ovat pysyneet kurissa, toisin kuin Bordeaux´ssa. Kohtuullisia ovat myös viinien hinnat korkeaan laatuun nähden.
Sää suosi kasvukautta ja punaviinit ovat pehmeätanniinisia, hedelmäisiä ja raikkaita, eikä niiden alkoholipitoisuus noussut yli 13 %. Cabernet franc onnistui yli odotusten samoin kuin sauvignon blanc, joita ylistettiin Lontoon kansainvälisillä viinimessuilla. Niiden arvioitiin olevan parhaita vuosikymmeniin, sillä viimeksi Loiren alueella on ollut yhtä lämmin ja kuiva sadonkorjuukausi vuonna 1961. 13 % alkoholia on melko runsas Loiren viineissä, mutta niissä ei kuitenkaan ole korkean alkoholipitoisuuden usein aiheuttamaa hillomaisuutta.
Loire ei ole kasvualueena helpoin mahdollinen, mutta ilmaston lämpeneminen on vähentänyt vuosikertavariaatioita ja cabernet franc on onnistunut laadullisesti useana vuonna peräkkäin. Parhaita vuosikertoja ovat 2003, 2005, 2008 ja siis 2009. Messuilla kummasteltiin, ettei alue ole saavuttanut sen suurempaa suosiota, vaikka viinit ovat loistavia, kohtuuhintaisia ja kaukana kaupallisista hedelmäpommi-brändiviineistä.
27.5.2010 SOSIAALINEN MEDIA VIINIMAAILMASSA
Viinimaailmakin alkaa olla voimakkaasti siirtymässä sosiaalisen median pariin, eli verkkoympäristöihin, kuten Facebook tai Twitter, joissa jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus olla aktiivisesti mukana viestimällä tai tuottamalla sisältöä. Yritykset kommunikoivat asiakkaidensa kanssa verkossa ja saavat tietää, mitä kuluttajat ovat mieltä heidän tuotteistaan. Tämä saattaa olla myös hyvä keino kasvattaa myyntiä tai mitata brändien vahvuuksia.
Verkossa viineistä löytyy satojatuhansia arvioita, blogeja, videoita ja siellä viineistä voidaan keskustella. Englantilaisen Gary Vaynerchuck´in päivittäinen Wine Library TV, tv.winelibrary.com, on saanut jo reilut 846.000 fania Twitterissä ja 25.000 Facebookissa sekä tehnyt Vaynerchuck´in yrityksestä miljoonabisneksen.
Sosiaalisen median etu on sen edullisuus. Sivuston laatiminen mm. Twitteriin, Facebookiin tai YouTubeen maksaa 350-600€ ja sen ylläpito 170-350€ vuodessa. Asiakkailleen puhumisen sijasta yritykset voivat verkossa puhua asiakkaidensa kanssa ja saadessaan välitöntä palautetta, ne pystyvät kehittämään tuotteitaan sekä toimintatapojaan halutessaan nopeastikin.
Keskustelu on käynnissä kaiken aikaa ja suurempien yritysten ja kuluttajien lisäksi mukana on myös ravintoloita, baareja, kauppoja tai pientuottajia. Useat tuottajat uskovat verkon välityksellä tapahtuvan tiedonjakamisen tehokkuuteen. Se on nopea ja edullinen tapa olla yhteydessä kuluttajiin ja on muuttanut viinimarkkinointia enemmän kuin mikään muu. Mm. Bordeaux´n tuottajien yhdistys CIVB on tuottanut sivuston
www.bordeaux.com, joka toimii yhdeksällä kielellä, houkuttelee ostamaan, bloggaamaan ja vaihtamaan mielipiteitä verkossa.
Englannissa haastateltiin viinialan kirjoittajia ja he ovat kyselyn mukaan vasta tulollaan verkkoyhteisöihin. Tällä hetkellä enemmistö kirjoittajista ei seuraa Twitteriä tai käy Facebookissa, mutta seurattavia blogeja kuitenkin löytyy: Purple Pages jancisrobinson.com, nakedwines.com, corkd.com, adegga.com, snooth.com, winepages.com, wineanorak.com ja thewinedoctor.com.
26.5.2010 CHAMPAGNE ELPYY PIKKUHILJAA
Champagnen tuottajien yhdistys, CIVC, on julkaissut tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen samppanjaluvut, jotka antavat aihetta hienoiseen optimismiin. Champagnen alue oli nauttinut vuosikausien jatkuvasta noususta, kunnes viime vuonna myynti romahti. Pudotus vuodesta 2008 oli 322,4 miljoonasta pullosta 293,3 miljoonaan pulloon.
Tällä hetkellä näyttää valoisammalta ja kuuden kuukauden nousun jälkeen näyttäisi siltä, että alueella ollaan hiljalleen talouskriisiä edeltävissä myyntiluvuissa.
CIVC arvioi päästävän 17 % nousuun alkuvuoden alustavien tilastojen perusteella. Viime vuonna myyntiä kantimissa pitänyt Ranska on noussut ainoastaan viitisen prosenttia tämän vuoden aikana, vaikka kotimaan markkinointiin on kovasti panostettu. Muutenkaan kaikki eivät halua tähdätä Aasian markkinoille ja mm. Bollinger on ilmoittanut keskittyvänsä ”terveisiin Euroopan markkinoihin, joilla kiinnostus samppanjaa kohtaan on aitoa ”.
Ongelmaksi jää kuitenkin samppanjan alennusmyynti, sillä hinnoittelussa on halvimmillaan menty jo kymmeneen euroon pullolta. Bollinger on myös ”uudelleen arvioinut” hintansa, joka on laskettu 55 eurosta 45 euroon.
25.5.2010 ENGLANNIN VIININTUOTANTO TUPLAANTUI VIIME VUONNA
Englannin viinintuotanto jatkaa kasvuaan ja viime vuonna se oli yli kaksinkertainen edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2009 viiniä tuotettiin 2,5 miljoonaa pulloa, josta erityisesti punaviinin osuus kasvoi huomattavasti. Kasvun edellytyksiä ovat olleet jatkuvasti suotuisammat sääolot sekä uudet investoinnit alalle. Pari vuotta sitten käytiin runsaasti keskustelua joidenkin Champagnen tuottajien innostuksesta sijoittaa Englannin tarhoihin, mutta nämä suunnitelmat ovat kariutuneet talouskriisin vuoksi. Parempia aikoja odotellessa suurimmat investoinnit ovat tällä hetkellä lähtöisin Englannista.
Tilakoot ovat kasvaneet ja pienimmät harrastelijoiden ylläpitämät tarhat ovat väistyneet ammattimaisemman viljelyn tieltä. Taloustilanteen parantuessa ulkomaisten sijoittajien kiinnostuksen odotetaan jälleen olevan noususuunnassa, sillä varsinkin kuohuviinin valmistuksella on Englannissa loistavat tulevaisuudennäkymät.
24.5.2010 JALKAPALLON MM-KISOISTA HYÖTY IRTI
Etelä-Afrikalla sujuu muutenkin mukavasti viininmyynnin suhteen ja maa aikoo ottaa luonnollisesti kaiken irti FIFA World Cup´ista. Kisojen alkaessa Etelä-Afrikka on median keskipisteenä kautta maailman usean viikon ajan, mikä on loistava tilaisuus lisätä maan ja sen viinien tunnettuutta.
Kisat tulevat muutenkin lisäämään talouskriisin aikana kasvanutta viinien kotikulusta. Mm. Englannissa on tutkimusten mukaan reilut 60 % aikuisista ilmoittanut seuraavansa kisoja ja lisäävänsä kulutustaan ruokiin ja juomiin.
Keväällä pyörähti käyntiin myös WOSAn (Wines of South-Africa) Sommelier World Cup, jossa 12 maata kisaa sommelierien parhaimmuudesta. Suomen osakilpailu käytiin ravintola Savoyssa toukokuun alussa ja kilpailun voitti Caroline Gullström Tallink Siljalta. Loppukilpailu pidetään 11.- 19. lokakuuta Etelä-Afrikassa.
18.5.2010 UUDET BAROLOT PULLOSSA
Barolot vuosikertaa 2006, Riservat 2004 ja Barbarescot 2007 on pullotettu ja maistettu Albassa 16. - 20.5. järjestetyssä Nebbiolo En Prima- tapahtumassa. Kaikkiaan noin 400 viiniä maistettiin aamupäivisin sokkona ja myöhemmin päivällä uudelleen tuottajien kanssa. Molempien viinien vuosikerrat ovat erinomaisia.
Piemontea kiusasi tapahtuman alussa raemyrsky, joka aiheutti paikoin jopa 30 % menetyksiä tarhoilla juuri, kun köynnökset ovat kaikkein herkimmässä vaiheessaan. Rankan raekuuron seurauksista saatetaan joutua kärsimään vielä seuraavanakin vuonna, mikäli köynnöksiin ei tule uusia silmuja.
Piemontessa on tosin totuttu äärimmäisiin sääoloihin, tänä vuonna alueella oli reilusti lunta ja talvi oli todella kylmä ja pitkä. Tämänkaltaisina vuosina parhaimmat tuottajat leikkaavat suosiolla kolmanneksen rypäleistään pois, jotta köynnösten tasapaino säilyy rankan talven jäljiltä. Todella huonoina vuosina Baroloa ei tuoteta lainkaan ja muulloinkin siihen käytetään ainoastaan tilojen parhaat rypäleet.
Viininviljely Piemontessa on sääolojen vuoksi aikamoista riskibisnestä, mutta alueen viileyden vuoksi viineistä tulee hyvin konsentroituneita. Lisäksi Piemonten tuulisuus auttaa yleensä pitämään taudit loitolla. Useilla rinteillä ainoastaan ruohoa pitää välillä leikata, ettei tarhoille kerry liikaa kosteutta.
Barolo Riserva 2004, joka tulee seuraavaksi myyntiin, on erittäin hyvän kasvuvuoden tulosta. Kesä ei ollut liian kuuma ja sadettakin saatiin sopivasti. Sadonkorjuun aikaan sääolot olivat loistavat ja tuloksena on aromikas, täyteläinen viini, jossa alkoholi ja hapot ovat loistavassa tasapainossa.
Vuonna 2006 sadetta saatiin hieman enemmän, mutta se ei haitannut rypäleiden kehittymistä edellisen kuivahkon vuoden jälkeen. Kasvukaudella lämpötila oli jonkin verran keskimääräistä alhaisempi. Nebbiolon ja barberan sadonkorjuun aikaan vettä tuli reilummin ja tarhoilla jouduttiin tekemään enemmän töitä rypäleiden pitämiseksi terveinä. Lopputuloksena saatiin kuitenkin tasapainoista viiniä, jossa on intensiivinen tuoksu, hyvä happopitoisuus ja alkoholipitoisuus kurissa.
Vuonna 2007 oli kesällä kuuma ja syksyllä vähäsateista. Raekuurot koettelivat joitakin alueita kesäkuussa ja heinäkuussa kuumuus paikoin poltti rypäleitä. Sadonkorjuu alkoi 10 päivää normaalia aiemmin ja varsinkin varhaisemmin kypsyvissä lajikkeissa oli melko korkeat sokeripitoisuudet. Myös nebbioloissa on hieman enemmän alkoholia kuin edellisinä vuosina.
17.5.2010 PARKER: BORDEAUX 2007 YLIHINNOITELTU
Robert Parker on antanut lopulliset pisteensä Bordeaux´n 2007 viineille ja hänen aikaisemmin antamansa enimmäkseen alhaiset pisteet pysyvät jotakuinkin ennallaan. Parkerin mielestä vuosi 2007 on ylihinnoiteltu ja siihen nähden parempi vuosikerta 2008 on liian edullinen.
Parkerin lopullisista arvioista parhaat 94 pistettä keräsivät Ch. Lafite, L´Eglise Clinet, Bellevue Mondotte ja Ausone. Parhaat viinit olivat hänen mielestään keskitäyteläisiä ja niissä on silkkiset tanniinit sekä matalat hapot. Vaikka viinit eivät ole tiiviitä, voimakkaita tai konsentroituneita, parhaat ovat houkuttelevan elegantteja ja jo nyt valmiita juotaviksi.
Vuosikerta 2007 ei ole mennyt kovin hyvin kaupaksi ja hinnat ovat olleet laskusuunnassa. Keskimäärin hinnat ovat laskeneet pari prosenttia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Duhart-Milon on noussut 40%, Lafite 48% ja Carrudes de Lafite huimat 180%. Ch.Lafite´n menestys on pääosin Aasian ostajien ansiota.
Vuoden 2007 kasvukaudella oli huonohkot sääolot, vaikka lämmin syksy auttoi hieman tilannetta. Viinien huono markkinatilanne on seurausta alun perin liian korkeista hinnoista heikohkoihin arvioihin nähden.
16.5.2010 PIENI ON KAUNISTA LAATUVIINIMARKKINOILLA
Espanjassa Ribera del Dueron Fine Wine 2010-tapahtumassa pääpuhujana toimineen Michael Mondavin mielestä jättiyritykset eivät kykene tekemään huippuviinejä tämän päivän markkinoille. Hän painotti puheessaan pienyritysten tärkeyttä, jolloin viininteossa on mukana intohimo ja perinnearvot, viinit valmistetaan sydämellä ja niistä ollaan ylpeitä. Mondavin mielestä myyntimies unohdetaan nopeasti, sen sijaan viinintekijä, jolla on kerrottavanaan tarina viineistään, muistetaan aina.
Michael Mondavi on itse maailmankuulun Mondavin perheyrityksen jälkeläinen, jonka onneksi hänen isänsä Robert Mondavi sai aikanaan potkut Charles Krug´in tilalta ja perusti erinomaisesti menestyneen viinitilansa Kaliforniaan. Robert Mondaville alkoi kertyä ikää ja tilaa uhkasivat mm. valtavat perintöverot, jolloin yritys päätettiin viedä pörssiin ja perheyrityksen tarina loppui siihen.
Toimittuaan sekä perheyrityksessä että pörssinoteeratussa jättiyhtiössä Michael Mondavi tietää, mistä puhuu. Hänen mielestään laatuviinimarkkinoiden pitäisi menestyäkseen pysyä pienten toimijoiden hallinnassa. Mondavin mielestä suurten pelureiden tullessa mukaan kuvioihin huippuviinit menettävät tyylinsä ja ainutkertaisuutensa tullessaan vain osaksi suurta kokonaisuutta. Surullisimpana hän kokee tilanteen, jolloin yrityksen talousjohtaja tekee viininvalmistukseen liittyvät päätökset.
Mondavi näkee myös hyvänä pienempien tuottajien puhaltamisen yhteen hiileen keskinäisen kilpailun sijasta. Mm. Napan tuottajat ovat lyöttäytyneet yksiin markkinointimielessä monen muun tunnetun laatuviinialueen tavoin. Yhteiset markkinointitilaisuudet houkuttelevat enemmän asiakkaita paikalle, puhumattakaan kustannuksista, jotka kohtuullistuvat jaettaessa. Samaa ajatusta kannattaa Italiaan juuri perustettu Barolon nuorten tuottajien yhdistys, Gruppo Giovani, jossa parikymmentä 25 -35-vuotiasta sukutilansa jatkajaa on päättänyt markkinoida viinejään yhdessä vaihtaen informaatiota keskenään. Samojen rypäleiden ja alueiden kanssa toimittaessa kaikkien ei siis tulevaisuudessa tarvitse tehdä samoja virheitä. Nuoret tuottajat jatkavat sukutilojensa perinteitä, mutta kykenevät helpommin ottamaan huomioon myös uudet, oman ikäpolvensa kuluttajat.
15.5.2010 PROSECCO JUHLII TAAS
Italiassa suositulla Prosecco-kuohuviinillä riittää nykyään syytä juhlaan. Viime vuonna virallinen laatuluokiteltu Prosecco-alue, DOC Conegliano-Valdobbiadene, juhli 40-vuotissyntymäpäiviään ja heinäkuussa alueelle myönnettiin Italian korkein laatuluokitus, DOCG, joka astui voimaan vuosikerrasta 2009. Kaiken tämän paljon työtä vaatineen laatuluokitusurakan palkkioksi viineillä on tällä hetkellä reilusti kysyntää ja markkinat jatkavat nousua. Talouskriisin vuoksi useissa maissa samppanjat on korvattu Proseccolla ja sitä viedään jo 50 maahan. Noin puolet Proseccon 60 miljoonan pullon tuotannosta menee vientiin ja kysynnän kasvaessa hinnat ovat luonnollisesti myös noususuunnassa.
Proseccon suurimpia ostajia ovat Saksa, Englanti ja Yhdysvallat, mutta ovia on saatu avattua jo Aasiaankin. Proseccon keveys ja hedelmäisyys sopivat hyvin tähän päivään, kun viineihin kaivataan matalampia alkoholipitoisuuksia. Proseccossa on tyylistä riippuen suhteellisen paljon jäännössokeria, parhaimmillaan jopa 30g/l, joten aivan joka makuun viinin päärynäinen makeus ei sovi.
Korkein laatuluokitus toi muitakin muutoksia Proseccoon. Aiemmat DOC:n ulkopuolella olleet Prosecco IGT-alueet saivat DOC-luokituksen, joten laatuluokiteltu alue kasvoi. Proseccon tuotantoalue on nyt yli 20.000 hehtaaria, josta DOCG-aluetta on 6000. Arvostetuin alueista on noin sadan hehtaarin Cartizze, jossa viljelyhehtaarista saa maksaa 2 miljoonaa euroa, mutta viineistäkin saa tuplahinnan.
Muutoksen kohteeksi joutui myös rypälelajikkeen nimi. Prosecco-nimen tilalle otettiin käyttöön lajikkeen vanha nimi, glera, jota on Proseccoon käytettävä minimissään 85 %.
Proseccoa juhlitaan nykyisin vuosittain toukokuun puolessa välissä upeassa Suseganan linnassa, jonka yhteydessä Italian gastronomiakoulu Alma tarjoaa erilaisia, hyvinkin mielenkiintoisia ruokayhdistelmiä viinille. Tänä vuonna tarjolla oli Proseccon makeuteen sopivia aasialaisvaikutteisia ruokia sekä mahdollisuus maistaa kaikkien Italian 44 DOCG:n viinejä.
14.5.2010 RANSKA TAAS VIINITUOTANNON KÄRJESSÄ
Ranska on jälleen ottanut viinien ykköstuottajan paikan itselleen. Kuluvan vuoden tuotannon arvioidaan olevan 47,3 miljoonaa hehtolitraa, joka on noin 11 % enemmän kuin reilu vuosi sitten, jolloin suurimpana tuottajamaana oli Italia, joka nytkin jää hyvin vähän Ranskasta jälkeen.
Ranskan reilusta 800.000 viinitarhahehtaarista laatuluokiteltujen viinien tuotannossa on noin 60 %. Viime vuonna orgaanista viljelyä harjoitti 2500 tuottajaa (28.000 ha) ja suunta on hurjasti ylöspäin, nousua on kolmessa vuodessa 59 %.
EU oli edelleen maailman johtava viinien tuottaja, kuluttaja, viejä sekä tuoja. Tuotanto laski prosentin verran ja kulutuksen odotetaan laskevan 2010/11 talouskriisin vaikutuksesta. EU:n vienti laski 8 % määrältään ja 17 % arvoltaan. Tuonti EU-alueelle sen sijaan nousi nelisen prosenttia, mutta tuonnin arvo laski 11 % kulutuksen siirtyessä edullisempiin viineihin.
EU on yrittänyt hillitä alueensa ylituotantoa maksamalla tuottajille köynnösten ylösnostamisesta 2000 euroa hehtaarilta. Ranskassa tätä EU-tukea on käytetty ainoastaan 14.000 hehtaarille viimeisen kolmen vuoden aikana. Useat muutkin maat ovat jättäneet suuren osan tuista käyttämättä, sillä kertakorvauksen jälkeen on keksittävä uusi toimeentulo. Yksi yrittäjistä on Château Coujan (Languedoc-Roussillon), joka päätti nostaa osan köynnöksistään ylös istuttaen tarhat kukilla mehiläisten houkuttelemiseksi hunajan tuotantoa varten. Parhaiten tuet ovat sopineet tiloille, joilla perijät eivät halua jatkaa tilan tuotantoa ja köynnökset on hyvä muuttaa rahaksi. EU on luvannut tukea kaikkiaan 175.000 hehtaarille, josta viime vuonna käytettiin 73.000 ha.
13.5.2010 CHILE PÄIHITTI HUIPPUBORDEAUX´T NEW YORKISSA
Chileläinen Errazuriz´in KAI-viini kiilasi ykkössijalle New Yorkissa pidetyssä huippuviinien sokkomaistelussa. Pääosin carmenèresta tehdyn viinin kanssa kisasivat mm. Opus One (2), Haut-Brion (3), Lafite Rothschild, Sassicaia sekä Stag´s Leap, kaikki vuosikertaa 2006. Chileläiset viinit nappasivat muitakin korkeita sijoja, Don Maximiano (4), La Cumbre (6) sekä Viñedo Chadwick, joka jakoi yhdeksännen sijan Sassicaian kanssa.
Samanlaisia ammattilaistastingeja on järjestetty Berliinissä, Tokiossa, Amsterdamissa sekä Lontoossa ja aiemminkin maailman huippuviinejä huomattavasti edullisemmat chileläiset ovat menestyneet mainiosti. New Yorkissa viinejä oli maistamassa 100 vaikutusvaltaista viiniammattilaista.
12.5.2010 KOKKI MATTI JÄMSEN VALMIINA BOCUSE D´OR-TAISTOON
Suomen Matti Jämsen on loppusuoralla harjoittelussaan Bocuse d’Or Euroopan karsintakilpailuun, joka pidetään 7. - 8. kesäkuuta Genevessä. Tavoitteena on lunastaa loppukilpailupaikka Lyoniin ja antaa myrskyvaroitus kokkikollegoille. Suomen Bocuse d’Or -edustajaksi viime toukokuussa valittu Jämsen palasi helmikuussa Suomeen Saksasta, jossa hän työskenteli Michelin-tähdellä palkitussa ravintola Die Quadrigassa, Berliinissä.
”Kilpailuihin on mentävä aina voittamaan ja ykkössija onkin päätavoitteeni ensin EM-kilpailuissa ja sitten Lyonissa. Marginaalit ovat kärkikahinoissa pienet. Se, joka pääsee kisassa lähelle omaa tasoaan, on lähellä voittoa”, Jämsen arvioi.
Genevessä kilpailutehtävänä on taiteilla runsaassa viidessä tunnissa kaksi erillistä kilpailutyötä. Pakollisina raaka-aineina ovat kala-annoksessa kasvatettu ruijanpallas ja liha-annoksessa vasikan ulkofilee.
”Pääraaka-aineet tulevat eri puolilta Eurooppaa, mutta annoksissa on myös ripaus Suomen kevättä. Tuomarit pääsevät maistelemaan ainakin saaristolaisnäkkileipää ja suomalaista perunaa”, Jämsen paljastaa.
Jämsenin apuna kilpailussa ovat assistentti Ismo Sipeläinen, valmentaja Pekka Terävä ja suomalaistuomari Jarmo Vähä-Savo. Lisäksi Jämsenin tueksi on kerätty valmennustiimi, johon kuuluvat muun muassa Hans Välimäki, Kari Aihinen, Markus Aremo, Lasse Lundqvist ja Antti Leisten.
Ranskalaisen keittiömestarin Paul Bocusen mukaan nimettyä Bocuse d'Or -kilpailua on järjestetty vuodesta 1987 lähtien. Suomen paras sijoitus on vuodelta 1999, jolloin Michael Björklund sijoittui viidenneksi.
10.5.2010 COPPOLA AVAA UUDEN VIINITILAN
Kalifornian viinien tiukasta markkinatilanteesta huolimatta, filmintekijä Francis Ford Coppola avaa uuden, erityisen perheystävälliseksi mainitun viinitilan Sonoma Countyssa. Neljä rakennusvuotta ja miljoonia dollareita vaatinut hanke avataan heinäkuussa.
Entinen Château Souverain on uudistettu kokonaan ja tilalle on rakennettu vierasrakennuksia uima-altaineen, amfiteatteri sekä mm. pyramiditorneja, unohtamatta rekvisiittaa Coppolan elokuvista. Coppola haluaa rakentaa viinitilan, jossa koko perhe viihtyy ja aikoo tarjota paikan päällä myös runsaasti erilaisia tapahtumia sekä mm. elävää musiikkia.
Coppolan ensimmäinen viinitilahankinta oli suomalaisen merikapteeni Gustave Niebaumin 1879 perustaman Inglenook´in tilan osto vuonna 1975. Ch. Souverain tuli Coppolan omistukseen vuonna 2006, ensin elokuvatyyliin nimellä ”Francis Ford Coppola presents: Rosso&Bianco”, joka sittemmin muutettiin Francis Ford Coppola Winery´ksi.
Kalifornian viinialue on siis saamassa todellisen turistirysän, joka tulee myös työllistämään 130 henkeä vieraiden palvelukseen. Kyllä tilalla viiniäkin tehdään, jota pääsee maistamaan maisteluhuoneissa sekä alueen ravintoloissa. Coppolan viinit olivat huippusuosittuja myös tämän kevään Viiniexpossa.
4.5.2010 BORDEAUX´N 2008 JA 2009 HINNAT NOUSUSSA
Bordeaux´n huipputilojen hintoja mittaavan Liv-ex-indeksin mukaan vuosikerran 2008 hinnat ovat nousseet viime kuukausina keskimäärin 20 %. Erityisen paljon on hypännyt Ch.Margaux, jonka hinta on noussut helmikuusta 43 %. Muita hyviä sijoituskohteita ovat mm. Ch.Lafite (25 %) ja Ch.Latour( 22 %).
Laatikko 2008 Ch.Lafite´a maksoi huhtikuussa lähes 7000 euroa. Lafite´n hinta lähti nousuun jo viime vuonna, mutta Ch.Margaux on nyt ampaissut sen ohi.
Kaikkiaan vuosikertaa 2008 on pidetty hyvänä sijoituskohteena, johon Robert Parkerinkin mukaan ”viisaimpien olisi jo pitänyt laittaa rahansa”. Hänen mukaansa vuosikerta on aliarvostettu, järkevästi hinnoiteltu, eikä laadultaan juurikaan heikompi kuin 2005 tai 2009. Toisaalta mitä enemmän tätä ”viisasta rahaa” vuosikertaan sijoitetaan, sitä korkeammalle hinnat karkaavat.
Juuri arvioidusta vuosikerrasta 2009 arvioidaan tulevan kaikkien aikojen kallein. Tällä hetkellä Liv-ex´in arvioiden mukaan erityisen suosittu tulisi olemaan Ch.Latour ja Parkerin täysillä pisteillä palkittu Cos d´Estournel olisi suurin pettymys. Ennustetaan, että Ch.Latour, Talbot, Cheval Blanc, Mouton-Rothschild ja Leoville Las Cases nousevat 120 % vuodesta 2008 ja 6 % vuoden 2005 hintatasosta.
1.5.2010 UUDEN-SEELANNIN SADONKORJUU
Liian suurten sadonkorjuiden kanssa kamppaillut Uusi-Seelanti on onnistunut tänä vuonna laskemaan tuotantolukujaan. Kahtena edellisenä vuonna rypäleitä korjattiin 285.000 tonnia, mutta nyt päästiin keskimäärin 20 % alemmaksi ja pinot noir´ia saatiin vieläkin vähemmän viileiden sääolojen vuoksi. Tuottajat ovat tyytyväisiä satomäärään ja heidän mielestään pienempi sato on ainoastaan hyväksi maan viiniteollisuudelle. Uuden-Seelannin imago laatuviinien tuottajana on alkanut kärsiä hintojen alennuksesta, joka on normaalia seurausta ylituotannosta.
Tämän kevään viileän sään odotetaan vaikuttavan myös ensi vuoden satoon ja silloin tuottajien mukaan saataisiin ylituotanto kokonaan selätettyä.
30.4.2010 PARKERIN PISTEET 2009 BORDEAUX´LLE
Arvostettu viinikriitikko Robert Parker on sanonut painavan sanansa Bordeaux´n 2009 vuosikerrasta. Hän on yhtynyt vuosikerran ylistäjiin ja todennut sen olevan maistamistaan ehkä jopa paras Bordeaux 32 vuoteen. 18 viiniä sai Parkerilta 98 - 100 pistettä, eikä hän nähnyt mitään ongelmaa korkeiksi väitettyjen alkoholipitoisuuksien kanssa. Täydet sata pistettä Parkerilta sai mm. Cos d´Estournel, joka sai monelta vaikutusvaltaiselta kriitikolta huonohkon arvosanan. Parker on tosin tunnetusti usein eri mieltä eurooppalaisten kollegojensa kanssa. Muita suosikkeja olivat oikean rannan Ch. Ausone, Lafleur ja l´Eglise Clinet. Parker arvostelee kaikki viinit uudelleen, kun ne on pullotettu.
29.4.2010 CHEZ DOMINIQUE MAAILMAN 23. PARAS!
San Pellegrinon järjestämä vuosittainen kilpailu on laittanut maailman parhaat ravintolat järjestykseen. Suomalainen ylpeys, Hans Välimäen luotsaama Chez Dominique, on listalla 23. sijalla, pari sijaa alempana kuin viime vuonna. Ykköspaikan neljä vuotta sitä hallinneelta El Bullilta nappasi tanskalainen Noma, kulinaariseksi instituutiksi muuttuva El Bulli oli toisena ja kolmannen sijan otti The Fat Duck Englannista. Ohessa täydellinen lista, sitten vain pöytävarauksia tekemään!
The S.Pellegrino World's 50 Best Restaurants 2010:
1. Noma, Copenhagen, Denmark
2. El Bulli, Roses, Spain
3. The Fat Duck, Bray, UK
4. El Celler de Can Roca, Girona, Spain
5. Mugaritz, Errenteria Gipuzkoa, Spain
6. Osteria Francescana, Modena, Italy
7. Alinea, Chicago, USA
8. Daniel, New York, USA
9. Arzak, San Sebastian, Spain
10. Per Se, New York, USA
11. Le Chateaubriand, Paris, France
12. La Colombe, Cape Town, South Africa
13. Pierre Gagnaire, Paris, France
14. Hotel de Ville, Crissier, Switzerland
15. Le Bernardin, New York, USA
16. L'Astrance, Paris, France
17. Hof van Cleve, Kruishoutem, Belgium
18. D.O.M, Sao Paulo, Brazil
19. Oud Sluis, EA Sluis, Netherlands
20. Le Calandre, Padova, Italy
21. Steirereck, Wien, Austria
22. Vendome, Gladbach, Germany
23. Chez Dominique, Helsinki, Finland
24. Les Créations de Narisawa, Tokyo, Japan
25. Mathias Dahlgren, Stockholm, Sweden
26. Momofuku Ssam Bar, New York, USA
27. Quay, Sydney, Australia
28. Iggy's, Singapore
29. L'Atelier de Joel Robuchon, Paris, France
30. Schloss Schauenstein, Graubunden, Switzerland
31. Le Quartier Francais, Franschhoek, South Africa
32. The French Laundry, California, USA
33. Martin Berasategui, San Sebastian, Spain
34. Aqua, Wolfsburg, Germany
35. Combal Zero, Rivoli, Italy
36. Dal Pescatore, Milan, Italy
37. De Librije, Zwolle, Netherlands
38. Tetsuya's, Sydney, Australia
39. Jaan par Andre, Singapore
40. Il Canto, Siena, Italy
41. Alain Ducasse au Plaza Athenee, Paris, France
42. Oaxen Krog, Holo, Sweden
43. St John, London, UK
44. La Maison Troisgros, Roanne, France
45. wd~50, New York, USA
46. Biko, Mexico City, Mexico
47. Die Schwarzwaldstube, Baiersbronn im Schwarzwald, Germany
48. Nihonryori RyuGin, Tokyo, Japan
49. Hibiscus, London, UK
50. Eleven Madison Park, New York
28.4.2010 MAULAVIRRAN LÄHIRUOKAMEININKI JATKUU
Viime vuosina suurena lähiruoan puolestapuhujana toiminut huippukokki Markus Maulavirta on tehnyt parsalähtöisen lähiruokamenun Tallink-Siljan laivoille. Michelin-tähtiäkin Suomeen hankkinut Maulavirta tarjoaa ruoissaan varsinkin ravintolaruokina vähemmän tunnettuja kaloja, kuten särkeä ja haukea. Markuksen toiveena olisi, että ”syömme Itämeren puhtaaksi”, eli käyttäisimme enemmän melko vähälle arvostukselle jääneitä kotimaisia kaloja.
Lähiruoan tarjoaminen laivoilla on siksikin haastava tehtävä, että kuuden laivan tilausmäärät ovat pientuottajille aikamoista tasapainoilemista. Jo viime vuonna parsaa kului laivoilla 6000 kiloa. Joitakin tuotteita ei tuoteta riittävästi laivojen kysyntään ja toisia ei sitten taas jää muualle, mutta Maulavirran ajatuksena onkin, ettei kaikkia ruokia pitäisikään riittää kaikille. Mikäli koko Suomen kysyntää pyritään kattamaan, ei puhuta enää lähiruoasta.
Maulavirta tuo tutuksi myös kyyttötuotteita, mm. juustoja, joihin käytettävä maito on puolet kalliimpaa kuin ”kertakäyttölehmien”, mutta tavaraa on vastaavasti kyyttömaidossa enemmän, rasvaakin reilummin kuin kahvikermassa.
Markuksen luomuksia pääsee laivoilla maistamaan toukokuun ajan. Parsat tulevat Gotlannista ja viineiksi ovat Siljan ansioituneet sommelierit valinneet annoksille oivat kumppanit laivan valikoimista.
27.4.2010 MAANJÄRISTYKSEN LASKU CHILELLE
Chilen helmikuisen maanjäristyksen tuhot jäivät viinialueilla pelättyä pienemmiksi, mutta taloudellista tappiota syntyi kuitenkin 430 miljoonan dollarin edestä. Tuhoutuneen viinin osuus tästä Rabobankin arvioimasta summasta oli 250 miljoonaa dollaria, joka vastaa lähes viidennestä Chilen viiniviennistä.
Chile on järistysherkkää aluetta, joten suurimmalla osalla tuottajista olivat vakuutukset kunnossa ja ne korvaavat lähes 90 % menetyksistä.
Suurin osa Chilen viinituottajista selvinnee siis tilanteesta, jota auttaa sekin, ettei tämän vuoden sadonkorjuu kärsinyt järistyksen vaikutuksista. Vuoden 2010 sadosta odotetaan 15 % pienempää, joka ei johdu maanjäristyksestä, vaan kasvukaudella vallinneista viileämmistä sääoloista. Eli tiedossa saattaa olla hyvälaatuinen vuosikerta, joka tarkoittaa korotuspainetta hinnoille. Lisää rahaa tarvitaankin järistyksen aiheuttaman vajeen paikkaamiseksi sekä tuhoutuneiden kastelujärjestelmien korjaamiseksi.
24.4.2010 HUIPPUBORDEAUX´T JOPA 1000€ PULLO
Bordeaux´n vuoden 2009 viinien hinnoittelu näyttää karkaavan käsistä, kun huipputilojen hintojen arvellaan olevan kesän loppuun mennessä jopa tuhat euroa pullolta. Tilat laittavat pienehkön erän kerrallaan viinejä myyntiin ja yrittävät sitä kautta hilata hintoja ylös. Myyntikertoja saattaa tulla tänä vuonna jopa 8-9 ja hinnat alkanevat 300 euron tienoilta.
Jean-Guillaume Prats Château Cos d´Estournel´ilta sanoo ensimmäisen kasvuluokan viinien hintaeron muihin viineihin jäävän järjettömän suureksi. Tämän vahvistaa myös maanantaina pisteensä julkaiseva Robert Parker. Hänen mukaansa Ch.Lafite 2009 maksaa syyskuuhun mennessä vähintään 1000 euroa pullo. Tämä on tilahinta, johon välittäjän osuus lasketaan vielä päälle. Edellisenä huippuvuonna 2005 Ch. Lafite´n hinta välittäjän palkkion kanssa nousi yli tuhanteen euroon. Tuhannen euron tilahintaa pidetään mahdottomana jo talouskriisinkin vuoksi, mutta tilat eivät siitä piittaa, mikäli vain kysyntää riittää. Nähtäväksi jää, kuinka paljon kuluttajien tottumukset ovat tiukan taloustilanteen aikana muuttuneet ja käyvätkö viinit todella kaupaksi ennusteiden mukaisilla hinnoilla.
23.4.2010 VIINITUHOLAINEN LEVIÄÄ KALIFORNIASSA
Viime syyskuussa ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa havaittu eurooppalainen viinituholainen Lobesia botrana jatkaa leviämistään Kalifornian viinitarhoilla. Ensimmäiset koit löydettiin Napan alueella ja nyt niitä on havaittu jo yli 10.000. Koi tartuttaa köynnöksiin sienitaudin, joka tuhoaa rypäleet.
Ennestään on jo satoja neliökilometrejä asetettu karanteeniin tuholaisen leviämisen estämiseksi ja nyt Sonomaan odotetaan uutta, 3600 hehtaarin karanteenia. Tuholainen on vakava uhka Kalifornian viiniteollisuudelle ja viranomaiset ovat laajentamassa karanteenia, mikäli tuholaisista tehdään uusia havaintoja.
21.4.2010 EMMA-TAIDECAVA
Viini ja taide laitettiin samaan pulloon, kun Espoon modernin taiteen museo EMMA julkisti oman kuohuviininsä. Viini tulee Parés Baltàn biodynaamiselta viinitilalta Penedèsistä, vajaan tunnin matkan päästä Barcelonasta. Etiketin EMMAn cavaan on tehnyt kuvataiteilija Anna Retulainen. Retulainen kuvaa teostaan viinin kaltaiseksi, kevyeksi ja pulppuavaksi.
Vuonna 1790 perustetulla Parés Baltàn tilalla häärii neljä sukupolvea Cusinén perhettä ja työnjako on sellainen, että naiset tekevät viinit ja miehet hoitavat sekä myynnin että markkinoinnin. Tila on ollut biodynaaminen vuodesta 2004 ja siellä laiduntavat talviaikana lampaat, jotka hoitavat lannoituksen. Kasvukaudenkin aikana lampaita päästetään tarhoille tarpeen mukaan napsimaan köynnöksistä alimpia lehtiä tai terttuja.
Parés Baltàn viinit ovat ennestään Suomessa tuttuja ja tämä uusi tulokas tulee myös Alkon tilausvalikoimamyyntiin.
20.4.2010 VIINIVÄÄRENNÖS AUSTRALIASSA
Viiniväärennösten sarjalle ei näy tulevan loppua. Uusin paljastus tuli viime viikolla Australiasta ja tällä kertaa on ahnehdittu lisää hintaa myymällä halvemmalla sultana-lajikkeella sekoitettua chardonnay´ta. Näiden huijausten kohteena on vuosien varrella ollut myös mm. viinijätti Hardy´s (nykyään Constellation). Sultana-rypäleiden hinta on ollut myynnin aikoihin vain neljänneksen chardonnayn arvosta, joten tavoiteltu hyöty on ollut huomattava. Kaikkiaan Rivers Wines-yhtiö tuomittiin viime viikolla 34 väärennöksestä. Sama yritys sai 97 väärennöstuomiota vuonna 2007. Viime viikon tuomioiden jälkeen Rivers Wines´ia odottaa 1,4 miljoonan dollarin sakot.
19.4.2010 MAAILMAN PARAS SOMMELIER
Maailman paras sommelier valittiin Santiago de Chilessä nelipäiväisen kilpailun jälkeen. Voittajaksi selviytyi 51 kandidaatin joukosta Gerard Basset (Hotel TerraVina, New Forest) Englannista. Vuodesta 2007 titteliä on hallinnut ruotsalainen sommelier Andreas Larsson.
15.4.2010 SHERRYN YSTÄVILLE UUSI KIRJA
Viini-lehden sivuiltakin tuttu sommelier Antti Uusitalo on laittanut sherryn salaisuudet yksiin kansiin ja julkaissut opuksen, josta saa tietoa niin sherryn eri tyyleistä kuin niiden kanssa nautittavista tapaksistakin. Antti kulkee kirjassaan sherryn historiasta tähän päivään ja antaa lukijalle lisäksi vinkkejä alueen ruoka- ja majoituspaikoista. Kirja toimii siis myös mainiona oppaana matkaa Jereziin suunnitteleville.
14.4.2010 VINITALY RIKKOI ENNÄTYKSET
Viime maanantaina Veronassa päättynyt Vinitaly teki historiansa parhaan tuloksen. Kaikkiaan messuilla kävi 152.000 vierailijaa edustaen 110 eri maata. Hiljaisempien vuosien jälkeen kävijäkasvua saatiin 4,4 %, joka antoi järjestäjille ja näytteilleasettajille potkua seuraavaan vuoteen. 44. kertaa järjestettäville messuille osallistui myös runsaasti uusia kansainvälisille markkinoille pyrkijöitä. Huomiota varmasti saatiinkin, sillä paikalla kävi lehdistön edustajia 2500, 50 eri maasta.
Veronan messujen johtaja Giovanni Mantovani kertoi tämänvuotisen menestyksen olleen tulosta messujen voimakkaasta suoramarkkinoinnista eri puolille maailmaa, erityisesti Venäjälle, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Seuraava Vinitaly järjestetään 7.-11.4.2011.
13.4.2010 AUSTRALIAN SADONKORJUU
Australiassa tämän vuoden sadosta odotetaan poikkeuksellinen laadukasta ja pienempää kuin vuosikausiin. Maan ylituotantoa ajatellen pienempi sato on viiniteollisuudelle hyväksi, mutta aiempaa alhaisemmat rypälehinnat ajavat monet tuottajat taloudellisiin vaikeuksiin.
Helleaalto kukinnan aikaan sekä kasvukauden viileämmät ilmat ja sateet ovat pienentäneet sadon normaalista 1,8 miljoonasta tonnista 1,4 miljoonaan tonniin. Erityisesti chardonnay ja grenache tuottavat tänä vuonna vähemmän rypäleitä. Hieman normaalia hitaampi kypsyminen on jättänyt rypäleisiin hyvän hapokkuuden ja intensiivisyyden, eikä kohota alkoholipitoisuuksia korkeuksiin.
12.4.2010 BORDEAUX 2009 HINTOJA ODOTELLAAN
Bordeaux´ssa vuoden 2009 En primeur on päättynyt suuren kiinnostuksen saattelemana. Viinien korkeat alkoholipitoisuudet herättivät runsaasti keskustelua ja nyt odotellaan, minkälaisiksi viinien hinnat muodostuvat. Robert Parker antaa vielä odotuttaa lopullisia arvioitaan ja vasta sen jälkeen useat tilat hinnoittelevat viininsä. Erityisesti Aasiasta odotetaan voimakasta kysyntää huipputilojen viineille. Ch.Lafite ja Latour ovat siellä huimassa suosiossa ja niiden lähtöhintojen veikataankin olevan 4500 – 5600€ laatikolta. Parkerin pisteet julkaistaan lähiviikkoina ja sen verran hän on paljastanut, ettei viineille kannata odottaa ”kohtuullisia” hintoja.
6.4.2010 BRUNELLO-SKANDAALI VIRALLISESTI OHI
Brunellon vuosia kestänyt väärennösspekulointi, ”Brunellogate”, on nyt lopullisesti saatettu päätökseen, kun Yhdysvaltojen viranomaiset ovat päättäneet maaliskuun lopussa lopettaa aitoustodistuksien vaatimisen maahantuoduilta viineiltä. DOCG-todistuksia vaadittiin vuodesta 2008 lähtien ja nyt Brunellon tuonti jälleen helpottuu, vaikkakin arvokkaampien italialaisten viinien myynti on Yhdysvalloissa laskenut lähes 30 %.
3.4.2010 AUSTRALIAN TUOTTAJALUVUT KASVUSSA
Sen sijaan, että Australiassa pitäisi ylituotannon vuoksi viinitilojen määrän olla vähenemään päin, se on kasvussa ja ylitti 2400 tuottajan rajapyykin tänä vuonna. Innostus viininviljelyä kohtaan on yhtä suurta kuin alan parhaina kasvuvuosina 1990-luvulla, vaikka hurjimpien arvioiden mukaan yli puolet yrityksistä tuottaa tappiota. Lisäksi varastoissa on lähes kaksi miljardia litraa myymätöntä viiniä.
Tämä ei tunnu yrittäjiä pitelevän, sillä joka vuosi reilut sata uutta viljelijää ryhtyy viininvalmistukseen. Tasmaniassa tuottajien luku kasvoi muutamalla yrittäjällä ja siellä on tällä hetkellä lähes sata viinitilaa. Uudessa-Seelannissa kasvu oli niin ikään hillittyä, 8 uutta yrittäjää ja tällä hetkellä kaikkiaan 522 tilaa.
2.4.2010 BORDEAUX´N HINNOITTELUUN KAIVATAAN MALTTIA
Bordeaux´n vuosikerran 2009 huippulaadun lisäksi on pitkään spekuloitu viinien hinnoista ja ostajat kautta maailman toivovat maltillisuutta hinnoitteluun. Edellinen todella korkealaatuinen vuosi 2005 nosti hinnat ylös ja sen jälkeisiä laadultaan vähäisempiä vuosikertoja on ollut hankala saada kaupaksi.
Yhdysvalloissa on jouduttu myymään huomattavia määriä vuoden 2005 Bordeaux-viinejä alennettuun hintaan ja jälleenmyyjät epäilevät, että noustessaan hinnoittelussa samalle tasolle vuoden 2005 kanssa, vuosikerta 2009 jää yhtä lailla hyllyihin. Vaikka vuoden 2009 laatu osoittautuisikin ennakoidun tavalla loistavaksi, talous on yhä heikoissa kantimissa. Useat tilat joutuivat laskemaan hintojaan reilusti viime vuonna, joten heidän olisi nyt pakko nostaa hintoja. Jälleenmyynnin kannalta hinnoittelun toivotaan kuitenkin jäävän 15 % alemmaksi vuoden 2005 tasosta.
31.3.2010 ESPANJAN VIINIMYYNTI JUMITTAA
Espanja ei pyrkimyksistään huolimatta ole saanut viinimyyntiään nousuun, ei koti- eikä ulkomarkkinoilla. Maan viinituotannon ylijäämän arvioidaan jo tuottaneen kymmenien miljoonien litrojen ”viinijärven”, josta osa odottaa tislausta valtion tuella ja toiveikkaimmat unelmoivat vielä löytävänsä uusia ostajia. Espanja on ilmoittanut pyrkivänsä seuraavaksi maailman valkoviinimarkkinoille. Samaa ennusteli Italian taktiikaksi äskettäin haastateltu Angelo Gaja.
Espanjassa kansa siirtyy yhä enemmän juomaan olutta ja kevytkolaa. Etenkin nuorison keskuudessa viinipullo on ravintolapöydässä yhä harvinaisempi näky. Maan tiukentuneet promillerajat liikenteessä ovat myös saaneet viininystävät siirtymään kevyempiin juomiin tai kivennäisveteen. Viinimyynnin arvioidaan laskeneen maanlaajuisesti kymmenisen prosenttia. Maan suurin sanomalehti El Pais kirjoittaa jopa 3,4 miljardin viinilitran olevan vailla ostajaa. Valtio on luvannut tulla apuun ja ostaa 20 miljoonaa litraa tislattavaksi teollisuuden käyttöön. Valtava ja kuuma La Manchan viinialue kärsii ostajien puutteesta sekä ilmastonmuutoksesta. Viiniä on siellä myymättä 8,5 miljoonaa litraa. Ilmaston lämpeneminen on liikaa La Manchalle kun taas Pyreneiden viileille alueille istutetaan uusia tarhoja ja lisää viiniä virtaa markkinoille.
30.3.2010 BORDEAUX EN PRIMEUR 2009: MODERNIA ELEGANSSIA
Bordeaux´ssa pyörähti käyntiin pitkään spekuloitu vuosikerran 2009 maistamis- ja ostotilaisuus. Vuosikertaa on verrattu huippuvuoteen 2005 tai pidetty jopa parhaana vuosikymmeniin. Asiantuntijat kuvaavat viinejä eleganssia ja tasapainoa uhkuviksi moderneiksi taidonnäytteiksi. Ylisanoja ei säästellä, kun veikataan, että näillä viineillä Bordeaux päihittää uuden maailman kilpailijansa mennen tullen. Viinien maistaminen on kuitenkin vasta alkumetreillä ja väistämättä suuremman keskustelun herättävät näiden upeiden tuotosten hinnat. Kuten aina, valitettavan painavan sanansa keskusteluun antaa kriitikko Robert Parker, jonka arvioilla on huomattava merkitys useiden viinien lopulliseen hintaan.
26.3.2010 DECANTER ILMESTYY KIINAKSI
Odotukset Kiinan viinimarkkinoita kohtaan kasvavat huimaa vauhtia ja siitä on osoituksena myös viinimaailman ykköslehden Decanterin kääntäminen kiinaksi. Kiinalaiset ovat erityisen kiinnostuneita Bordeaux´sta ja siksi ensimmäiseksi käännetään alueen vuosikertaa 2009 käsittelevä numero. Suuria toiveita kiinalaisten ostajien suhteen on myös juuri käynnistyvässä Bordeaux´n 2009 En primeur-kampanjassa varsinkin, kun rohkeimmat arviot ennustavat vuosikerran olevan paras 60 vuoteen.
24.3.2010 APUA VIINIVÄÄRENNÖSTEN TUNNISTAMISEEN
Väärennökset ovat jatkuva riesa viinimarkkinoilla ja valitettavasti äskettäin paljastunut Gallo-väärennösjupakka ei ole lainkaan ainutlaatuinen edes laajuudessaan. Gallolle myytiin pinot noir-viininä lähes 18 miljoonaa pulloa halvempaa sekoiteviiniä. Muutamien kuukausien vankeustuomioita sekä sakkoja ropisi suurimmillaan lähes 200.000 euron edestä. Keräilijöille ja sijoittajille väärennökset aiheuttavat myös päänvaivaa. Arvoviinimarkkinoilla ja huutokaupoissa arvioidaan olevan viitisen prosenttia väärennettyjä viinejä.
Australialaiset tutkijat yrittävät päästä viinin todellisen vuosikerran jäljille seuraamalla viinien hiilijäämiä. Ilmakehästä imeytyy hiilidioksidia viiniköynnöksiin ja sitä kautta viineihin. Tutkijaryhmä on seurannut 1960-luvulla tehtyjen atomipommikokeiden jäljiltä jääneitä hiilimääriä ilmakehässä vuosi vuodelta. Koska hiilten -12 ja -14 määrät muuttuvat joka vuosi, he uskovat näiden muutoslukujen avulla pystyvänsä määrittelemään viinien oikeat vuosikerrat.
19.3.2010 VUODEN KOKKI ON VALITTU
Helsinkiläinen Mika Palonen (Bläk) voitti 18.3. Gastro-messuilla käydyn tiukan taiston Suomen parhaimman kokin tittelistä. Toiseksi tuli Heikki Liekola, (Restaurant Lux, Tukholma) ja kolmannen sijan nappasi Eric Räty (Ravintola Chez Dominique, Helsinki).
”Aivan mahtava fiilis. Tämä on kolmas kertani Vuoden Kokki -kisassa ja vihdoin uurastus on palkittu", totesi onnellinen voittaja heti julkistuksen jälkeen. Mika Palonen valittiin myös lehdistön suosikiksi. Parhaimmasta keittiötyöskentelystä palkittiin Eric Räty.
”Voiton ratkaisi laaja-alainen kokemus ja kaksi tasaisen hyvää kisasuoritusta. Palonen oli erityisen vahva ”yllätyskori-osiossa”, totesi kisan päätuomarina toiminut Jarmo Vähä-Savo. Finaalissa tehtävänä oli valmistaa viidessä tunnissa kymmenelle hengelle kaksi erillistä kilpailuruokaa.
Ensimmäisenä vuorossa oli yllätyskori-tehtävä, jossa kilpailijoiden tuli valmistaa koululounas annetuista raaka-aineista. Korissa oli muun muassa siikaa, juureksia, suomalaisia maitotuotteita ja suklaata.
Toisena kilpailutehtävänä finalistit taiteilivat pääruoan suomalaisesta viljapossusta kastikkeen ja lisäkkeiden kera. Palosen annoksessa oli muun muassa pekonipossurulla ja glaseerattua porsaan sisäfileetä.
Vuoden Kokki lunasti voitollaan 6 000 euron rahapalkinnon. Kisan toinen sai suorituksestaan 3 000 euroa ja kolmas 1 000 euroa.
*****************************
Vuoden Kokki 2010 -finalistit
Henri Kotkavuori, Ravintola Savoy, Helsinki
Antti Lepäntalo, Palace Gourmet, Helsinki
Heikki Liekola, Restaurant Lux, Tukholma
Mika Palonen, Bläk, Helsinki
Eric Räty, Ravintola Chez Dominique, Helsinki
Toni Toivanen, Ravintola Nokka, Helsinki.
18.3.2010 PARAS RAVINTOLA JA VIINI VALITTU
Verkkojulkaisu Viisi Tähteä on laittanut Suomen 50 parasta ravintolaa järjestykseen. Ykköstilan nappasi jälleen Chez Dominique. Seuraavatkin sijat menivät Helsinkiin, toiseksi äänestyksessä sijoittui ravintola Savoy ja kolmannelle sijalle valittiin Pekka Terävän luotsaama ravintola Olo. Kymmenen ensimmäistä sijaa menivät Helsinkiin, mutta heti 11. oli turkulainen Mami.
Vuoden Viinit ry on niin ikään valinnut kisaan ilmoittautuneiden viinien parhaimmiston. Vuoden Viiniksi äänestettiin espanjalainen Arzuaga Reserva 2004 Ribera del Duerosta. Muiden sarjojen voittajat julkistetaan tänään alkavassa Viiniexpossa Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa!
17.3.2010 HELSINKI SAI VIIDENNEN MICHELIN-RAVINTOLAN
Yhdeksän kuukautta sitten Kruununhakaan avattu Luomo-ravintola nappasi heti kärkeen itselleen Michelin-tähden. Normaalisti tähtien jakamista harkitaan vasta vuoden toiminnan jälkeen. Ravintolan pääomistajat ovat Mika Mattila ja Jouni Toivanen, joilla on molemmilla mm. Chez Dominique-menneisyys. Luomossa on vain 30 asiakaspaikkaa, joten varsinkin nyt on syytä varata pöytä ajoissa. Viini-lehti onnittelee!
16.3.2010 ETELÄ-AFRIKAN KAIVOSHANKE HYLLYTETTIIN
Etelä-Afrikan huipputiloja uhannut kaivoshanke on hyllytetty ja tulee toivottavasti pysyvästi haudatuksi. Stellenbosch, Durbanville ja Kuils River olivat valtion omistaman kaivosyhtiön kohteina, mutta ne jäävät nyt viiniköynnösten kasvupaikaksi, koska tuottajien ja luonnonsuojelijoiden voimakas vastustus kaatoi yhtiön hakemukset. Facebookissa huolensa ilmaisi tuhansia Etelä-Afrikan viinien faneja, joiden lisäksi myös viinikirjoittajat, kuten Jancis Robinson kantoivat kortensa kekoon. Gary Jordan Jordan Wines´ilta on helpottunut, sillä sadonkorjuu on alkanut ja heillä on ollut tarpeeksi murheita sääolosuhteiden kanssa. Jordanin tiluksilta saadaan siis vastaisuudessakin cabernet sauvignonia sinkin, lyijyn, hopean sekä muiden kaivostuotteiden sijasta.
15.3.2010 BORDEAUX´N KOHTEENA KIINA
Kiinasta on tulossa Bordeaux´n viinien suurin vientimarkkina-alue EU:n ulkopuolella. Talouskriisi ja epäedulliset valuuttakurssit ovat vieneet osan viineistä aiemmin vahvojen Yhdysvaltojen ja Englannin markkinoiden ulottumattomiin. Vuosikerran 2009 suhteen on niin suuret odotukset, että sen uskotaan elvyttävän Bordeaux-viinien myyntiä kaikkialla. Viime vuonna Bordeaux´n viiniviennistä jäi hieman yli puolet EU-maihin ja EU:n ulkopuolella suuret ostajat olivat Kiina, Yhdysvallat ja Japani. Alue tuotti viiniä 661 miljoonaa pulloa, joka on noin 2,5 % maailman viinituotannosta. Kiinan jälkeen suunnitelmissa on valloittaa Intian markkinat.
12.3.2010 NAPA VAIKEUKSISSA
Napa Valleyn viinialuetta koetellaan taloudellisesti ja lisäksi sinne on rantautunut ensimmäistä kertaa eurooppalainen viinituholainen (Lobesia botrana), koin tyyppinen hyönteinen, joka tartuttaa köynnökset niiden kukkimisvaiheessa. Ensimmäinen havainto oli viime syksynä Oakvillen tarhoilla, juuri ennen sadonkorjuuta. Yli 400 neliökilometriä viinitarhoja on laitettu karanteeniin Napassa, Sonomassa ja Solanossa koin leviämisen estämiseksi ihmisten, kasvien ja työkoneiden välityksellä.
Kymmentä tilaa uhkaa sulkeminen heikentyneen myyntitilanteen vuoksi. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 250 viljelijää sanoo taloudellisen tilanteensa olevan huonoin 20 vuoteen. Kulttiviineille ei ole enää entisenlaista kysyntää ja kulutus onkin kääntynyt reilusti edullisempiin viineihin. Yli 15 dollarin viinien kulutus laski viime vuonna 10 % ja yli 30 dollarin viinien juojat vähenivät 15 prosentilla. Kulutus oli joka tapauksessa hienoisessa nousussa, joten tuottajien täytyy vain löytää sopivat hinnat viineilleen, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
9.3.2010 ESPANJA TÄHTÄÄ VALKOVIINIMARKKINOILLE
Espanja on kyllästynyt olemaan maailmalla tunnettu ainoastaan punaviinimaana. Maan oma väestö juo runsaasti valkoviinejä, maan keittiöhän on tunnettu kaloistaan ja äyriäisistään, mutta myös vientimarkkinoille halutaan nyt panostaa valkoviineihin. Jokin vuosi sitten Espanja onnistui saamaan maailmanmainetta Rias Baixas´in ja Ruedan raikkailla valkoviineillä ja nyt on jo Riojassa alettu tuottamaan perinteisen viuran lisäksi muita lajikkeita. Viime vuonna Riojan tuottajia valvova yhdistys hyväksyi tuotantoon kolme uutta valkoista lajiketta, chardonnayn, sauvignon blanc´in sekä verdejon. Vielä on vaikeaa arvioida, kuinka hyvää hedelmää tämä Riojan ”kansainvälistyminen” kantaa.
Espanjan Viiniakatemian puheenjohtaja Pancho Campo (MW) painottaa, että espanjalaisten pitäisi keskittyä tuottamaan omia alkuperäisiä lajikkeitaan, eikä yrittää markkinoille samanlaisilla viineillä, joita on jo maailma pullollaan. Uusia mielenkiintoisia viinejä löytyisi mm. Ribeirosta ja Kanariansaarilta, eteläisestä Kataloniasta sekä Baskimaalta, jotka kaikki viljelevät paikallisia lajikkeita. Campon mielestä Espanjan valtteina ovat nimenomaan maan omat upeat lajikkeet, maaperän vaihtelevuus sekä tieto-taito, tosin viinintekijät voisivat hieman enemmän panostaa erilaisten lajikesekoitusten kokeiluun sekä tammenkäsittelyyn.
8.3.2010 KORKKIJÄTTI KONKURSSIIN
Talouskriisin vaikutukset ulottuvat luonnollisesti viinimyynnin laskiessa myös korkintuottajiin. Maailman toiseksi suurin synteettisten korkkien valmistaja NuKorc on haettu kotimaassaan konkurssiin miljoonavelkojen takia. Yritys on perustettu Australiaan vuonna 1996 ja se ehti laajentaa toimintaansa myös Kaliforniaan ja Espanjaan. Pelkästään Australiassa NuKorc valmisti 1,3 miljardia korkkia vuodessa. Espanjan ja Kalifornian tuotantolaitokset ovat nyt huhujen mukaan myynnissä.
7.3.2010 SUOMI ON HALPOJEN PUNAVIINIEN MAA
Suomessa juotiin viime vuonna enemmän mietoja viinejä kuin ennen, vaikka niistä saikin maksaa aiempaa kalliimmin. Yleisesti alkoholinkulutus kääntyi laskuun ja tämähän on hallituksemme tavoitteena, joka ei kuitenkaan veropolitiikallaan ole tukenut mietoihin viineihin siirtymistä. Viinien verotus ei ole kulkenut samassa suhteessa väkevien alkoholijuomien verotuksen kanssa ja lisäksi heinäkuussa nouseva arvonlisävero nostaa vielä viinipullon hintaa. Tässä lieneekin syy, miksi suomalaiset juovat tilastojen mukaan eniten 6-7 euron hintaluokassa olevia viinejä tai tuovat halpaa alkoholia Virosta.
Nettikauppakin kiinnostaa, eikä ihme. Tosin monelle on vieläkin epäselvää, miten se nettikauppa oikein laillisesti tapahtuu. Perjantaina käräjäoikeus vapautti Viinikauppa.com-yrityksen rikossyytteistä ja tullin haavista tilaajat ovat saaneet hakea yli 100.000 litraa takavarikoitua alkoholia, josta osa on ehtinyt jo pilaantua vuosia kestäneen selvittelyn aikana. Tullihallitus on ilmoittanut korvaavansa pilalle menneet juomat.
5.3.2010 HUIPPUPISTEITÄ VUOSIKERRAN 2007 PORTEILLE
Vuosikerran 2007 portviinit ovat olleet Robert Parkerin Wine Advocaten mieleen. Jay Miller arvioi kaikkiaan 59 viiniä, joista neljäkymmentä sai 90 pistettä tai jopa enemmän. Parhaat arviot saivat Taylor´s Quinta de Vargellas Vinha Velha (98p) ja Graham´s (97p). Vuosikerralle povataan myös kohtalaista kehityspotentiaalia, vaikkei se ihan korkeinta huippua vuosikerroista olekaan. Lähes kaikille maistetuista viineistä ennustetaan noin 20 vuoden ikää. Myös Decanterin Richard Mayson on arvioinut vuosikerran 2007 erinomaiseksi.
4.3.2010 TUHOT CHILEN VIINITILOILLA PELÄTTYÄ PIENEMMÄT
Maanjäristyksen aiheuttamat vahingot näyttävän jäävän odotettua pienemmiksi. On arvioitu, että noin 12 % maan viinikellareista on tuhoutunut. Kaikkiaan viiniä menetettiin 250 miljoonan dollarin arvosta, josta vakuutukset tulevat kattamaan osan.
Suurimpien tuottajien mukaan maanjäristyksen aiheuttamat ongelmat eivät tule vaikuttamaan viinien toimituksiin, sillä viiniä on varastoissa riittävästi. Eniten järistys aiheutti tuhoa Maulen, Cachapoelin, Colhaguan, Maipon, Casablancan ja Bio Bion alueilla. Chilessä on osattu varautua tämänkaltaisiin tilanteisiin, siksi eivät varsinkaan modernit viinitilat kärsineet vahingoista. Sadonkorjuu on jo aloitettu, paikoin se tulee viivästymään joitakin päiviä.
3.3.2010 ARGENTIINALAISISTA JA ETELÄ-AFRIKKALAISISTA VIINEISTÄ LÖYDETTY LÄÄKEJÄÄMIÄ
Saksalaisissa laboratorioissa on löydetty argentiinalaisista ja etelä-afrikkalaisista viineistä jäämiä natamysiinistä, jota käytetään joidenkin juustojen ja makkaroiden valmistamisessa. Lääkettä käytetään myös eräiden sieni-infektioiden hoidossa. Natamysiini ei siis ole terveydelle vaarallista, mutta sen käyttö on EU:n lakien mukaan viineissä kiellettyä.
Argentiinassa viranomaiset tutkivat parhaillaan viinierää, joka on matkalla Hollannin markkinoille. Lääkettä on löydetty muuallakin, ainakin Koreassa on kielletty kymmenen argentiinalaisen ja eteläafrikkalaisen viinin maahantuonti natamysiinilöydöksien vuoksi.
2.3.2010 KAIVOSTOIMINTA UHKAA ETELÄ-AFRIKAN HUIPPUTILOJA
Etelä-Afrikassa on herättänyt kiihkeää vastustusta suunnitelma, jonka mukaan joidenkin maan parhaiden viinitarhojen alapuolella sijaitsevat kaivokset avattaisiin jälleen kaivostoimintaa varten. Kaivosyhtiöt ovat hakeneet lupaa toiminnan aloittamiseen Stellenboschin ja Durbanvillen alueilla. Uhanalaisia tarhoja on kaikkiaan 4700 hehtaaria.
Kaivostoimintaa vastustetaan ympäristönsuojelun ja laadukkaiden viinitarhojen säilyttämisen perusteella, vastustajien kannanottojen mukaan toiminnalla olisi tuhoisa vaikutus alueen taloudelliseen kehitykseen sekä turismiin. Tuottajien mielestä ajatus on järjetön ottaen huomioon heidän työpanoksensa viinitarhoilla. Gary Jordan Jordan Wine Estatelta toteaa tuottajien käyttäneen yhdessä hallituksen kanssa miljoonia alueen kehitystyöhön. Tuottajille oli annettu mahdollisuus toimittaa virallinen kannanottonsa kaivoshankkeeseen, mutta se tuli heille tiedoksi sanomalehdestä vasta viikon kuluttua valitusajan umpeutumisesta.
1.3.2010 MAANJÄRISTYS VAURIOITTANUT CHILEN VIINITILOJA
Chileen iskenyt voimakas maanjäristys on vaurioittanut monia maan viinitiloja ja lisäksi sadonkorjuun pitäisi alkaa parin viikon kuluttua. Eri puolilla Chileä on viininvalmistamoilla tuhoutunut tankkeja, tynnyreitä ja pullovarastoja ja voimakas viinin tuoksu on havaittavissa vahingoittuneiden kiinteistöjen ympärillä.
Errázurizin omistaja Eduardo Chadwick ilmoitti vahingoista ainakin heidän Curicón ja Colchaguan kellareissaan. Epävirallisten tietojen mukaan viiniä on tuhoutunut joitakin miljoonia litroja. Myös Casa Lapostellella ja Casa Silvalla on kärsitty tuhoista, joiden mittavuutta ei ole vielä vahvistettu. Sähköt ovat poikki laajoilla alueilla, joten yhteyttä ei monille tiloille ole saatu tarkempien tietojen vastaanottamiseksi.
26.2.2010 RANSKAN MYYNNIN AVUKSI LAJIKEBRÄNDIT
Keinoja yritetään keksiä ranskalaisten viinien myynnin nousukiitoon saamiseksi. Keskustelua herättää tällä kertaa ehdotus, että tuottajat keskittyisivät enemmän rypälelajikkeisiin kuin kuuluisaan terroir-ajatteluun. Myyntiluvut laskevat ja brändättyjä lajikeviinejä pohditaan ratkaisuksi. Uusi maailma myy viinejään nimenomaan lajikkeilla ja brändeillä, siksi Ranskassakin on mietitty tätä vaihtoehtoa edullisemman hintaluokan viineille.
Ranskassa ei ole juuri lajikkeita markkinoitu ja brändejäkin on vain muutamia. Terroir, viinin kasvupaikka, on se, mikä viinissä maistuu ja sillä selvä. Ranskassa on lähes 400 laatuluokiteltua viinintuotantoaluetta ja tämän päivän kuluttajien on lähes mahdotonta pysyä mukana tässä terroir-ajattelussa. Toki on alueita, joilla voidaan selkeästi todeta kasvupaikan vaikutus viiniin, mutta myöskin runsaasti sellaisia, joiden vaikutus on vähäinen tai olematon. Tässä keskustelussa tulevat kohtaamaan traditionaalinen, moderni sekä kaupallinen ajattelutapa, eikä ratkaisu tule olemaan helppo. Markkinointimielessä voisi ajatella lajikkeiden korostamisen täydentävän terroir-käsitettä, eikä niinkään vähentävän sen merkitystä.
24.2.2010 BRUNELLON AITOUDESTA VARMUUS TEKSTARILLA
Vuonna 2008 paljastuneen Brunello-skandaalin jälkeen on viinien aitous nykyisin mahdollista varmistaa tekstiviestillä tai tuottajayhdistyksen kotisivuilta. Vuoden 2003 Brunelloista löytyi kiellettyjä rypälelajikkeita ja satojatuhansia pulloja takavarikoitiin tutkimuksia varten.
Vuosikerrasta 2004 lähtien Brunellot on varustettu koodilla, jossa on kolme kirjainta ja kahdeksan numeroa. Koodi lähetetään tekstiviestillä tuottajayhdistykselle tai tarkistetaan netistä ja vastaukseksi saadaan pullon tuottajatiedot, tuotantomäärä sekä viinin alkuperätiedot.
21.2.2010 SKOTLANTI VIININTUOTTAJAKSI
Mikäli Skotlantiin saadaan tänä vuonna tarpeeksi auringonpaistetta, syksyllä poimitaan ensimmäiset rypäleet kaupallista viiniä varten. Huippukokki Pete Gottgensin suunnitelmissa on valmistaa raikasta rieslingiä, mutta mikäli jokin menee pieleen, hänen ravintolansa viinietikkatarpeet tulee tyydytettyä.
Skotlannissa uskotaan ilmastonmuutoksen auttavan maata Englannin tavoin viininvalmistuksen pariin. Gottgens istutti 48 viiniköynnöstä neljä vuotta sitten ja mikäli tämä vuosi onnistuu, on aikeissa laajentaa 800 köynnökseen. Gottgens on toiminut Nelson Mandelan kokkina ja tuonut Etelä-Afrikasta viinintekijän tullessaan.
Englanti on menestynyt yllättävän hyvin viininviljelyssä ja tällä hetkellä siellä on jo 416 viinitilaa. Innostus on ollut suurta, sillä viljely on kasvanut 45 % viimeisen neljän vuoden aikana.
20.2.2010 RANSKALAISTUTKIMUS ENNUSTELEE MUUTOKSIA
Ranskan ulkomaankauppaviraston teettämän tutkimuksen mukaan uuden maailman ”uudet tuottajamaat”, kuten Intia, Brasilia ja Kiina tulevat olemaan sekä uhka että tulevaisuuden markkina-alue Ranskan viiniteollisuudelle. Laaja tutkimus kartoitti tilannetta vuoteen 2050 saakka, tutkien vaikutuksia ilmaston ja kulutustottumusten muutoksien sekä viinintuotannon kehityksen suhteen. Kun tämä nk. ”uusi” uusi maailma saa viinintuotantoaan modernisoitua, siitä muodostuu vakavasti otettava kilpailija maailman perinteisille viinintuottajamaille. Tutkimus varoittaa Ranskaa keskittymästä tulevaisuudessa liikaa vientiin, sillä sen kotimarkkinat saattavat olla myös uhattuna jatkuvan viininkulutuksen laskun vuoksi. Tutkimuksen mukaan tulevaisuuden viininkulutus on satunnaista, eikä kovin uskollista, siksi viinimarkkinoilla saattaa olla odotettavissa suuriakin muutoksia.
19.2.2010 BORDEAUX´SSA VIINIOSTOKSILLA
Bordeaux-huippuviinien ystäville on avattu kaupungin keskustaan viime vuoden lopussa upea viinikauppa, jossa ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Myynnissä olevia viinejä voi maistaa Enomatic-laitteesta, joka annostelee viiniä haluamasi määrän 2,5 senttilitrasta (2-38 €) lähtien. Lataat vain rahaa korttiin ja kiertelet viinigallerian aarteiden parissa. Talo tarjoaa pikkusuolaista naposteltavaa ja palanpainikkeeksi käy vaikka lasillinen Cheval Blanc´ia… Kannattaa ehdottomasti vierailla, jos on Bordeaux´n suuntaan matkalla.
www.maxbordeaux.com
18.2.2010 KATSEET KIINAAN
Huippuhintaisten viinien tuottajat uskovat Aasian ja erityisesti Kiinan markkinoiden pelastavan heidät nykyisestä ahdingosta. Kiinan markkinat kasvavat melkein 20 % vuosivauhtia ja nuorempi sukupolvi on kovasti kiinnostunut viineistä. Viinitietoutta hankitaan ja kalliita viinejä ei enää osteta pelkästään niiden ylellisyysarvon takia. Myös muiden virvoitusjuomien sekoittaminen huippuviineihin niiden maun parantamiseksi on selvästi vähentynyt..
Kiina on tällä hetkellä maailman 8. suurin viininkuluttaja ja kasvua on lähes 20 % vuodessa. Maan luulisi siis olevan jokaisen viininviejän unelma, mutta toistaiseksi 90 % juodusta viinistä on kotimaista.
11.2.2010 SAMPPAJATALOISSA IRTISANOMISIA
Vaikka samppanjan myynti hieman loppuvuotta kohden nousi, ei markkinatilanne näytä useille yrityksille riittävän valoisalta. Piper-Heidsieck ilmoitti viime viikolla vähentävänsä neljänneksen työvoimastaan ja aikoo keskittyä jatkossa tuottamaan samppanjoistaan vain korkeinta huippua.
Champagnen tuottajien yhdistyksen CIVC:n mukaan viime vuoden 2009 myynti oli samalla tasolla kuin vuonna 2003, mikä ei heidän mielestään ole itse asiassa mahdottoman huono. Kuluvasta vuodesta CIVC ei kuitenkaan odota kovin hyvää, valuuttakurssit ja heikko taloustilanne tulevat pitämään myyntiluvut suhteellisen alhaalla, eivätkä samppanjatalot ole halukkaita laskemaan hintojaan. Yhdysvalloissa, yhdessä Champagnen suurimmista markkina-alueista viinipullon kipuraja on nykyään 20 dollaria, mikä pudottaisi suurimman osan samppanjoista ulos markkinoilta.
Tuottajat pyrkivät tänä vuonna vähentämään tuotantoa 275 miljoonaan pulloon, kun viime vuoden myynti oli noin 290 miljoonaa pulloa.
10.2.2010 GALLO SUURHUIJAUKSEN KOHTEENA
Useita Languedoc-tuottajia syytetään väärennetyn pinot noir-viinin myymisestä kahden vuoden ajan Ernest & Julio Gallolle miljoonien eurojen arvosta. Pinot noirina myytyyn viiniin on sekoitettu merlot-ja syrah-lajikkeita ja väärennettyä viiniä arvioidaan myydyn 135.000 hehtolitraa, joka vastaa noin 16 miljoonaa pulloa. Kaikkiaan syytettyjen penkillä istuu 13 henkilöä. Syyttäjä hakee pääsyytetyille maksimirangaistuksia, välittäjä Ducasselle 40.000 euron sakkoja vuoden vankeusrangaistusta, 180.000 euron sakkoja tuottajalle Sieur d´Argies´lle, sekä pienempiä summia muille syytetyille.
Syyttäjän mielestä rangaistuksien on oltava huomattavat, jotta ostajien luottamus ranskalaisiin tuottajiin saadaan palautettua. Huolena myös on, että amerikkalaiset alkavat vaatia alkuperätodistuksia kuten Brunello-skandaalin jälkeen.
9.2.2010 MICHEL LAROCHE JA JEANJEAN LOPULLISESTI YHDESSÄ
Ranskalaiset viinisuuruudet Jeanjean ja Michel Laroche ovat nyt virallisesti maan suurin laatuviiniyritys AdVini. Laroche etsi pitkään ostajaa ja nyt kauppa on myös viranomaisten hyväksymä. AdVini on koko Ranskan kolmanneksi suurin tuottaja kaikkiaan 1450 hehtaarilla ja 190 miljoonan euron liikevaihdolla. AdVinin johtajan Antoine Leccian mukaan tämä on luonteva osa viinimaailman muuttumista yhä suurempien tuottajien yhdistyessä ja keskittäessä toimintojaan.
7.2.2010 BORDEAUX 2009 EN PRIMEUR
Ranskassa odotetaan mielenkiinnolla tämän vuoden En primeur-myyntitilaisuutta, sillä myyntiin tulevan vuosikerran 2009 sanotaan olevan laadultaan yksi alueen parhaita. Hintojen odotetaan nousevan edellisestä vuodesta, sillä varsinkin ensimmäisen laatuluokituksen tilat laskivat hintoja vuonna 2008. Hinnoittelussa arvioidaan pyrittävän edellisen huippuvuoden 2005 tasolle. Euron kurssin suhteessa puntaan ja dollariin tämä tarkoittaisi kuitenkin melkein 30 % korotusta Englannin ja Yhdysvaltojen markkinoille, eikä Aasiakaan voi paikata menetyksiä, sillä siellä halutaan ostaa nyt juotavissa olevia viinejä. Vuosikerta 2005 ei ole ollut sijoituksena mikään menestys, sillä heikompien vuosikertojen 2001 ja 2002 hinnat ovat nousseet huomattavasti enemmän viimeisen neljän vuoden aikana. Saman mittarin mukaan seuraaviksi hyviksi sijoituskohteiksi ennustetaan vuosien 2006 ja 2008 viinejä.
2.2.2010 MAAILMAN PARAS KUOHUVIINI ENGLANNISTA
Englantilainen Nyetimber Classic Cuvée 2003 on voittanut maailman parhaan kuohuviinin palkinnon Veronassa ja samalla peitonnut sokkotastingissä ranskalaisia legendoja, kuten Pommery, Bollinger ja Louis Roederer. Kisassa maistettiin 52 kuohuviiniä ja tuomaristo koostui enologeista, viinintekijöistä, sommeliereistä sekä alan toimittajista. Samaisen kuohuviinin valitsi ykköseksi International Wine & Spirit Competition pari kuukautta sitten. Menestys ei ole mikään yllätys, sillä eteläisessä Englannissa maaperä vastaa Champagnen kalkkipitoista maata ja ilmaston lämpeneminen on tehnyt suotuisat olosuhteet viininviljelylle.
28.1.2010 TÄHTIRAVINTOLA EL BULLI MENEE TAUOLLE…
…kahden vuoden kuluttua! Kun on riittävästi ansainnut Michelin-tähtiä ja useaan kertaan valittu maailman parhaaksi ravintolaksi, on varaa pitää parin vuoden tauko, tuumaa katalonialaisen huippuravintola El Bullin isäntä Ferran Adrià. Hän ilmoittaa sulkevansa ravintolan vuonna 2012, joten vielä ehtii. Ravintola on tosin avoinna ainoastaan kesäkuusta joulukuuhun ja jonoa riittää. Adrià ei ole jäämässä eläkkeelle, vaan aikoo ladata luovuutta akkuihin tulevaisuutta varten. Talven ja kevään aikana ravintolan tiimi kerää muutenkin uusia ideoita ja hankkii raaka-aineita tulevaa sesonkia varten. Pysyäkseen niin terävällä huipulla kuin El Bulli, on todella kehitettävä järisyttäviä annoksia vuosi toisensa perään. Vilkaise sivuja:
www.elbulli.com
26.1.2010 JANCIS ROBINSONIN VIINIARVIOT CELLARTRACKERIIN?
Huippumenestynyt viinien kellariohjelma CellarTracker on saamassa käytettäväkseen viiniguru Jancis Robinsonin arviot viineistä. Kellariohjelman kehitti vuonna 2004 silloin Microsoftilla työskennellyt Eric LeVine ja nykyään ohjelmalla on 90.000 rekisteröitynyttä käyttäjää.
Aluksi ohjelmalla pystyi vain etsimään ja seuraamaan rekisteröityneiden käyttäjien kellareista listattuja viinejä. Tänä päivänä ohjelman tietokannasta löytyy kokonainen sivu kustakin viinistä arvioineen, joita on reilusti toista miljoonaa ja viinejä on tällä hetkellä 735.000. Käyttäjät voivat arvioida viinejä, lukea viinitietoa ja ostaa viinejä. Jancis Robinsonin liittyessä joukkoon käyttäjät saavat lisäksi ammattikriitikoiden mielipiteet viineistä samasta foorumista. Robinsonin ohella arvioita antavat Burgundi-asiantuntija Allen Meadows (Burghound) ja kriitikko Stephen Tanzer. Heidän arvionsa nähdäkseen on rekisteröidyttävä kunkin omille sivuille, eli ilmaiseksi ei kriitikoiden arvioita anneta. Robert Parker jaWine Spectator kieltäytyivät lähtemästä mukaan hankkeeseen. Ammattilaisten lisäksi viinejä sivustolla arvioi myös muita alan ammattilaisia sekä noin 22.000 perusharrastajaa. Katso lisää
www.cellartracker.com.
25.1.2010 AASIAN KULUTUS NOUSEE NELJÄNNEKSEN 5 VUODESSA
Kun Euroopassa viininkulutus on jatkuvassa laskussa, Aasiassa suunta on vauhdilla ylöspäin. Vinexpo julkaisi viime viikolla tutkimustuloksen, jonka mukaan Aasiassa kulutuksen ennustetaan nousevan 25 % seuraavan viiden vuoden kuluessa. Tämä tarkoittaa viisinkertaista kasvuvauhtia muuhun maailmaan verrattuna.
Sama tutkimus arvioi Euroopassa kulutuksen laskevan 0,7 % ja Yhdysvalloissa nousevan reilut 7 % viiden vuoden aikana. Myös samppanjan myynnille ennustettiin lievää nousua huiman alamäen jälkeen. Valitettavasti luvut ovat vain prosentin, parin luokkaa, mutta sekin antaa kuplamarkkinoille valoa käytävän päähän.
20.1.2010 VIININ TERVEYSVAIKUTUKSIA?
Viinin terveysvaikutukset ovat kovasti vaiettu aihe ainakin meillä Suomessa. Englannissa sen sijaan on julkaistu tutkimuksia melko mielenkiintoisin tuloksin. British Journal of Nutrition kirjoitti artikkelissaan, että samppanjan päivittäinen ja kohtuullinen nauttiminen alentaa verenpainetta ja vähentää sydänkohtauksen riskiä sen sisältämien antioksidanttien ansiosta. Heart-julkaisu kertoi toisesta tutkimuksesta, jonka mukaan juomalla pullon viiniä päivässä saattaa välttyä sydänsairauksilta… Toki tuloksia löytyy puolesta ja vastaan, eikä näillä englantilaisilla tutkimuksilla ole ollut juomista lisäävää vaikutusta, sillä myös Englannissa alkoholinkulutus on alimmillaan aikoihin.
19.1.2010 SUOMEN SUOSITUIMMAT VIINIT 2009
Alkon vuodelta 2009 julkaistujen myyntitilastojen mukaan vanhat edulliset suosikit pitivät pintansa. Myydyin valkoviini oli kestosuosikki unkarilainen puolimakea Magyar Fehér Bor (5,59€) ja kakkosena kalifornialainen puolikuiva St. Elmo (5,75€). Punaviinien kärjessä oli viime vuonna J.P. Chenet Cabernet-Syrah Ranskasta (6,98€) ja toisena chileläinen Gato Negro Cabernet Sauvignon (6,79€). Lisää tietoja myyntitilastoista saat Alkon kotisivuilta
www.alko.fi.
15.1.2010 KALIFORNIA PANOSTAA KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN
Kaliforniassa on tällä viikolla julkaistu uusi, koko osavaltion kattava kestävän kehityksen ohjelma, joka on avoin kaikille Kalifornian tuottajille. Ohjelmaan hyväksytyt viininvalmistajat saavat sertifikaatin ja heidän toimiaan valvotaan samoin kuin orgaanisia ja biodynaamisia viinitiloja. Valvonnan on tarkoitus taata, että yritykset ovat toiminnassaan todellakin niin ”vihreitä” kuin väittävät olevansa.
Tässä hetkellä sertifikaatti on myönnetty seuraaville 17 tuottajalle, pienehköistä perheyrittäjistä suuryrityksiin:
Clos LaChance Wines
Concannon Vineyard/Concannon Winery
Constellation Wines U.S.
Cooper-Garrod Estate Vineyards
Diageo Chateau & Estate Wines
Fetzer Vineyards/Bonterra Vineyards
E. & J. Gallo Winery
Goldeneye Winery
The Hess Collection
Honig Vineyard & Winery
J. Lohr Vineyards & Wines Kunde Family Estate
Meridian Vineyards/Taz Vineyards
Monterey Pacific, Inc.
Roberts Vineyard Services
Rodney Strong Wine Estates
Vino Farms
Tuulivoiman käyttö, veden varastointi, henkilöstöedut, materiaalikäsittely ja mm. luonnon biodiversiteetin kehitys ovat osana ohjelmaa. Tämä on jatkoa vuonna 2002 aloitetulle projektille, jonka aikana tuottajia on koulutettu ympäristöystävällisempään toimintaan. Sertifikaatista ei saa laittaa mainintaa viinipulloon, eli tarkoituksena ei ole edistää viinien markkinointia vaan kehittää sitä valmistavaa ympäristöä.
14.1.2010 CHILEN VIENTI NOUSUSSA
Chileläiset viinit menestyvät meillä ja maailmalla. Maan viiniyhdistys, Vinos de Chile, ilmoitti marraskuun 2009 viennin olleen 60 % edellisvuotta parempi. Pullotetun viinin osuus nousi 25 %. Huimat nousuluvut eivät valitettavasti kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä heikoista valuuttakursseista johtuen myynnin arvo laski 0,4 %.
Chilen viinien suurin kuluttaja on Englanti, mutta tuottoisinta kauppaa on tehty Yhdysvaltoihin. Suomessa Chile johtaa sekä puna- että valkoviineissä. Marraskuun loppuun mennessä nousua oli punaviineissä 6,5 % ja valkoviineissä jopa lähes 25 %. Kaikkiaan chileläiset punaviinit ovat kahmaisseet lähes kolmanneksen Suomen punaisista viinimarkkinoista.
13.1.2010 CHILEN CARMENÈRE TÄYTTÄÄ VUOSIA
Viisitoista vuotta sitten Jean Michel Bousiquot havaitsi, että Chilessä merlot´ksi luultu lajike, jossa on kypsää punaista hedelmää ja mausteisuutta sekä pehmeä tanniinirakenne, onkin ranskalaiset sukujuuret omaava carmenère. Tänä päivänä lajike menestyy chileläisistä lajikkeista parhaiten esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinoilla (vuonna 2009 nousua lähes 70 %), mutta se on lyönyt itsensä läpi myös Euroopassa.
Kun lajiketta luultiin vielä merlot´ksi, se poimittiin liian varhain ja tuloksena oli vihreiden ja yrttisten aromien sävyttämä viini. Kun Bousiquot sitten alkoi tutkia tätä erikoista merlot´n kloonia, hän havaitsi heti, että nuoren köynnöksen lehdet olivat alapuolelta oranssinpunaiset, toisin kuin merlot´n, jonka lehdet ovat lähes valkoiset. Lehdistä päätellen kyseessä oli eri lajike, joka sitten osoittautui nykyään yhä suositummaksi carmenèreksi. Se kypsyy kolmisen viikkoa myöhemmin kuin merlot ja oikeaan aikaan poimittuna viineistä tulee pehmeitä ja lähes hillomaisen hedelmäisiä. Carmenère on alun perin kotoisin Bordeaux´sta, missä sitä edelleen viljellään jonkin verran.
12.1.2010 TAUTI KIUSAA BORDEAUX´N TARHOJA
Viiniköynnöksiä tuhoava tauti, Flavescence Dorée kiusaa Bordeaux´n viinitarhoja ja paikoin sen uskotaan tekevän yhtä pahaa vahinkoa kuin viinikirvan (Phylloxera), joka tuhoaa köynnösten juuret tappaen pikkuhiljaa koko köynnöksen. Flavescence Doréen tartuttaman köynnöksen lehdet kellastuvat ja kuivuvat ennen aikojaan ja koko köynnös vähitellen kuolee. Tauti vähentää luonnollisesti satoa ja saattaa tuhota kokonaisia viinitarhoja. Mitään kemiallista hoitoa tautiin ei ole, tehokkain keino on pitää tautia levittävät hyönteiset poissa tarhoilta. Graves´n alueella on jo jouduttu poistamaan taudin tartuttamia sauvignon blanc-tarhoja. Mikään uusi tauti ei ole kyseessä, se havaittiin ensimmäisen kerran 1940-luvulla Armagnac´n alueella, mistä tauti levisi eri puolille Eurooppaa.
7.1.2010 ENNUSTUKSIA VUODELLE 2010
Viime vuosi oli viinialalla melkoista myllerrystä ja tällä uudella vuosikymmenellä on vaikeaa ennustaa tulevaa. Viininkulutus on laskenut ja viinien hinnoissa on laskupainetta tiukan taloudellisen tilanteen myötä. Samppanjaa juodaan vähemmän kautta maailman ja edullisemmat kuplavaihtoehdot, kuten cava, prosecco ja sekt nostavat profiiliaan sekä markkinaosuuksiaan.
Chile ja Etelä-Afrikka pysyvät edullisten viinimaiden kärjessä, vaikka ne yrittivätkin ottaa osansa kalliimmista laatuviinimarkkinoista. Bordeaux ja Bourgogne haluaisivat nostaa 2009 hintojaan jopa 10 - 20 %, mutta ongelmaksi ovat muodostuneet myymättömät varastot edellisten vuosikertojen viinejä. Espanja ja Italia jatkavat kilpailua uuden maailman viinien kanssa. Australia kärsii viiniensä huonoista myynneistä, maailman suurin viiniyritys Constellation irtisanoi juuri 300 sopimusviljelijää heikon markkinatilanteen vuoksi. Lisäksi ilmaston lämpeneminen ja kuivuus koettelevat useita Australian alueita. Uusi-Seelantikin tuntuu täyttäneen markkinat ja jotain uutta kaivattaisiin sieltä päin maailmaa.
Orgaanisten viinien markkinoiden odotetaan yhä kasvavan ja käännöstä vihreämpään suuntaan harkitsee yhä useampi viljelijä. Viinien alhaisempi alkoholipitoisuus tuntuu saavan myös kannatusta.
Paljon muutoksia on siis viinimaailmassa ilmassa, tarkkaillaan tilannetta.
2.1.2010 EUROOPAN NUORISO JUO VÄHEMMÄN VIINIÄ
Euroopassa viininkulutus nuorison keskuudessa on vähenemään päin. Tämä ei valitettavasti kuitenkaan tarkoita alkoholinkäytön kääntymistä laskuun. Varsinkin Euroopan perinteisissä viinimaissa muutos on huomattava. Espanjassa Spanish Observatory for Wine teetti tutkimuksen, jonka mukaan vain 8 % 18 - 35-vuotiaista ilmoittaa olevansa viininjuojia. Pudotusta on ollut 27 % vuodesta 2005. Haastatelluista reilu kolmannes ei juo viiniä juuri koskaan.
Ranskassa on saatu vähän sekalaisia tutkimustuloksia. Observatoire Economique Viniflhor le Vin on tutkimustensa perusteella ennustanut, että vuoteen 2015 mennessä säännöllisesti viiniä juovia nuoria on kolmannes vähemmän, kun taas toisen tutkimuksen mukaan noin puolet 18 – 25-vuotiaista nauttivat viiniä kerran viikossa. Joka tapauksessa viininkulutus on maassa jatkuvassa laskussa.
Italiassa nuorten humalahakuinen juominen huolestuttaa, siellä BBC:n mukaan alle 25-vuotiaat juovat enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Englannissa ja mm. Tanskassa nuoriso juo vielä reippaammin ja viinin sijasta valitaan olutta, viinaa, tiukkoja shotteja ja cocktaileja.
Espanjalaisen viini-instituutin johtajan, Pancho Campon (MW) mielestä viinin epäsuosio nuorten keskuudessa johtuu siitä, että sitä pidetään monimutkaisena juomana, josta pitäisi tietää enemmän ja lisäksi se on heidän mielestään vanhanaikaista. Campo ehdottaakin viinien markkinoinnin kohdistamista enemmän paikalliseen väestöön, eikä ainoastaan vientiin. Lisäksi Campo toteaa sommelierien, viinikirjoittajien ja muiden alan ammattilaisten tekevän viinistä liian hienoa, ainoastaan vanhemmalle ja edelleen turhan elitistiselle porukalle tarkoitettua juomaa, joka on lisäksi kallista.
EU tarjoaa vuosittain 50 miljoonan euron tukea EU-tuotteiden markkinointiin. Tätä tukea voivat myös viinintuottajat hakea markkinointiin nuorille, kunhan samalla muistutetaan myös viinin kohtuukäytöstä. Campo myös uskoo markkinoinnin ja koulutuksen olevan ainoa keino kulutustottumusten muuttamiseen. Hänen instituutillaan onkin tänä vuonna tarkoitus aloittaa kiertue, jossa tietoisuutta espanjalaisista viineistä lisätään 18 – 30-vuotiaiden piirissä. Kiertueella maistetaan viinejä, kuunnellaan elävää musiikkia ja pidetään hauskaa. Kohtuudella.
30.12.09 CRU BOURGEOIS UUDISTUU
Bordeaux´n Cru Bourgeois-laatuluokitusta on uudistettu ja vuosikerrasta 2008 lähtien sitä saa hakea mikä tahansa Médoc´in tila, joka täyttää luokitusta valvomaan perustetun Bureau Veritas´n vaatimukset. Bureau Veritas arvioi hakijat ja valvoo niiden toimintaa, sekä maistattaa luokitusta hakeneet viinit ammattilaisilla vuosittain.
Aiemmin Cru Bourgeois-laatuluokitus koski 444 Médoc´in tilaa, mutta tästä lähtien oikeus käyttää nimitystä haetaan vuosittain. Samalla on poistettu käytöstä Cru Bourgeois Supérieur ja Cru Bourgeois Exceptionnel-luokat, joiden tähänastiset haltijat eivät ole muutoksesta kovinkaan riemuissaan. Cru Bourgeois-termi onkin tästä lähtien enemmän tietynlaisen laadun tae ja sitä pyritään käyttämään tehokkaasti alueen viinien markkinoinnissa. Apua tarvitaankin, sillä arvostetun Decanter-lehden raati on juuri todennut, ettei Cru Bourgeois vuosikerta 2007 ole kovinkaan kaksinen. Tällä hetkellä uutta luokitusta on hakenut 290 tilaa.
29.12.09 SAKSASSA SEKTIN MYYNTI KASVAA
Samppanjanmyynnin alamäki tiukassa taloustilanteessa on antanut uutta nostetta myös saksalaiselle sektille, jonka myynti on noussut maailmanlaajuisesti 5 % kuluneen vuoden aikana. Kotimaassaan juoma on vallannut jo noin 85 % kuohuviinimarkkinoista. Tämä on johtanut myös lievään hintojen korotukseen, joka puolestaan on haitannut sektin kilpailua maailmalla mm. cavan ja proseccon rinnalla. Kilpailu on kaikkialla kovaa sesongin huipentuessa, myös saksalaiset halpaketjut Aldi ja Lidl ovat lähteneet myymään samppanjaa ensimmäistä kertaa noin 12 euron hintaan.
21.12.09 GOUAIS BLANC ”KAIKKIEN RYPÄLEIDEN ÄITI”
Cambridgen ja Stanfordin yliopistojen tekemän tutkimuksen mukaan melko aliarvostettu ja aikanaan jopa huonon laatunsa vuoksi Euroopassa kielletty Gouais Blanc on useiden laatulajikkeiden ”äiti”. DNA-testit todistivat, että ainakin tunnetut lajikkeet, kuten Chardonnay, Gamay, Aligoté ja Auxerrois, ovat Gouais Blanc´in jälkeläisiä. Jäljet johtivat Gouais Blanc´iin myös viiden muun vähemmän tunnetun lajikkeen kohdalla.
Tutkijoiden mukaan on hämmästyttävää, että tämä hyvinkin tavallinen ja turhan hapokas lajike ei ole pelkästään näiden laatulajikkeiden toinen vanhempi, vaan DNA-testien perusteella dominoiva, eli merkittäviä ominaisuuksia perillisilleen antava lajike. Lajikkeen levinneisyyttä on pitkään tutkittu Euroopassa ja joidenkin tutkijoiden mielestä se ansaitseekin lempinimen ”rypäleiden Casanova”.
17.12.09 ILMASTONMUUTOS PUHUTTAA
Ilmastonmuutos antaa jatkuvasti aihetta tutkimuksiin ja viimeisimpien ennusteiden mukaan Kiinasta tulee maailman suurin viinintuottaja vuoteen 2050 mennessä. Viinitarhojen määrän arvioidaan kymmenenkertaistuvan Kiinassa tällä aikajaksolla. Ilmaston lämmetessä odotetaan myös Ruotsin, Tanskan ja Englannin tulevan yhä tärkeämmiksi tuottajamaiksi. Myös Suomi mainitaan uusien potentiaalisten tuottajamaiden joukossa..
Viinikonsultti Richard Smartin mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset viiniteollisuuteen ovat valtavat ja hän ottaakin esimerkiksi Australian, missä arvioidaan jopa neljänneksen viljelijöistä joutuvan luopumaan viininviljelystä parin vuoden kuluessa ilmaston käydessä liian kuumaksi.
Kun tutkittiin 27 maailman johtavan viinialueen kasvukauden keskilämpötiloja, todettiin niiden nousseen 1,3 astetta viimeisen 50 vuoden aikana ja vuoteen 2050 mennessä nousua odotetaan vielä 2 astetta. Luku voi olla vielä suurempi mm Australiassa, Etelä-Ranskassa, Etelä-Afrikassa, Chilessä ja Kaliforniassa.
12.12.09 ITALIASSA JÄLLEEN SKANDAALINKÄRYÄ
Juuri, kun Italiassa saatiin kaksi vuotta kestäneen Brunello-skandaalin jälkimainingit laantumaan, on uusia väärennösepäilyjä ilmassa. Epäilyt kohdistuvat jälleen Toscanaan. Viranomaisten mukaan jopa kymmenen miljoonaa viinilitraa saattaa olla kyseessä ja tällä kertaa epäillään, että viinit on valmistettu sekoittamalla niihin huonompilaatuista viiniä, kuin mitä laatuluokitus sallii tai jopa viinejä laatuluokitusten ulkopuolelta. Väärennösepäilyjen kohteena ovat ainakin Chianti DOCG, Brunello di Montalcino ja Rosso di Montalcino. Skandaali tulee julkisuuteen erittäin huonoon aikaan, sillä Italian viininvienti on juuri alkanut elpyä Brunello-sotkusta. Tässä uudessa vyyhdissä epäillään olevan mukana muitakin kuuluisia tuotantoalueita, kuten Piemonte, Abruzzo ja Trentino. Kaikkiaan tutkittavana on tällä hetkellä 42 yritystä.
4.12.09 AMARONE SAI KORKEIMMAN LAATULUOKITUKSEN
Italian kaksi DOC-aluetta, Amarone della Valpolicella ja Recioto della Valpolicella, ovat saaneet EU:n ja maansa korkeimman mahdollisen laatuluokituksen, DOCG:n (Denominazione Origine Controllata e Garantita). Tuottajat ovat odottaneet ylennystä vuosikausia, sillä sen toivotaan avaavan viineille enemmän ovia vientimarkkinoilla.
Tavallaan ylennys oli luonnollinen seuraus sille, että Valpolicellan ”kakkostuote”, Ripasso della Valpolicella nostettiin DOC-luokkaan. Ripasso-viinit valmistetaan käyttämällä tavallinen Valpolicella-viini toiseen kertaan Amaroneen käytetyn kuorimassan kanssa.
25.11.09 VIININVIENTI VENÄJÄLLE LASKUSSA
Monille viininviejille on Venäjän ostovoiman romahdus ollut surullista seurattavaa. Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun Venäjä Yhdysvaltojen ja Aasian kanssa tuntui olevan loputon markkina-alue, mutta tänä vuonna viiniostot ulkomailta ovat laskeneet jo 18 %. Maahantuonti Ranskasta, Argentiinasta ja Bulgariasta on Venäjällä pudonnut jopa puoleen viime vuodesta. Chile on pärjännyt parhaiten, laskua on ollut ainoastaan 7 %. Chile on pitkään yrittänyt markkinoille totuttua kalliimmilla ja laadukkaimmilla viineillä, mutta on joutunut nöyrtymään sen tosiasian edessä, että maineen hyvän ja edullisen viinin tuottajamaana on tässä markkinatilanteessa riitettävä.
23.11.09 MATALAMPIA ALKOHOLIPITOISUUKSIA VIINEIHIN?
Viinien matalammat alkoholipitoisuudet puhuttavat kovasti. Kuinka alhaisesta pitoisuudesta voi olla kyse ja kuinka suurta kysyntä todella olisi tai miltä tällaiset viinit maistuvat. Onko järkevää ensin kovalla työllä tehdä viiniä ja sitten poistaa siitä teollisesti alkoholia ja puhutaanko silloin enää luonnontuotteesta.
Jotta käynyttä rypälemehua saadaan kutsua viiniksi, siinä täytyy olla minimissään 8,5 % alkoholia. Nykyään tuottajat joutuvat yhä useammin ongelmiin liian korkeiden alkoholipitoisuuksien kanssa ja alkoholin vähentäminen on muuttunut paikoin melko yleiseksi. Alkoholia saa EU:n säädösten mukaan poistaa viinistä maksimissaan 2 %.
Italiassa ja Saksassa luonnollisesti valmistettavien 10,5 % alkoholia sisältävien viinien myynti on noussut 20 %, mutta voidaanko enää puhua viinistä, jos siinä olisi alkoholia vaikkapa 5,5 %. Alkoholin vastuukäyttöä puoltavat viranomaiset ottaisivat nämä viinit ilomielin vastaan, mutta mitä sanoo muu viinikansa. Olisiko riittävästi kysyntää, jos viinit muistuttavat enemmän hedelmämehua kuin viiniä. Viineissä tuoksu muistuttaa lajikkeen ominaisia aromeja, mutta maku saattaa olla täysin erilainen. Viinit ovat usein puolimakeita ja erittäin hedelmäisiä, erityisesti roséviinit ovat markkinoilla suosittuja. Asiantuntijoiden mukaan tällaiset viinit kannattaisi asettaa kokonaan omaan uuteen kategoriaansa, eikä verrata niitä perinteisiin viineihin. Nähtäväksi jää, voivatko kulutustottumukset muuttua niin paljon, että näille uusille viineille tulisi todellista kysyntää.
21.11.09 BURGUNDIN HINNAT NOUSUSSA
Viime sunnuntaina järjestettiin Burgundin 2009 hintatasoa määräävä Hospice de Beaunen huutokauppa. Se ainakin osaltaan vahvistaa arvailut huippuviinien hintatason noususta. Vuosikerta 2009 on odotusten mukaan erinomainen ja hinnat nousivatkin huutokaupassa keskimäärin 20 % viime vuodesta. Huutokaupan tulos on Hospice de Beaunen historian (1859) toiseksi paras kautta aikojen. Vuodesta 2005 huutokaupan on järjestänyt Christie´s.
20.11.09 SAMPPANJAA ALEHINTAAN
Samppanjan myynnin maailmanlaajuinen alamäki jatkuu. Pahinta pudotus on ollut Englannissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa, jotka ovat olleet juoman tärkeimmät markkina-alueet. Nyt, kun samppanjan sesonkiaika lähenee, on sitä alettu myymään alennuksella. Yhdysvalloissa merkittäviä hinnanalennuksia vielä harkitaan, mutta Englanti ja Ranska myyvät jo huippunimiäkin aiempaa edullisemmin ja mm. surpermarketketju Carrefour tuo markkinoille alle kymmenen euroa maksavan samppanjan joulumyyntiin.
Tuottajille alennusmyynnit ovat yhtä painajaista, koska he haluavat säilyttää tuotteen luksusimagon, jota hintojen polkeminen ei tue. Jotain olisi silti tehtävä, sillä vienti Yhdysvaltoihin on tänä vuonna laskenut 43 % ja Englantiin 33 %. Kuluttajat ovat siirtyneet yhä enemmän edullisempiin italialaisiin tai espanjalaisiin kuohuviineihin. Niiden myynti onkin melkein 10 % nousussa. Suomessa tänä vuonna samppanjanmyynti on laskenut 8,4 % ja kuohuviinien osuus noussut 3 %.
Isot samppanjatalot eivät haluaisi lähteä mukaan alennusmyyntiin, mutta pieni pakko ainakin selektiiviseen hintojen alennukseen on edessä. Luksusjätti LVMH (Louis Vuitton Moët Hennessy) ilmoittaa samppanjamyyntiensä pudonneen 18 % ja yhtiön samppanjatalojen myynnistä englantilaiselle Diageolle huhutaan yhä. LVMH ei vahvista huhuja.
19.11.09 VIISI TÄHTEÄ-LEHTI SIIRTYY NETTIIN
Vaikea taloustilanne on tehnyt tehtävänsä myös ravintola-alan ammattilaisille suunnatussa Viisi Tähteä-lehdessä. Lehden viimeinen paperiversio ilmestyy 18.11. ja sen jälkeen lehti siirtyy nettiin. Mainostulojen raju pudotus on pääsyynä muutokseen. Lehden perustajat panostavat jatkossa yhä enemmän Helsingin Lasipalatsissa toimivaan Eat & Joy maatilatoriin. Mukaan projektiin on viimeisimpänä lähtenyt huippukokki Markus Maulavirta.
16.11.09 KRIITIKON VIINISUOSITUKSISSA MAISTAMATTOMIA VIINEJÄ
Jamie Oliverinkin viinivastaava Matt Skinner on myöntänyt suositelleensa uudessa viinikirjassaan viinejä, joita hän ei ole maistanut. Kirjassa on uuden maailman vuosikerran 2009 viinejä, jotka on pullotettu kirjan ilmestymisen jälkeen. Skinnerin mielestä jotkut viinit ovat niin tasalaatuisia vuodesta toiseen, että hän halusi suositella niitä lukijoilleen. Hän käyttää näiden viinien kohdalla edellisten vuosien muistiinpanoja ja keskittyy viinin perusmakuihin sekä yhteensopivuuteen ruoan kanssa. Toisaalta hän on kolumnissaan toisessa yhteydessä kirjoittanut, ettei yksikään vuosikerta ole samanlainen, vaikka viinit tulisivat täsmälleen samasta paikasta.
Kustantajan mielestä asialla on kaksi puolta, viinikirjoissa saattaa olla viinejä, jotka ovat päässeet loppumaan ennen kirjojen julkaisua ja tässä tapauksessa taas vähän ennakoitiin tilannetta. Joitakin Skinnerin suosittelemia viinejä on siis varmasti julkaisuhetkellä vielä markkinoilla…
12.11.09 LAROCHEN TULOS PUTOSI YLI 10 %
Laroche-yhtiöiden tulos on pudonnut syyskuun loppuun mennessä 11,5 % viime vuoteen verrattuna. Vienti ei vedä ja yhtiön catering- ja matkailupalvelut ovat myös kärsineet talouskriisistä. Tulos vaihtelee suuresti alueittain. Chablis tuottaa tappiota, kun taas yhtiön edullisemmat uuden maailman sekä Languedoc-Roussillonin viinit ovat kuluttajien suosiossa. Michel Laroche myi siis yrityksensä kreivin aikaan, yhdistyminen JeanJeanin kanssa astuu voimaan tammikuussa 2010.
10.11.09 BORDEAUX´N 2009 HINNAT PUHUTTAVAT
Bordeaux´n vuosikerran 2009 hinnat ovat herättäneet spekulaatioita, koska viinejä on kuvattu poikkeuksellisen hyviksi. Monet tuottajat ja erityisesti johtavat viinitalot odottavat hintojen nousua talouden tilasta huolimatta. Mm. Mouton-Rothschildilta todetaan, että asia on yksinkertaisesti niin, että jos laatu on loistavaa, sen pitää olla myös kallista. Kaikki riippuu kuitenkin markkinoista, veikkauksia on joka tapauksessa esitetty, että hinnat kohoaisivat 10 – 20 %. Yhdysvaltojen markkinat eivät vedä, mutta paljon odotuksia luodaan Aasian suuntaan. Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä, mutta totuus vuosikerran laadusta paljastuu muutaman kuukauden kuluessa, kun viinejä maistetaan ja hinnat alkavat todentua
9.11.09 SAVUVAHINGOT JA LIIKA ALKOHOLI POIS VIINEISTÄ
Australialainen Memstar-yritys poistaa laitteillaan viineistä niin liiat alkoholit kuin metsäpalojen aiheuttamat savuhaitakin. Yrityksen käyttämällä kalvotekniikalla kaikki ei-toivotut elementit saadaan pois viineistä. Enimmäkseen tekniikkaa on käytetty liian korkean alkoholipitoisuuden laskemiseen. Australiassa tämä koskee jo lähes kaikkia viinejä. Lasillisen parin juominen ennen auton rattiin hyppäämistä alkaa olla ongelma, kun alkoholipitoisuus viinissä lähenee 15,5 %. Lisäksi hallituksen mielestä näitä viinejä pitäisi verottaa kovemmin, koska viinien verotus perustuu alkoholipitoisuuteen. Myös rypäleiden aikaisempaa poiminta-ajankohtaa on harkittu, jolloin sokeripitoisuudet eivät olisi niin korkeita, mutta sillä on taas suoranainen vaikutus viinin makuun ja luonteeseen.
Vastaavanlaista kalvoteknologiaa markkinoivat muutkin yritykset ja laitteita on käytössä useissa maissa, mm. Chilessä, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa, vaikka viinintekijät eivät kovaa ääntä tästä tekniikan käytöstä pidäkään. Yrityksen edustajat taas puhuvat tekniikan käytön puolesta viinin maun parantamiseksi. Ohessa
www.forbes.com-sivustolla julkaistu kuva tekniikasta.

1.11.09 HONG KONGISSA VIININVALMISTUSTA PAKASTERYPÄLEISTÄ
Kanadalainen Lysanne Tusar halusi kokeilla viininvalmistamista alueella, jossa viiniä ei valmisteta ja päätti perustaa yrityksensä Hong Kongiin. Ajatusta pidettiin alussa luonnollisesti vitsinä, koska rypäleiden kasvatus on tiheään asutussa kaupungissa mahdotonta. Nyt Lysanne on kuitenkin jo valmistanut kaksi vuosikertaa ja yrityksellä on 340 tammitynnyriä viiniä kypsymässä teollisuusalueella Hong Kongin eteläosassa. Vuosituotanto on noin 100.000 pulloa.
Idea ei ehkä ole ihan kuolleena syntynyt, sillä Hong Kong ja Kiina kattavat 60 % koko Aasian viininkulutuksesta. Lysanne ostaa rypäleet viineihinsä kerran vuodessa muista maista konsulttien avustuksella. Rypäleet pakastetaan nopeasti poiminnan jälkeen ja rahdataan Hong Kongiin. Rypäleiden osto muodostaa suurimman menoerän viininvalmistuksessa, 300.000 - 500.000 dollaria vuodessa rypäleiden alkuperästä ja lajikkeesta riippuen. Vuosikerran 2007 rypäleet ovat Washingtonista ja 2008 Piemontesta sekä Toscanasta.
1.11.09 2009 KORKKISATO NORMAALIA PIENEMPI JA HYVÄLAATUINEN
Portugalin ja Espanjan tämän vuoden korkkisato on noin 220.000 tonnia, joka on kymmenisen prosenttia edellisvuotta pienempi, mutta tuottajien mukaan yhtä korkealaatuinen.
Kasvukaudella saatiin kohtuullisesti sadetta, mutta myös lämpötilat olivat korkeita. Osa kasvattajista jätti joitakin metsiä kokonaan lepäämään pariksi vuodeksi. Levättyään metsät tuottavat suuremman ja laadukkaamman sadon.
Portugalissa korkkimetsiä suojellaan hallituksen ja WWF:n avustuksella. Metsät vähentävät hiilidioksidia ilmakehästä ja tarjoavat luontoon korvaamattoman monimuotoisen ympäristön. Luonnonkorkilla itsessään on viinipullon sulkimista lyhyin hiilijalanjälki ja lisäksi se on 100 % kierrätettävä luonnontuote. Kun yhä useammat viinitalot vannovat kestävän kehityksen nimeen, on laatukorkkien kysyntäkin kasvanut ja sitä kautta laatuluokiteltujen korkkimetsien määrä kasvaa 15 % vuosittain.
30.10.09 USA EI VAHVISTAKAAN BRUNELLON ”VAPAUTUMISTA”
Yhdysvaltojen viranomaiset ovat ilmoittaneet, etteivät Italian maatalousministeri Luca Zaian tiedotusvälineille antamat uutiset Brunellon vapauttamisesta aitoustodistuksista pidäkään paikkaansa. Zaia oli mennyt asioiden edelle ja todistukset tulee vastaisuudessakin toimittaa maahantuonnin yhteydessä. Asiaa käsitellään uudelleen, kun Brunello-sotkun syyttäjänraportti on saatu valmiiksi.
28.10.09 KALIFORNIASSA UHKAPELIÄ SATEEN KANSSA
Kalifornian sadonkorjuu eteni hyvin pari viikkoa sitten sattuneeseen myrskyyn saakka. Vettä tuli enemmän kuin tarpeeksi, jonka jälkeen kaunis ja aurinkoinen viikko viileine öineen herätti viljelijöiden toiveet viimeisten rypäleiden poiminnan pitkittämisestä. Nyt on kuitenkin luvassa taas kovia sateita ja sadonkorjuun päätös on edessä.
Suurin osa rypäleistä on kuitenkin poimittu, pinot noir ja chardonnay oli kerätty jo ennen myrskyä, joka herätti viljelijät laittamaan vauhtia muidenkin lajikkeiden poimintaan. Cabernet sauvignon´in kanssa otetaan vielä vähän turhaakin riskiä, sillä sokeripitoisuudet eivät ole enää viikkoihin juuri muuttuneet.
27.10.09 USA LUOTTAA TAAS BRUNELLOON
Pitkään jatkunut Brunello di Montalcinon väärennysjupakka on saatu päätökseen. Tutkimukset on lopetettu eikä eniten epäilyistä kärsineille Yhdysvaltain markkinoillekaan enää vaadita viiniltä aitoustodistusta. Italian maatalousministeri Luca Zaia kävi viime viikolla sopimassa asiasta ja vienti jatkuu ennallaan. Väärennöstutkimukset eivät johtaneet rangaistuksiin, mutta kaikkiaan 20 % 6,7 miljoonasta tarkastetusta viinilitrasta alennettiin Brunello di Montalcino DOCG-luokasta Toscana Rosso IGT-luokkaan.
25.10.09 NETTIKAUPPA AMAZONIN VIINIMYYNTI HYLLYLLE
Maailman suurin nettikauppa Amazon.com on laittanut viinikauppansa Yhdysvalloissa toistaiseksi jäihin. Kahden vuoden valmisteluiden jälkeen hanke on todettu vaikeaksi toteuttaa eri osavaltioiden toisistaan poikkeavien lainsäädäntöjen vuoksi.
Yhtiön tarkoituksena oli aloittaa viinien myynti maan eri viinialueilta 26 osavaltioon. Suunnitelmien mukaan jakelukeskus olisi toiminut Kaliforniassa ja viinitilat olisivat saaneet viineistään 47 % niiden jälleenmyyntiarvosta. Viinien myyminen osavaltiosta toiseen on aiheuttanut Amazonin mukaan liikaa päänvaivaa. Hankkeen pontimena oli Yhdysvalloissa jo 15 vuotta jatkunut viininkulutuksen kasvu.
22.10.09 VIINIKULTTUURIPALKINTO JARI LAHDENOJALLE
Jari Lahdenojalle on myönnetty Viinilehti Oy:n Viinikulttuuripalkinto viinikulttuurin edistämisestä Suomessa. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja se julkistettiin Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Jari Lahdenoja on toiminut viimeiset kymmenen vuotta Miguel Torres SA:n palveluksessa.
Viinikulttuuripalkinto myönnetään henkilölle, joka on aktiivisella elämäntyöllään myötävaikuttanut viinikulttuurin kehitykseen Suomessa. Yhtenä maailman kymmenestä Misionerosta Jari Lahdenoja on tehnyt töitä viinimyönteisen kulttuurin eteen sekä kuluttajatapahtumissa että ammattilaisten parissa. Lahdenoja on ottanut vastuuta alan tulevaisuudesta kouluttamalla nuoria sommeliereja, hovimestareita ja muita viinialan tulevia ammattilaisia muun muassa viinin ja ruoan yhdistämisessä. Viinien parissa Lahdenoja on työskennellyt lähes kolmekymmentä vuotta toimiessaan ravintola-alan eri tehtävissä eri puolilla Suomea.
- Jari Lahdenoja näkee viinin luonnollisena osana eurooppalaista elämäntapaa ja on antanut myönteiset kasvot viinille ja koko toimialalle, sanoo Viinilehti Oy:n toimitusjohtaja Tomi Salonen. Viinilehden 20-vuotisjuhlan kunniaksi perustettu Viinikulttuuripalkinto jaettiin nyt ensimmäisen kerran.
16.10.09 VIININKULUTUS KASVUSSA YHDYSVALLOISSA
Amerikkalaiset juovat viiniä enemmän kuin koskaan ennen ja kulutuksen odotetaan kasvavan tänä vuonna reilut puoli prosenttia. Viininkulutus on ollut tasaisessa nousussa jo 16 vuoden ajan. Heikko taloustilanne on hidastanut maan viiniteollisuuden kasvua ja kulutustottumukset ovat siirtyneet yhä edullisempiin viineihin. Dollarin heikko kurssi on vähentänyt viinien maahantuontia huomattavasti ja amerikkalaiset ovatkin siirtyneet juomaan enemmän kotimaisia viinejä. Kotimaisiin viineihin tottumisen odotetaan auttavan maan viiniteollisuuden kasvua taloustilanteen parantuessa.
Markkinoilla pärjäävät tällä hetkellä erityisesti suuret brändit. Kuten muuallakin maailmassa, eniten talouden tilasta kärsivät baarit ja ravintolat, jotka ammottavat tyhjyyttään kulutuksen siirtyessä enemmän kotioloihin.
11.10.09 KALIFORNIAN SADONKORJUU NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ
Tällä hetkellä Kalifornian viljelijät ovat hyvin optimistisia tämän vuoden sadon suhteen. Mikäli mikään ei nyt viime metreillä mene pieleen, siitä saattaa tulla jopa poikkeuksellisen hieno. Sääolosuhteet ovat olleet loistavat, mutta mikäli helteet jatkuvat, rypäleet alkavat rusinoitua. Yhtälailla myrskyn tai raekuurojen uhka on olemassa säiden yllättäen muuttuessa.
Valkoiset rypälelajikkeet ja suurin osa pinot noir´ista on poimittu. Cabernet sauvignon näyttää myös kypsyvän erinomaisesti. Kevät ja kesä olivat suhteellisen viileitä ja kuivia sekä yöt riittävän kylmiä, jotta rypäleiden hapokkuus on pysynyt odotetulla tasolla. Lämpöaallot osuivat elo-syyskuun vaihteeseen, mikä edisti rypäleiden kypsymistä toivottuun pisteeseen. Odotettavissa on siis hedelmäisiä viinejä, joiden hyvä happopitoisuus pitää ne raikkaina. Alkoholin määrä viineissä tulee olemaan Kaliforniassakin tänä vuonna suhteellisen korkea.
10.10.09 BORDEAUX 2009 – HUIPPUVUOSIKERTA
Lähes täydellisten sääolosuhteiden ansiosta Bordeaux´n 2009 vuosikerrasta odotetaan rohkeimpien arvioiden mukaan parasta 60 vuoteen. Arvostettu asiantuntija, professori Denis Dubourdieu, katsoo, että pitää mennä 1940-luvulle asti, löytääkseen ilmastollisesti yhtä onnistuneen vuosikerran. Hänen mielestään tämän vuoden viineistä tulee parempia kuin vuoden 2005 huippuviinit. Päivät ovat olleet lämpimiä ja yöt kuivia ja viileitä, jolloin rypäleistä ei tule ylikypsiä ja köynnökset ovat välttyneet taudeilta. Ainoaksi ongelmaksi on tänä vuonna muodostunut viinien korkea alkoholipitoisuus. Viineissä on alkoholia lähes 14 %, mikä on ongelma myös siksi, että kuluttajat kaipaavat nykyään alhaisia alkoholipitoisuuksia.
Vuoden 2009 viinejä päästään maistamaan tammi-helmikuussa 2010. Kolmen edellisen vuoden viinien myyminen on ollut takkuista, sillä hinnat nousivat huippuun vuonna 2005 ja sen jälkeisiä viinejä on vielä runsaasti varastoissa. Vain Bordeaux´n huipputiloilla ei ole ollut vaikeuksia viiniensä kaupaksi saamisessa.
6.10.09 KANSAINVÄLISEN KOKKIKILPAILUN VOITTO SUOMEEN
Lasse Koistinen ravintola Olosta Helsingistä, on voittanut nuorten kokkien kansainvälisen kilpailun. Chaîne de Rôtisseur –järjestön kansainvälinen nuorten kokkien kilpailu, Concours International de Jeune Commis Rôtisseurs järjestettiin 2. lokakuuta 2009 Culinary Institute of Americassa, New Yorkissa. Kilpailuun osallistui 20 kilpailijaa, jotka kukin olivat selvittäneet tiensä finaaliin edustamiensa maiden alueellisten ja kansallisten karsintakilpailujen kautta.
Kilpailun tulokset:
- Lasse Koistinen, Suomi
- Ana Maria Gonzales, Kolumbia
- Lachlan Colwill, Australia
Itse kilpailu järjestettiin niin sanottuna korikilpailuna, eli kilpailijat eivät etukäteen tienneet, mistä raaka-aineista heidän tuli valmistaa kilpailuannokset. Raaka-aineet nähtyään kokeilla oli 30 minuuttia aikaa suunnitella ja kirjoittaa 3 ruokalajin menu ja sen jälkeen 3,5 tuntia aikaa valmistaa menu 4 hengen lautasannoksina.
Kilpailukorissa oli tänä vuonna pakollisina raaka-aineina kokonainen taimen, kananpoika, ankanmaksaa, vuohenjuustoa ja mustikoita. Lisäksi korista löytyi runsaasti muita raaka-aineita kuten kampasimpukoita, jättikatkaravunpyrstöjä, ankanrintafileetä ja suklaata.
Makutuomaristo arvosteli annokset maun, ulkonäön, omaperäisyyden ja haasteellisuuden perusteella. Lisäksi keittiötuomaristo arvioi kilpailijoiden suoritukset teknisen taidon, raaka- aineiden käyttämisen, työn organisoinnin, ammattimaisuuden ja hygienian noudattamisen perusteella.
Seuraava kilpailu järjestetään Suomessa ensi vuonna. Viini-lehti onnittelee!
4.10.09 SUOMEEN KANSAINVÄLISEN SOMMELIER-KILPAILUN 3. SIJA
Suomen Samuil Angelov on sijoittunut kolmanneksi kansainvälisessä Chaîne de Rôtisseurs- sommelier-kilpailussa.
Syyskuun lopussa Stradford upon Avonissa järjestetyssä Rotisseurien Jeune Sommelier-kilpailussa voiton vei Englantia edustanut ranskalaissyntyinen Yohann Jousselin, joka työskentelee kolmatta vuotta chef sommelierinä Winchesterissä sijaitsevassa Hotel du Vin´issä legendaarisen Gerard Basset´n opissa. Jousselin on hakenut myös oppia Gordon Ramsayn kolmen Michelin-tähden ravintolasta. Toiseksi sijoittui Espanjan edustaja Bruno Murciano ja kolmannen palkintosijan pokkasi Samuil Angelov, joka työskentelee ravintola Savoyssa Helsingissä.
Kilpailu oli kovatasoinen ja haastava. Paremmuutta ratkottiin noin sadalla kirjallisella kysymyksellä, tekniikkatehtävillä sekä sokkotastingilla. Kilpailijat dekantoivat iäkästä viiniä ja vastasivat tuomareiden kiperiin vuosikertakysymyksiin, suosittelivat menulle juomia niin Euroopasta kuin sen ulkopuolelta, tarjoilivat samppanjaa sekä korjasivat virheellistä viinilistaa. Sokkotastingissa oli neljä väkevää alkoholia sekä viisi viiniä, jotka kilpailijoiden tuli tunnistaa.
”Olen erittäin tyytyväinen saavutuksestani kilpailussa, keskusteluissa tuomareiden kanssa sain positiivista palautetta erityisesti ruoan ja viinin yhdistämisessä sekä sokkomaistamisessa. Kiitos arvovaltaiselta tuomaristolta piristää aina, tietää että olemme Suomessa oikealla polulla kohti Euroopan huippua myös viinin ja ruoan saralla”
– toteaa Suomea loistavasti edustanut Samuil Angelov.
Viini-lehti onnittelee !

3.10.09 SAMPPANJAN KUPLAT PARANTAVAT MAKUA
Amerikkalaiset ja ranskalaiset tutkijat ovat todenneet, että korkealaatuisten samppanjoiden ja kuohuviinien kuplilla on merkittävä osuus juoman makuun. Tutkimusten mukaan kuplat nostattavat juomaan 30 kertaa enemmän makua kuin mitä viinissä itsessään olisi. Samppanjan kuplia on tutkittu korkean resoluution massaspektrometrilla, jolla pystytään erottamaan samppanjan satoja eri yhdisteitä.
Tutkimuksen lopputuloksena siis kuohuviinit, joissa on runsaat ja pitkäkestoiset kuplat ja hieno mousse, ovat muita kuohuviinejä laadukkaampia.
29.9.09 LAROCHE JA JEANJEAN YHDISTYVÄT
Pitkään kestäneiden neuvottelujen lopputuloksena Ranskaan syntyy uusi viinijätti, kun Michel Laroche ja Languedoc-tuottaja Jeanjean yhdistyvät. 52 miljoonan euron kaupalla Jeanjeanista tulee maan suurin laatuviinien tuottaja. Viiniköynnöksiä uudessa yhtiössä on kaikkiaan 1.450 hehtaaria ja liikevaihtoa parisataa miljoonaa euroa. Kauppa käsittää kaikki Larochen viinitilat Ranskassa sekä uudessa maailmassa. Michel Laroche jää yhtiöön osakkaaksi reilun 12 % osuudella sekä sen johtoon ainakin pariksi vuodeksi.
26.9.09 BURGUNDISSA ODOTUKSET KORKEALLA
Burgundin tuottajien odotukset ovat korkealla vuosikerran 2009 suhteen. Vuoden 2005 kaltaista klassikkoa siitä tuskin tulee, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää valoisalta. Rypäleet ovat terveitä ja kypsyneet hyvin. Ilmat ovat suosineet kasvukauden loppua, mutta nyt pitäisi tuottajien olla tarkkana, ettei rypäleitä silti poimita liian aikaisin. Palstat ovat kypsyneet epätasaisesti, eli niillä tulee suorittaa monta poimintakertaa tasapainoisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Huippuvuosikerrassa 2005 oli enemmän happoja, kun taas tämän vuoden viinien arvioidaan olevan intensiivisempiä aromeiltaan ja niiden tanniinit ovat pehmeämpiä. 2009 viinien kehityskaari tulee siis olemaan vuotta 2005 nopeampi. Sokeripitoisuudet ovat korkealla, joten viineistä löytyy myös reippaasti alkoholia.
21.9.09 TILANNETIETOA BORDEAUX´N SADONKORJUUSTA
Château Carsinilla valkoiset rypäleet on poimittu ja ne ovat hyvälaatuisia. Rypäleiden sokeripitoisuus on kuitenkin korkea, joten tänä vuonna on viineissä odotettavissa melko korkeita alkoholipitoisuuksia. Punaisten rypäleiden poimintaa ei ole Carsinilla vielä aloitettu, sillä vaikka niidenkin sokeripitoisuus on korkea, ei rypäleiden fysiologinen kypsyys ole vielä saavuttanut toivottua tasoa. Rypäleiden siemenet ja rangat ovat vielä vihertäviä, joten niiden tummumista odotellaan. Viikonloppuna Pomerolissa satoi 80 mm vettä ja siellä päätettiin aloittaa poiminta jo nyt.
Kesä on kokonaisuudessaan ollut sateinen ja hankala - elokuun alussa satoi vielä lähes 100 mm vettä ja odotukset eivät olleet kovin korkealla. Elokuun alun sateiden jälkeen tuli kuitenkin yli kuukauden jakso, jolloin aurinko paistoi ja oli kuumaa. Viime viikolla saatiin taas sateita ja varsinkin viime viikonloppuna tuli vettä yli 20 mm. Tämä ehkä tekikin hyvää, sillä pitkähkön kuivan kauden jälkeen köynnösten kypsyminen oli lähestulkoon pysähtynyt. Sateiden ansiosta kypsyminen todennäköisesti lähtee uudelleen vauhtiin.
17.9.09 CHÂTEAU CARSIN ALOITTI SADONKORJUUN
Château Carsinin isäntä Juha Berglundin lähettää terveisiä Bordeaux´sta:
Sadonkorjuumme on alkumetreillä Bordeaux'ssa. Pitkästä aikaa olen varsin toivorikas satomme laadun suhteen. Täällä paistaa aurinko ja kelit ovat lämpimät. Iltapäivisin lämpötila nousee yli 30'een asteeseen. Olisimme aloittaneet poiminnan jo muutamaa päivää aikaisemminkin, mutta 17 vuotta vanha hyvin palvellut puristin sanoi sopimuksen irti ja jouduimme odottamaan pari päivää uuden tuloa.
Vaaleat rypäleet ovat erittäin hyväkuntoisia eikä home- ym. vaurioita ole juurikaan näkyvissä. Niiden sokeripitoisuus on kuitenkin jo korkea mutta aromit aivan erinomaisia. Pitkän lämpimän ja kuivan kauden aikana myös punaiset rypäleet ovat saaneet kehittyä suotuisasti. Oletan, että aloitamme punaisten poiminnan joskus syyskuun 23. päivän tienoilla. Toistaiseksi sääennusteet povaavat kuivien kelien jatkumista. Koputamme puuta ja toivomme parasta...
14.9.09 ITÄVALLAN SADONKORJUU KÄYNNISTYNYT
Itävallassa on aloitettu sadonkorjuu tänä vuonna hieman normaalia aikaisemmin. Köynnösten kukinta onnistui keväällä hyvin. Maaliskuu oli kostea, mutta lämmin ja kaunis huhtikuu pelasti tilanteen. Kesä- ja heinäkuussa satoi enemmän kuin tarpeeksi ja heinäkuussa useat tilat kärsivät lisäksi rajuista raekuuroista. Rakeet tuhosivat mm. Fritz Wieningerin sadon hänen parhailta Nussbergin palstoiltaan Wienissä. Lämmin elokuu taas tarjosi loistavat kasvuolosuhteet ja nyt jännitetään, mitä sää tuo tullessaan syys- ja lokakuussa. Ainakin Fred Loimer on varautunut homeen ja sienitautien varalta poikkeuksellisen tarkkaan rypäleiden valikointiin satoa poimittaessa.
10.9.09 VALDEPEÑAS OMISTAA TÄMÄN VUODEN SADON SUOMELLE
Espanjan Valdepeñasin tuottajat ovat niin tyytyväisiä viiniensä kulutukseen Suomessa, että sadonkorjuun alkaessa he päättivät omistaa koko sadon Suomelle. Sadonkorjuuta juhlittiin Suomen lipun liehuessa tiloilla ja toreilla yli 30 asteen helteessä.
Valitettavasti koko sato ei kuitenkaan ohjaudu Suomeen, mutta vuositasolla Valdepeñasin viinejä on tuotu maahamme yli miljoona litraa. Alueen viinit ovat keskitäyteläisiä ja niissä on hyvä hinta-laatusuhde. Punaviinien myynnissä Espanja on Suomessa kakkossijalla Chilen jälkeen ja maan valkoviinejä myydään tällä hetkellä seitsemänneksi eniten.
9.9.09 RANSKA OHI ITALIAN TUOTTAJIEN YKKÖSEKSI
Ranska on ottanut takaisin maailman suurimman viinintuottajan tittelin Italialta, joka ohitti Ranskan viime vuonna. Tänä vuonna Ranskassa odotetaan 4,8 miljardin litran tuotantoa ja Italian ennuste on 4,7 miljardia litraa. Italiassa on nostettu köynnöksiä ylös sadon pienentämiseksi ja laadun parantamiseksi. Samoilla linjoilla ollaan Ranskassa ja syytä onkin, sillä maan viinivienti on tänä vuonna laskenut 25 %.
6.9.09 SUOMEEN TOINEN MASTER OF WINE!
Tuomas Meriluoto on liittynyt maailman arvostetuimman viinialan tutkinnon haltijoihin. Tämän hetken tietojen mukaan valmistuneita on tänä vuonna 8. Viinilehti onnittelee Tumppia hienosta saavutuksesta!
1.9.09 SAMPPANJAN TUOTANTOA RAJOITETAAN
Champagnen tuottajat ovat päättäneet suojella juomiensa hintatasoa pudottamalla tuotantomääriä rajusti. Samppanjan myynti on yhä reilussa laskussa ja tarkoituksena on jättää paikoin jopa puolet rypäleistä poimimatta ylituotannon välttämiseksi. Samppanjataloilla on nyt neljän vuoden varastot kellareissaan normaalin kolmen vuoden sijaan. Suomessa samppanjan myynti on laskenut melkein 10 % vuoden alusta heinäkuun loppuun mennessä.
Kuluttajat ovat luonnollisesti pettyneitä, kun samppanjoissa pieneneekin tuotanto eikä hinta. Tuottajat taas haluavat pitää tällä tavoin juoman yhä luksustuotteena.
31.8.09 MARLBOROUGH´N MAINE VAARASSA
Ultrasuositun Uuden-Seelannin Marlborough´n sauvignon blanc´in tuottajien pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin viininsä maineen ja laadun ylläpitämiseksi.
Tuottajien yhdistyksen mielestä jopa 20 % köynnöksistä tulisi nostaa ylös ja osaa viinitiloista on suositeltu pitämään välivuosi tuotannossa. Kaikkiaan satoa tulisi vähentää 20.000 tonnia vuonna 2010. Tänä vuonna rypäleistä saatiin ylituotannon vuoksi huonompi hinta ja se painaa myös viinien hintoja alaspäin.
Tuottajat itse ovat sitä mieltä, ettei sadon pienentäminen ole tarpeellista, koska kysyntää viineille riittää ja he odottavat sen olevan yhä kasvussa.
28.8.09 BORDEAUX´N SADONKORJUU KÄYNNISTYI
Pessac-Léognan aloitti Bordeaux´n sadonkorjuun eilen, kun Château Carbonnieux poimi ensimmäiset sauvignon blanc-rypäleensä. Tänä vuonna ollaan kymmenen päivää etuajassa ja rypäleiden määrän sekä laadun on kerrottu olevan parempi kuin viime vuonna. Sauvignon blanc´ia kerätään reilun viikon verran ja sitten ovat vuorossa semillon ja merlot. Myös Château Haut-Brion on ilmoittanut aloittavansa sadonkorjuun jo ensi viikon alussa.
26.8.09 BORDEAUX´N 2009 SADOLLA HYVÄT NÄKYMÄT
Bordeaux´ssa on nautittu erinomaisista kasvuolosuhteista ja tämän vuoden sadosta odotetaan hyvää, jopa viimevuosista parhaaseen, vuoteen 2005 verrattavaa. Kesä on ollut kuiva ja aurinkoinen, nyt jännitetään, minkälaista säätä syyskuu tarjoaa. Punaiset rypäleet ovat kypsyneet normaalia vauhdikkaammin molemmilla puolilla jokea. Sadonkorjuun oletetaan alkavan syyskuun puolenvälin tienoilla.
24.8.09 DOMAINE LAROCHE MYYNNISSÄ?
Ahkerana Suomen vierailijana tunnetun Michel Larochen Chablis´n tilan huhutaan olevan myynnissä. Domaine Laroche on Chablis´n suurimpia tuottajia ja sille on kuuleman mukaan etsitty sopivaa ostajaa jo pidemmän aikaa. Larochen muita aluevaltauksia ovat Languedoc, Chile ja Etelä-Afrikka, jotka tuottavat laajan valikoiman puna- ja valkoviinejä Larochen nimen alla. Michel Laroche peräänkuuluttaa viineissään kohtuullista alkoholipitoisuutta ja lämpenevä ilmasto on toki tuonut haasteita sillä saralla. Talouskriisin vaikutuksista myyntiaikeisiin ei ole vahvistusta, eikä mitään muutakaan virallista syytä ole ilmoitettu. Saattaa olla, että innokas golfharrastaja haluaa jo hieman enemmän vapaa-aikaa…
Keskiviikkona Michel tulee tapauksessa jokavuotiseen tapaan Suomeen maistattamaan viinejään sekä perinteisesti itse maistamaan kauden rapusaalista.
19.8.09 ROUSSILLON ALOITTI RANSKAN SADONKORJUUN
Ranskan suurin orgaaniseen ja biodynaamiseen viininviljelyyn keskittynyt viinitila Cazes aloitti sadonkorjuun viime viikolla. Rivesaltesissa lähellä Perpignania sijaitsevalta 180 hehtaarin tilalta poimitaan ensiksi muscat-rypäleet. Cazes´illa uskotaan, että biodynaaminen ja orgaaninen viljely on elvyttänyt maaperää ja edesauttanut rypäleiden aikaista kypsymistä.
13.8.09 JÄTTITAKAVARIKKO RHEINGAUSSA
Viranomaiset ovat takavarikoineet Saksan Rheingaussa 130.000 litraa viiniä, josta osa oli tankeissa ja osa pullotettuna kontrollitunnuksin, joita ei ole koskaan myönnetty. Viinit todettiin järkyttävän epähygieenisiksi ja ne määrättiin tuhottavaksi. Viranomaiset löysivät tarkastuksen yhteydessä mittavan homekasvuston tankkien päältä sekä pullovarastosta. Kyseessä on perinteikäs tila ja sen omistaja joutunee oikeuteen väärennettyjen kontrollitunnusten käytöstä. Viinitilan nimeä ei ole tuotu julkisuuteen.
12.8.09 KALIFORNIAN SADONKORJUU KÄYNNISTYY
Kalifornian pohjoisrannikolla on aloitettu pinot noir-rypäleiden sadonkorjuu. Nämä ensimmäiset rypäleet tullaan käyttämään kuohuviineihin.
Sadosta näyttää tulevan huomattavan paljon odotettua suurempi. Alueelliset erot voivat tosin olla suuriakin, mutta paikoin sato voi olla jopa 40 % viimevuotista isompi. Sonoman sadon arvellaan olevan kaikkiaan 200 000 tonnia, joka olisi noin 18 % enemmän kuin vuonna 2008. Taantuma laskee rypäleiden hintoja suunnilleen 30 % vuodesta 2008, mutta silloin rypäleistä maksettiinkin ennätyshintoja.
9.8.09 RANSKAN VIINITUOTANTO KASVUSSA
Ranskan tämän vuoden viinituotannon odotetaan kasvavan 48 miljoonaan hehtolitraan, josta 23,5 miljoonaa hehtolitraa on AOP-viinejä. Vuoden 2009 tuotanto olisi tällöin 5,2 miljoonaa hehtolitraa enemmän kuin vuonna 2008, jolloin tuotanto oli alin kymmeneen vuoteen. Vuonna 1999 viiniä tuotettiin Ranskassa noin 63 miljoonaa hehtolitraa.
Alueellisesti tuotannon ennustetaan laskevan viime vuodesta Alsacen, Champagnen, Charentes´n, Languedoc-Roussillonin sekä Provencen seuduilla.
Pöytäviinien sekä IGP-viinien myyntiin veikataan merkittävää pudotusta. Näistä punaisten pöytäviinien lasku olisi 23 % ja valkoisten 17 %. IGP-punaviineissä laskua olisi 14 % ja valkoisissa 4 %.
5.8.09 UUDET EU-VIINILAIT ASTUIVAT VOIMAAN
Uudet EU-viinilait astuivat voimaan 1.8.2009. Tarkoituksena on uudistaa vanhoja lakeja sekä lisätä eurooppalaisten viinien kilpailukykyä uuden maailman viinien yhä kasvavan suosion rinnalla.
Uuden lain mukaan etiketeissä saa mainita rypälelajikkeet vuosikerran lisäksi. Ranskan AOC-järjestelmästä tulee AOP, Appellation d´Origin Protegée ja Vin de Pays-viinit ovat tästä lähtien IGP-viinejä, Indication Geographique Protegée.
Uuteen lakiin sisällytetään myös kolmivuotinen vapaaehtoinen köynnösten poistamisohjelma kannattamattomille viinitiloille, jolla mahdollistetaan niiden poistuminen markkinoilta kompensoimalla köynnösten poistoa taloudellisesti. Lisäksi tavoitteena on rajoittaa tällä tavoin viinin ylituotantoa.
Tislaukseen käytettävät tukirahat ohjataan tästä lähtien eurooppalaisen viiniteollisuuden markkinointiin ja modernisointiin.
29.7.09 LVMH JULKISTI JÄTTITAPPIOT
Luksustuotteistaan tunnettu LVMH (Moët Hennessy Louis Vuitton) on julkistanut jättitappiot vuoden 2009 ensimmäiseltä puolikkaalta. Yhtiön alkoholipuolen liikevaihto on tippunut 17 %. LVMH omistaa maailman kalleimpiin kuuluvia merkkejä, siihen kuuluvat mm. Moët & Chandon, Dom Perignon, Krug, Ruinart, Veuve Clicquot ja Château d´Yquem. Yhtiön koko alkoholisektorin huhuttiin keväällä olleen myynnissä, mutta LVMH ei vahvistanut asiaa.
27.7.09 BRUNELLO-TUTKIMUKSET LOPETETTU
Italian viranomaiset ovat päättäneet Brunello-tutkimukset. Tutkimusten tulokset tosin tuntuvat herättävän enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Lähes kaksi vuotta on selvitelty, ovatko jotkut Montalcinon tuottajat sekoittaneet Brunelloihinsa muita rypäleitä, kuin ainoastaan sallittua sangiovesea. Tutkimusten aikana takavarikoitiin lähes 6,5 miljoonaa litraa Brunelloa vuosilta 2003 – 2007. Viinit testattiin laboratoriossa, mutta lopullisessa raportissa ei anneta tarkkoja tutkimustuloksia. Ainoastaan kerrotaan, että 1,3 miljoonaa litraa Brunelloa ei läpäissyt testejä ja asetettiin IGT-luokkaan, jonka lisäksi 100.000 litraa lähetettiin tislattavaksi.
Viranomaiset eivät ole paljastaneet tutkittavina olleita tuottajia, mutta Italian lehdistön mukaan ainakin Argiano, Castello Banfi ja Casanova di Neri olivat epäiltyjen listalla. Casanova di Neri kielsi viineissään olleen mitään laitonta, kun taas Argiano laittoi itse viininsä alempaan IGT-luokkaan, koska heillä ei ollut varaa seisottaa viinejä varastossa. Antinori ja Castello Banfi ovat ilmoittaneet kuukausia sitten, että heidän viininsä on vapautettu myyntiin, kun Frescobaldilta on kerrottu, että puolet heidän viineistään on vapautettu ja puolet on vielä testattavana.
Loppuraportin mukaan 17 henkilöä on syytettynä petoksesta, mukaan lukien kolme Brunellon tuottajien yhdistyksen työntekijää.
Brunellon maine alkaa kuitenkin elpyä ja loistavaksi arvioitu vuosikerta 2004 on saanut hyvän vastaanoton markkinoilla.
23.7.09 MAITOHAPPO VÄHENTÄÄ VIININ ALLERGEENEJA
Bordeaux´n yliopiston tutkimuksen mukaan maitohapon on havaittu poistavan viinistä ei-toivottuja aromeja sekä vähentävän viinin aiheuttamia allergisia reaktioita. Maitohappobakteeri muuntaa normaalisti alkoholikäymisen jälkeen tapahtuvassa malolaktisessa käymisessä viinin terävän omenahapon pehmeäksi maitohapoksi. Yliopistossa tutkittiin maitohappobakteerin lisäämistä rypälemehuun jo alkoholikäymisen aikana, jolloin se vähentää viinin biogeenisiä amiineja ja viinistä tulee puhtaampaa. Lisäksi malolaktinen käyminen käynnistyy nopeammin. Ainoana haittapuolena on maitohappobakteerin melko korkea hankintahinta, minkä lisäksi useimpien tuottajien mielestä sen ostaminen on turhaa, sillä malolaktinen käyminen käynnistyy viineissä yleensä luonnostaan ilman bakteerien lisäämistä.
20.7.09 ITALIA PIENENTÄÄ VIININTUOTANTOAAN
EU-tukien kannustamana myös Italiassa pienennetään viinintuotantoa nostamalla köynnöksiä ylös. Italia on tällä hetkellä johtava viinintuottajamaa maailmassa. Vuonna 2008 Italian viinituotanto kasvoi 8 % ja tänä vuonna kasvu pyritään pitämään viidessä prosentissa. Köynnösten poistamisen lisäksi satomäärä riippuu toki sadonkorjuun onnistumisesta mm. ilmojen suhteen. Satoa pyritään pienentämään myös vähentämällä rypäleterttuja köynnöksistä.
Tukia myönnetään vähemmän kannattaville tiloille ja tarkoitus olisi poistaa köynnöksiä kaudella 2008-09 kaikkiaan 11.600 hehtaarilta. Koko EU:n alueella poistettava määrä on 175.000 hehtaaria tällä hetkellä viljellystä 3,6 miljoonasta hehtaarista.
19.7.09 BRASILIA TUOTTAA JÄÄVIINIÄ
Kun Euroopassa tuskaillaan perinteisillä ice winen valmistusalueilla ilmaston lämpenemisen ja sen johdosta aiheutuneen tuotannon vaarantumisen kanssa, on Brasiliassa valmistettu maan ensimmäinen jäätyneistä rypäleistä tuotettu viini, eli jääviini. Jäätyneistä rypäleistä puristettu mehu on hyvin makeaa, koska pakastuminen konsentroi rypäleessä olevat sokerit.
Viiniin käytetyt rypäleet ovat cabernet sauvignon-lajikkeesta, joka on kasvanut Sao Joaquim´in rinteillä, 1300 metrin korkeudessa merenpinnasta. Kesäkuun alussa lämpötila putosi 7,5 astetta pakkaselle, joka riitti jäädyttämään rypäleet.
13.7.09 AINUTKERTAINEN MASSETO-TASTING VINEXPOSSA
Italialainen huipputalo Tenuta dell´Ornellaia järjesti Bordeaux´n viinimessuilla ainutlaatuisen tastingin Masseto-viininsä neljästätoista vuosikerrasta. Vertikaalissa ei maistettu viinejä ikäjärjestyksessä, vaan sarjoissa, joissa verrattiin mm. huippuvuosikertoja, hankalien vuosien tuotoksia ja nyt valmiina juotaviksi olevia viinejä keskenään. Masseto on 100 % merlot-lajikkeesta valmistettu IGT- viini Bolgherista ja viinien hinnat ovat noin 300 ja 800 euron välillä pullolta, vuosikerrasta riippuen. Viinit maistettiin neljässä eri setissä:
Ensimmäiset vuosikerrat:
1987 hankala vuosi, kuumaa ja kuivaa, siitä huolimatta hyvärakenteinen viini, joka kestää
1990 kuuma vuosi, vähemmän happoja kuin 1987, rustiikkinen, kypsän hedelmäinen, valmis
1994 erittäin lämmin vuosi, ”välimerellinen” viini, laventelia, ensimmäinen ”todellinen” Masseto
Haastavat vuosikerrat:
2002 ”kamala” ja vaikea vuosi, vahva ja runsas, ei niin elegantti, voimakkaat tanniinit, valmis 2010 -2011
2003 haastava vuosi, sateetonta ja kuumaa, vähemmän hedelmää, rusinaisempi, ylikypsä, puisempi
2005 hankala vuosi, yrttinen, keskinkertaista parempi, nuori ja hedelmäinen, hieman vihreä, valmis 2013
Valmiita juotaviksi:
1995 ensimmäinen valmis huippu-Masseto, kypsän hedelmäinen, erittäin hieno tasapaino
1997 valmis juotavaksi, mutta kestää vielä, ei helppo vuosikerta, kypsä, runsas, voimakas, mausteinen
1998 kuuma ja hankala vuosi, runsas ja aromaattinen, voimakas, ei yhtä hyvä kuin ed. vuosikerta 1997
2000 malliesimerkki, lämmin vuosi, voimakas, rosmariinia, laventelia, välimerellinen, ei kovin täyteläinen
Huippuviinit:
1999 fantastinen vuosikerta, täydellinen viini, syvyyttä, täyteläisyyttä, pitkä ja pehmeän hedelmäinen
2001 täydellinen vuosikerta, loistava tuoksu, hedelmää, laventelia, tasapainoinen, pitkä, runsas ja voimakas
2004 hedelmäinen, nuori, laventelinen, tanniininen ja voimakas, huippuvuosikerta, valmis 10 vuodessa
2006 hankala vuosi, ei tyypillinen tai klassinen, hedelmäinen ja nuori, markkinoille lokakuussa, valmis +12 v.
Tastingia johti maailmankuulu viinikonsultti, enologi Michel Rolland, jolla on ollut sormensa pelissä useimpien kyseessä olleiden vuosikertojen kanssa, sekä Gambero Rosson Marco Sabellico. Vieraita oli kutsuttu valikoidusti, joukossa olivat mm. Oz Clarke ja Steven Spurrier.

10.7.09 KORKKIJÄTTI AMORIM LANSEERAA UUDEN KORKIN
Maailman suurin luonnonkorkkien valmistaja Amorim on lanseerannut uuden tuotteen kilpaillakseen vaihtoehtoisten viinipullon sulkimien kanssa. Uuden tuotteen nimi on Acquamark ja se on tarkoitettu suuren volyymin viineille, joita suljetaan yhä enemmän synteettisillä tai kierrekorkeilla. Acquamark on vesipohjaisella tiivistysaineella päällystetty yhdestä kappaleesta tehty luonnonkorkki, joka on Amorimin mukaan normaalia tiiviimpi ja tiiviste estää myös korkinpalojen joutumisen viiniin. Amorim pyrkii tällä uudella tuotteellaan nappaamaan puolet muovikorkkien markkinaosuudesta.
9.7.09 ALUEMUUTOKSIA PORTUGALISSA
Kaksi portugalilaista viinialuetta on hiljattain vaihtanut nimeä. Vinho Regional Estremadura –nimen alla aiemmin myytyjen viinien nimike on nykyisin Vinho Regional Lisboa. Entinen Vinho Regional Ribatejano on nyt nimeltään Vinho Regional Tejo. Muutokset eivät vaikuta DOC-luokituksiin.
8.7.09 RANSKA TISLAA YLIJÄÄMÄVIINEJÄÄN
Ranskassa on erityisesti punaisten pöytäviinien kulutus vähentynyt huomattavasti ja ylijäämää on tällä hetkellä 600.000 hehtolitraa. Ranska on anonut EU:lta avustusta tämän ylimääräisen viinin tislaamiseen teollisuuden polttoaineeksi. Tuottajat saisivat tislattavasta viinistä kolmisen euroa hehtolitralta. Kaikkiaan rahaa tislaamiseen on haettu 26 miljoonaa euroa, josta 10 % menee tislaamoiden tukemiseen.
Ranskassa torjutaan viinin ylituotantoa myös nostamalla viiniköynnöksiä ylös. Talvella 2008 köynnöksiä poistettiin 10.000 hehtaarilta ja tänä vuonna niitä nostetaan ylös saman verran. Puolet poistettavista köynnöksistä on yli 55-vuotiaita. Tätä kaksivuotista kampanjaa tuetaan noin 70 miljoonalla eurolla.
6.7.09 RAEKUUROT RIEHUNEET VIINITILOILLA UNKARISSA JA SLOVENIASSA
Rajut raekuurot ovat tehneet tuhojaan Unkarin ja Slovenian viinitiloilla. Useilla tiloilla ei viiniä tehdä tänä vuonna lainkaan ja toisilla tuotanto putoaa puoleen, sillä raekuurot vahingoittivat köynnösten lehtiä ja silmuja. Paikoin lehtiä ei jäänyt köynnöksiin lainkaan. Katastrofaaliseksi tilanteen tuottajien kannalta tekee se, etteivät vakuutusyhtiöt korvaa kuin osan menetyksistä ja laki kieltää rypäleiden ostamisen muilta tuottajilta viinin valmistusta varten. Tämän lisäksi ottaa oman aikansa, ennen kuin köynnökset tokenevat rakeiden aiheuttamista vaurioista. Myös Ranskan Loiren ja Bordeaux´n alueilla on kärsitty tänä vuonna rankoista raekuuroista.
29.6.09 BORDEAUX´N VINEXPOSSA VÄHEMMÄN KÄVIJÖITÄ
Viime viikolla päättyneen Vinexpon kävijämäärä oli hienoisessa laskussa. Kävijöitä arvioidaan olleen viitisen prosenttia vähemmän kuin edellisillä vuoden 2007 messuilla, jolloin vieraita oli 50.000. Tänä vuonna vierailijoita oli 135 maasta, vuonna 2007 maita oli 20 enemmän. Laskun sanotaan johtuneen hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisten vähäisemmästä osallistumisesta sekä pahiten talouskriisistä kärsivien maiden vierailijoiden poissaolosta.
Tämä ei kuitenkaan huolestuta järjestäjiä, he katsovat tulevaisuuteen luottavaisina. Vinexpon puheenjohtajan mukaan kävijöiden laatu korvaa määrän. Vierailijoille taas messujen väljyys oli miellyttävä yllätys, sillä hikistä tungosta ei käytävillä nähty. Näytteilleasettajien palaute messuista saattaa olla hieman toisenlainen, sillä useilla osastoilla oli turhankin tyhjää.
28.6.09 PENFOLDS´IN GRANGEEN LASIKORKKI
Legendaariseen Penfolds´in Grangeen kokeillaan lasikorkkkeja. Osa vuosikerrasta 2006 on suljettu lasista valmistetuilla korkeilla ja kokeilun lopputulos selviää parin vuoden kuluttua. Korkit ovat täysin erilaisia kuin esimerkiksi saksalaisten suosima Vino-Lok, jossa pullon ja korkin välissä käytetään silikonia. Penfolds´in korkit valmistetaan eräänlaisesta lasikudoksesta sulattamatta lasia valmistusvaiheessa täysin, jolloin korkki jää huokoiseksi. Tällä tavoin valmistetun korkin toivotaan päästävän luonnonkorkin tapaan happea korkin läpi viiniin ja viinin ikääntyvän kuten perinteisellä korkilla suljettuna.
22.6.09 AUSTRALIAN SADONKORJUU 2009
Australian viinintuottajat ovat julkaisseet viime viikolla raportin vuosikerrasta 2009. Kokonaistuotanto laski seitsemisen prosenttia, mutta oli silti liikaa kysyntään nähden. Useilla alueilla kasvuolot olivat melko suotuisat ja vuosikerrasta tulee hyvä, kuivuudesta ja kuumuudesta huolimatta.
Punaisten rypäleiden tuotanto laski enemmän kuin valkoisten, mutta oli silti yli puolet kokonaistuotannosta. Tänä vuonna suosituin lajike oli shiraz, joka ohitti hienoisesti suosiossa chardonnayn. Cabernet sauvignon pysyi kakkosena punaisissa lajikkeissa. Pinot noir´in tuotanto laski yli kolmanneksen kuumien olosuhteiden vuoksi. Myös barbera ja malbec menestyivät melko kehnosti. Chardonnay on valkoviinien ykkönen, (49 %), sitä seuraavat semillon ja colombard. Sauvignon blanc, pinot gris ja viognier nostivat jokainen hieman tuotantolukujaan.
21.6.09 RANSKA SALLII ALKOHOLIN NETTIMAINONNAN
Pitkään jatkunut kiista Ranskan terveysviranomaisten ja viinintuottajien välillä saa hieman helpotusta, kun alkoholin mainontaa säätelevä Evin Law sallii tästä lähtien alkoholin mainonnan internetissä. Kielto oli johtaa jo usean tuottajan ja viinivälittäjän sivustojen sulkemiseen, mutta nyt kuukausia odotettu päätös on vahvistettu senaatin toimesta.
17.6.09 TORRES KEVENTÄÄ PULLOJAAN
Ilmastotalkoisiin aktiivisesti viime vuosina osallistunut viinijätti Torres on ilmoittanut käyttävänsä kevyempiä pulloja mm. Sangre de Toro- ja Viña Sol-viineissään. Teko on huomattava, sillä nämä ovat Torresin myydyimpien viinien kärjessä.
Yhtiö tuottaa 18.7 miljoonaa Bourgogne-muotoista pulloa vuodessa ja vähentämällä niiden painoa 16,6 %, pienenee päästöjen määrä pullojen valmistuksessa samassa suhteessa. Kevyemmät pullot aiheuttavat myös vähemmän päästöjä kuljetusvaiheessa. Seuraavaksi Torresilla kevennetään Bordeaux-muotoiset pullot, joita tuotetaan yli 5 miljoonaa vuodessa.
15.6.09 SUOMALAINEN VEEN-VESI HARRODS´IN RAVINTOLOIHIN
Suomalainen VEEN-vesi on päässyt maailmankuulun Harrods´in tavaratalon ravintoloihin. Konsernissa ravintoloita on lähes kolmekymmentä ja niissä kaikissa on tarjolla suomalaista lähdevettä. Useita palkintoja pokannut designpulloon pakattu pehmeä lähdevesi VEEN tulee Lapista.
9.6.09 ROSÉVIININ VALMISTUS PYSYY ENNALLAAN
EU:n pitkään suunnittelema uudistus roséviinin valmistusmenetelmän muuttamisesta kaatui valtavaan vastustukseen. Tuhansia eurooppalaisia viinintuottajia suututtanut ajatus puna- ja valkoviinin sekoittamisesta keskenään viinin valmistamiseksi ei saanut tuulta alleen. Tuottajat eivät antaneet periksi, joten eurooppalainen roséviini valmistetaan edelleen perinteisesti ainoastaan punaisista rypälelajikkeista.
8.6.09 RANSKAN VIINEILLÄ SYNKÄT VIENTIENNUSTEET
Ranskalaisten viinien vienti takkuaa edelleen ja tälle vuodelle ennustetaan ainakin 20 % pudotusta. Tällä hetkellä pahiten kärsii myynti Yhdysvalloissa, Englannissa ja Japanissa. Samanlaista laskua odotetaan myös samppanjan tuottajien piirissä. Mitä hintavampi tuote, sen huonommin se myy. Mm. Dom Perignon-samppanjan myynti on laskenut 35 % vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtä vaikeaan tilanteeseen pitää tuottajien mukaan varautua myös ensi vuonna.
Viinikauppa Venäjälle on tällä hetkellä myös hankalaa ja maksut ovat myöhässä, lisäksi ranskalaisten viinien Kiinan markkinoiden kasvu on puolittunut.
Viinintuottajat alkavat olla taloudellisesti tiukoilla, koska rahaa ei tule sisään ja pankit suostuvat vain vuoden pituiseen lainoitukseen kerrallaan. Viranomaisilta odotetaankin nyt apua takauksiin, jotta tuottajat saavat lisälainaa varastojaan vastaan.
4.6.09 UUSIA LAJIKKEITA SALLITAAN RIOJAN VIINEIHIN
Riojan viinien modernisoiminen lähti toden teolla käyntiin, kun viime viikolla alueen viineihin hyväksyttiin käytettäväksi uusia lajikkeita. Tavoitteena on saada perinteisiin viineihin enemmän kuluttajien kaipaamaa hedelmäisyyttä. Valkoisista rypäleistä sallitaan chardonnay, sauvignon blanc ja verdejo, sekä paikallisista maturana blanca, tempranillo blanco sekä turruntés. Riojan valkoviinin tulee vastaisuudessa sisältää minimissään 51 % viuraa ja loppuosa saa olla näitä uusia sallittuja lajikkeita.
Punaisista lajikkeista hyväksyttiin vähemmän tunnetut maturana tinta, maturana parda sekä monastel. Monastelia ei pidä sekoittaa monastreliin, eikä turruntésia argentiinalaista alkuperää olevaan torrontésiin, vaikka nimet ovatkin kiusallinen samanlaisia.
Perinteiset Riojan lajikkeet saavat kuitenkin edelleen etusijan alueella, niitä viljellään tällä hetkellä 63.000 hehtaarilla, kun näiden uusien lajikkeiden viljelyala ei saa ylittää 2500 hehtaaria.
27.5.09 ETELÄ-AMERIKAN VIINITEOLLISUUS KOVILLA
Etelä-Amerikassa viinintuottajat kärsivät sadonkorjuun aikaan vallinneista vaihtelevista sääolosuhteista sekä talouskriisin aiheuttamista ongelmista. Uruguayssa rypäleiden laatu oli hyvä, mutta kuivuuden vuoksi sato on 35 % normaalia pienempi. Argentiinan sato on yhtä lailla pieni, mutta laadultaan parempi kuin vuosiin. Brasiliassa oli märkää, joka johti huonolaatuiseen satoon. Chilessä meni paremmin, sato oli tavallista jonkin verran suurempi ja laatu varsinkin viileillä alueilla hyvä. Tammikuun kovat helteet tosin laskivat rypäleiden happopitoisuuksia. Rahaa tulee viinintuottajille sisään hitaasti, joka puolestaan jarruttaa viiniteollisuuden investointeja, esim. tynnyrihankintoja venytetään mahdollisimman pitkälle.
25.5.09 VIININKULUTUS YHÄ LASKUSSA
Viininkulutus laskee maailmassa ja on nyt alimmillaan neljään vuosikymmeneen. Jatkuvaa laskua on ollut jo kolmena vuonna peräkkäin, eikä muutosta ole odotettavissa ainakaan ennen ensi vuosikymmenen alkua. The Global Drinks Market on teettänyt tutkimuksen, jonka mukaan vuonna 2008 kulutus oli maailmanlaajuisesti mitattuna noin 3,5 litraa henkeä kohden, joka on noin litran vähemmän kuin vuonna 1990.
Suurimpana syynä pidetään elämäntapojen muutosta sekä nykyistä talouskriisiä. Erityisesti Ranskassa ja Italiassa pudotus on ollut suurta, koska viini ei ole enää itsestään selvä ruokajuoma. Vielä vuonna 1980 nämä maat vastasivat 45 % maailman viininkulutuksesta ja nyt luku on pudonnut 24 prosenttiin.
Yhdysvaltoja on pidetty potentiaalisena johtajana kulutuksessa, viime vuonna siellä yllettiin tosin vasta 9 litraan henkeä kohden, kun vastaava luku on Ranskassa 51 ja Italiassa 44. Kiinan odotetaan myös nousevan kuluttajamaana, tällä hetkellä siellä juodaan alle pullo viiniä vuodessa henkeä kohti.
20.5.09 ENGLANTILAISILLE VIINEILLE TUNNUSTUSTA
Englantilaiset viinit ovat voittaneet 24 mitalia maailman suurimmassa viinikilpailussa, International Wine Challengessa Lontoossa. Mitalien määrä on ollut tasaisessa kasvussa vuosi vuodelta, vuonna 2005 Englantiin meni 10 mitalia.
Ilmastonmuutos on suosinut englantilaista viininviljelyä, vaikka ilmasto ei olekaan riittävän lämmin laajamittaiseen viljelyyn eikä viljelymaata ole tarpeeksi. Parhaimmat tilat ovat etelään viettävillä kalkkikivirinteillä eteläisessä Englannissa, jonka ilmasto on suunnilleen samanlainen kuin Champagnen. Eniten suosiota ovat saaneet paikalliset kuohuviinit, joiden rohkeimpien arvailujen mukaan odotetaan haastavan halvimmat samppanjat.
Tuotanto on kuitenkin suhteellisen vähäistä. Englannissa tuotetaan viiniä 2 miljoonaa pulloa, joka on alle prosentin luokkaa Ranskan tuotannosta. Laadullisesti viinit ovat keskitasoa, mutta niiden hintatasoa pidetään yleisesti liian korkeana. Valkoviinin osuus on kokonaistuotannosta 55 %, kuohuviinin 25 % sekä rosé- ja punaviinin kummankin 10 %.
Vaikka englantilaiset viinit saivat kilpailussa palkintoja, niitä nappasi aika lailla enemmän Ranska, 729 kappaletta, sekä mm. Australia 591 ja Italia 405.
19.5.09 VIINITÖLKKIEN SUOSIO KASVAA
Oluen ja virvoitusjuomien tapaan tölkkiin pakatun viinin suosio kasvaa maailmalla. Viinitölkit ovat varsinkin niiden suosiossa, jotka haluavat juoda viiniä vain lasillisen yhdellä kertaa. Lisäksi tölkkejä suositaan piknikeillä ja konserteissa, joihin lasin vieminen on kielletty. Tölkki on lasipulloa kevyempi ja täysin kierrätettävä, eli siksi myös ympäristöystävällinen vaihtoehto lasipullolle. Tutkimusten mukaan tölkkiviinin kuljetus tuottaa vain puolet siitä hiilidioksidipäästöjen määrästä, minkä lasiin pakatun viinin kuljetus saa aikaan. Maailman suurin juomatölkkien valmistaja Rexam myi viiniteollisuuteen 6 miljoonaa tölkkiä vuonna 2006 ja viime vuonna luku nousi jo 35 miljoonaan. Rexam uskoo rikkovansa 100 miljoonan tölkin rajan lähivuosina. Suomessa ei Alko myy ainakaan vielä tölkkiin pakattua viiniä, tällä hetkellä viiniä saa lasipullon lisäksi tetrassa, muovipullossa ja hanapakkauksessa.
18.5.09 VUODEN 2009 VIINIMESTARI VALITTU
Suomen vuoden 2009 viinimestaruudesta kisattiin viime perjantaina ja voittajakolmikko on tässä.
1. Samuil Angelov, Ravintola Savoy, Helsinki
2. Christina Suominen, Ravintola C, Tampere
3. Janne Halla, Tallink-Silja Serenade
18.5.09 DOC PROSECCO JUHLI 40-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄÄNSÄ
Proseccon syntysijoilla Coneglianossa ja Valdobbiadenessa vietettiin viime viikonloppuna DOC Proseccon 40-vuotisjuhlia. DOC Prosecco on hakenut Italian ylimmän laatuluokituksen, DOCG:n saamista ja odottaa jo seuraavan vuosikerran viinien olevan tässä luokassa. Tarkoitus olisi samalla luoda uusi ja laajempi perus-Prosecco DOC-alue, joka käsittäisi 8 alueen viinit.
Kaikkiaan yli sata tuottajaa kokoontui Vino in Villa- tapahtumaan maistattamaan viinejään ja kertomaan suunnitelmiaan alueen tulevaisuudesta. He haluavat korjata yleisen käsitteen, että kaikki italialaiset kuohuviinit olisivat Proseccoja ja korostivat alueensa viinien laatua ja moninaisuutta. Tehtävä on hankala, sillä Proseccoa valmistetaan muillakin alueilla ja Coneglianon sekä Valdobbiadenen viinit ovat muita hintavampia. Tuottajat ovat kuitenkin innoissaan juomien menestyksestä maailmalla. Varsinkin Yhdysvalloissa myynti on kasvanut huomattavasti kuluttajien kiristäessä kukkaronnyörejään ja siirtyessä samppanjasta edullisempiin kuohuviineihin.
15.5.09 RAKEET TEKIVÄT TUHOJAAN MYÖS BORDEAUX´SSA
Voimakkaat raemyrskyt iskivät laajalti Bordeaux´n seudulle tämän viikon alussa. Pahiten kärsineitä alueita ovat eteläinen Médoc, Graves, Entre Deux Mers, Côtes de Castillon, Côtes de Bordeaux ja Saint Emilion.
Rakeet olivat isoimmillaan melkein kananmunan kokoisia ja ne iskivät voimalla köynnöksiin. 150 palomiestä kutsuttiin paikalle auttamaan tulvien ja muiden onnettomuuksien ehkäisyssä. Sadon pelätään pienentyvän, sillä köynnösten silmujen kasvu oli parhaassa vauhdissa myrskyn iskiessä. Paikoin tuhot näyttävät niin pahoilta, että niiden vaikutus saattaa ulottua vuoden 2010 sadonkorjuuseen. Joillakin tiloilla Entre Deux Mers´in alueella köynnösten arvellaan tuhoutuneen täysin.
Saint Emilion´in tuottaja Jacques Bertrand Château Daugay Carteaux´lta sanoo vuoden menevän täysin hukkaan ja Château Sansonnet on ilmoittanut 95 % köynnöksistä kärsineen tuhoista.
Médoc´in tilannetta on vielä hankala arvioida, todelliset vahingot paljastuvat vasta, kun köynnökset hieman tokenevat myrskystä. Pahiten näyttää käyneen Margaux´ssa, Cantenac´issa ja Labardessa.
15.5.09 RAEKUUROISTA VAHINKOA LOIREN LAAKSOSSA
Viime viikon lopulla raemyrsky koetteli Loiren laakson keskeisiä viinialueita. Myrsky oli tavanomaista laajempi, mutta sen lopullisia tuhoja on vielä vaikea ennustaa. Ainakin Morogues´n alueelle Menetou-Salon´iin myrsky iski rajusti. Rakeita saatiin reippaasti myös Bois Guibault´illa Pouilly´ssa sekä useilla Sancerren alueilla. Vahinkojen laajuutta päästään arvioimaan vasta kukinnan alettua. Rakeet ovat yleinen riesa Loiren alueella ja yleensä rajut raekuurot ainakin pienentävät tulevaa satoa vahingoittaessaan köynnöksiä.
14.5.09 TAANTUMA RAVISTELEE ESPANJAN VIINITILOJA
Espanjaakin koetteleva taantuma laittaa maan viinitilat uuteen järjestykseen. Ensimmäinen espanjalainen Master of Wine, Pancho Campo, arvelee, että Espanjassa on ainakin nelisenkymmentä tilaa myynnissä. Pienet yrittäjät joutuvat kovimmille, niistä osa tulee katoamaan markkinoilta ja joidenkin on pakko yhdistyä keskenään tai suurempiensa kanssa. Yli 85 % Espanjan viinitiloista on pieniä, alle kymmenen henkeä työllistäviä tiloja. Niiden tuottajien, joilla on joku brändiviini tai muuten edellytykset kansainvälisille markkinoille, on helpompi löytää uusi omistaja. Uusiin projekteihin on lähes mahdotonta saada innokkaita investoijia.
Espanjassa noin miljoona perhettä toimii viininviljelijöinä ja pienimmillä tiloilla on perheen ulkopuoliset työntekijät jouduttu irtisanomaan. Nämä tilat valmistavat enimmäkseen bulkkiviiniä, jonka osuus on puolet koko Espanjan viinituotannosta. Virallinen bulkkiviinin hinta oli helmikuussa 0,37 euroa litralta ja sen arvioidaan olevan yhä laskussa. Viime viikkoina hinta on puolittunut vuodentakaisesta.
Espanjalaisen bulkkiviinin kysyntä on laskusuunnassa, pudotusta on lähes 40 % viime vuoteen verrattuna. Suurimmat tilaajat viinille ovat olleet Italia ja Venäjä, joihin vienti on laskenut 70 %. Kysynnän laskiessa hinnatkin laskevat päivä päivältä. Espanjan tulisikin keskittyä markkinoimaan pontevasti pullotettuja viinejään kilpailussa uuden maailman viinien rinnalla. Pahimpana uhkana nähdään Etelä-Afrikka ja Chile.
10.5.09 CHILEN VIINIT SUOSITTUJA SUOMESSA
Suomi on chileläisten viinien kuluttajana Euroopan kärjessä. Tästä syystä saimmekin vieraaksemme maan viinigurun, Eduardo Chadwick´in, joka kävi puhumassa chileläisten viinien laadun huomattavasta paranemisesta 20 vuoden kovan työn tuloksena. Eduardo Chadwick on kuudennessa polvessa vuonna 1870 perustetun Errázuriz´in viinitalon isäntä. Hänet valittiin viime vuonna vuoden viinipersoonaksi Chilessä hänen maansa viinien hyväksi tekemänsä työn ansiosta. Eduardolla on monta rautaa tulessa, he kehittävät laatuviinejä Chilen viileiltä alueilta, jotka ovat menestyneet sokkotastingeissä Bordeaux´n ensimmäisen kasvuluokan viinien rinnalla. Errázuriz on tehnyt yhteistyötä mm. Robert Mondavin ja Louis Jadot´n kanssa. Chilen viininviejien puheenjohtajan ominaisuudessa Eduardo kiertää maailmalla markkinoimassa, ei siis pelkästään omia viinejään, vaan maataan ja sen viinituotantoa. Omaa viinitietouttaan hän pitää yllä mm. suorittamalla Master of Wine-tutkintoa, joka on ”puolivälissä” ja jopa viinirypäle suussa syntyneelle Eduardolle vaativa rasti. Erráruriz on myös yksi Master of Wine-instituutin merkittävistä tukijoista.
Chilen viinien menestystä maailmalla on auttanut myös suurten brändien kuten Torresin ja Larochen rantautuminen maahan, joka on ilmastonsa puolesta yksi maailman parhaita viininviljelyä ajatellen.
6.5.09 LONTOON ENSIMMÄINEN VIINITARHA ISTUTETTU
Ensimmäinen kaupallisessa mielessä toimiva viinitarha on istutettu Lontooseen. 1500 bacchus-köynnöksen odotetaan omistajien mukaan tuottavan huippulaatuisia viinejä sekä kuohuviiniä, jolla voidaan kohottaa malja Lontoon olympialaisten avajaisissa vuonna 2012..
Forty Hall on orgaaninen tila ja viljelijöiden mielestä bacchus sopii ilmastoon ja tähän Lontoon ”terroiriin” loistavasti tuottaen raikkaita ja kevyitä sauvignon blanc-tyyppisiä viinejä. Viinejä saa ostaa suoraan tilalta ja sen lähiympäristöstä ja kaikki tuotto menee urbaanin ympäristöä säästävän maatalouden tukemiseen
5.5.09 FOSTER´S LAITTAA WOLF BLASSIA MUOVIPULLOON
Alkoholijätti Foster´s siirtyy vihreämpään linjaan ja aikoo pullottaa kaksi Wolf Blass – brändiviiniään muovipulloon. PET-pulloon siirtyvät sekoitevalkoviini sekä shiraz – cabernet sauvignon saavat uudeksi nimekseen Wolf Blass Green Label. Viini säilyy PET-pulloissa vuoden verran ja ne hinnoitellaan Foster´sin mukaan ympäristöystävällisille kuluttajille sopiviksi. Australiassa viinien hinta on 17 dollaria pullolta.
Foster´s arvioi muovipulloon pakattavien viinien tuottavan 29 % vähemmän kasvihuonepäästöjä kuin perinteinen lasipulloviini, koska muovipullo on 36 % lasipulloa kevyempi. Heiltä myös ilmoitetaan, ettei tutkimusten mukaan viinien maussa ole eroja.
Uusien muovipulloviiniensä markkinointiin Foster´s aikoo käyttää miljoona dollaria.
5.5.09 SAMPPANJAN MYYNTI LASKEE EDELLEEN
Juhlakaudesta huolimatta samppanjan myynti on edelleen laskussa. Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen myynti on 30 % viime vuoden vastaavaa aikaa alhaisempi. Kuplia juodaan, mutta tyyli on siirtynyt edullisempiin kuohuviineihin samppanjan sijaan. Moët Chandon on raportoinut 35 % pudotuksen myynneissään vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Champagnen tuottajien edustaja Patrick Le Brun ei halua nähdä tilannetta ainoastaan talouskriisistä johtuvaksi, vaan hänen mielestään vuoden takainen neljännes oli samppanjamarkkinoilla poikkeuksellisen dynaaminen ja siksi siihen vertaaminen on hankalaa.
Suomessa samppanjan myynti on laskenut tänä vuonna maaliskuun loppuun mennessä 13 %, kun kuohuviinien lasku on alle prosentin luokkaa.
4.5.09 PARKER ON ANTANUT PISTEET 2008 BORDEAUX´LLE
Robert Parker on julkaissut odotetut pisteensä Bordeaux´n 2008 vuosikerralle. Lähes täydet pisteet, 98 – 100, saivat Ch. Lafite ja Petrus. Parkerin pisteet ovat vuodesta toiseen herättäneet keskustelua, kuten nytkin, kun ihmetellään hänen hurmiotaan vuodesta 2008. Parker vertaa viime vuosikerran viinejä arvostettuihin vuosiin 2005 ja 2000 sekä toteaa Petruksen olevan jopa parempi kuin vuonna 2005.
Parkerin pisteet ovat aina näyttäneet tietä myös Bordeaux´n viinien hinnoittelulle. Ch. Lafite maksoi ennen Parkerin pisteitä 2200 euroa laatikolta ja pisteiden jälkeen hinta hyppäsi yli 3900 euron.
Kaikki ensimmäisen kasvuluokan viinit saivat yli 94 pistettä, alhaisin oli Mouton (94 – 96). Ch. Ausone sai myös melkein täydelliset pisteet 96 – 100, Cheval Blanc 95 – 97, Cos d´Estournel 94 – 96, Haut- Brion 95 – 97, Latour 96 – 98, Palmer 95 - 97 ja Margaux 95 – 97.
3.5.09 ARGENTIINAN SATO NELJÄNNEKSEN EDELLISTÄ PIENEMPI
Argentiinassa on ollut kuumaa ja kuivaa sadonkorjuuta edeltävänä ajanjaksona, joka on johtanut neljänneksen viime vuotta pienempään satoon. Sato jäi pieneksi siitäkin huolimatta, että Argentiina on kasvattanut viininviljelypinta-alaansa 12 %:lla. Tuottajat ovatkin aiheesta huolissaan, sillä on epävarmaa, paljonko he pystyvät tuottamaan keskihintaisia viinejä, joiden kysyntä on kasvussa markkinoilla.
Kastelemattomilla alueilla Chilessä on aika lailla sama tilanne kuivuuden ja kuumuuden takia. Pudotusta odotetaan tulevan näillä alueilla jopa 30-40 % viime vuoteen verrattuna. Suurin osa chileläisistä viinitiloista on kuitenkin ilmoittanut sadonkorjuun olevan onnistunut, eikä sateen puute ole haitannut heitä.
2.5.09 BRÄNDIT JA KESKIHINTAISET VIINIT PÄRJÄÄVÄT MARKKINOILLA
Vuodesta 2009 on tulossa viiniteollisuudelle hankala ja haasteellinen. Markkinoilla arvioidaan kulutuksen siirtyvän yhä edullisempiin juomiin. Samppanjan menekki on kaikkialla laskussa, sen sijasta kuohuvien kulutuskärkeen kiilaavat espanjalaiset ja italialaiset sekä uudessa maailmassa perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit. Suurilla markkinoilla,, kuten Japanissa ja Venäjällä hinnat ovat myös olleet menossa alaspäin, jopa 20 %. Siellä menestyvät niin ikään brändit, kuten Hugelin Gentil, La Vielle Ferme sekä australialaiset edullisemmat merkit, kärjessä ikihitti Yellow Tail. Euroopassa veikataan Chilen ja Etelä-Afrikan yhä kasvattavan osuuttaan. Niiden arvellaan syövän erityisesti perinteisten viinimaiden, kuten Ranskan markkinoita. Roséviinit jatkavat suosiotaan varsinkin sesonkijuomana kesällä. BIB-viinien menekin uskotaan myös lisääntyvän ja samoin käynee erilaisille uusille tetrapakkausviineille. Innovatiivisen ja omaperäisen pakkauksen ennustetaankin olevan kova sana yhä kiristyvillä markkinoilla. Tänä vuonna kysyntää tulee olemaan rehellisille viineille oikeaan hintaan.
24.4.09 LVMH KUMOAA HUHUT VIINIENSÄ MYYNNISTÄ DIAGEOLLE
Huhujen mukaan ylellisyystuoteyritys LVMH (Louis Vuitton Moët Hennessy) olisi myymässä alkoholiyksikkönsä Moët Hennessy´n maailman suurimmalle alkoholiyhtiölle Diageolle. LVMH kuitenkin kiistää myyntiaikeet, joista kirjoitettiin keskiviikon Daily Telegraph´issa. Artikkelin mukaan Diageo olisi ollut tarjoamassa 12 miljardia euroa LVMH:n alkoholiyksiköstä. Diageo ei ole halunnut kommentoida uutista. Kauppa olisi toteutuessaan huippuluokkaa, sillä kyseessä on mm. LVMH:n omistamat kuuluisat samppanja-brändit, kuten Dom Perignon, Moët & Chandon ja Krug. LVMH:n alkoholimyyynti on laskenut 3 % viime vuoden aikana.
22.4.09 ITALIA LIITTYY ROSÉ-UUDISTUKSEN VASTUSTAJIIN
Italialaiset roséviinin valmistajat ovat yhtä mieltä ranskalaisten kanssa siitä, että roséviinin valmistaminen yhdistämällä puna- ja valkoviiniä olisi nöyryyttävää sekä viinin tuottajille että roséviinin ystäville. EU kuitenkin kaavailee tällaista lakia, jonka voimaan astuminen on nyt viivästynyt voimakkaan vastustuksen vuoksi. Tuottajien mielestä tällainen laki sallisi väärennetyn viinin tuottamisen ja lisäksi se suosisi huonoa laatua olevaa tuotetta. EU on ehdottanut, että ne tuottajat, jotka valmistavat roséviinin perinteisellä menetelmällä, laittaisivat siitä maininnan etikettiin ja asia olisi sillä selvä. Asiaa käsitellään kesäkuun puolivälin jälkeen.
21.4.09 PENFOLDS´ GRANGE EI KÄRSI TALOUSKRIISISTÄ
Klassikko Penfolds´ BIN 95 Grange 2004 lasketaan markkinoille toukokuun 1. päivänä ja huhutaan, että se on yksi viinin huippuvuosikertoja. Penfolds´in pääviinintekijän Peter Gagon mukaan viini kuuluu samalle viivalle upeiden vuosikertojen 1990 ja 1996 kanssa.
Tiukka taloustilanne ei ainakaan näy Grangen hinnassa, joka on jo nyt noussut 600 dollariin. Hinta on korkein, mitä on koskaan maksettu Grangen uudesta vuosikerrasta. Kun Bordeaux´n hinnat ovat laskeneet viime viikkojen tietojen mukaan jopa puolella, Penfolds´pystyy omien sanojensa mukaan korottamaan hintojaan 10 %:lla viime vuodesta.
17.4.09 DUVAL-LEROY JULKISTAA UUDEN METALLISEN SAMPPANJANSULKIMEN
Samppanjatalo Duval-Leroy julkistaa toukokuussa Lontoon viinimessuilla maailman ensimmäisen metallista valmistetun samppanjapullon sulkimen. Metallisulkimella suljettu samppanjapullo aukeaa samalla klassisella poksahduksella kuin alkuperäisellä korkilla suljettu pullo, mutta säästää juomat korkkivioilta.
Enempää tästä huippusalaisesta projektista ei paljasteta ennen ensi kuun messuja. Sulkimia kokeillaan erässä Duval-Leroyn Clos des Bouveries-samppanjoita ja katsotaan, miten markkinat reagoivat uutuuteen. Tuotteen on kehittänyt kanadalainen johtava kierrekorkkien valmistaja Alcan Packaging.
16.4.09 ESPANJAN VIINEISSÄ HYVÄ HINTA-LAATUSUHDE
Talouskriisin kiristäessä kukkaronnyörejä katseet kannattaa suunnata espanjalaisiin viineihin, jotka tarjoavat hyvän hinta-laatusuhteen viininystäville. Erityisesti asiantuntijat suosittelevat kokeilemaan La Manchan, Navarran, Calatayudin sekä Campo de Borjan alueiden viinejä. Jumillassa ja Alicantessa tuotetaan täyteläisiä viinejä monastrell-lajikkeesta. Mitään huippuviinejä ne eivät ole, mutta tarjoavat hyvän vastineen sijoitetulle rahalle. Hyviä ja edullisia valkoviinejä verdejosta ja sauvignon blancista löytyy Ruedasta.
Myös klassiset alueet kuten Rioja, Ribera del Duero ja Priorat ovat hyvässä nosteessa, sillä myös näiltä alueilta löytyy hyviä viinejä kohtuuhintaan. Alkuperäiset rypälelajikkeet ovat nyt trendikkäitä ja Espanjalla katsotaan siksi olevan hyvät mahdollisuudet kilpaillakseen hinnoissa uuden maailman chardonnay-, merlot- tai cabernet sauvignon-viinien kanssa.
15.4.09 BORDEAUX 2008 – HYVÄ VUOSIKERTA HALVEMMIN HINNOIN
Asiantuntijat ovat arvioineet Bordeaux´n vuosikertaa 2008 En Primeur- katselmuksessa. Kokemukset ovat olleet yleisesti positiivisia, vuosikertaa pidetään parempana kuin vuotta 2004 ja ehkä se peittoaa jopa vuoden 2006. Erityisesti kiiteltiin oikean rannan merlot´n puhdasta hedelmäisyyttä joka johtui pienestä sadosta ja myöhäisestä sadonkorjuusta. Hieman varauksella suhtauduttiin Médocin viineihin, mutta mm. Château Latour 2008 oli erittäin lupaava. Tila on juuri ilmoittanut hintansa laskemisesta melkein puolella edellisestä vuodesta, 110 euroon. St. Emilionin huipputila Château Angelus on ilmoittanut myös laskevansa hintaansa 40 % vuodesta 2007, samaan kuin vuonna 2004, 50 euroon pullolta.
Nyt on herännyt voimakas keskustelu hinnoittelustrategiasta, hintojen laskemisen puolesta ja vastaan. Cos d´Estournel on ilmoittanut pitävänsä vuoden 2008 hintansa edellisen vuosikerran tasolla, muuten se tuhoaa vuoden 2007 viinien myynnin.
Jälleenmyyjät eivät saa myytyä vuotta 2008 ennen kuin ovat saaneet vuoden 2007 viinit kaupaksi. Siksi siis tilojen pitäisi ylläpitää samaa hintatasoa, jotta vuoden 2007 viinien markkinat saadaan turvattua. Koska kuitenkaan näin ei näytä tapahtuvan, vuodesta 2007 tulee tappiollinen. Guillaume Poutier viinijätti Dourthelta on sitä mieltä, että hintoja tulee alentaa siitä huolimatta, se on hyväksi sekä markkinoille että kuluttajille. Hänen mielestään vuosikerta 2007 on joka tapauksessa vaikeuksissa.
Muillakin tuntuu olevan halua alentaa hintoja vuoden 2004 tai jopa vuoden 2002 tasolle. Lähiaikoina nähdään todelliset luvut, mutta markkinoiden kuntoon saamiseksi hintojen alennus tuntuu olevan välttämätöntä. Huhtikuun lopussa odotellaan vielä Robert Parkerin arvioita vuosikerrasta 2008, joilla on tunnetusti ollut vaikutuksensa hinnoitteluun.
14.4.09 PORTVIININ MYYNTI VAIKEUKSISSA
Portviinien vienti on laskenut viime vuonna yli 5 % ja se on alimmillaan yli viiteen vuoteen. Talouskriisin lisäksi väkevöidyt viinit ovat olleet viime vuosina poissa muodista. Huhtikuun alussa ovat useat portviinitalot julkistaneet vuoden 2007 vuosikertansa. Kasvukausi oli hankala, mutta rypäleet kypsyivät vaikeuksista huolimatta hyvin. Ainakin Dirk Niepoort sanoo vuosikerran olevan todella hyvä. Hänen mukaansa se ei ole yhtä voimakas ja hyvärakenteinen kuin esimerkiksi 2003, vaan enemmänkin herkkä ja harmoninen. Hän ennustaa vuoden 2007 viineille myös pitkää ikää.
Osa taloista odottaa vielä vuosikertansa julkistamista. Siihen tarvitaan IVP, Instituto do Vinho Porton, lupa. Tuottajien täytyy odottaa ainakin vuosi sadonkorjuusta ennen kuin viini voidaan arvioida lupaa varten.
13.4.09 VALPOLICELLAN TUOTTAJAT HUOLISSAAN
Valpolicellan tuottajia huolestuttaa Amaronen menestys. Amaronen suosio on ollut korkeasta hinnastaan huolimatta jatkuvasti kasvussa ja perus-Valpolicellan tuottajat pelkäävät, että heidän viininsä jäävät tämän alueen kansainvälisesti arvostetun tähden jalkoihin. Veneton viinijätin Cesarin, Deborah Cesarin mukaan kaikki kynnelle kykenevät tuottajat pyrkivät tietty tuottamaan Amaronea ja sen ”sivutuotetta”, Ripassoa, jonka valmistamisessa perus-Valpolicella käytetään Amaroneen käytettyjen puristettujen rypäleiden kanssa uudelleen. Cesari tuottaa kaikkiaan vuodessa 32 miljoonaa pulloa eri viinejä, joista arvokkaimmat ovat Suomessakin joskus myynnissä ollut Il Bosco ja modernimpi Amarone Bosan.
Suurin osa tuottajista käyttää noin 40 % tuotannostaan Amaronen valmistukseen, vaikka vuonna 2007 muutettu laki sallii 70 %:n käytön. Tätä pidetään kuitenkin liian korkeana, sillä tuottajat haluavat panostaa myös korkealaatuisen Valpolicellan valmistukseen ja mikäli Amaronea tuotetaan kaikki sallitut määrät, mistä kaikelle viinille löytyy ostaja? Lisäksi liikatuotanto johtaisi Amaronen hinnan ja sitä kautta arvostuksen laskuun.
12.4.09 PIEMONTEEN UUSI LAATULUOKITELTU ALUE, DOC ALBA
Piemonten viinipäättäjät ovat hyväksyneet alueelle uuden laatuluokituksen, DOC Alban. DOC Alba-viinien tulee sisältää vähintään 70 % nebbioloa ja 15 % barberaa, loputkin viinissä käytettävät rypäleet täytyvät olla paikallisia lajikkeita. DOC-alueita Piemontessa on ennestään 44 ja huhutaan, että Alba hyväksyttiin sen kansainvälisen kuuluisuuden vuoksi, ainakin siis osittain markkinointimielessä.
11.4.09 ESPANJA JA ITALIA MOLEMMAT RANSKAN OHI VIININVIENNISSÄ
Espanja on Italian kanssa jättänyt Ranskan kolmoseksi viininviennissä kansainvälisen viinijärjestön OIV:n julkaiseman tilaston mukaan. Vientiluvut olivat vuonna 2008: Ranska 13,6 miljoonaa hehtolitraa, Espanja 16,5 ja Italia 17,2. Saman tutkimuksen mukaan viininkulutus on laskenut maailmassa viime vuonna 2 miljoonaa hehtolitraa, suurinta lasku on ollut nimenomaan näissä kolmessa maassa. Nuorison kiinnostus on tällä hetkellä enemmän erilaisissa drinkeissä kuin viineissä, lisäksi talouskriisi ja tiukentuneet lainsäädännöt liikenteessä ovat vähentäneet kulutusta huomattavasti. Yhdysvallat on puolestaan noussut suurimmaksi viinin kuluttajamaaksi ohi Italian. Uudessa maailmassa viiniköynnösten istutus oli kasvussa, kun taas Euroopassa köynnöksiä vedettiin viime vuonna ylös 33.000 hehtaaria, josta Ranskassa 15.000 ha.
9.4.09 CHAMPAGNEN ALUEELLA EHDOTETAAN SADON PIENENTÄMISTÄ
Yhden Champagnen suurimman talon, Vranken-Pommeryn johtaja Paul-Francois Vranken on ehdottanut tuotannon pienentämistä puoleen viimeisestä kahdesta sadonkorjuusta. Vrankenin mielestä sopiva satomäärä olisi 7500 – 9600 kg hehtaarilta ja hän perustelee sadon pienentämistä sillä, että suuri osa 2007 ja 2008 samppanjoista on vielä kellareissa myymättä. Champagnen alueella satomäärä päätetään joka vuosi elokuun alussa, juuri ennen sadonkorjuuta. Päätös tehdään aluetta valvovan komitean CIVC:n ja suurimpien tuottajien kesken.
Suunnitelma tulee herättämään keskustelua, sillä rypäleitä myyvien tuottajien tulot ovat jo nyt jatkuvassa laskussa. Samppanjan myynti on kuitenkin vuoden alusta pudonnut Ranskassa kolmanneksella ja vientiluvut Eurooppaan melkein puolella.
8.4.09 NIAGARAN VIINIT MENESTYIVÄT VINITALYN KILPAILUSSA
Vinitalyn yhteydessä järjestetyssä viinikilpailussa luonnollisesti italialaiset pokkasivat suurimman osan palkinnoista, mutta myös Niagaran viinit menestyivät useassa sarjassa. Koko kilpailun erikoispalkinnon sai Inniskillin Wines Inc. Makeiden kuohuviinien sarjassa Sparkling Vidal Icewine Magnotta sai erikoiskultamitalin ja Inniskillinin kuohuva Icewine palkittiin kultamitalilla. Makeiden viinien sarjassa kolme parasta palkintoa menivät myös Niagaran Icewineille. Samppanjoista parhaiten menestyi Nicolas Feuillatten Brut Millesime Cuvee Speciale 2000. Lähes kaikki muut palkinnot siis jaettiin italialaisten kesken, harvoja ulkomaalaisia kultamitalien saaneita olivat Jacob´s Creek Shiraz Cabernet 2001, Golan Heightsin Cabernet Sauvignon ja Niagaran Chardonnay.
4.4.09 RANSKA KIELTÄMÄSSÄ ALKOHOLIN JUOMISEN ULKONA
Ranskan viranomaiset jatkavat taisteluaan alkoholinkulutusta vastaan. Uusin lakiehdotus kieltää alkoholin juomisen ulkona, päätös koskee myös katukahviloita ja ravintoloiden ulkoterasseja. Lain on tarkoitus tulla voimaan heinäkuun lopussa. Päätös on luonnollisesti saanut jälleen viinintuottajat raivon partaalle, heidän mielestään hallitus on tuhoamassa koko maan viinikulttuurin tätä menoa.
3.4.09 VINITALY KÄYNNISTYI KAATOSATEESSA
Veronan valtavat viinimessut alkoivat 2.4. ennätysmäisellä osanottajamäärällä. Näytteilleasettajia messuilla on tänä vuonna 4200 ja pelkästään toimittajia eri maista kolmisen tuhatta. Messualue käsittää 12 valtavaa hallia, kaikkiaan 91.000 neliömetriä.
Ainakin kiinnostus messuja kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta, viime vuonna kasvua oli 25 % edellisestä, kävijöitä oli kaikkiaan tilastojen mukaan 158.000 110 eri maasta.
2.4.09 RANSKA EI HYVÄKSY EU:N UUSIA ROSÉ-SÄÄNNÖKSIÄ
Ranskan maatalousministeri Michel Barnier on ilmoittanut, että Ranska ei tule hyväksymään EU:n uutta lakia, joka sallisi puna- ja valkoviinin sekoittamisen keskenään roséviinin valmistamiseksi. Barnier kutsuu näitä uuden lainsäädännön mukaisesti valmistettavia viinejä keinotekoisiksi ja yrittää saada kaikki eurooppalaiset roséviinin tuottajamaat tueksensa.
Ranska on maailman johtava roséviinin tuottaja ja Barnier tarkoittaa alkuperäisen valmistusmenetelmän käyttämisellä ennen kaikkea tradition säilyttämistä ja korkean laadun takaamista.
25.3.09 VINITALYN TUOMAROINTI ON ALKANUT
2.-6.4. järjestetään Veronassa jälleen kerran Italian valtavat viinimessut, joiden yhteydessä palkitaan maan suurimmassa viinikilpailussa, International Wine Competition ViniItaly 2009:ssä menestyneet viinit. Tänä vuonna kilpailu järjestetään 17. kerran ja kilpailuun hyväksyttyjä viinejä on 3539 kappaletta 34 maasta.
Tuomaristossa on alan ammattilaisia eri puolilta maailmaa kaikkiaan 105 ja töitä tehdään ennen messuja viisi päivää. Palkintoja jaetaan vain noin kolmelle prosentille kisaan osallistuvista viineistä, joten kilpailu on ankaraa. Kilpailun suosio on kasvanut reippaasti, sillä kisaan lähetettävien näytteiden määrä on nelinkertaistunut 17 vuoden aikana.
Ensimmäisen tuomarointipäivän aikana maistettiin hieman yli 1000 viiniä, joista korkki- tai muita vikoja löytyi 3,6 %.
24.3.09 JULKKIKSET HANKKIVAT VIINITILOJA
Espanjalainen Antonio Banderas on hankkinut osaomistukseen viinitilan Ribera del Duerosta ja rock-tähti Sting on ryhtynyt orgaanisen viinitilan isännäksi Toscanassa. Stingin Tenuta del Palagio-tila käsittää 300 hehtaaria viininviljelyksiä. Tilalla on myös äänitysstudio sekä oliiviöljyn ja hunajan tuotantoa. Lähitulevaisuudessa tilalle pääsee myös vierailemaan ja hankkimaan ainakin maataloustuotteita suoraan paikan päältä.
24.3.09 ROBOTTI HOITAA KÖYNNÖSTEN LEIKKAAMISEN
Kaliforniassa toimiva Vision Robotics-yritys on kokeillut robottiprototyyppiä viiniköynnösten leikkaamiseen Sutter Home Delta Ranchilla. Robottileikkuri on vielä kehitteillä ja se skannaa köynnökset kahdella kameralla sekä leikkaa ne laitteeseen ohjelmoiduilla leikkaustyyleillä. Laitetta kehitetään helpottamaan viinitiloja työvoimapulassa.
23.3.09 VENÄJÄ JA KIINA TUOTTAJIEN TOP 10- LISTALLE
IWSR:n (International Wine and Spirit Record) teettämän tutkimuksen mukaan Venäjä ja Kiina ovat nousseet kymmenen suurimman viinintuottajamaan listalle tuotantomäärillä mitattuna. Viime vuosina kovia kokenut Australia on sen sijaan tippunut listalta pois. Venäjän tuotannon ennustetaan nousevan yli 40 % kolmen vuoden kuluessa.
Samassa tutkimuksessa todetaan viinin osuuden tulevan kasvamaan ja että kuluttajat ovat siirtymässä poispäin väkevistä ja oluesta. Yhdysvallat on kasvamassa suurimmaksi viinin kuluttajamaaksi kolmen vuoden sisällä ja Espanjan povataan olevan uudessa nousussa.
21.3.09 BEAUJOLAIS´N LAITTOMASTA SOKERINLISÄÄMISESTÄ TUOMIOT
Laittomasta sokerin lisäämisestä viiniin syytettynä olleet Beaujolais´n tuottajat ovat saaneet korkeimmillaan sakkoja jopa 20.000 euroa per nenä. Syytettynä oli 53 viinintuottajaa, joille alun perin haettiin 700 - 1500 euron sakkoja alkoholimäärän korottamisesta viineissään yli sallittujen rajojen.
Sakkoja jaettiin myös sokeria tuottajille myyneille supermarketeille, 4- 20.000 euroa kullekin. Heille syyttäjä alun perin vaati huomattavasti suurempia sakkoja ja jopa vankeusrangaistuksia liikkeiden johdolle.
Kaikkiaan viinintuottajat joutuvat maksamaan sakkoja 119.000 euroa ja omasta sakostaan selviäminen on monelle viljelijälle lähes mahdotonta, useilla kun on parin vuodet viinit edelleen myymättä varastoissaan.
20.3.09 MYÖS RANSKAN VIENTILUVUT ALAMÄESSÄ
Ranskalaisten viinien vienti pysyi arvoltaan viime vuonna ennallaan, mutta määrällisesti se laski yli 10 %, 13,7 miljoonaan hehtolitraan. Eniten laski bulkkiviinien osuus, yli 25 %, kun pullotettujen viinien vienti putosi reilut kuusi prosenttia.
Sen sijaan maahantuodun viinin määrä kasvoi vuonna 2008 noin 6 %. Erityisen suosittua oli espanjalainen bulkkiviini, jota tuotiin maahan 25 % edellisvuotta enemmän. Myös pullotetun viinin tuonti Espanjasta nousi voimakkaasti.
19.3.09 ITALIAN VIINIVIENTI LASKUSSA
Tällä hetkellä Euroopan suurimman tuottajamaan viinien vientiluvut ovat laskussa. Suurinta lasku oli Euroopan markkinoilla, jossa muutkin maat joutuvat kamppailemaan kilpailussa uuden maailman viinien kanssa.
Italian vienti putosi viime vuonna 7 % 17,8 miljoonaan hehtolitraan, myynti Saksaan laski 10 %, Ranskaan ja Itävaltaan noin 26 %. Vienti Yhdysvaltoihin kärsi odotetusti Brunello-skandaalin johdosta. Venäjän vienti kasvoi sen sijaan 36 %, nostaen sen 12. suurimmaksi italialaisten viinien ostajamaaksi.
18.3.09 ROSÉ-VIININ MAINE UHATTUNA
Kun vihdoin viime vuosina roséviini on saanut arvostusta ja jalansijaa, ovat ainakin ranskalaisten viinintuottajien mielestä EU:n uudet säännökset roséviinin valmistamisesta pudottamassa sen takaisin lähtökuoppaan.
EU:n suunnitelmien mukaan roséviinin valmistamisessa tullaan sallimaan punaviinin ja valkoviinin sekoittaminen keskenään. Tähän saakka tämä on ollut sallittua ainoastaan samppanjan valmistuksessa. Perinteisesti roséviini valmistetaan jättämällä rypäleiden kuoret maseroitumaan lyhyeksi aikaa mehun kanssa värin aikaansaamiseksi. Joitakin vähemmän laadukkaita viinejä on valmistettu sekoittamalla punaviiniin valkoviiniä, mutta viinin maku ei vastaa maseroimalla aikaansaatua. Tuottajat pelkäävätkin oikeutetusti, että muutoksen saadessa lainvoiman, markkinat täyttyvät huonolaatuisesta roséesta.
17.3.09 KALIFORNIAN PINOT NOIR TYYLILTÄÄN KEVYEMMÄKSI
Kalifornian pinot noirit ovat olleet perinteisesti tyyliltään melko tummia ja raskaita. Hedelmä on kypsää ja viinien alkoholipitoisuus on lähennellyt 15 %:a. Nyt ovat eri puolilla Kaliforniaa monet viinintuottajat heränneet huomamaan, että viinit saisivat olla raikkaampia ja herkempiä nykyisen hedelmäpommityylin sijaan.
Wells Guthrie Copain Wine Cellarsilta Sonomasta on sitä mieltä, että kevyempi ja aromeiltaan raikkaampi viini saa sinut miettimään, mitä haluaisit syödä, eikä viini saa olla ruokaa raskaampi. Tyypilliselle raskaalle ja hedelmältään makeahkolle Kalifornian pinot noirille on hankala löytää sopivaa ruokaseuraa ja siksi tuottajat ovatkin inspiroituneet yhä enemmän Burgundin tyylisistä viineistä, joista löytyy heidän kaipaamaansa eleganssia.
13.3.09 BORDEAUX 2008 AIHEUTTAA HINNOITTELUONGELMIA
Bordeaux´n tuottajilla on vuosikerran 2008 kanssa ongelmia. Oikean rannan tuottajien mielestä he saivat aikaan kerta kaikkiaan loistavaa viiniä, mutta ovat huolissaan siitä, meneekö se kaupaksi talouskriisin vuoksi. Sato oli kaikkiaan reilut 20 % pienempi ja vaikeat sääolot aiheuttivat lisää työtä ja kustannuksia, mutta tuottajien mielestä heillä ei ole varaa lisätä sitä hintoihin. Bordeaux´ssa aletaan jopa puhua siitä, että hinnat eivät voisi olla enää mitä tahansa, vaan kuluttajaa pitäisi alkaa kuuntelemaan enemmän. Tällainen ajattelumalli on alueella melko uusi…
Aymeric de Gironde toiselta puolelta jokea Ch. Pichon-Longuevillelta taas ei usko heillä olevan minkäänlaisia vaikeuksia viinien myymisessä normaaliin hintaan. Hän edustaa vakuutusjätti AXAn omistamia muitakin tiloja, kuten Ch. Suduiraut Sauternes´ssa ja Ch. Pibran Pichonin tavoin Pauillacissa ja hän arvelee kaikkien vuosikertojen menevän kaupaksi entiseen malliin.
Laskupaineita hintoihin on kuitenkin julkisuudessa ollut ja on puhuttu jopa, että Bordeaux-buumi alkaa olla ohitse. Lontoossa sijaitseva huippuviinien välittäjä, Berry Bros & Rudd, on ehdottanut vuoden 2008 En primeur-hintojen pudottamista puoleen, jotta kauppaa syntyisi. Heillä on yhä varastossa myymättä vuosikertoja 2006 ja 2007.
12.3.09 RANSKAN VIININTUOTTAJILLE ERÄVOITTO HALLITUSTA VASTAAN
Pitkään jatkunut ja mielenosoituksiakin aiheuttanut kiista ranskalaisten viinintuottajien ja hallituksen välillä on saamassa ratkaisuja. Viinin mainonta internetissä sallitaan, eikä ilmaisia viininmaistajaisia viinitiloilla tai messujen yhteydessä kielletä. Vaikkakin tästä on tulossa voitto tuottajille, on itse asiassa kyse ainoastaan palaamisesta entiseen elämään hallituksen voimakkaasta alkoholinvastaisesta politiikasta huolimatta.
Viinin ostamisen alaikäraja nostetaan kuudestatoista kahdeksaantoista vuoteen ja matkailijoille tiedoksi, ettei huoltoasemilta tulevaisuudessa saa enää ostaa alkoholia iltakuuden jälkeen
10.3.09 KIERREKORKKIEN OSUUS KASVUSSA
Kierrekorkkien osuus on italialaisen tuottajan Gualan mukaan 15 % sulkimien maailmanmarkkinoista, kaikkiaan 17,5 miljardista kappaleesta. Myynti on noussut viime vuonna 25 % ja Gualan mukaan kasvu kohdistuu Eurooppaan, sillä uudessa maailmassa kierrekorkeilla on ollut enemmän kysyntää jo vuosia. Mm. Uudessa-Seelannissa 95 % viinipulloista suljetaan kierrekorkilla ja esimerkiksi Chilessä ja Argentiinassa kierrekorkkien myynti on kasvussa, vaikka maissa on perinteisesti suosittu luonnonkorkkia sulkimena.
Euroopassa kierrekorkkimyynti on kasvanut kaikissa suurissa tuottajamaissa. Guala väittää sen olevan 2,5 miljardia korkkia, kun taas luonnonkorkkien johtava tuottaja Amorim uskoo määrän olevan liioiteltu ja todellisuudessa vain 1,7 miljardin luokkaa. Nomacork on Gualan kanssa kierrekorkkien määrästä yhtä mieltä ja ilmoittaa samassa yhteydessä heidän synteettisten sulkimiensa myyntimäärän olevan 4 miljardia.
Amorim ennustaa luonnonkorkkien ja kierrekorkkien myynnin jatkossa kasvavan ja synteettisten korkkien suosion vähenevän. Kilpailu on kovaa ja korkkien paremmuudesta suoritetaan jatkuvasti tutkimuksia markkinointia tukemaan.
9.3.09 ISOJA NIMIÄ JÄÄ POIS VINEXPOSTA
Viimeisimpänä on espanjalainen viinitalo Torres ilmoittanut jäävänsä pois tämän vuoden Bordeaux´n Vinexposta. Aiemmin poisjäännistään ovat kertoneet viinijätit Constellation sekä Gallo. Torres haluaa säästää messurahoja viinintuotantoon. Gallo ja Constellation jäävät myös pois säästösyistä. Pysyvää tämä poisjääminen ei kuitenkaan tule olemaan, sillä kaikki kolme ovat ilmoittaneet osallistuvansa messuille vuonna 2011. Myös muita isoja nimiä jää messuilta pois, mm. samppanjatalo Taittinger, koska esimerkiksi englantilaisten agenttien ja jälleenmyyjien osallistuminen messuille on huomattavasti pienentynyt.
6.3.09 HUIPPUVIINIEN PÖRSSI ON ARVIOINUT BORDEAUX-KASVULUOKAT UUDELLEEN
Huippuviinien hintoja mittaava Liv-ex, on arvioinut Bordeaux´n viinit hinnan perusteella uudelleen ja sen mukaan ensimmäiseen kasvuluokkaan on noussut uusi viini, Mission Haut-Brion. Château Lynch-Bages ja Château Palmer ovat kiivenneet toiseen kasvuluokkaan.
Alkuperäisessä luokituksessa on ainoastaan 61 Médocin viiniä, kun tämä uusi listaus tehtiin vertaamalla kaikkia Péssac-Leognanin ja Médocin viinejä, joiden minimituotanto on 2000 laatikkoa. Viinit jaettiin kasvuluokkiin hinnan mukaan ja laskettiin hintojen keskiarvo vuosilta 2003 - 2007.
Ensimmäiseen kasvuluokkaan Liv-exin mukaan kuuluvat Ch. Latour, Lafite Rothschild, Margaux, Mouton Rothschild, Haut Brion ja Mission Haut Brion. Toiseen kasvuluokkaan Ch. Palmer, Leoville Las Cases, Cos d´Estournel, Pape Clement, Montrose, Ducru Beaucaillou, Pichon Lalalande, Pichon Baron, Leoville Barton sekä Lynch Bages.
26.2.09 CHILE PÄRJÄÄ TAANTUMASSA
Chilen viinien myynti on ollut kasvussa hyvän hinta-laatusuhteensa ansiosta. Vienti kasvoi viime vuonna yli seitsemän prosenttia, Englannin ja Yhdysvaltojen ollessa sen suurimmat markkina-alueet, kattaen yli 30 % koko viennistä. Chile joutuu kuitenkin taistelemaan paikastaan markkinoilla Etelä-Afrikan ja Uuden-Seelannin kanssa, joiden kaksi viimeistä satoa ovat olleet suuret ja tulevat painamaan hintoja alaspäin.
Suomessa chileläiset punaviinit johtavat Espanjan viinejä tuplasti ja valkoviinitkin ovat menneet johtopaikkaa pitäneen Etelä-Afrikan ohitse. Helmikuun alkupuolella Suomessa vieraili Carlos Cousiño tunnetun Cousiño-Macul-viinitalon isäntä, joka kertoi vuoden 2008 myynnin olleen ennätyksellinen ja maistatti heidän uusia viinejään, mm. mielenkiintoista ja harvinaista Sauvignon Gris-lajiketta. Toinen uutuus on tulossa 20 hehtaarin shiraz-tarhoilta ja saadaan markkinoille tämän vuoden lopussa. Suomi on Cousiño-Maculin toiseksi suurin ostaja Euroopassa Englannin jälkeen.
25.2.09 MYÖS ETELÄ-AFRIKKA KÄRSII METSÄPALOISTA
Australian lisäksi myös Etelä-Afrikan viinitiloja piinaavat metsäpalot. Tuli on ollut irti jo kymmenen päivää Stellenboschin ja Somersetin alueilla. Kuuluisat viinitilat kuten Lourensford ja Vergelegen ovat olleet myös uhattuina, mutta vielä ainakaan ei ole isommista tuhoista ilmoitettu. Alueella on aloitettu valkoisten rypäleiden sadonkorjuu, eikä rypäleissä ainakaan vielä ole havaittu savuhaittoja. Tuottajia huolettaakin nyt punaisten rypäleiden kohtalo, joiden poiminnan pitäisi alkaa kymmenen päivän kuluttua.
Australian Yarra Valley on menettänyt tulipaloissa viitisen prosenttia, eli 140 hehtaaria viinitarhoistaan. Tuottajat uskovat silti vuoden 2009 viinin olevan laadultaan hyvää ja pääosa viinitiloista toimii normaalisti.
24.2.09 KALIFORNIAN HURJAT VIINIVERON KOROTUKSET HYLLYLLE
Kalifornian kuvernöörin Arnold Schwarzeneggerin kaavailemat kuusinkertaiset viiniveron korotukset eivät saaneet kannatusta. Veronkorotus olisi toteutuessaan nostanut esimerkiksi 25 %:lla useiden alle seitsemän dollaria maksavien viinien hintoja. Tämä olisi ollut katastrofi jo ennestään taantuman rasittamille viininvalmistajille sekä ravintoloille.
23.2.09 RANSKAN HALLITUS JA VIININTUOTTAJAT JÄLLEEN NOKAT VASTAKKAIN
Ranskan hallitus jatkaa kapuloiden laittamista viinintuottajien rattaisiin. Tällä kertaa he suosittelevat viinin juomisen lopettamisesta kokonaan. Terveysministeriön ohjeiden mukaan alkoholin ja erityisesti viinin kulutusta ei tulisi suosia. Viranomaisten mukaan pienikin määrä alkoholia kasvattaa terveysriskejä ja lisää syöpään sairastumisen vaaraa. Tuottajien puolestapuhujat ovat todenneet, että vaikka Ranskassa on viinin kulutus laskenut puolella viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, sairastumisluvut ovat silti olleet jatkuvassa kasvussa.
Viranomaisten kannalta kaukana ovat siis ajat, jolloin puhuttiin ranskalaisesta paradoksista. Tuottajat suosittavat kohtuukäyttöä ja sitä tukevat useat eri tutkimukset, jotka ovat osoittaneet varsinkin punaviinin kohtuullisen nauttimisen olevan terveydelle enemmän hyödyksi kuin haitaksi.
22.2.09 RIOJA ALAMÄESSÄ
Riojan elpymistä on odoteltu, mutta viime vuoden myyntiluvut näyttävät toista. Eniten on kärsinyt Riojan Gran Reserva, joka on melkein 15 prosentin laskussa. Se ei ole markkinoilla mikään yllätys, sillä modernimmat ja hedelmäisemmät viinit ovat ajaneet pitkään tammessa kypsytettyjen viinien ohitse. Reserva-viinit laskivat reilut kymmenen prosenttia ja Crianzat yli 5 %. Riojassa Crianzan ja Reservan on oltava tammessa vähintään vuosi ja Gran Reservan kaksi vuotta ennen pullokypsytystä. Useimmiten tynnyrit ovat amerikkalaista tammea, joka tuo viineihin vaniljan aromeja. Tähän tyylisuuntaan on selvästi maailmalla kyllästytty ja uudistushaluiset viinintuottajat ovatkin lisänneet ranskalaisen tammen käyttöä kypsytyksessä.
Laskusuunta ei ole Espanjassa mitenkään yleinen, sillä viime vuonna Castilla-La Manchan sekä Rias Baixas´n viiniviennit olivat hyvässä nosteessa. Castilla-La Manchan vienti nousi melkein 20 prosenttia ja Rias Baixas on tuplannut vientinsä viimeisen kolmen vuoden aikana.
13.2.09 KALIFORNIAN SATO HIEMAN EDELLISVUOTTA PIENEMPI
Kaliforniassa vuoden 2008 viinisato on kuutisen prosenttia pienempi kuin vuonna 2007. Laatu on kuitenkin tuottajien mukaan erittäin hyvä, rypäleet kypsyivät erinomaisesti kasvukauden lopussa vallinneiden hyvien sääolosuhteiden vuoksi. Viinisato oli hieman yli 3 miljoonaa tonnia. Sadon pienuus johtuu keväthalloista huhtikuussa, juuri kun kasvu oli päässyt kunnolla vauhtiin.
13.2.09 WASHINGTONIIN HALUTAAN TIUKEMMAT VIINILAIT
Washingtonissa tuottajat haluavat tiukentaa viinilakeja. Tarkoituksena olisi, että Washingtonissa valmistetussa viinissä olisi 95 % Washingtonin alueella kasvatettuja rypäleitä. Tällä hetkellä laki vaatii, että ainoastaan 75 % rypäleistä tulee Washingtonista. Laki tulisi kattamaan myös naapurialueet, kuten Columbia Valleyn, Walla Walla Valleyn sekä Columbia Gorgen, joka kattaa Washingtonin ja Oregonin viinitilat. Oregonissa on jo voimassa laki, jonka mukaan 95 % siellä valmistetun viinin rypäleistä tulee olla Oregonissa kasvatettuja.
11.2.09 VIINISKANDAALI LOUNAIS-RANSKASSA
Lounais-Ranskassa, Languedoc-Roussillonin alueella epäillään, että Yhdysvaltoihin on myyty valtavat määrät väärennettyä Pinot Noir Vin de Pays d´Oc-viiniä viimeisten neljän vuoden aikana. Väärennösepäily syntyi, kun viranomaiset huomasivat, että tuotetun ja myydyn viinin määrät eivät oikein täsmää…
Vin de Pays d´Oc on tavallista pöytäviiniä korkeampi laatuluokka ja nyt on ilmennyt, että kyseistä viiniä on myyty Yhdysvaltoihin satoja tuhansia hehtolitroja ja ainakin osa väärillä etiketeillä. Tutkimusten mukaan Pinot Noir Vin de Pays d´Oc-viiniä on myyty vuosittain Aude´n alueelta 120.000 hehtolitraa, vaikka se tuottaa sitä ainoastaan 50.000 hehtolitraa vuodessa.
Tutkimukset ovat vielä kesken ja tässä vaiheessa kaikki syyttelevät toisiaan. Kyseessä saattaa olla valtavat summat sillä, pinot noir on hinnaltaan tuplasti alueen tavallista viiniä arvokkaampaa.
10.2.09 Australiassa tuhoa myös viiniviljelmillä
Australian ennätysmäinen kuumuus on synnyttänyt metsäpaloja, jotka ovat saaneet tuhoa aikaan myös viinitiloilla. Pahiten on tällä hetkellä kärsinyt Melbournen lähellä sijaitseva Yarra-Valley. Korkeimmillaan lämpötila on noussut jo 48 asteeseen ja se on johtanut yli sadan ihmisen kuolemaan Victorian alueella. Yarran alueella ainakin Roundstonen viinitila on tuhoutunut kokonaan ja Domaine Chandon, Lance Family Vineyards ja Punt Road ovat osittain vahingoittuneet. Viinitiloja on tuhoutunut lisäksi Heathcoten seudulla Victorian keskiosissa.
Kuumuus on räjäyttänyt traktoreita sekä varastotiloja viineineen. Tuottajat ovat varuillaan, sillä tulipalot muuttavat herkästi suuntaa tuulen mukaan ja etenevät raivoisasti. Alkoholijätti Foster´s on luvannut avustaa Victorian aluetta 750.000 dollarilla ja lisäksi viinitilalliset auttavat toisiaan mm. lahjoittamalla rypäleitä, jotta tilat, joiden tarhat ovat tuhoutuneet, saavat edes jotain tuotettua tänä vuonna.
9.2.09 SAMPPANJATUOTTAJAT MYÖS TYYTYVÄISIÄ MYYNNIN HIDASTUMISEEN
Samppanjan myynti on laskenut melkein viisi prosenttia viime vuoden aikana. Tämä on otettu tuottajien keskuudessa hyvin vastaan, sillä seitsemän vuoden jatkuva kasvu on ollut liikaa alueelle. Hinnat ovat karanneet käsistä ja nyt toivotaankin hinnoittelun vakauttamista ja varastopaineen hellittämistä. Eniten myynnin hidastuminen on koskenut johtavia samppanjataloja, joiden lasku on ollut 6,7 % edellisvuoteen verrattuna. Yhdysvaltojen ja Englannin markkinat ovat hidastuneet eniten, eikä kukaan uskalla vielä tehdä arvioita alkaneen vuoden suhteen.
5.2.09 BORDEAUX KOKEILEE UUSIA LAJIKKEITA
Bordeaux´ssa odotellaan, mikäli appellaatiosta päättävä elin INAO, antaa hyväksyntänsä uusien lajikkeiden, kuten chardonnay, syrah, zinfandel ja chenin blanc, kokeilulle. Syrah on jo sallittu kokeilumielessä Alsacessa. Tällä hetkellä näiden lajikkeiden käyttäminen ei ole sallittua Bordeaux-viineissä.
Kokeilu kestää toteutuessaan yhteensä kahdeksan vuotta, kolme vuotta ennen ensimmäistä sadonkorjuuta ja viisi sen jälkeen. Kokeita tehdään muutamilla eri alueilla, joilla testataan eri terroirien sopivuutta eri lajikkeille. Testiin osallistuvat tuottajat saavat käyttää ainoastaan 10 % tiloistaan koeviljelyyn. Lopullisiin koeviineihin saa kuitenkin uusia lajikkeita sisällyttää 30 %.
Kokeita tehdään mm. ilmastonmuutosta silmällä pitäen ja samalla testataan, soveltuvatko nämä lajikkeet virallisten Bordeaux-lajikkeiden ”mausterypäleiksi”. Tällä hetkellä sallittujen lajikkeiden lisärypäleitä ovat punaisista Petit Verdot, Carmenere ja Malbec sekä valkoisista mm. Ugni Blanc, Colombard ja Mauzac.
2.2.09 Australian ongelmat jatkuvat
Australian ongelmissa viininviljelyn suhteen ei tunnu näkyvän loppua. Maata on vaivannut jo pitkään erilaiset ongelmat: kuivuus, ylituotanto, viime aikoina viinituholaiset ja tällä hetkellä yli neljänkymmenen asteen helteet.
Helle kuivaa rypäleet ennen aikojaan, mikä vaikuttaa tulevan sadonkorjuun määrään sekä laatuun. Määrällisesti pienempi sato ei haittaa, sillä ylituotanto on aiheuttanut viljelijöille taloudellisia ongelmia, mutta niitä ei vuonna 2009 paikata, mikäli laatu jää keskinkertaiseksi.
30.1.09 ENSIMMÄINEN UV-KÄSITELTY VIINI MARKKINOILLE TÄNÄ VUONNA
Etelä-Afrikasta on tulossa markkinoille ensimmäinen viini, jota on käsitelty ultraviolettisäteillä rikin käytön vähentämiseksi. L´Ormarinsin tilalla Franschhoekissa on tutkimusten perusteella todettu, että UV-säteilytys tappaa viinistä ei-toivottuja hiivoja ja mikrobeja.
Viini kulkee 22 sekuntia laitteen läpi, jossa on 40 turbulaattoria, jotka sekoittavat viiniä niin, että UV-säteet osuvat kaikkeen koneessa olevaan viiniin. Sillä voidaan käsitellä 4000 litraa tunnissa. Tuottajan mukaan alhaisempi rikkipitoisuus vähentää turhia päänsärkyjä ja viiniin saadaan luonnollisempi ja täyteläisempi maku. Se, mihin rypälelajikkeisiin laitetta käytetään, on vielä salaisuus.
29.1.09 AURINKOENERGIAA TALTEEN VIININTUOTANNOSSA
Aurinkoa hyödynnetään viinintuotannossa yhä enenevässä määrin muuallakin, kuin rypäleiden kypsymisessä. Kaliforniassa alkoholijätti Constellation Brands Gonzales käynnistää helmikuun lopussa maailman suurimman järjestelmän aurinkoenergian hyödyntämiseksi.
Constellationin panos ympäristöasioissa on huomattava, sillä se omistaa yli 250 olut-, viini- ja viinabrändiä, mm. Robert Mondavin ja Clos du Bois´n. Yhtiön hallinnoimilla viinitiloilla on jo aloitettu veden säästökuuri sekä tuholaismyrkkyjen vähentäminen. Yhtiön edustajan mukaan he ovat maataloudesta riippuvaisia, siksi he katsovat tehtäväkseen myös ympäristön suojelemisen.
Constellation ei ole ainoa aurinkoenergiaa hyödyntävä jättiyritys Amerikassa. Foster´silla on Kaliforniassa neljä aurinkovoimalaa ja Beringerin voimala on ollut tähän saakka suurin, ennen nyt käynnistyvää Constellationin järjestelmää. Uusi järjestelmä käsittää 6358 aurinkopaneelia, jotka tuottavat 1,7 miljoonaa kilowattituntia sähköä vuodessa. Tämä vastaa noin puolta Constellation Gonzalesin kulutuksesta. Viinitilan energiankulutussesongin ulkopuolella energia ohjataan paikallisten asukkaiden käyttöön.
28.1.09 BEAUJOLAIS-TUOTTAJIA SYYTETÄÄN LAITTOMASTA SOKERIN LISÄÄMISESTÄ VIINEIHIN
Yli viisikymmentä Beaujolais-tuottajaa on syytettynä sokerin lisäämisestä viineihinsä, millä on nostettu viinien alkoholipitoisuutta 2,5 prosentilla. 2 prosenttia on sallittu raja ja kyseisillä tuottajilla ei ole ollut toimeen lupaa, vaikka se onkin Ranskassa sallittua tietyin rajoituksin. Espanjassa ja Italiassa sokerin lisääminen eli chaptalisointi on kokonaan kielletty. Sokeria lisätään ennen käymistä, mikäli viileiden olosuhteiden takia rypäleisiin ei ole kehittynyt tarpeeksi sokeria tuottaakseen riittävästi alkoholia käymisen aikana.
Tuottajat puolustivat tekemisiään huonoilla sääolosuhteilla sadonkorjuun aikaan ja he olivat anoneet lupaa viranomaisilta, mutta ryhtyivät toimiin ennen sen saamista. Oikeuden tutkittavana on lisäksi, mistä viineihin tarvittava sokeri on hankittu, sokerintoimittajilta perätään selvitystä 600 sokeritonnin myymisestä vuosien 2004 ja 2007 välillä.
27.1.09 KALIFORNIAN VIINIVEROON KUUSINKERTAINEN KOROTUS?
Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger on esittänyt osavaltion viiniveron korottamista kuusinkertaiseksi. Viinintuottajat ovat luonnollisesti raivoissaan hankkeesta, sillä viiniteollisuus on jo osavaltion huomattava tulonlähde ja toisaalta juuri siksi kuvernööri ajattelikin kerätä budjettiin sitä kautta lisää verovaroja. Hänen mielestään tässä heikossa taloudellisessa tilanteessa ei voida ainoastaan leikata kuluja.
On arvioitu, että osavaltion suurimman tuottajan E&J Gallon verojen korotus olisi noin 18 miljoonaa dollaria vuodessa. Veronkorotus koskisi ainoastaan Kaliforniassa tehtyjä ja kulutettuja, sekä sinne tuotuja viinejä, ei sieltä vietäviä viinejä.
26.1.09 ”SORMENJÄLKITUNNISTUS” MYÖS VIINEILLE
Kaksi australialaista tiedemiestä ovat kehittäneet menetelmän, jolla saadaan viinin alkuperä tunnistettua kemiallisesti. Kokeissa käytettiin massaspektrometria, jolla selvitettiin näytteiden koostumus. Näytteistä löytyi yli 60 hivenainetta, jotka ovat riippuvaisia kasvupaikan maaperästä sekä rypälelajikkeesta.
Tutkijat Alex Martin ja John Watling määrittelivät laitteella yli 400 viiniä eri puolilta Australiaa ja tekivät niistä datatiedoston. He ovat päättäneet laajentaa tiedostonsa kattamaan viinejä eri puolilta maailmaa, jolloin tuntemattoman näytteen alkuperä löytyisi vertaamalla sitä tietokannassa oleviin tietoihin. Tiedemiesten tavoitteena on pystyä paikantamaan viinien alkuperä 20 kilometrin tarkkuudella.
22.1.09 UUSI-SEELANTI PIENENTÄÄ SATOAAN
Uuden-Seelannin viininviljelijöitä on kehotettu pienentämään satoaan, koska maassa on jälleen tulossa valtava sadonkorjuu. Harvennuksen saisi tehdä melko reilulla kädellä, sillä jo viime vuonna satomäärät ylittivät reippaasti edelliset vuodet.
Ylisuuri tuotanto haittaa maan asemaa viinimarkkinoilla, sillä 2008 vuosikertaa on vielä myymättä ja ylituotanto johtaa hintojen alennuksiin.
Hawkes Bayn sato on tänä vuonna suurin ja muut alueet jäävät hieman viimevuotisesta. Vuoden 2008
tuotanto oli 285.000 tonnia, 80.000 tonnia enemmän kuin vuonna 2007.
20.1.09 VIINITUHOLAISET KIUSAAVAT AUSTRALIAN VIINITILOJA
Australian Yarra Valleyssä on havaittu viime kuussa jälleen phylloxera-viinikirvoja. Samalla Marondaah´n alueella löydettiin phylloxeraa vuonna 2006. Sen jälkeen kiellettiin kaiken viininviljelyyn liittyvän materiaalin, koneiden ja laitteiden vieminen alueen ulkopuolelle kirvan leviämisen estämiseksi. Kun kirva on päässyt iskemään alueelle, täytyy turvatoimia jatkaa useiden vuosien ajan. Kirva havaittiin, kun huomattiin köynnösten kasvavan heikosti ja niistä otettiin näytteet. Phylloxera syö köynnösten juuria, jonka jälkeen köynnös pikkuhiljaa kuolee. Samainen tuholainen hävitti kaikki Euroopan viinitarhat edellisen vuosituhannen alun tienoilla.
Margaret River´in aluella ovat toukat tehneet tuhojaan. Toukat ovat levinneet lähes kolmannekseen alueen viinitiloista. Ne iskevät terttuihin, jolloin rypäleet eivät pääse kehittymään kunnolla ja sato jää pieneksi. Toukkia on myrkytetty, mutta ruiskutukset on nyt sadonkorjuun lähestyessä kielletty. Tämä Apple Looper-toukka on melko tuntematon tuholainen Margaret River´in alueella, eikä lopullisista haitoista vielä ole selvyyttä.
19.1.09 AUSTRALIAN MARKKINAT LASKUSSA
Australian viinimarkkinoilla ei mene kovinkaan hyvin. Australialaiset ostavat yhä vähemmän omassa maassaan tuotettua viiniä ja vientimarkkinat ovat hurjassa alamäessä. Maata on vaivannut ennätyksellinen kuivuus ja lisäksi kulutustottumukset ovat kääntyneet pois raskaista sekä erittäin alkoholipitoisista viineistä.
Kotimaan myynti on laskenut reilut kaksi prosenttia vuodesta 2007 ja vienti melkein viidenneksellä, 18 % vuoden 2008 aikana. Australian viinintuottajien mukaan talouskriisi on osasyyllinen, mutta myös kuluttajien makutottumukset näyttävät muutoksen merkkejä, esimerkiksi raikas Uuden-Seelannin sauvignon blanc kilpailee markkinoista Australian chardonnayn kanssa.
18.1.09 BORDEAUX´N VINEXPON MESSUPAIKAT TÄYNNÄ
Kesäkuussa 21. - 25. päivinä pidettävä Bordeaux´n Vinexpo on jo viimeistä näytteilleasettajapaikkaa myöten täynnä ja messuille olisi osallistujia jonoksi saakka, sanoo messujen puheenjohtaja Robert Beynat.
Messuja ovat rasittaneet Ranskan poliittiset rajoitukset, kuten ilmaisten viinimaistajaisten mahdollinen kieltäminen ja ennen kaikkea useiden Uuden Maailman tuottajien poisjäänti. Myös suuret yritykset, kuten Pernod Ricard ja Diageo jäävät Vinexposta pois.
Vinexpoon odotetaan 40.000 - 50.000 kävijää ja näytteilleasettajia on 2400, 45 eri maasta. Messuja on kritisoitu Ranska-keskeisyydestä, mutta Beynat´n mukaan se on luonnollista, sillä Ranska on niin suuri viinin tuottaja sekä viejä. Uuden Maailman tuottajien osallistumisen vähäisyyttä hän selittää mm. sillä, että Uusi-Seelanti on tuottanut niin vähän viiniä ja Australia on kärsinyt valtavasta kuivuudesta.
15.1.09 VIININKULUTUS JATKUU, TYYLIT MUUTTUVAT
Englannissa on tehty Vinexpon tilaama tutkimus viininkulutuksesta. Sen mukaan punaviinien kulutus laskee hieman, mutta kuohuviinit sekä rosé- ja valkoviinit ovat nousussa. Englanti on maailman suurin viinien maahantuoja, siksi tutkimuksen tulokset ovat erittäin merkityksellisiä viinimarkkinoilla. Ostojen arvioidaan nousevan seitsemisen prosenttia seuraavan kolmen vuoden aikana, kulutuksen nousun jäädessä kuuteen prosenttiin.
Italian odotetaan nousevan Ranskan ohitse suurimmaksi viinien kulutusmaaksi väkiluvulla mitattuna, viiniä kuluu 56,4 litraa henkeä kohti. Määrällisesti suurimmaksi markkina-alueeksi noussee USA. Tämän Vinexpon tutkimuksen mukaan taantuma ei suuresti vaikuttaisi maailmanlaajuiseen kulutukseen, vaan se nousee vuoteen 2012 mennessä kuusi prosenttia. Vinexpon puheenjohtajan mukaan viinin juominen ei lopu, maailmalla juodaan enemmän ja parempaa.
11.1.09 VIINIVUOSI 2008 – TALOUDELLISTA TAISTELUA SEKÄ EKOLOGISUUDEN KASVUA
Viime vuoden merkittävämpiä muutoksia viinimaailmaan toivat talouskriisi sekä viinitilojen siirtyminen yhä vihreämpään suuntaan. Ilmastonmuutos puhutti yhä enemmän ja sen vaikutukset näkyvät viiniteollisuudessa. Viinien pakkaamisessa siirryttiin yhä kevyempään linjaan, jotta kuormitetaan vähemmän ympäristöä sekä säästetään kustannuksia. Biodynaamisen ja orgaanisen viininviljelyn osuus kasvoi maailmanlaajuisesti.
Arvoviinien hinnat laskivat, huippuviinien hintoja mittaava indeksi putosi yli 20 % korkeimmasta arvostaan. Mm. vuoden 1990 Domaine Romanée Contin hinta putosi vuodessa yli 60 % ja Bordeaux´n huippuvuoden 2005 hinnat ovat laskeneet 20 %. Ilmassa on myös epäilyjä, toteutuuko vuoden 2009 En Primeur, viinien ennakko-ostotilaisuus.
Taloudellisista ongelmista huolimatta kulutus kuitenkin jatkuu, kuluttajien mielenkiinto kohdistuu jatkossa edullisempiin viineihin. Hyviä aikoja povataan siinä suhteessa Chilelle ja Argentiinalle sekä Euroopan puolella Espanjalle ja Portugalille.
10.1.09 BORDEAUX´N VIININTUOTTAJIEN MIELESTÄ VUOSIKERTA 2008 ON LOISTAVA
Bordeaux´n vuosikerrasta 2008 ollaan montaa mieltä. Ranskan päälehdet ovat lytänneet sen täysin sekä laadun että määrän puolesta, kun taas Bordeaux´n viinintuottajien puheenjohtaja on ilmoittanut, että vuosikerrasta tulee sittenkin loistava, aiemmista epäilyistä huolimatta. Joka tapauksessa sato on pienin sitten vuoden 1991, kaikkiaan noin neljänneksen viiden vuoden keskiarvoa vähemmän ja vuosikerran taloudellinen kannattavuus herättää kysymyksiä.
Yleisesti on veikattu laadun muistuttavan vuotta 2007, myös silloin sadonkorjuuta edelsi kostea kesä. Tuottajat ovat kuitenkin väittäneet lämpimän ja aurinkoisen jakson kasvukauden lopussa pelastaneen tilanteen.
7.1.09 ITALIAN KUOHUVIINIEN MYYNTI HUIMASSA VAUHDISSA
Kehnot talousnäkymät maailmalla ovat saaneet italialaisten kuohuviinien myynnin hurjaan nousuun samppanjan ohitse. Jos kuohuvaa pitää juoda, on Spumantella italialaisten mielestä parempi hinta-laatusuhde. Italia onkin maailman kolmanneksi suurin kuohuviinien tuottaja.
Vientiluvut nousivat viime vuonna 29 %, ollen ensimmäistä kertaa oman maan kulutusta suuremmat. Kolme neljännestä viennistä jää Euroopan markkinoille, eniten kuohuvaa viedään Englantiin ja uusia isoja ostajia ovat Espanja ja Venäjä.
5.1.09 SAMPPANJAKORKIN VAUHTI MITATTU
Saksalainen tiedemies Friedrich Balck on mitannut samppanjapullon korkin lähtönopeuden. Testeissään Balck totesi, kun ravistetaan samppanjapulloa ja paine on 2,5 baria, korkki lähtee 40 km tuntivauhdilla pullosta. Normaalisti pullon paine vastaa kolminkertaisesti auton renkaissa olevaa painetta. Teoriassa vauhti saattaisi olla jopa 100 km tunnissa, mikäli paine olisi 3 baria ja pulloa ei ravistettaisi, mutta se jätettäisiin lämpimään paikkaan ennen avaamista.
2.1.09 CHÂTEAU LATOUR MYYNNISSÄ
Yksi Bordeaux´n kuuluisimmista tiloista, Château Latour, on huhujen mukaan myynnissä ja kaupan sanotaan olevan jo lähellä päätöstä. Sunday Times-lehden mukaan ostajaehdokkaana olisi ranskalainen sijoituspankki Lazard. Puhutaan myös viinimoguli Bernard Magrez´n keränneen kauppaa varten sijoittajaryhmän, johon kuuluisi mm. Gérard Depardieu.
Magrez omistaa jo ennestään useita viinitiloja ja kauppa toisikin Latourin takaisin Bordeaux-omistukseen ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Tila käsittää kaikkiaan 78 hehtaaria ja kauppasumman arvellaan Sunday Timesin mukaan olevan 150 - 200 miljoonaa euroa, kun taas Bordeaux-lähteet epäilevät, ettei tilaa myydä alle 600 miljoonan.
Tilan nykyisen omistajan Francois H. Pinault´n sijoitukset ovat kärsineet talouskriisissä, mutta kukaan osapuoli ei ole vielä vahvistanut myyntiuutisia.
19.12.08 ITALIA OHITTI RANSKAN VIINITUOTANNOSSA
Tänä vuonna Italia pyyhkäisi viinituotannossa Ranskan ohitse miljoonalla hehtolitralla, Ranskan tuotannon ollessa 46 miljoonaa hehtolitraa. Talouden tiukentuessa italialaiset vaihtavat tänä jouluna samppanjat kotimaisiin kuohuviin, Franciacortaan tai Proseccoon. Italiassa tuotetaan kuohuviinejä 300 miljoonaa ja Champagnessa 330 miljoonaa pulloa vuodessa. Puolet Italian tuotannosta myydään kotimaan markkinoille.
18.12.08 JÄTELASIA KÖYNNÖSTEN JUURTEN KATTEEKSI
Uudessa-Seelannissa on aloitettu projekti, jossa testataan lasijätteen käyttämistä viinitarhoilla maankatteena. Hienoksi murskattua lasia levitetään köynnösten juureen ja kokeillaan sen tehoa rikkaruohojen kasvun tukahduttamiseen sekä maaperän kosteuden ylläpitoon. Lisäksi lasimurskan uskotaan tehostavan rypäleiden kypsymistä, kun se heijastaa auringonvaloa takaisin maasta rypäleterttuihin. Tähänastiset tulokset ovat olleet positiivisia ja mm pinot noir on saanut koetiloilla enemmän kompleksisuutta rakenteeseensa.
Tämä ensimmäinen laatuaan oleva projekti pyrkii kierrättämään tuhansia tonneja jätelasia.
11.12.08 KORKKIVIAN POISTOON NASAN TEKNOLOGIAA
NASAn tiedemiesten kehittämää Airocide-ilmanpuhdistusmenetelmää voidaan tutkimusten mukaan käyttää myös korkkivian poistamiseen. Menetelmä kehitettiin alun perin 1990-luvulla pitämään hedelmät ja vihannekset tuoreina avaruusasemalla.
Testeissä Airociden on todettu poistavan korkkivikaa aiheuttavan 2,4,6-trikloorianisolin lähes kokonaan suljetusta tilasta vuorokauden kuluessa. Tuotetta voidaan käyttää koko viininvalmistusketjun varrella, viinitiloilta varastoihin, joiden huonosta hygieniasta on väitetty myös korkkivian johtuvan. Airocidea on jo pitkään käytetty mm. sairaaloissa, tutkimuslaitoksissa sekä elintarvikkeiden varastoinnissa.
9.12.08 LUONNONKORKKI ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIN SULJIN
PricewaterhouseCoopers sekä maailman suurin korkinvalmistaja Amorim ovat teettäneet tutkimuksen, jonka mukaan luonnonkorkki on todettu ympäristöystävällisimmäksi pullonsulkijaksi.
Tutkimuksen mukaan muovikorkin sekä muovisen pullon päälle laitettavan kapsyylin haitta ympäristölle on luonnonkorkkiin nähden yhdeksänkertainen. Alumiinista valmistetun kierrekorkin vastaava luku on 22.
Tutkimus suoritettiin vuoden kestävällä elinkaarianalyysillä (LCA), jossa mitattiin erilaisia vaikutuksia ympäristöön, kuten ei-uusiutuvan energian- ja vedenkulutusta, kasvihuonepäästöjä, ilmakehän hapettumista, otsonikerroksen ohenemista, jätetuotantoa sekä vesistöjen rehevöitymistä. Luonnonkorkki pärjäsi tutkimuksissa parhaiten, ainoastaan vedenkulutuksessa se tuli kakkoseksi.
8.12.08 Champagnen toimitusten mÄÄRÄ LASKENUT RAJUSTI
Champagnen tuottajajärjestön CIVC:n mukaan samppanjan toimitusten määrä on laskenut maailmanlaajuisesti yli 20 %. Lokakuussa laskua raportoitiin Euroopassa 24 % ja muissa maissa Japani, Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina mukaan lukien, 23 %. Ranskan kotimainen myynti laski myös 20 %.
Vuositasolla mitattuna tilanne ei vielä näytä yhtä huonolta ja tuottajat odottavatkin vuoden lopun kauppoja, jotka ovat perinteisesti kaksi kolmannesta koko vuoden myynneistä. Kiristyvän talouden toivotaan kuitenkin tekevän myös hyvää Champagnen tulevaisuudelle ja tuottajien odotetaan keskittyvän enemmän laatuun määrän sijasta.
5.12.08 RANSKASSA VIINIÄ PIDETÄÄN TERVEYSRISKINÄ…
Ranskassa teetetyn tutkimuksen mukaan tänä päivänä 51 % ranskalaisista pitää viiniä terveysriskinä, kun vastaavan tutkimuksen tulos vuonna 2003 oli vain 26 %. Tutkimustuloksissa myös todettiin, ettei viiniä pidetä enää tarpeellisena elintarvikkeena kuten ennen, vaan nykyään se on pelkkä alkoholijuoma. Lisäksi todettiin, että viinistä on tulossa enemmän ”keskiluokkaisen” ja tilapäisen kulutuksen tuote. Tällaiset tutkimustulokset yhdessä tiukan alkoholipolitiikan kanssa lisännevät maan viinintuottajien harmaita hiuksia muutenkin tiukassa taloudellisessa tilanteessa.
5.12.08 AUSTRALIA ON SOPINUT EU:N KANSSA VIINITERMIEN KÄYTÖSTÄ
Australia on perinteisesti viisveisannut eurooppalaisten ”omista” viininimistä, kuten Champagne, Port tai Sherry. Nyt riitakumppanit ovat kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen ja Australia on luopunut näiden nimien käytöstä paikallisissa viineissään. Tilanne on puhtaasti haitannut australialaisten väärinnimettyjen viinien pääsyä Euroopan markkinoille. Juuri solmittu sopimus tulee poistamaan myös Moselin, Burgundin, Sauternes´n, Chablis´n sekä Marsalan nimien käytön.
Vastavuoroisesti EU hyväksyy markkinoilleen korkea-alkoholipitoiset Barossan, Pohjois-Adelaiden sekä Keski-Victorian viinit ja australialaisten laatualueiden alkuperämerkinnät. Lisäksi se ei nosta nokkaansa tammilastujen käytölle tynnyreiden sijasta, tai kuparisitraatille, jolla poistetaan viinin maku- tai hajuvirheitä. Euroopassa vastaavassa toimenpiteessä käytetään kuparisulfaattia.
Champagnen sijasta etiketeissä käytetään method champenoise- tai sparkling wine-termiä, Port korvataan tawny-, classic- tai vintage-termeillä, mutta Sherrylle pitää vielä keksiä uusi nimi.
1.12.08 BRUNELLO-SELVITTELY JATKUU
Juuri kun on luultu mm. huipputuottaja Castello Banfin selvinneen Brunello-epäselvyyksistä, Italian L´Espresso-lehti väittää Banfin joutuneen laittamaan puolet viineistään alempaan laatuluokitukseen, Brunellon sijasta IGT-luokkaan. Banfilta kerrotaan luvun olevan suuresti liioiteltu.
Kesäkuussa Antinorin viinit vapautettiin lain kieltämien rypäleiden sekoittamissyytteistä ja lokakuussa Banfi ilmoitti myös saaneensa puhtaat paperit tutkimusten jälkeen. Tämän jälkeen alettiin julkisuuteen vaatia tutkimustuloksia ja Sienan syyttäjä Nino Calabrese antoikin lehdistötiedotteen, jossa todettiin, etteivät tutkitut Brunellot olleet 100 % sangiovesea. Melkein kaikki tutkimuksiin joutuneet tuottajat joutuivat pyytämään ja saivat luvan luokitella viinejänsä uudelleen, jotta ne saadaan myytyä. Syyttäjä totesi tiedotteessaan tuottajien vahingoittaneen vakavasti Brunellon imagoa ja että edelleen 4,4 miljoonaa litraa viiniä jää takavarikkoon.
28.11.08 ORGAANISET VIINITILAT NOUSUSSA RANSKASSA
Ranskassa orgaanisten viinitilojen määrä on kasvussa. Orgaanisen viljelyn osuus on noussut 20 %, kun tavallinen viininviljelyala on pienentynyt pari prosenttia. Orgaanisia viljelijöitä on koko Ranskassa kuitenkin vasta 2,6 % ja koko Euroopassa kolme prosenttia. Nämä viljelijät uskovat selviävänsä ilman maanviljelyksessä käytettäviä torjunta-aineita, joista viininviljelyyn käytetään 16 %. Suurinta innostus on Languedoc-Roussillonin, Provencen ja Aquitanen alueilla ja kasvua on myös Bourgognessa, jossa orgaaniseksi sertifioituja köynnöksiä on jo yli tuhannen hehtaarin alueella.
EU:ssa ollaan myös säätämässä uutta lakia koskien orgaanisia viinejä. Laki astuu voimaan vuonna 2010. Vuonna 2007 säädetty laki orgaanisesta viljelyksestä on koskenut rypäleitä, ei itse viiniä ja nyt ensi kertaa viini halutaan sisällytettäväksi lakiin.
26.11.08 EUROOPAN KOMISSIO HUKKUU TUOTTAJIEN HAKEMUKSIIN
Tuhannet viinintuottajat ovat jättäneet hakemuksensa Euroopan komissiolle korvauksien saamiseksi köynnösten ylösvetämisestä. Komissio on laatinut suunnitelman, jossa 400.000 hehtaaria köynnöksiä vedettäisiin ylös viinin ylituotannon hillitsemiseksi. Tälle vuodelle budjetoitiin 464 miljoonaa euroa, joka ei viranomaisten mukaan riitä kuin puoleen hakemuksista. Suurin hakija oli Espanja, joka haluaa vetää 9 % köynnöksistä ylös, yhteensä reilut 98.000 hehtaaria. Ranskan hakemukset kattoivat 3 % (2.009 ha), Italian 4 % (25.928 ha) ja Portugalin 2 % (5.107 ha) maan köynnöksistä.
25.11.08 BORDEAUX VÄHENTÄÄ PÄÄSTÖJÄÄN
Bordeaux´n viiniteollisuus on ilmoittanut pyrkivänsä päästöjen vähentämiseen 75 %:lla vuoteen 2050 mennessä. Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan se tuottaa tällä hetkellä 200.000 tonnia hiilidioksidia vuodessa. Viinien kuljetuksen osuus tästä on 18 %, muiden kuljetusten 12 %, viinin valmistuksen 10 % ja jopa 45 % muodostuu lasin ja korkkien tuotannosta.
Bordeaux´n viiniyhdistyksen CIVB:n puheenjohtaja Alain Vironneau´n mukaan näitä lukuja pyritään laskemaan 30.000 tonnia viiden vuoden aikana. Toimenpiteitä ovat mm. kevyempien pullojen käyttö, merikuljetuksien lisääminen, kierrätettävien materiaalien käyttö sekä energian säästö. Nämä toimet eivät pelkästään ole ympäristöystävällisiä, vaan kohottavat myös alan kannattavuutta vähentämällä tuottajien kustannuksia.
24.11.08 POHJOIS-RHÔNEN VUOSIKERTA 2006 “FANTASTINEN”
Decanterin tuomaristo on arvioinut vuoden 2006 Pohjois-Rhônen viinit fantastisiksi. Erityisesti kiitosta saivat Côte-Rotie, Cornas ja Hermitage. Viinit muistuttivat tuomariston mukaan vanhojen hyvien aikojen viinejä, jolloin steroidiviinejä ei ollut vielä olemassa.
Cornas on ollut vuosia tuomariston mielestä aliarvostettu ja alihinnoiteltu, mutta nyt se on osoittautunut varsinaiseksi tähdeksi. Pohjoisen Rhônen vuosikertaa 2006 verrattiin vuoteen 2005, jonka viinit olivat voimakkaampia ja lihaksikkaampia. Vuoden 2006 todettiin olevan huomattavasti edellistä elegantimpi.
23.11.08 ILMASTONMUUTOS UHKA RIESLINGIN TULEVAISUUDELLE
Geisenheimin tutkimuskeskuksen professori
Hans Rainer Schultz on varoittanut rieslingin tuottajia ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikeuksista ja kehottaa heitä tekemään selkeitä suunnitelmia tulevaisuuden varalle viinien laadun turvaamiseksi.
Tähän saakka viileät alueet ovat enemmänkin hyötyneet ilmaston lämpenemisestä ja saaneet vuosittain varmemmin rypäleet kypsiksi. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan tarkoita pelkästään ilmaston lämpenemistä, vaan mm. äärimmäisten sääolosuhteiden lisääntymistä sekä runsaita vesisateita, jotka molemmat tekevät viininviljelyn haasteellisemmaksi. Lisäksi UV-säteilyn sekä hiilidioksidin määrä on kohonnut huomattavasti ilmakehässä.
Samasta aiheesta kävi Espanjan viiniseminaarissa Haaga-Instituutissa viime viikolla puhumassa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin erikoistunut
Pancho Campo, joka järjesti mittavan kongressin aiheesta helmikuussa ja seuraava on tulossa loppuvuodesta 2009. Lisää aiheesta
www.climatechangeandwine.com.
19.11.08 RANSKAN LEHDISTÖ ARVOSTELEE VUOSIKERTAA 2008
Ranskan kaksi päälehteä Le Monde ja Le Figaro ovat kirjoittaneet, ettei ranskalaisten viinien vuosikerta 2008 lupaa laatua eikä määrää. Huonot säät ovat haitanneet sadonkorjuuta kautta maan, mutta syys-lokakuun vaihteen auringonpaiste auttoi hieman asiaa. Lehtien mukaan tämän vuoden Bordeaux-viineistä ei tule muuta kuin yksinkertaisen klassisia, muita ylistyssanoja lehdet eivät viineille povailleet. Lehdet myös kertovat, ettei tänä vuonna sateisen Burgundin orgaanisista ja biodynaamista viineistä jää vuosikerrallisesti ”mitään mainittavaa”.
Vuosikerta on ollut hankala, määrällisesti ainoastaan Champagne ja Alsace ovat päässeet viimevuotisiin tai jopa kohonneisiin tuotantolukuihin.
17.11.08 MIKÄLI SAMPPANJAA JUODAAN PILLILLÄ, SE PITÄÄ TEHDÄ TYYLILLÄ…
Samppanja on aina käsityön taidonnäyte, joka ei kohtaa muovisen kertakäyttöesineen kanssa. Jos samppanjaa pitää juoda ylipäätään pillillä, on Kari Hirvonen tehnyt hopeiset ja kultaiset samppanjapillit vaikkapa lahjaksi niille, joilla on jo kaikkea…
Arvopillit ovat nähtävillä uudessa AITO-Helsinki korumuotoilun erikoisliikkeessä, joka on juuri avattu Fredrikinkadulle. Pillejä löytyy myös pikkupulloja varten ja sekä timanteilla, että ilman.
17.11.08 BURGUNDIN HOSPICES DE BEAUNE´N HUUTOKAUPAT KÄYTY
Burgundin viinien hinnannäyttäjä, Hospices de Beaunen jokavuotinen huutokauppa, käytiin viime viikonloppuna. Punaviiniä meni kaupaksi 450 ja valkoviiniä 94 tynnyriä. Huutokaupan kokonaisarvo ylitti 3 miljoonaa euroa. Viiniä kaupattiin viimeksi yhtä vähän 21 vuotta sitten ja 10 % viime vuotta vähemmän.
Kallein Pommard, Pommard-Epenots Premier Cru, Cuvée Dom Goblet maksoi 5750 euroa tynnyriltä. Ostajia oli paikalla montaa sorttia, niitä, jotka tulevat joka vuosi ostamaan huippuviinejä ja nyt myös sellaisia, jotka odottivat hintojen laskevan paljon toteutunutta enemmän. Suuret talot, kuten Bouchard, Drouhin tai Jadot eivät kuitenkaan anna hintojen kovasti laskea. Ottaen huomioon taloudellisen epävarmuuden lisäksi hankalan kasvukauden, joka tuotti paikoin vain puolet normaalituotannosta, huutokaupan lopputulos oli kuitenkin melko hyvä. Viinit ovat asiantuntijoiden mukaan pienestä sadosta huolimatta hyvää laatua, hedelmäisiä ja hyvärakenteisia.
14.11.08 SAUTERNES-SADONKORJUU MYÖHEMMÄSSÄ KUIN KOSKAAN ENNEN
Sauternes´n satoa korjataan yhä ja näin myöhään sitä ei ole juuri koskaan tehty. Näinä päivinä ollaan valmiita ainakin Château Giraud´ssa, Raymond Lafont´ssa sekä Suduirat´ssa. Château d´Yquem sai satonsa korjattua lokakuun lopussa.
Kuten muuallakin Bordeaux´ssa, sato on Sauternes´n alueella tänä vuonna normaalia pienempi, keskimäärin 5-10 hehtolitraa hehtaarilta. Raymond Lafont´lla sato on puolta pienempi kuin edellisenä vuonna, viitisen hehtolitraa hehtaarilta, mutta laadultaan kuulemma loistava. Veteraani-viinintekijä ja viinikonsultti Denis Dudourdieun mukaan tämän vuoden sato ei ole aivan huippulaatua, kuten oli viime vuonna, mutta verrattavissa vuosiin 2002 ja 2006.
13.11.08 ARGENTIINA JA ETELÄ-AFRIKKA VOITTAJIA REILUN KAUPAN VIINIKISASSA
Lontoon Vinopoliksessa järjestetyssä reilun kaupan viinikilpailussa 2005 Soluna Premium Malbec voitti sekä parhaan punaviinin, että parhaan argentiinalaisen viinin palkinnot. Vastaavat palkinnot valkoviineissä menivät myös samalle viinille Etelä-Afrikkaan, 2008 Isabelo Chenin Blanc´ille.
Kilpailun tarkoitus on levittää tietoa korkealaatuisista reilun kaupan viineistä ja nyt se järjestettiin toista kertaa. Osallistujien määrä Argentiinasta, Chilestä ja Etelä-Afrikasta on noussut 30 % viime vuodesta.
10.11.08 VIINIEN RASKASMETALLIJÄÄMÄT ARVELLUTTAVAT TUTKIJOITA
Eräät Kingstonin Yliopiston tutkimustulokset ovat osoittaneet, että joistakin viineistä on löytynyt ihmiselle epäterveellisiä metalleja. Tämän tutkimuksen mukaan jokapäiväisesti kulutettuna iso lasillinen raskasmetallijäämiä sisältävää viiniä saattaa liittyä mm. Parkinsonin taudin puhkeamiseen. Ainoastaan Argentiinan, Brasilian ja Italian viinit olivat sallittujen raskasmetallijäämärajojen puitteissa. Tutkimuksen mukaan korkeimmat jäämäarvot olivat unkarilaisissa ja slovakialaisissa viineissä. Itävalta, Ranska, Saksa, Portugali ja Espanja ylittivät rajat selkeästi.
Väitteen saaman mediakohun vuoksi ovat muutkin tutkijat ryhtyneet selvittämään asiaa. On tullut ilmi, että tutkimuksen tekijät eivät olleet selkeästi ilmoittaneet, mitkä viinit, alueet ja rypäleet jne., ovat kyseessä. He eivät myöskään suorittaneet kaikkia testejä itse, vaan paikoin luottivat vanhoihin viinien mittaustuloksiin.
Monia mittauksissa havaittuja raskasmetalleja löytyy elintarvikkeista muutenkin ja ihmiskeho käyttää niitä tiettyyn rajaan saakka hyödykseen. Näitä ovat mm. kupari, rauta ja magnaani. Yleensä metallit siirtyvät kasviin maaperästä, mutta myös hyönteis- ja kasvimyrkyillä on oma osuutensa jäämien syntymiseen.
Tutkimuksissa on myös löydetty joskus juomavedestä samanlaisia raskasmetallijäämiä, kuin nyt tutkituista viineistä. Lisäksi on myös väitetty, että aikuisen tulisi juoda joka päivä 17.000 päivän ajan kaksi lasillista näitä raskasmetallipitoisia viinejä, ennen kuin saavutettaisiin jäämämäärä, josta olisi syytä olla huolissaan. Aihe kaipaa eittämättä lisätutkimuksia, ennen kuin pulloihin tarvitsee laittaa varoitustarroja.
6.11.08 HUIPPUVIINIEN HINNAT YHÄ LASKUSSA
Huippuviinien hinnat ovat jatkuvassa laskussa niitä mittaavan Liv-ex-indeksin mukaan. Lokakuussa 100 Fine Wine- indeksillä mitattuna pudotusta oli 12,4 % ja eniten laskivat terävimmän kärjen viinien hinnat. Esimerkiksi Lafite Rothschild 2004 tuli alas 27,9 %, 2005 24 % ja 1995 22,5 %. Château Montrosen ja Ausonen hinnat laskivat samaa luokkaa.
Laajemman otoksen Liv-ex 500 indeksissä laskua oli ainoastaan 1,8 % vastaavana aikana. Tämä sisältää viinejä Bordeaux´sta, Burgundista, Champagnesta, Italiasta, Portugalista (port) sekä Uudesta Maailmasta. Tilanteen uskotaan paranevan, mutta juuri nyt vallalla ovat ostajan markkinat, huippuviinejä hyvään hintaan.
5.11.08 POHJOIS-KALIFORNIASSA ALKAA KORKKIEN KIERRÄTYS
Yhdysvalloissa on julkistettu uusi viinikorkkien kierrätysohjelma, ReCORK America. Vuosittain viininvalmistukseen tuotetaan 13 miljardia korkkia, joista osa yritetään saada kierrätykseen. Pohjois-Kaliforniassa supermarketit laittavat viiniosastoilleen kierrätyslaatikot korkkeja varten. Kierrätyskorkkeja voidaan käyttää mm. lattiamateriaalina, rakennuseristeenä, kengänpohjissa, kalastusvavoissa, ilmoitustauluissa tai maan parannuksessa. Tätä kierrätysohjelmaa sponsoroi maailman suurin luonnonkorkkien valmistaja Amorim. (
www.amorim.com)
4.11.08 KEVYEMMÄT LASIPULLOT SÄÄSTÄVÄT KULUJA JA YMPÄRISTÖÄ
Kalifornialainen tuottajajätti Fetzer siirtyy kevyempiin lasipulloihin vähentääkseen kuljetuskustannuksiaan sekä ympäristön kuormitusta. Uudet pullot ovat noin 14 % entisiä kevyempiä, joten Fetzerin 23 miljoonan pullon vuositoimituksissa säästöt ovat huomattavia. Kevyemmissä pulloissa käytetään lasia 2200 tonnia vähemmän. Uusien pullojen muoto ja väri pysyvät ennallaan, mutta niissä on tasainen pohja. Näihin pulloihin pakataan viinit, joita ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen säilytykseen. Entisenlainen ”syvänne” pullon pohjaan jätetään laadukkaampiin ja kypsytettäviin viineihin.
Fetzerillä ei ole havaittu, että ohuempaa lasia olevat pullot olisivat herkempiä särkymään. Enemmän viiniä on valunut hukkaan viime vuosina hana- ja tetrapakkauksista sekä muovipulloista. Myös Fetzer myy joitakin nopeaan kiertoon tarkoitettuja viinejään muovipulloissa.
Kevyet pullot jakavat mielipiteitä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan raskaat pullot sopivat viineille, jotka on tarkoitettu kypsytykseen ja vaativat rakennetta ja imagoa myös pullolle. Toinen mielipide sanoo, että ne vain yksinkertaisesti ovat vanhanaikaisia, hankalia ja siis kerta kaikkiaan out.
3.11.08 ILMAISET VIININMAISTELUT LOPPUVAT RANSKASSA?
Mikäli sosiaali- ja terveysviranomaiset saavat läpi muutosehdotuksensa, Ranskassa tulee voimaan laki, joka kieltää kaiken ilmaisen markkinointimielessä tapahtuvan alkoholitarjoilun. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että mm. en primeur-tilaisuudet, Vinexpo-messut sekä muut vastaavat viinin maistamistilaisuudet tulisivat asiakkaille maksullisiksi. Asia otetaan hallituksen käsittelyyn ensi vuoden alussa.
Viime viikolla eri puolilla Ranskan viininviljelyalueita osoitettiin mieltä lakiehdotusta vastaan. Tuottajien mielestä koko ajatus on absurdi. Ilmaisten viinitastingien kieltämisen lisäksi tuottajat vastustavat viinin internet-mainonnan kieltämistä, lehdistön viinikirjoittamisen rajoittamista, sekä viinin veronkorotuksia.
31.10.08 VÄÄRENNÖKSIÄ KIINAN VIINEISSÄ
Kiinassa on todettu joissakin viineissä jos jonkinmoisia väärennöksiä. Pulloissa saattaa olla aivan jotain muuta kuin etiketissä sanotaan, varsinkin vuosikerta voi helposti heittää. Viinistä voi löytyä lisättynä sokerivettä, elintarvikeväriä, alkoholia tai rypälemehua. Joidenkin tuottajien väitetään sekoittavan ulkomaista huonolaatuista bulkkiviiniä omaan viiniinsä. Bulkkiviinin tuonti Kiinaan on kohonnut 121 % viime vuonna ja se on noin viisi kertaa pulloviinin tuonnin verran. Väitetään, että suurin osa tästä maahantuodusta bulkkiviinistä lähtee markkinoille pullotettuna kolmen suuren yrityksen, Great Wall, Dynasty tai Changyu etiketin alla ja on sen mukaan tehty Kiinassa. Eräiden huhujen mukaan kiinalaisilla markkinoilla on ainoastaan 20 % viinejä, jotka on tehty Kiinassa kasvaneista rypäleistä ja loput tulee ulkomailta. Kukaan ei tunnu tietävän totuutta, mutta yleisesti suositellaan, ettei kannata ihan varmuudella uskoa, mitä etiketissä lukee.
29.10.08 RANSKAN TERVEYSMINISTERI TUKEE INTERNET-MAINONNAN SALLIMISTA
Ranskan terveysministeri Roselyne Bachelof puoltaa alkoholin ja tupakan mainostamista koskevan lain, Loi Evin´in (1991) muuttamista. Hän myönsi, ettei lakia laadittaessa oltu otettu huomioon internet-mainontaa, koska kehitys ei ollut silloin niin pitkällä. Tästä huolimatta mittavat kansalliset mielenosoitukset toteutuvat ensi torstaina. Tuottajat uskovat, että vaikka laki sallisikin mainonnan internetissä, se ei ole ainoa uhka ranskalaisia viinejä kohtaan, eikä mainonnan sallimistakaan ole vielä varmuudella hyväksytty. Mielenosoituksessa ei tuottajien mukaan puolusteta pelkästään viiniä, vaan kansallista perinnettä ja maata.
29.10.08 BRUNELLON LAJIKKEEKSI JÄÄ 100 % SANGIOVESE
Brunello-tuottajat ovat äänestyksen jälkeen tulleet tulokseen, että Brunello on jatkossakin 100 % sangiovesea. Ainoastaan neljä prosenttia tuottajista olisi halunnut muutoksia sallittuihin lajikkeisiin. He halusivat viiniin sallittavaksi 3-5 % muita rypälelajikkeita, mutta enemmistö äänesti ehdotuksen kumoon.
Brunellon mahdolliset väärennöstutkimukset siis jatkuvat. Syyskuun 2007 jälkeen 6,5 miljoonaa litraa viiniä on takavarikoitu tarkastusta varten. Tästä määrästä 1,1 miljoonaa litraa on siirretty alempaan laatuluokkaan (IGT), miljoona litraa todettu aidoksi ja loput 4,4, miljoonaa litraa ovat edelleen takavarikossa. Tutkittavaksi on otettu myös kaikki vuosikerrat vuoden 2003 jälkeen.
28.10.08 ILMASTONMUUTOSASIAA KALIFORNIASTA
Kun Euroopassa viinitilat kamppailevat ilmaston lämpenemisen, kuivuuden ja sateiden välimaastossa, Kaliforniassa ei olla vielä kovin huolestuneita muutosten vaikutuksesta viineihin. He eivät ole mielestään kohdanneet mitään uutta, johon ei olisi jo reagoitu.
Pohjois-Kaliforniassa ilmasto on pikemminkin kokenut äärimmäisiä säävaihteluita kuin huomattavaa lämpenemistä. Napa Valleyssa on tutkimusten mukaan ainoastaan yölämpötila noussut, noin 1-2 F°. Siellä itse asiassa uskotaan pikemminkin alueen viilenemiseen viime vuosien kokemusten perusteella.
Mendocino saattaa jopa hyötyä muutoksista. Se oli aiemmin huomattavasti lämpimämpi kuin Napa, mutta tänä päivänä Mendocino on saavuttanut samat lämpötilat Napan kanssa.
Pahimpana ongelmana Kaliforniassa tuottajat kokevat äärettömän kuumat lämpöaallot, sillä ne ovat olleet lisääntymään päin. Siirtyminen viljelemään viileämmille alueille, kuten lähemmäksi rannikkoa tai korkeammalle vuoristoon on yksi ratkaisu. Carnerosia pidetään nyt parempana merlot´n ja shiraz´n viljelyyn, jotka aiemmin soveltuivat hyvin Napan pohjoisosiin. Parhaita alueita ovat Sonoman viileät rannikko- ja vuoristoseudut. Monet Kalifornian viljelijät ovat harkinneet jopa siirtymistä Oregonin tai Washingtonin alueelle.
Myös köynnöksien istutuksella ja hoidolla voidaan suojella rypäleitä kuumuudelta. Lehtiä jätetään köynnöksiin enemmän suojaamaan terttuja keskipäivän auringolta. Kapeat köynnösvälit antavat varjoa tertuille sekä vähentävät maan lämpenemistä.
Osa viljelijöistä poistaa ensimmäiset silmut köynnöksistä, myöhemmin puhkeavat silmut kypsyvät hitaammin, eivätkä tuota niin paljon sokeria. Myös uusia lajikkeita ja klooneja suunnitellaan istutettavaksi, mikäli ilmasto muuttuu. Chardonnay siirrettäisiin viileämmille alueille ja mm. Carnerosissa tilalle istutettaisiin cabernet sauvignonia, joka on lisäksi taloudellisesti tuottoisampi lajike. Gallo kokeilee tannatia sekoitelajikkeeksi. Myös Välimeren maiden vähemmän tunnetuista lajikkeista useat saattavat olla sopivia alueelle. Näitä olisivat mm. greco di tufo, fiano, falanghina,verdejo, aglianico, negroamaro tai nero d´avola.
Mikäli rypäleitä joudutaan poimimaan ennen kuin ne ovat täysin kypsiä, vihreitä tanniineja voidaan poistaa lisäämällä tammea pulverimuodossa käymisen aikana. Myös alkoholipitoisuutta pyritään vähentämään käänteisellä osmoosilla tai jopa lisäämällä vettä, joka on nykyään laillista ja jopa yleistä. Monia muitakin manipulointikeinoja on käytettävissä kuten happojen tai värin lisääminen. Myös paahtamattomilla tammilastuilla saadaan viiniin lisää rakennetta.
28.10.08 ISOT SAMPPANJABRÄNDIT PÄRJÄÄVÄT TALOUSKRIISISSÄ
Kohonneet kustannukset yhdistettynä aleneviin hintoihin on melkoinen kauhukuva. Vahvoille brändeille Champagnen alueella tämä ei ole lyhyellä aikavälillä suuri ongelma, heillä on edelleen varaa maksaa rypäleistä enemmän, koska juomat myydään huippuhintaan ja myynnistä jää yhä katetta. Sen sijaan pienemmät talot eivät pärjää jatkuvasti kohoavien rypälehintojen kanssa. Jättiläiset, kuten Pernod Ricard ja LVMH toivovatkin, että nämä pienet pelaajat putoavat markkinoilta pois, sillä heidän mielestään ne myyvät samppanjaa liian halvalla.
Pikkutekijöillä on lisäksi ongelmia luototuksensa kanssa, sillä sitä mitataan osittain varaston arvon mukaisesti. Yleensä mittauksessa käytetään kolmen vuoden varaston arvoa. Hintojen laskiessa arvo laskee, eivätkä talot saa tarvittavaa määrää lainaa kohoavien kulujensa kattamiseksi. Kun ranskalaispankit kiristävät lainahanojaan tai jopa peruvat lainoja, heikompien yritysten on myytävä enemmän samppanjaa halvalla, jolloin laskukierre voimistuu.
Mikäli rypäleiden hinnat jatkavat nousuaan ja pienemmät tuottajat putoavat markkinoilta, saatetaan tulla Cognac´in kaltaiseen tilanteeseen, jossa suuret bränditalot päättävät, mitä rypäleistä maksavat ja se aiheuttaa rypälehintoihin dramaattisen laskun.
21.10.08 PARÉS BALTAN VIINITALO SUOMENVIERAILULLA
Suureksi Suomen ystäväksi tunnustautuva, espanjalaisen Parés Baltan viinitalon kolmannen sukupolven edustaja, Joan Cusiné Carol, vieraili Helsingissä maistattamassa luomuviinejään ja julkistamassa Espoon modernin taiteen museon taideviinin.
Viinitalo on perustettu jo vuonna 1790 ja se on ollut alusta asti orgaaninen. Virallisesti tila on sertifioitu orgaaniseksi vuonna 2004. Parés Baltalla on viisi tarhaa, jotka sijaitsevat Penedésissä 150 – 800 metrin korkeudessa. Talvisin viiniviljelmillä laiduntaa satoja lampaita, joten keinotekoista lannoitusta ei tarhoilla tarvita. Lampaat saavat olla tarhoilla uusien lehtien puhkeamiseen saakka maaliskuun tienoille. Uudelleen lampaat pääsevät töihin heinäkuussa, jolloin ne poistavat ylimääräiset lehdet köynnöksistä. Tällä tavoin tertut saavat enemmän aurinkoa ja ilma pääsee paremmin kiertämään. Aivan omin päin lampaat eivät saa työskennellä, vaan niitä vartioi paimen kahden koiransa kanssa.
Näistä lampaista saikin innoituksensa taidemaalari Risto Suomi, jonka käsialaa on EMMAn taidemuseon tänään julkaiseman taideviinin etiketti. Risto Suomi on tunnettu jänistauluistaan, mutta tällä kertaa teokseen pääsi lammas rypäleterttuja kaulassaan. Taulu on nähtävissä EMMAn kahvilassa ja viiniä saa Alkon tilausvalikoimasta noin 12 euron hintaan. Viini on Parés Baltan tuotantoa, vuosikertaa 2005 ja rypäleet ovat merlot, cabernet franc sekä cabernet sauvignon.
21.10.08 KIINALAISTA TAMMEA TYNNYREIHIN
Espanjalainen tynnyrintekijä Riojasta, Tonelería Magreñán, on sopinut yhteistyöstä kiinalaisen tammentuottajan kanssa. Tynnyrit tuotetaan kiinalaisesta quercus mongolicus-lajikkeesta ja parisenkymmentä eurooppalaista viinitaloa on jo päättänyt kokeilla tätä vaihtoehtoa. Ranskalaisen tammen lisäksi tällä hetkellä Euroopan markkinoilla on puuta mm. Amerikasta, Venäjältä, Unkarista, Romaniasta ja Sloveniasta. Magreñan´in omistaja osti Mongoliasta 40.000 tynnyrin edestä puuta vuonna 2005 ja on ikäännyttänyt sitä Riojassa tuotantolaitoksellaan 36 kuukautta. Tynnyrien tuotanto aloitettiin viime vuonna ja niitä on tällä hetkellä käytössä Espanjassa, Italiassa ja jopa Margaux´ssa. Tynnyreitä kokeillaan jo myös Amerikassa. Niistä sanotaan syntyvän viiniin savuisuutta, matalia tanniinimääriä, eksoottisia aromeja sekä kermaista suutuntumaa. Mm. Miguel Torres on ryhtynyt testaamaan uutuutta ja aikoo kokeilla valkoviininsä kypsytystä kiinalaisissa tammitynnyreissä. Hinnaltaan kiinalaiset ovat samaa luokkaa useiden ranskalaisten tynnyreiden kanssa.
20.10.08 UUSI BORDEAUX-APPELLAATIO
Vuosikerrasta 2008 lähtien saa Bordeaux´ssa lainvoiman uusi Côtes de Bordeaux-appellaatio. Keväällä 2009 viineistä löytyy uudet etiketit: Côtes de Bordeaux Blaye, Côtes de Bordeaux Castillon, Côtes de Bordeaux Francs ja Côtes de Bordeaux Cadillac.
Alue kattaa 1600 tuottajaa ja 120 miljoonaa pulloa, kaikkiaan 10 % koko Bordeaux´n tuotannosta. Uudistuksella pyritään tekemään alueita tunnetummaksi ja viinien maantieteellistä kotipaikkaa kuluttajille selvemmäksi.
20.10.08 PENFOLDSIN KORKITUSKLINIKOILLE TUOTU LÄHES 100.000 PULLOA
Australialainen viinijätti Penfolds on tuonut Lontooseen jälleen korkitusklinikan, jossa on uudelleenkorkitettu tuottajan vanhoja viinejä. Kaikkiaan klinikan toiminnan 17 vuoden aikana on uuden korkin ja puhtaat paperit saanut lähes 100.000 pulloa. Viinitalon johtava viinintekijä Peter Gago joukkoineen testaa vanhan viinin, esim. Grangen ja mikäli se on kunnossa, pulloon syntynyt vaje täytetään saman viinin uudella vuosikerralla, korkitetaan uudelleen ja se saa alkuperäistodistuksen. Korkitusklinikalta poistuu pettyneitäkin viininkeräilijöitä, joiden isolla rahalla ostetut viinit on todettu testaamisen jälkeen viallisiksi.
17.10.08 PROSECCO KORKEIMPAAN LAATULUOKKAAN
DOC Prosecco di Conegliano-Valdobbiadene Consorzio on hakenut Italian hallitukselta luokituksensa nostoa korkeimpaan laatuluokkaan DOCG: een. Samanaikaisesti toteutettaisiin tarkemmat laatukontrollit perusproseccolle, joka on nyt IGT-luokituksessa. Jotkut viinit saatetaan siitäkin luokasta tarkistusten jälkeen nostaa ylempään luokkaan (DOC) ja toisilta saatetaan poistaa lupa käyttää koko Prosecco-nimeä etiketeissään. Proseccoa tuotetaan 57 miljoonaa pulloa vuodessa, josta 15 miljoonaa pulloa menee vientiin.
17.10.08 TALOUSKRIISI HUOJUTTAA SAMPPANJAN MYYNTIÄ
Talouskriisin jäljet yltävät odotetusti samppanjan myyntilukuihin. Yhdysvalloissa myynti on laskenut 15-20% vuoden aikana ja sama suuntaus on näkyvissä monilla muilla markkinoilla. Yhdysvaltojen talouden tila ja huono valuuttakurssi on johtanut suurimpaan pudotukseen. Sen sijaan Aasian, Intian ja Venäjän markkinat kasvavat kaksinumeroisilla luvuilla. Vuoden alustakokonaisviennin lasku on ollut 4%. Tänä vuonna samppanjaa odotetaan myytävän 340 miljoonaa pulloa, joka on alin luku sitten vuoden 2000. Ranskassa laskua on ollut tänä vuonna 4,2%.
Tuottajat eivät ole vielä kovin huolissaan tilanteesta, koska vuosi 2007 oli loistava ja pieni alamäki ei heitä heiluta.
16.10.08 NAVARRAN IMAGOA KIILLOTETAAN
Joukko Navarran viinintuottajia on päättänyt ryhtyä toimiin alueen viinien laadun ja imagon parantamiseksi. Viinejä tullaan markkinoimaan voimakkaasti ja alueen perinteiseen viinityyliin pyritään tekemään uudistuksia. Tätä helpottaa Navarran viinilainsäädännön muuttaminen D.O. Navarran 75-vuotisjuhlien kunniaksi. Se käsittää mm. uuden D.O. Pago -laatuluokituksen, joka kattaa huipputasoiset viinit, jotka on tuotettu yhdeltä tarhalta, eikä sekoitettu muista. Sallittuihin rypälelajikkeisiin on lisätty syrah, pinot noir ja sauvignon blanc ja tammikypsytyksen minimiaikaa on lyhennetty kolmeen kuukauteen. Myös roséviinin suosio maailmalla on auttanut Navarraa uuteen nousuun. Alue on perinteisesti ollut tunnettu garnachasta (grenache)tuotetusta roséestaan. Kuten Bordeaux´ssa, Navarran viinilainsäädäntöä valvova elin tulee tarkistamaan maistamalla, mihin laatuluokitukseen tuottajien viinit kuuluvat.
16.10.08 BRUNELLON MAINEEN MUSTAAMINEN OIKEUTEEN
Brunellon tuottajien yhdistys on haastanut kaksi Italian johtavaa sanomalehteä oikeuteen maineensa mustaamisesta. Viikkolehti L´espresso ja päivälehti La Repubblica ovat kirjoittaneet viiniskandaaleista koskien väärien rypäleiden sekoittamista Brunelloon ja jopa haitallisten aineiden löytymisestä viineistä. Artikkelit julkaistiin sopivasti Italian suurimpien viinimessujen Vinitalyn alla ja ovat tuottajayhdistyksen puheenjohtajan mukaan aiheuttaneet suurta vahinkoa heidän maineelleen. Artikkelit aiheuttivat epävarmuutta kuluttajien keskuudessa ja useat viinien maahantuojat alkoivat kysellä tuottajilta alkuperätodistuksia.
14.10.08 TALOUSKRIISI HUOLESTUTTAA BORDEAUX´N VIINIKAUPPIAITA
Maailman talouden huono tilanne luonnollisesti karsii huippuviinien kysyntää. Ravintolakulutus kalliiden viinien osalta on tipahtanut pohjalukemiin ja muutkin myyntiluvut ovat laskussa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Euroopassa lasku on kymmenen prosentin luokkaa, varsinkin Saksan ja Englannin ostot ovat lähes pysähdyksissä. Sen sijaan Aasian markkinat vetävät hyvin.
Bordeaux´n viime vuoden myynnistä kolmannes meni vientiin, jolloin Englanti ja Yhdysvallat olivat suurimmat ostajamaat. Vuosikerta 2005 myy hyvin, mutta sitä myöhemmät vuosikerrat ovatkin ongelmallisia. Tämän vuoden sadosta odotetaan hyvälaatuista, mutta normaalia pienempää kosteiden säiden vuoksi. Lisäksi jatkuvat homeongelmat ovat aiheuttaneet viljelijöille lisäkustannuksia.
13.10.08 CHIANTI CLASSICON VAIKEA KASVUKAUSI
Chianti Classico on kärsinyt todella hankalasta kasvukaudesta. Toukokuu oli sateinen ja kylmä . Eri puolilla aluetta kukinta tapahtui myöhässä, eikä ollut tasainen. Sateiden jälkeen seurasi kuuma ja kuiva kesä, lämpötilojen noustessa yli 35 asteen. Syksy on ollut tavanomaista viileämpi, varsinkin yölämpötilat ovat olleet jopa viitisen astetta normaalia matalammat. Tämä on aikaansaanut rypäleisiin hyvän hedelmäisyyden sekä hapokkuuden. Myös isommilta homevaurioilta on alueella vältytty. Sadosta odotetaan hyvälaatuista, joskin normaalivuotta pienempää..
13.10.08 WASHINGTONISSA HYVÄT SATONÄKYMÄT
Washingtonin viininviljelijät odottavat jälleen ennätyksellisen hyvää satoa. Viileistä ilmoista huolimatta rypäleet näyttävät kypsyvän hyvin ja sokeritasapaino on kohdallaan. Hapokkuus tulee myös olemaan viineissä hyvä. Rypäleitä on autettu kypsymään harventamalla terttujen määrää, jotta jäljelle jäävät saavat enemmän aurinkoa. Tällä tavoin saadaan pienempi sato, mutta se on sitäkin laadukkaampi.
Valkoiset rypäleet on jo kerätty ja punaisten poiminta on käynnissä. Washingtonissa ei myöskään olla huolestuneita maailman talouden tilasta, he uskovat viinikaupan kukoistavan, eikä tarjonta ainakaan vielä kovasti ylitä kysyntää.
09.10.08 TODELLISTA HANAVIINIÄ ITALIASSA
Marinon pikkukylässä Rooman eteläpuolella koettiin iloinen yllätys, kun keittiöiden hanoista tuli veden sijasta viiniä. Mistään pysyvästä olotilasta ei valitettavasti kuitenkaan ollut kysymys, vaan putkimiesten virheestä. Kylillä vietettiin sadonkorjuujuhlia, joiden kunniaksi kylän keskellä olevan suihkulähteen piti pumpata 3000 litraa tuoreen vuosikerran viiniä. Putkimiehet olivatkin yhdistäneet lähteen putket epähuomiossa kotitalouksien vesiputkiin ja riemu oli kodeissa ylimmillään. Sana levisi nopeasti ja ystävät sekä kylänmiehet täyttivät nopeasti kodin ämpärit ja astiat hana-Frascatilla.
03.10.08 BORDEAUX´N TUOTTAJAT KAIPAAVAT UUDISTUKSIA
Bordeaux´n viinintuottajat haluaisivat ottaa käyttöön saman järjestelmän kuin Champagnen alueella, jossa voidaan käyttää edellisten vuosien valkoviinivarastoja sadon muodostuessa kovin pieneksi. Tällä hetkellä valkoviinisadosta näyttää tulevan joillakin alueilla 40 % pienempi kuin viime vuonna. Tämä johtaa sekä rypälehintojen että luonnollisesti viinien hintojen nousuun, jolloin ne eivät ole enää markkinoilla kilpailukykyisiä.
Tällä hetkellä viljelivät saavat käyttää tarvittaessa 15 % edellisen vuoden viiniä, kunhan siitä pidetään virallista rekisteriä.
Uudistuksia alueelle kaipaa myös viinikirjoittaja Oz Clarke, joka ehdotti, että Bordeaux´n geneerisille ja Superieur-alueille istutettaisiin puolet valkoviiniä. Täten maa saataisiin parempaan käyttöön kuin nyt sen tuottaessa markkinoilla huonosti myyvää, raskaasti tammitettua punaviiniä.
Ranskan viinejä valvova viranomainen INAO on myöntänyt vapauksia ainakin Bordeaux´n Graves´n ja Loiren Bourgeuil´n alueelle sadonkorjuun aloittamisen suhteen. Tuottajien ei tarvitse enää pitää kiinni perinteisestä sadonkorjuun aloituspäivästä. Täten voidaan aloittaa poimiminen rypäleiden ollessa optimikypsyydessään ja saadaan aikaan korkealaatuisempaa viiniä.
02.10.08 RYPÄLEIDEN KUORET JA YLIJÄÄMÄMASSA ENERGIANTUOTANTOON
Kanadan johtava viinitalo Vincor Canada on tehnyt yhteistyösopimuksen Vandermeer Greenhouses-yhtiön kanssa tuottaakseen energiaa rypäleiden kuorista ja viinin valmistuksessa ylijäävästä rypälemassasta. Vincorilla on kolme viininvalmistamoa Niagaran alueella, joista jää 3500 tonnia massaa energiantuotantoon. Massa mädätetään hapettomassa tilassa ja siitä vapautuvalla metaanilla lämmitetään Vandermeerin kasvihuoneet.
01.10.08 BRUNELLO HERÄTTÄÄ KIIVASTA KESKUSTELUA
Brunellon väärennösepäilyistä alkanut vyyhti on johtanut sanasotaan Italian tuottajien keskuudessa. Aivan oikeutetusti he vaativat, että laatuluokitusjärjestelmän täytyy koskea kaikkia alueita tasapuolisesti. Mikäli Brunello- viineistä löytyy prosenttiakaan muita lajikkeita kuin sangiovesea, ne täytyy luokitella IGT-luokkaan DOCG Brunello di Montalcinon sijasta.
Mm. Angelo Gaja vaatii laatuluokitusjärjestelmän muuttamista, mutta suurin osa tuottajista haluaisi pitää järjestelmän entisellään. Sangiovese ei kuitenkaan menesty kaikilla alueilla yhtä hyvin ja siksi onkin ehdotettu, että järjestelmän mukaan vähemmän kypsytystä vaativaan ”baby-Brunelloon”, DOC Rosso di Montalcinoon, pitäisi sallia muiden alueen punaisten lajikkeiden sekoittaminen. Tämäkään ajatus ei ole saanut ehdotonta kannatusta. Brunellon tulevaisuudesta päättävä kokous pidettäneen pian ikuisuuksiin jatkuvan spekuloinnin lopettamiseksi.
01.10.08 KALIFORNIAN SADONKORJUU
Kaliforniassa on taiteiltu hankalan kasvukauden kanssa. Keväällä oli poikkeuksellisen kylmää ja kesällä metsäpalot aiheuttivat savuongelmia viinitiloille. Sadon ennustetaan olevan tavanomaista pienempi, mutta laadusta odotetaan hyvää. Savun koettelemien alueiden viinejä testataan makuhaittojen varalta. Mikäli viineistä löytyy savun makua, ne tullaan suodattamaan.
30.09.08 AMARONE-VÄÄRENNÖKSIÄ TAKAVARIKOITU
Italiassa ei näy tulevan loppua viiniväärennöksille. Livornon satamassa ovat viranomaiset takavarikoineet 30.000 pulloa väärennettyä ”Amaronea”, lasti oli matkalla Yhdysvaltoihin. Väärennöksiä tutkitaan nyt kaikkialla Italiassa ja niitä valitettavasti löytyy koko ajan lisää.
Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta todennäköisesti kyseessä ei ole mikään tunnettu Amarone-talo, joka olisi manipuloinut viiniään, vaan tavallinen perusviini, joka yritettiin myydä Amaronena. Brunellon tutkimukset yhä jatkuvat ja kaikki nämä skandaalit murentavat Italian viinien uskottavuutta. 1.7.2008 jälkeen pullotetuissa Amaroneissa on pullon kaulassa kontrollinauha, jonka tiedot voi tarkistaa tuottajien yhdistyksen kotisivuilta. Tämän nauhan väärentäminen johtaa vankeusrangaistuksiin.
29.09.08 VÄLIAIKATIETOA BORDEAUX-SADONKORJUUSTA
Sadonkorjuu Bordeaux'ssa on edennyt erinomaisesti sen jälkeen, kun valkoisten rypäleiden poiminta aloitettiin. Lauantain 13.9 jälkeen alueella on satanut vain tihkua ja sitäkin yhtenä yönä varsin paikallisesti. Lämpötilat eivät ole olleet korkeita, varsinkin yöt ovat olleet viileitä, mikä on auttanut home- ym. vaurioiden torjumisessa. Sadosta ei kuitenkaan voi tehdä erinomaista enää syyskuun toisella puoliskolla tai sen jälkeen, sillä potentiaali rypäleissä "rakentuu" koko kesän aikana auringon ja lämmön ansiosta. Voidaan kuitenkin sanoa, että aurinkoinen ja kuiva sää on pelastanut monet tuottajat. Viineistä - varsinkin valkoviineistä on odotettavissa tällä hetkellä laadullisesti varsin kelvollisia. Ilmat eivät näytä tästä eteenpäinkään mitenkään kovin huonoilta, joten monet tuottajat ovat keskeyttäneet sadonkorjuunsa odotellessaan rypäleiden kypsymistä.
29.09.08 LOIREN MUSCADET´N SATO ENNÄTYSPIENI
Muscadet´n alueella oli huhtikuussa hallaa, jonka vaikutukset näkyvät nyt kerättävässä sadossa. Paikoin sadonkorjuussa päästään ainoastaan kolmannekseen normaalista. Tämä jäänee lopulliseksi satomääräksi, sillä useat viljelijät ovat jo lopettaneet rypäleiden poiminnan.
Muut alueet ovat selvinneet paremmin johtuen hyvistä ilmoista syyskuussa. Pari viime viikkoa on ollut kaunista, vaikka alkukuusta saatiinkin sadetta. Anjou´ssa valkoiset lajikkeet on kerätty ja cabernet franc poimitaan lokakuun ensimmäisen viikon jälkeen. Sisämaassa Quincy ja Reuilly aloittivat sadonkorjuun viime viikolla ja Chinon, Bourgueil ja Sancerre tämän viikon aikana.
25.09.08 VIINIPERSOONA DIDIER DAGUENEAU KUOLI LENTO-ONNETTOMUUDESSA
Pouilly Fumé´n ja Sacerren alueella vaikuttanut, maailman parhaaksi sauvignon blancin tekijäksi kutsuttu Didier Dagueneau kuoli lento-onnettomuudessa viime viikolla 52-vuotiaana. Hänen St Andelin´in tilansa tuottamat viinit, Buisson-Renard, Pur Sang ja Silex on valittu useaan kertaan maailman parhaimmistoon. Omien puheidensa mukaan tämä myös Loiren villimieheksi kutsuttu viinintekijä ”vain päätti alkaa tekemään parempaa sauvignon blanc´ia kuin kukaan muu.”
24.09.08 SAMPPANJAPULLOT KEVYEMMIKSI
Myös samppanjantuottajat alkavat osallistua ilmastotalkoisiin pakkaamalla juomat entistä kevyempiin pulloihin. Samppanjapullo painaa suurin piirtein tuplasti tavallisen viinipullon verran. Pullon täytyy olla raskastekoinen, jotta se kestää sen sisällä olevan paineen, mutta pulloja yritetään silti kehitellä hieman kevyemmiksi. Kevennys ei ole näistä teknisistä syistä suuren suuri, parhaimmillaan päästään 900 grammasta noin 50-60 grammaa kevyempiin pulloihin. Tavoitteena on pienentää viinikuljetusten painoa, mikä tekisi kuljetukset nykyistä helpommiksi ja edullisemmiksi.
23.09.08 SADONKORJUU ALKANUT KANADASSA
Kanadan viinisatoa on alettu korjaamaan ja sadosta odotetaan erittäin hyvää. Kuten Euroopassakin, sato on tänä vuonna hieman myöhässä, mutta muutoin kaikki näyttää hyvältä.
Niagaralla ollaan saatu vettä tavallista enemmän, mutta kaikkiaan kasvukausi on sujunut hyvin. Talvi oli leuto, kukinnan aikaan oli lämmintä, samoin kesällä ja syksyllä. Pinot noir onnistunee loistavasti, samoin chardonnay, riesling ja sauvignon blanc tuottavat erinomaista viiniä tänä vuonna. Säiden osuttua kohdalleen, viineistä tulee hyvin tasapainoisia ja sadosta hieman viime vuotta suurempi.
22.09.08 VIININKULUTUS NOUSUSSA INTIASSA
Ennusteiden mukaan Intian viininkulutus kaksinkertaistuu vuoteen 2010 mennessä. Alkoholijuomien saatavuus on Intiassa parantunut ja lisäksi veroja on laskettu, jotka kumpikin vaikuttavat kulutuksen kasvuun myönteisesti. Varsinkin nuoret ovat omaksuneet yhä enemmän länsimaisia vaikutteita.
Maahantuodusta viinistä Ranskan osuus 50 % ja Italian 30 %.
19.09.08 VÄLIAIKATILANNE BORDEAUX ´N SADONKORJUUSTA
Bordeaux´n sadosta näyttää siis tulevan viime vuotta pienempi. Varsinkin valkoviiniä näyttäisi tulevan puolet normaalista määrästä. Elokuu oli säiden puolesta heikko, silloin raportoitiin olleen kahdeksan myrskyä ja 17 päivää sadetta. Syyskuun alku on ollut sekin sateinen, mikä on hankaloittanut ennestään vaikeaa kasvukautta. Nyt meneillään ollut viikko on sen sijaan kuiva ja aurinkoinen. Niinpä valkoviinien tuottajat ovatkin alkaneet hidastella poiminnan suhteen ja aurinkoisten ilmojen jatkuessa, on hyvinkin mahdollista, että valkoviineistä tulee laadullisesti jopa hyviä. Kosteat ja viileät säät ovat aikaansaaneet hometauteja viljelijöiden kiusaksi. Merlot on tänä vuonna kärsinyt huonoista ilmoista enemmän kuin cabernet sauvignon. Se on kukinnan osalta jälkimmäistä herkempi ja säät koettelivat aluetta myös kukinnan aikoihin.
18.09.08 UUDEN-SEELANNIN MAKEAT VIINIT YRITTÄVÄT EU:N MARKKINOILLE
Uuden-Seelannin viinintuottajat odottavat EU:n sallivan makeiden viiniensä tulon Euroopan markkinoille. Tämänhetkinen laki kieltää EU:n ulkopuolelta tulevan viinin markkinoinnin viininä, mikäli sen alkoholiprosentti on yli 15. Australialle ja Etelä-Afrikalle lupa viinien myyntiin on jo myönnetty. Uusi-Seelanti tuottaa aromaattisia makeita viinejä rieslingistä, semillonista, sauvignon blancista sekä gewürtztraminerista. Maailmalla palkintoja kerännyt viinitalo Villa Maria odottaa innokkaana myös makeiden viiniensä saamista Eurooppaan.
17.09.08 CHAMPAGNEN SADONKORJUU ALKOI 15.9.
Viime maanantaina alkoi Champagnen alueen sadonkorjuu ja tuottajat odottavat vuosikerrasta tulevan erittäin hyvän. Huonot ilmat ovat toki vaivanneet tätäkin seutua, mutta onneksi on ollut suhteellisen kuivaa. Rypäleet ovat kypsyneet hyvin ja selvinneet ilman enempiä hometauteja. Tämän vuoden sadoksi on sovittu 13.600 kg hehtaarilta.
16.09.08 RANSKAN VIINIALUEET TAISTELUUN ALKOHOLINVASTAISEN TIEDOTTAMISEN KANSSA
Ranskan viinintuottajat ovat lähettäneet hallitukselle avoimen kirjeen, jossa vaaditaan suojelemaan viiniteollisuutta liialliselta alkoholinvastaiselta tiedottamiselta. Viinin mainonta on kielletty internetissä, eikä viinistä saa enää lehdistössäkään kirjoittaa täysin vapaasti. Tuottajien mielestä hallitus toimillaan rankaisee teollisuutta, joka on 100 % kotimaista ja jonka tuotot jäävät Ranskaan, unohtamatta alan valtavaa merkitystä maan kulttuuriin.
15.09.08 VIININ KULJETUSLÄMPÖTILAN VOI TARKISTAA HIGH-TECH-ETIKETISTÄ
Yhdysvalloissa on kehitetty viinipulloihin kuljetusta varten etiketit, jotka hälyttävät viinin lämpötilan ollessa yli tai alle määrättyjen lukujen. Liian lämmin kuljetuslämpötila nopeuttaa viinin kehittymistä ja saattaa latistaa sen aromeja. Pahimmassa tapauksessa kuluttajan lasiin päätyy keittynyttä viiniä.
Etikettiin ohjelmoidaan lämpötilan ylä- ja alaraja ja se kiinnitetään tuotteeseen. Etiketti vilkuttaa keltaista, mikäli asetetut rajat ylitetään. Etiketistä voidaan lukulaitteella jälkeenpäin lukea, missä lämpötilassa viini on kulloinkin matkansa varrella ollut. Mikäli lämpötilan muutos on aiheuttanut viiniin ongelmia, pystytään näin selvittämään, kuka on muutoksesta vastuussa.
11.09.08 SYKSYN MASTER OR WINE-SATO: 15 UUTTA !
Master of Wine- Instituutti on julkaissut tämän vuoden tulokset ja saldona on 15 uutta Master of Winea. Tämän viinialan arvostetuimman tutkinnon on suorittanut kaikkiaan 278 henkilöä 23:sta eri maasta. Alun perin hyvin englantilaispainotteinen tutkinnon suorittaneiden joukko on muuttunut yhä kansainvälisemmäksi.
Vuoden 2008 tulokkaiden joukossa on ensimmäiset MW:t Hong Kongista, Japanista, Espanjasta ja Brasiliasta. Espanjasta valmistunut Pancho Campo on tunnettu viiniä ja ilmastonmuutosta käsittelevistä konferensseistaan (
www.climatechangeandwine.com). Samassa sai Ruotsikin uuden MW:n kun Madeleine Stenwreth valmistui. Lisätietoja
www.mastersofwine.org.
10.09.08 CHAMPAGNEN SADOSTA VIIME VUOTTA PIENEMPI
Kuten muillakin Ranskan viinialueilla, myös Champagnen viinitiloilla arvioidaan saatavan viime vuotta matalampi sato. Useilla samppanjataloilla tämä on kymmenen prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Pienemmät satoennusteet Champagnessa johtuvat pääosin chardonnay´sta, pinot meunier ja pinot noir ovat menestyneet paremmin. Markkinoilla yksinomaan chardonnay´sta tehdyllä samppanjalla on kova kysyntä ja tämä saattaa aiheuttaa painetta hintojen nostamiseen.
Viimeisten arvioiden mukaan Ranskan sadon odotetaan olevan 43,6 miljoonaa hehtolitraa, joka olisi viitisen prosenttia koko maan viime vuoden tuotantoa pienempi. Pöytäviinin lasku tulee olemaan 8,5 % ja AOC-viinien 6,8 %. Matalat satoluvut johtuvat tämän kasvukauden huonoista ilmoista sekä köynnösten ylösnostamisesta viinituotannon vähentämiseksi.
08.09.08 VIINIVÄÄRENNÖKSIEN PALJASTAMISEEN UUTTA TEKNIIKKAA
Ranskalaiset tiedemiehet ovat tehneet töitä viiniväärennöksien paljastamiseksi. Hiukkaskiihdyttimellä saadaan tutkittua pullo ja sen sisältämä viini. Tuloksia verrataan olemassa olevaan datatiedostoon tai alkuperäiseen tilan kellarissa olevaan viinipulloon. Pienikin eroavuus saattaa tarkoittaa, että kyseessä on väärennetty viini.
Vertailutiedosto on luotu jo yli sadasta arvoviinistä. Tiedostoon sisältyvät viinit on testattu aidoiksi ja sitä tullaan laajentamaan huippuviinien osalta.
08.09.08 ITALIAN ALKUPERÄJÄRJESTELMÄ MENOSSA UUSIKSI?
Italiassa uskotaan EU:n kaavailemien uusien viinireformien tuhoavan vuosisatojen traditiot sekä aiheuttavan kaaoksen markkinoilla. Uusien säännöstöjen astuessa voimaan nykyinen appellaatio-järjestelmä korvattaisiin kahdella eurooppalaisella laatuluokituksella.
Tällä hetkellä maassa on 316 DOC-, 38 DOCG- ja 118 IGT-luokitusta. Nämä muutettaisiin 182:ksi alueeksi, jotka jaettaisiin uusiin DOP- ja IGP-luokkiin. (DOP = Denominazione di Origine Protetta ja IGP = Indicazione Geografica Protetta). Käytännössä uusi järjestelmä tarkoittaa, että esimerkiksi tällä hetkellä itsenäiset alueet Barolo, Dolcetto ja Barbera kuuluvat kaikki tulevaisuudessa Barolo DOP-luokkaan. IGP-luokka on nykyistä suhteellisen joustavaa IGT-luokitusta tiukempi.
Tuottajien mielestä tässä ei ole järjen hiventä, sillä he ovat tehneet vuosikymmeniä töitä suojatakseen ja taatakseen yksilöllisiä viinejään ja nyt ne kaikki laitetaan samaan luokkaan. Lisäksi etiketeistä poistetaan maininnat ala-alueista. Tämän uuden järjestelmän olisi määrä astua voimaan elokuussa 2009.
07.09.08 SAUVIGNON BLANC KASVAMAAN POHJOIS-EUROOPPAAN
Ilmaston lämpeneminen mahdollistaa tulevaisuudessa sauvignon blanc-rypäleen viljelyn Euroopan pohjoisemmalla puolella. Rypäle viihtyy suhteellisen matalissa lämpötiloissa ja arvellaan, että reilun kymmenen vuoden kuluttua sen viljely voidaan aloittaa Englannissa ja Tanskassa. Saksassa lajikkeen kasvatus on jo aloitettu.
Ennestään arvostettujen Loiren sekä Uuden-Seelannin viinien lisäksi odotetaan Etelä-Afrikasta saatavan jatkossa hienoja sauvignon blanc-viinejä.
06.09.08 BORDEAUX´N SADONKORJUU ALKOI
Bordeaux´n tämän vuoden satoa on alettu korjaamaan Pessac-Leognan´issa, jossa ensimmäiset sauvignon blanc-rypäleet kerättiin kymmenen päivää viimevuotista myöhemmin.
Sadonkorjuu on Bordeaux´n seudulla ainakin pari viikkoa myöhässä. Ilmat eivät ole suosineet kasvukautta , mutta tarhoilla on kuitenkin toistaiseksi selvitty vähäisillä homeongelmilla elokuun lopun hyvien säiden ansiosta. Vaihtelevien kevätsäiden vuoksi sadon ennustetaan olevan tänä vuonna aikaisempaa pienempi.
05.09.08 VIRUS UHKAA LOUNAIS-RANSKAN KÖYNNÖKSIÄ
Sienitauti Esca leviää Lounais-Ranskan viinialueilla. Tämä myös viiniköynnöksen tuhkarokoksi tai syöväksi kutsuttu tauti on nyt yhä yleisempi Bordeaux´n, Gascony´n ja Charente´n alueilla. Se iskee kasvin puuosiin lopulta tappaen koko köynnöksen.
Taudin alkuperästä tai etenemisestä ei ole juurikaan tietoa, vaikka se on tunnettu vitsaus eri puolilla maapalloa. Nyt se on kuitenkin iskenyt rajusti Ranskaan ja turvatoimia sen nujertamiseksi suunnitellaan. Varma keino on ainakin sairastuneiden köynnösten poistaminen ja uusien istuttaminen. Muunlaisia keinoja sienitaudin pysäyttämiseksi ei sallituilla kemikaaleilla tällä hetkellä ole.
Tautia on havaittu edellisten lisäksi myös Cognac´in ja Champagne´n alueilla ja sen pelätään leviävän jopa 20 %:iin Ranskan köynnöksistä.
04.09.08 ENSIMMÄISET KANSAINVÄLISET VIINIMESSUT KIINASSA 2009
Ensi vuoden kesäkuussa järjestetään Kiinassa ensimmäiset kansainväliset viinimessut. Shanghain Top Wine China-messuja odotetaan innolla, varsinkin, kun maan viininkulutuksen ennustetaan kasvavan 70 % nykyisestä seuraavan kolmen vuoden aikana. Kulutuslukujen toteutuessa Kiina olisi maailmanlistoilla 8. sijalla.
04.09.08 BULGARIAN VIENTILUVUT LASKUSUUNNASSA
Bulgarian viinien vientiluvut ovat olleet 20 %:n laskussa alkuvuodesta. Suurin vientimaa on ollut Venäjä, jonka markkinoista Bulgaria joutuu taistelemaan Portugalin, Italian sekä Espanjan viinien kanssa. Bulgarian tuottajat eivät usko tilanteensa enää korjautuvan tämän vuoden aikana, sillä lisäksi vuoden 2008 sadon arvellaan muodostuvan viime vuotta pienemmäksi.
03.09.08 ITALIAN APPELLAATIO-JÄRJESTELMÄN USKOTTAVUUS HUOJUU
Viimeaikaiset viiniskandaalit ovat jättäneet jälkensä Italian laatuluokitusjärjestelmään ja sen uskottavuuteen. Sekä viinin tuottajat että kuluttajat ovat alkaneet epäillä koko DOC- ja DOCG-systeemin luotettavuutta ja mm. sitä, voivatko viranomaiset tarkastuksillaan todella taata viinien aitouden ja laadun.
Uusia viinejä on tulossa luokitusten piiriin kaiken aikaa, mm. Langhen DOC- viinejä tulisi jatkossa kontrolloida yhtä tiukasti kuin Barolon ja Barbarescon DOCG-viinejä. Barbera d´Albaa ja Dolcetto d´Albaa vaaditaan nostettavaksi DOC-luokasta DOCG-luokkaan, jolloin asiantuntijoiden mukaan ei enää vedetä rajaa huippulaatuisen ja hyvän viinin välille. Useiden tuottajien mielestä DOCG-luokitus tulisi antaa ainoastaan erittäin korkealuokkaisille viineille, kuten luokituksen alkuperäinen tarkoitus olikin.
02.09.08 ETELÄ-AFRIKKA KERÄSI PALKINNOT DECANTER WORLD WINE-KISASSA
Decanter-lehden World Wine-kilpailussa Etelä-Afrikka napsi palkintoja kaikkiaan 18 kappaletta. Maa voitti 12 alueellista sekä 6 kansainvälistä palkintoa, joiden joukossa olivat mm. kansainväliset Bordeaux- ja Rhône-lajikkeiden voittajat. Nämä viinit ovat Amanin viinitalon cabernet franc-merlot sekä Cederbergin shiraz. Maa voitti lisäksi chardonnay-sarjassa kaikki Burgundin, Australian ja Washingtonin kilpailijansa. Edullisemmassa sauvignon blanc-sarjassa se päihitti Uuden-Seelannin ja Chilen.
Kilpailussa jaettiin 26 kansainvälistä palkintoa, eli siihen nähden Etelä-Afrikan palkintojen osuus on huomattava. Australia sai toiseksi eniten jaetuista kansainvälisistä pokaaleista, kaikkiaan neljä kappaletta, mutta se laittoikin kisaan satoja viinejä enemmän kuin Etelä-Afrikka.
02.09.08 DECANTERIN PINOT NOIR-PALKINTO SAKSAAN
Lisää yllätyksiä oli tiedossa, kun pinot noir-sarjassa pääpalkinto meni Saksaan. Dernauer Pfarrwingert Spätburgunder Grosses Gewächs 2005, Weingut Meyer-Näkel´iltä Ahrista voitti ensin parhaan saksalaisen pinot´n palkinnon. Tämän jälkeen se kisasi kolmea muuta alueidensa parhaaksi valittua viiniä vastaan. Kilpailijoina olivat Wild Earth Pinot Keski-Otagosta Uudesta-Seelannista, Cono Sur Ocio Chilen Casablancasta, sekä Maison Camille Giroud Chambertin Grand Cru 2006 Burgundista.
Saksalaiset eivät vielä muutama vuosi sitten olisi itsekään uskoneet, että heidän noin 50 euron arvoinen spätburgunderinsa pesee kilpailussa kaikki klassiset alueet, Burgundi mukaan lukien.
28.08.08 VALTAVA BORDEAUX-2000 KOKOELMA CHRISTIES´IN HUUTOKAUPPAAN
Ensi kuussa huutokaupataan yksityisen eurooppalaisen keräilijän vuosikertaa 2000 olevat Bordeaux-viinit. Kokoelma käsittää yli 3000 laatikkoa 70 tilan viinejä ja ne huutokaupataan Lontoossa 15. ja 18. syyskuuta.
Kokoelman arvioidaan olevan kaikkiaan 1,6 – 1,9 miljoonaa euroa huutokaupassa. Viinit ovat 12 pullon laatikoissa ja tässä muutamia laatikkohintoja, mikäli haluat mennä ostoksille: Lafite 8700 – 11200 €, Latour 7460 – 9950 €, Mouton 4350 – 4975 € ja Haut-Brion 3730 – 4975 €.
27.08.08 RAEMYRSKY TEKI TUHOJAAN MONTALCINOSSA
Raju raemyrsky koetteli Montalcinoa ja tuhosi Brunellon satoa elokuun puolessavälissä. Ainakin Tenuta Il Poggione on ilmoittanut menettäneensä 35 % sadostaan myrskyn seurauksena. Col d´Orcian omistajan Francesco Marone Cinzanon mukaan myrsky oli pahin vuosikymmeniin sekä voimakkuudeltaan että laajuudeltaan. Myrskyn kokonaisvaikutuksia on vielä vaikea arvioida, mutta tuhot ovat 20 %:sta jopa koko sadon menettämisiin saakka tilasta riippuen.
Jäljelle jäävien rypäleiden sanotaan olevan ensiluokkaisia ja nyt toivotaankin niiden kuivuvan hometautien välttämiseksi.
26.08.08 BEAUJOLAIS JA MÂCONNAIS RAEMYRSKYN KOURISSA
Elokuun alussa riehunut raemyrsky on tehnyt tuhojaan Beaujolais´n ja Mâconnais´n alueilla. Myrsky on vahingoittanut paikoin jopa kokonaisia tiloja, kaikkiaan arvioidaan tuhoutuneen noin 2000 hehtaaria viljelyksiä.
Pahimmat vauriot kohdistuivat pohjoisiin Beaujolais´n kyliin, joiden joukossa on mm. Chénas, Juliénas sekä St.-Amour. Tuhot ovat jopa 70- 100 % Juliénas´n, Jullié´n, Emeringes´n sekä Vauxrenard´n tiloilla. Tämä on pahin mahdollinen aika raekuurolle, sillä rypäleet ovat juuri kypsymässä. Vaurioituneet rypäleet tulee välittömästi poistaa, sillä niihin syntyy nopeasti hometauteja.
Raemyrsky ei kestänyt kuin viitisentoista minuuttia, mutta rakeet olivat golfpallon kokoisia ja vaurioittivat rypäleitä, lehtiä sekä itse köynnöksiä. Myrsky saattaa jättää jälkensä myös vuoden 2009 satoon.
Myös kolme kylää Pouilly-Fuissé´n alueella kärsivät pahoista tuhoista. 10 - 20 %:n sadonmenetys koskee Chaintré´n, Fuissé´n sekä Leynes´n kyliä.
22.08.08 ANTINORILLE JA BANFILLE PUHTAAT PAPERIT BRUNELLO-VÄÄRENNÖKSISTÄ
Antinorin ja Castello Banfin viinitalot ovat selvinneet puhtain paperein Brunellon väärennöstutkimuksista. Niiden on todettu tuottaneen epäilyksen alaiset vuoden 2003 viininsä 100 %:sti Sangiovese di Montalcino- rypäleestä. Viinitalot voivat jatkaa pullottamista sekä viinien markkinoimista.
Viinien aitoutta on tutkittu vuoden alusta ja yhä tutkittavana ovat ainakin Frescobaldin, Argianon sekä Col d´Orcian viinitalot. Col d´Orcian omistaa Brunello-sotkun takia eroamaan joutunut Montalcinon viinintuottajien yhdistyksen entinen puheenjohtaja Francesco Marone Cinzano.
Banfilla tilannetta katsotaan positiivisesti, vaikka heitä epäiltiin aiheetta, nyt on viinit ainakin tutkittu ja niiden laatu ja aitous varmistettu.
22.08.08 RANSKAN VIININKULUTUS LASKUSSA
Ranskalaiset juovat vuosi vuodelta vähemmän viiniä. Kun 1990-luvulla kulutus oli vielä 75 litraa aikuista kohden, on se tänä päivänä 64 litraa. Tämä kulkee käsi kädessä pienenevien satomäärien kanssa.
Viininjuonnin on tutkittu vähentyneen, koska ranskalaiset ovat yhä huolellisempia terveytensä suhteen. Lisäksi autolla liikkuminen muutaman viinilasillisen jälkeen ei enää ole sallittua, mikä on kaikissa eteläisemmän Euroopan maissa laskenut alkoholin kulutusta huomattavasti. Ranskan viiniteollisuus syyttää myös tilanteesta mainonnan rajoittamista sekä nuorten siirtymistä juomaan olutta tai väkeviä.
Hyvä uutinen teollisuuden kannalta kuitenkin on, että ranskalaiset ostavat kalliimpaa viiniä, vaikka määrällinen kulutus onkin laskenut. Viiniostosten keskihinta nousi viime vuonna 3,1 % ja määrä laski 2,2 %. Nyt täytyy vain toivoa, että tuottajat siirtyvät samaan suuntaan, tuottamaan vähemmän, mutta parempaa.
20.08.08 BURGUNDIN SATO VIIME VUOTTA PIENEMPI
Tämän kasvukauden sääolosuhteet ovat haitanneet myös Burgundin sadon kehitystä. Epävakaiden säiden lisäksi raekuurot ovat tehneet tehtävänsä tämän vuoden sadon pienentämiseksi.
Kylmä ja märkä kevät haittasi rypäleiden kasvun alkamista tasaisesti. Alkukesästä alueella riehui kaksikin raemyrskyä. Toinen niistä tuhosi paikoin jopa 60 % Côte d´Or´in alueella sijaitsevien viinitarhojen rypäleistä. Chablis´n alue on selvinnyt myrskyistä parhaiten.
Onneksi tuhot ovat olleet kuitenkin hyvin paikallisia, sillä mm. Vosne-Romanee sanoo selvinneensä myräköistä vahingoitta.
Kaikenlaista ehtii vielä tapahtua, tällä hetkellä aluetta kiusaavat Bordeaux´n tavoin hometaudit, mutta lämpimämpää ilmaa on tulossa ja ennuste saattaa olla hyväkin. Sadonkorjuu alkanee syyskuun puolenvälin tienoilla.
19.08.08 LAATIKKOVIINIEN SUOSIO MAAILMALLA KASVAA
Laatikkoviinien suosio on kasvussa niiden lasia kevyempien ja taloudellisempien kuljetusmahdollisuuksien takia. Ympäristöystävällisyys ajaa jopa italialaisia pakkaamaan DOC-viinejään hanapakkaukseen tulevaisuudessa. Antamalla luvan DOC-viinien pakkaamiseen, Italian maatalousministeriö on halunnut ilmaista huolensa ympäristöä kohtaan sekä auttaa säästötoimenpiteissä . Jos tuottajat haluavat lyhentää hiilijalanjälkeään, hallitus ei halua olla sen esteenä.
Useat tuottajat ovat harkinneet kevyempiä pakkausvaihtoehtoja varsinkin Yhdysvaltain markkinoille, josta on hyvää vauhtia tulossa maailman suurin viinien markkina kokonaiskulutuksella mitattuna. Niille markkinoille on hiilijalanjälki Euroopasta hyvin pitkä.
Yleinen asenne hanapakkausviinejä kohtaan ei ole aikaisemmin ollut kovin mairitteleva, mutta asiaan on tulossa parannusta yhä laadukkaampien viinien pakkaamisella laatikkoon sekä parempien pakkausmenetelmien kehittämisellä.
19.08.08 PESSAC-LEOGNAN´IN SATO-ONGELMAT
Huhtikuun hallan ja kylmien ilmojen jäljiltä saattaa jopa puolet Bordeaux´n Pessac-Leognan´in sadosta olla menetetty. Vielä viime vuonna alue tuotti Bordeaux´n parhaita valkoviinejä hankalista olosuhteista huolimatta, mutta nyt odotetaan pakkasten tuhonneen 60-70 % valkoviinirypäleistä. Tosin jäljelle jääneiden rypäleiden laadun kehutaan olevan poikkeuksellisen hyvä. Päänvaivaa aiheuttaakin nyt viinien hinnoittelu pienen sadon vuoksi.
Bordeaux´in tämän vuoden satoa haittaavat lisäksi paikka paikoin hometaudit, jotka vaativat paljon enemmän ruiskutuksia kuin yleensä. Ilmasto on muutenkin koetellut, kesäkuussa saatiin rakeita ja ylipäätään kevään huonot ilmat ovat siirtäneet sadonkorjuuta.
15.08.08 BEAUJOLAIS NOUVEAU MUOVIPULLOON
Ranskalainen viinitalo Boisset on päättänyt ottaa osaa ilmastotalkoisiin ja ilmoittanut toimittavansa tämän vuoden Beuajolais Nouveaut Yhdysvaltoihin muovipulloissa.
Viinit on tähän saakka toimitettu lentorahtina lasipulloissa ja nyt Boisset sanookin laskevansa rahtipainoa 42 %:lla kuljettamalla viinit PET-pulloissa. Samalla rahtikulujen osuus tippuu 33 %.
Heidän mukaansa PET-pakkaaminen vähentää myös päästöjä puolella elinkaarensa aikana lasipulloon verrattuna. Boisset on muutenkin tunnettu vaihtoehtoisista pakkausmenetelmistään. Heidän tunnetuin brändinsä French Rabbit on pakattu tetra-pak´iin, jonka hiilijalanjälki on 10 % lasipulloon pakattuun nähden. Yhtiöllä on suunnitteilla muidenkin viinien pakkaaminen muoviin tai vaihtoehtoisesti alumiiniin.
14.08.08 TORRESILTA LÄHES ALKOHOLITON VIINI
Miguel Torres on tuonut markkinoille Espanjan ensimmäisen lähes alkoholittoman viinin. He pyrkivät täten palvelemaan niitä kuluttajia, jotka eivät halua nauttia alkoholia, mutta silti pitävät viinin mausta. Yhtiön mukaan tämä uusi tulokas on ideaali mm. autoilijoille sekä odottaville äideille.
Viinin nimi on Natureo ja se on valmistettu muscat-rypäleestä. Alkoholipitoisuus on laskettu 0,5 prosenttiin poistamalla lähes kaikki alkoholi viinistä. Punaista versiota viinistä ei ole yhtiön mukaan tulossa.
Aiemmin Espanjassa matala-alkoholista viiniä on valmistanut viinitalo Casa de la Ermita, jonka alkoholipitoisuus on 6,5 %.
13.08.08 RANSKAN SADONKORJUU KÄYNNISTYY
Ensimmäisten valkoisten rypäleiden poiminta Roussillonissa on käynnistänyt Ranskan sadonkorjuun. Tänä vuonna rypäleiden keruu on alkamassa alueella viikkoa edellistä vuotta aikaisemmin.
Nyt korjataan muscat a petit grains-rypäleitä VdP-viineihin, makeiden viinien rypäleet kerätään myöhemmin.
Suurin osa Ranskan tuottajista aloittaa sadonkorjuun vasta elokuun 20. päivän jälkeen. Sadon odotetaan olevan tänä vuonna edellisvuotta pienempi. Viiniä arvioidaan tuotettavan n. 12 % viiden vuoden keskiarvoa vähemmän.
13.08.08 WASHINGTONISSA VIINITILOJA MARIHUANAN VILJELYYN
Eräänlaista vaihtoehtoehtoviljelyä on alettu viranomaisten mukaan harjoittaa Washingtonissa, kun järjestäytyneen rikollisuuden jäsenet ovat hankkineet viinitiloja ja muuttaneet ne marihuanaviljelmiksi.
Tähän mennessä näitä chardonnay-tarhoja huomattavasti tuottoisampia viljelmiä on paljastunut seitsemän kappaletta. Marihuana vaatii paljon enemmän kasteluvettä kuin viiniköynnökset, joten yllättäen kasvanut vedenkulutus onkin antanut vinkkiä tutkimusten aloittamiselle.
11.08.08 EN PRIMEUR- VIINEJÄ NETISTÄ PULLOITTAIN
Uudenlainen nettikauppa shareacase.com on avattu ja se on omistajiensa mukaan ensimmäinen laatuaan. Kaupan kohderyhmänä ovat viininystävät, joilla ei ole varaa tai halua ostaa huippuviinejä laatikkotolkulla, vaan viinilaatikon voi koota haluamistaan Bordeaux 2007-viineistä. Minimiostos on 12 pulloa.
Tällä tavalla pääsee käsiksi vaikkapa pariin pulloon huippu-Margaux´ta ja voi täyttää loput laatikosta ”edullisemmilla” viineillä, kuten Pichon-Lalandella tai Lynch-Bages´illa. Pauillac ja Margaux ovat olleet toistaiseksi kaupan suosituimmat apellaatiot.
11.08.08 KALIFORNIAN SADONKORJUU ON KÄYNNISTYNYT
Carnerosissa on kerätty ensimmäiset tämän vuoden pinot noir- rypäleet. Lajikkeen sanotaan kypsyneen poikkeuksellisen aikaisin siitäkin huolimatta, että keväällä pakkaset tuhosivat melkein 15 % pohjoisrannikon sadosta.
Kasvukauden kuvataan olleen erikoinen, keväällä kuivaa ja kylmää, kesällä kohtuullisen lämmintä ja lopulta vielä heinäkuussa metsäpaloja, joiden vaikutuksia vasta arvaillaan. Ainakin nyt kerättäviin kuohuviinirypäleisiin savu tarkoittaa lisää työtä kellarissa. Pulloja pitää ”tanssittaa” enemmän ja saattaa olla, että viinistä ei tule täysin kirkasta. Savu saattaa jättää jälkensä myös kuohuviinien makuun.
08.08.08 KALIFORNIAN METSÄPALOT SAATTAVAT MAISTUA 2008 VIINEISSÄ
Kalifornian pohjoisrannikolla metsäpalot ovat tuhonneet yli 20.000 hehtaaria metsiä ja niiden aiheuttama savu saattaa pilata Mendocinon koko sadonkorjuun.
Australialaiset kokivat saman muutama vuosi sitten ja tutkimusten tuloksena selvisi, että savu tosiaan aiheuttaa viineihin paistetun pekonin ja tuhkan makua. Tähän riittää jo köynnöksien joutuminen sakeaan savuun muutamaksi tunniksi. Maku imeytyy lehtien kautta rypäleisiin ja voidaan poistaa viinistä suodattamalla, mutta suodattaminen saattaa poistaa muitakin viiniin haluttavia ainesosia.
08.08.08 ITALIAN SADONKORJUU ALKANUT
Italiassa alkaa sadonkorjuu mikäli vain sateet lakkaavat. Sadosta odotetaan 10 % suurempaa kuin edellisenä vuonna. Luku ei ole lopullinen, sillä siinä ei ole huomioitu kovien sateiden ja raekuurojen aiheuttamia vahinkoja. Ne koettelivat eniten maan pohjoisosaa.
Toskanassa sadonkorjuu sujuu hyvin, alkukesän sateet antoivat hyvät vesivarastot kesän kasvukautta varten. Tosin siellä on sateiden aiheuttama kosteus aikaansaanut sienitauteja. Toskanan sato on hieman myöhässä ja viitisen prosenttia viimevuotista pienempi.
Piemontessa on niin ikään sienitauteja sateiden ja korkeiden lämpötilojen vuoksi. Raekuurot ovat pienentäneet satoa myös Barolon, Dolcetto di Dianon sekä Roeron alueilla.
07.08.08 ELEKTRONINEN KIELI VIININMAISTELUUN
Ihmisen maistamiskyky jää toiseksi, kun espanjalaiset tiedemiehet saavat valmiiksi kehitteillä olevan elektronisen kielen. Tämä ”e-kieli” on vasta alkutekijöissään, mutta pystyy nyt jo erottamaan tiettyjä rypälelajikkeita ja vuosikertoja. Eroavaisuudet kieli pystyy tunnistamaan nyt jo chardonnay-, malvasia-, macabeo ja airen-lajikkeista.
Laite toimii kuten ihmisenkin kieli, se pystyy erottamaan suolaisen, makean, karvaan, happaman sekä umamin maut. Kieli saattaakin tulla tarpeeseen viiniväärennösten paljastamiseksi.
04.08.08 BORDEAUX´SSA UUSI LAADUNTARKKAILU KÄYTTÖÖN
Bordeaux´ssa on otettu käyttöön uusi laaduntarkkailujärjestelmä, jossa mm viinien maistaminen on siirtynyt pois alan omalta yhdistykseltä INAO´lta. Järjestelmän tarkoituksena on lisäksi tarkkailla koko viinin tuotantoketjua tilalta pulloon ja testata viinejä sattumanvaraisesti, kun aiemmin tuottajat itse lähettivät valmiin viinin maistettavaksi.
Tuottajat ovat ottaneet tämän uudistuksen suhteellisen hyvin vastaan, toimiessaan he uskovat sen kasvattavan luottamusta alueen viinejä kohtaan.
04.08.08 VALTA VAIHTUI HAUT-BRIONISSA
Luxemburgin prinssi Robert on astunut Bordeaux-huipputilan, Haut-Brionin johtoon. Hänen äitinsä on toiminut tilan johtajana vuodesta 1975 ja on nyt päättänyt astua sivuun. Prinssi Robertille jää johdettavakseen hyvin varakas yhtiö, joka omistaa Haut-Brionin lisäksi Château La Mission Haut-Brionin sekä Laville Haut-Brionin. Yhtiön liikevaihto on 25 miljoonaa euroa ja vuodelta 2006 tuli voittoa 6.6 miljoonaa.
01.08.08 SAMPPANJAMARKKINOILLA KUOHUU AINA VAAN
Kun muilla viinimarkkinoilla on talouden epävarmuuden vuoksi suhteellisen tasaista, samppanjan kysynnälle ei tunnu tulevan loppua eikä hinnoille kattoa.
25 maailman suosituimman vuosikertasamppanjan hintoja seuraavan Liv-ex Champagne- indeksin mukaan nousua on vuoden aikana kertynyt huimat 27 %. Listoilla parhaiten pärjäävät 1996 vuosikerrat, kuten Krug, Louis Roederer Cristal ja Dom Perignon ovat nousseet jopa 56 %. Hintojen ylämäki jatkunee edelleen, sillä juomien kysyntä on jatkuvassa nousussa tuotantolukujen pysyessä ennallaan.
Hinnaltaan ylitse muiden pääsee kuitenkin skotlantilaisesta Torosayn linnasta löydetty Veuve Clicquot- pullo, vuodelta 1893. Pullo arvellaan vanhimmaksi laatuaan ja se on arvoltaan asiantuntijoiden mukaan mittaamaton. Juoman pitäisi olla aivan kunnossa, sillä se on säilytetty asianmukaisesti valolta suojattuna viileässä. Itse asiassa samppanja löytyi sattumalta linnan ruokasalin sivupöydän lukitusta kaapista. Pullo on saatettu takaisin ”kotiin” ja on nähtävillä Veuve-Clicquotin tiloissa Reimsissa.
23.07.08 ITALIAN SKANDAALIT SAAVAT JATKOA
Juuri kun Brunello-kiistaan saatiin ratkaisu, Toscanassa kuohuu jälleen. 12.000 litraa Vino Nobile di Montepulcianoa on joutunut viranomaisten takavarikkoon, kunnes selviää, onko viiniin sekoitettu muiden alueiden rypäleitä. Ongelma on siis täsmälleen sama, kuin Brunellon kiistassa ja johtanee ennen pitkää näidenkin viinien tehotarkkailuun.
San Gimignanossa ovat viranomaiset takavarikoineet 4000 pulloa punaista San Gimignanoa. Tällä kertaa syyksi on ilmoitettu tammilastujen käyttö, joka on kielletty Toscanan DOC- ja DOCG-viineissä. Syytteitä ei tässä tapauksessa ole tiedossa, sillä viinit eivät olleet ehtineet vielä myyntiin. Viinit saadaan markkinoille luokittelemalla ne IGT-viineiksi.
Toscanan tuottajat viittaavat jo näiden yhä jatkuvien epäilyjen muistuttavan noitavainoa, joka aiheuttaa suuria ja kauaskantoisia ongelmia alueen suosiolle markkinoilla. Tuottajien yhdistys suunnittelee kanteen nostoa lehdistöä ja viranomaisia vastaan, jotka jatkuvasti julkaisevat epäilyjä viiniväärennöksistä.
Joka tapauksessa Italian viinien vientiluvut ovat olleet vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä 9 % laskussa. Tämä johtuu hintojen noususta, joka on 18 % luokkaa edelliseen vuoteen verrattuna.
Samalla kun skandaalit koettelevat Italian viinimarkkinoita, on IGT-viinien tulevaisuus herättänyt kysymyksiä. Ovatko niiden parhaat päivät jo luetut ja hinnat nousseet turhan korkeiksi? Supertoscanalaisten viinien myötä myös DOC- ja DOCG-viinien tuottajat ovat alkaneet kiinnittää enemmän huomiota rypäleiden laatuun, fenoliseen kypsyyteen sekä korkeatasoiseen viininvalmistukseen. Seuraavaksi on aika punnita, mihin supertoscanalaisia enää tarvitaan.
23.07.08 AUSTRALIAN KUIVUUS EI HELLITÄ
Kuivuus ja helleaallot uhkaavat yhä Australian tärkeimpiä viininviljelyalueita. Ilmastonmuutos koettelee rankimmin tämän maanosan viinituotantoa ja ennustetaan, että tulevaisuudessa poikkeuksellisen kuumat vuodet jatkuvat ja kuivuus moninkertaistuu.
Tähän mennessä huomattavaa laskua rypäletuotannossa on jo havaittu Murray-Darlingin alueella, Victoriassa, New South Walesissa ja Etelä-Australiassa, jossa vesivarastot hupenevat vuosi vuodelta. Vettä ostetaan muilta alueilta ja eletään toivossa, että talvikauden sateet helpottaisivat tilannetta.
23.07.08 ILMASTONMUUTOKSEN MYÖTÄ JÄÄHYVÄISET SAKSALAISELLE EISWEINILLE ?
Leudot talvet ja puuttuvat pakkaset saattavat jatkuessaan tehdä lopun saksalaisen eisweinin tuotannosta. Pakkasasteita tarvittaisiin minimissään seitsemän rypäleiden jäätymiseen. Ongelmia lisää homeen uhka, eli mikäli rypäleet jätetään pitkäksi aikaa odottamaan pakkasia, tertut saattavat homehtua.
Kaikesta huolimatta monet tuottajat ovat toivorikkaita ja päättävät yrittää niin kauan, kun saavat yhdenkin kunnon pakkasyön ja kysyntää viineille vielä riittää. Saksassa trockenbeerenauslesen tai beerenauslesen tuontanto lienee tulevaisuudessa huomattavasti tuottavampaa sekä riskittömämpää.
Ruotsin Blaxtassa on ilmastonmuutos viljelylle hyväksi havaittu ja siellä valmistetaan eisweinia hyvää vauhtia. Göran Amnegårdin Vidal Eiswein on voittanut hopeaa vuoden 2005 Challenge du Vin´issa. Hänen tilansa tuottaa 2500 pulloa eisweinia vuosittain, joka on 0,5 % koko maailman tuotannosta.
15.07.08 BRUNELLO-KIISTAAN SAATU RATKAISU
Keväästä saakka jatkuneet epäselvyydet Brunellon aitoudesta joidenkin tuottajien viinien osalta, on vihdoin saatu selvitettyä. Ratkaisun tarjosi maatalousministeri Luca Zaia, joka lupasi taata kaikkien 7 miljoonan vientiin menevän pullon aitouden tutkimalla viinit.
Ongelmat alkoivat, kun muutaman tuottajan epäiltiin sekoittaneen viineihinsä muita lajikkeita, vaikka Brunellon kuuluu lain mukaan olla 100 % Sangiovesea. Sotkun johdosta on joutunut myös eroamaan Brunellon tuottajien yhdistyksen puheenjohtaja Francesco Marone Cinzano. Hänen seuraajansa nimitettiin kesäkuussa.
Kiista kärjistyi, kun Yhdysvallat uhkasi laittaa Brunellot tuontikieltoon aitouden epävarmuuden vuoksi. Tämä pakotti lopullisesti ratkaisemaan epäselvyydet, sillä neljännes Brunnellon tuotannosta viedään Yhdysvaltoihin.
15.07.08 RANSKALAISET TUOTTAJAT SANOMASSA HYVÄSTIT LUONNONKORKEILLE?
Kierrekorkkien suosio jatkaa kasvuaan, joka on nyt jokaisen viininystävän uskottava, kun jopa ranskalaiset tuottajat alkavat suosia kierresuljinta luonnonkorkin sijasta.
Vuosien tutkimusten ja jatkuvien korkkivikojen jälkeen on todettu kierrekorkin olevan oiva korvike perinteiselle korkille. Uusi maailma on hylännyt luonnonkorkit aikoja sitten, 90 % Uuden-Seelannin ja 60 % Australian viineistä suljetaan kierrekorkilla. Jos legendaariset ranskalaiset tuottajat, kuten Domaine de la Romanée-Conti tai Château Margaux suunnittelevat kierrekorkkien käyttöönottoa, on muidenkin suhtauduttava asiaan vakavasti.
Asia on useilla ranskalaisilla tiloilla ollut harkinnassa, mutta se vienee vielä aikaa. Siirtyminen toisenlaiseen korkitusmenetelmään aiheuttaa huomattavat lisäkustannukset, sillä siinä tapauksessa koko pullotusjärjestelmä on uusittava. Lisäksi tuottajat suhtautuvat epäillen kierrekorkkiin viineissään, jotka on tarkoitettu säilytettäviksi pitkän aikaa. Tämä jakaa mielipiteitä, jotkut tuottajat taas ovat sitä mieltä, että viini säilyy paremmin kierrekorkin alla, sillä se suojaa paremmin viiniä oksidoitumiselta.
Ne tuottajat, jotka eivät halua luopua luonnonkorkista sen toimivuuden tai imagonkaan vuoksi, panostavat yhä enemmän korkkien testaamiseen. Korkkeja myös ostetaan usealta eri toimittajalta, jotka tietävät hyvin tarkoista testeistä ja siten pitävät korkkinsa huippulaatuisina.
Yhtenä vaihtoehtona luonnonkorkille ovat muovikorkit, mutta ne ovat parhaimmillaan viineissä, jotka on tarkoitettu juotaviksi lähivuosina. Monet tuottajat ovat siirtyneet valkoviineissään kierre- tai muovikorkkiin, mutta korkittavat punaviininsä edelleen luonnonkorkeilla. Viinikriitikko Robert Parker uskoo, että suurin osa viineistä korkitetaan muilla kuin luonnonkorkeilla vuoteen 2015 mennessä ja hänen mielipiteilläänhän on tunnetusti painava merkitys viinimaailmassa.
15.07.08 VIINITILAT SIIRTYMÄSSÄ VIHREÄMPÄÄN SUUNTAAN
Yleismaailmallinen suuntaus viinitiloilla näyttää olevan siirtyminen vihreämmäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa enenevää orgaanista tai biodynaamista viljelyä, aurinkoenergian hyödyntämistä, kierrätystä sekä monia muita hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi käytettäviä keinoja.
Tämän suuntauksen kannustimena voidaan pitää myös toimista aiheutuvia kustannussäästöjä. Aurinkoenergialla saadaan suuria säästöjä, samoin kuin mm vedenkierrätyksellä ja tuulivoimalla. Kohonneet polttoainekustannukset ajavat tiloja myös vihreämpään suuntaan. Viinien kuljetuksissa pyritään kevyempiin kuljetuksiin suosimalla bulkkikuljetuksia sekä kevyempiä pulloja.
14.07.08 VIININVILJELYÄ AHVENANMAALLA
Ilmastonmuutos näyttää vaikuttavan myös Ahvenanmaalla. Leudot talvet ovat helpottaneet viininviljelytoimia ja 29-vuotiaan Fredrik Slotten tuottamana saarelta saadaankin valkoviiniä sekä pinkkiä kuohuviiniä. Viinejä on tiedossa reilut satakunta pulloa vuodessa, eli mistään massatuotannosta ei ole kysymys.
Vaikka ilmasto onkin hieman lämmennyt, talvisaikaan Slotte suojelee viiniköynnöksiään kylmältä suihkuttamalla ne vedellä mahdollisten pakkasten varalta, jolloin syntyvä jääkerros suojaa silmuja. Hän lisäksi leikkaa köynnökset siten, että kesällä ne ovat mahdollisimman lähellä maata ja voivat hyödyntää maasta heijastuvaa lämpöä.
Myyntimielessä Slotte ei viinejä valmista, vaan omien sanojensa mukaan puhtaasti harrastuksena, sillä viljelyilmasto ei ainakaan vielä ole riittävän tasainen eikä tarpeeksi lämmin vakavampiluonteiseen viljelyyn. Nämä ihan mainioiksi kehutut viinit menevät ainakin toistaiseksi omaan käyttöön ja lahjoiksi ystäville.
14.07.08 CHÂTEAU GISCOURSIN OMISTAJA TUOMITTIIN VÄÄRENNÖKSISTÄ
9.6. uutisoitu Bordeaux´n kikkailuepäily on johtanut vankeusrangaistukseen. Eric Albada tuomittiin puolen vuoden vankeuteen sekä 25.000 euron sakkoihin petoksesta sekoitettuaan Margaux- ja Haut-Médoc- viinejä keskenään.
14.07.08 ESPANJAN VIINIEN VIENTI KASVUSSA, RANSKA MIINUKSELLA
Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana on Espanjan viinien vienti noussut määrällisesti yli 16 %, Ranskan vastaavien lukujen ollessa reilut 6 % miinuksella. Rahassa laskettuna luvut eivät näytä yhtä surullisilta, sillä Ranskan viinien arvo on kyseisenä ajanjaksona noussut reippaasti.
Espanjan viinien nousu johtuu pääasiassa kuohuviinien viennistä Ranskaan sekä bulkkiviinitoimituksista Italiaan.
Markkinoilla veikataan, että Ranskan täytyy luovuttaa asemansa huipputuottajamaana tätä menoa Espanjalle tulevaisuudessa. Alamäen arvellaan johtuvan jatkuvasti vähenevästä oman maan kulutuksesta sekä yhä tiukentuvasta kilpailusta viinimaailmassa. Ranska on nyt jo uudistanut lainsäädäntöään vastatakseen kilpailuun markkinoilla. Tutkimusten mukaan lisäavuksi kaivataan mm. kierrekorkkien yleistymistä, laatikkoviinejä sekä helpommin lähestyttäviä (ja ymmärrettäviä) etikettejä.
Ranskalaisilla ei ole aikeita heittää pyyhettä kehään, vaan he uskovat tulevaisuuteen, sillä onhan heillä omien sanojensa mukaan paras maaperä, parhaat viinit sekä paras imago maailmalla. Vaatimattomasti.
Tutkimusten mukaan yksittäisten tuottajien tulisi kerätä voimansa yhteen ja huomioida uudet kuluttajaryhmät, kuten naiset ja nuoret, sekä panostaa enemmän makuun, pakkaukseen sekä markkinointiin. Bordeaux ja Champagne menestyvät, mutta vähemmän tunnetut sekä näitä heikompilaatuiset viinit joutuvat kamppailemaan markkinoista uuden maailman viinien kanssa.
08.07.08 ST. EMILIONIN 2006 LUOKITUS KUMOTTU
Bordeaux´n oikeus on päättänyt kumota vuoden 2006 luokituksen, eikä sitä voida enää käyttää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tilojen tulee poistaa Premier Grand Cru Classé A ja B sekä Grand Cru Classé luokitukset, joiden olisi pitänyt olla voimassa 10 vuotta, vuoteen 2016 saakka. Ne, jotka ovat pullottamassa vuoden 2006 viinejä, joutuvat poistamaan merkinnät ja tilaamaan uudet etiketit viineilleen.
Monet tilat ovat tehneet vuosikausia töitä saadakseen viineilleen korkean luokituksen ja nyt näiden tuottajien mielestä kaikki työ valuu hukkaan. Luokitus kumottiin, koska komission mukaan viinien luokituksen määräävä maistamisjärjestelmä ei ole puolueeton. Siinä maistetaan rinnakkain viinit, joilla luokitus jo on ja ne, jotka sitä vasta hakevat. Puolueellisuus ei ole kuitenkaan maistajien vaan järjestelmän vika.
Tuottajien mukaan tilanne on järkyttävä, sillä mm. Château Troplong-Mondot on tehnyt 20 vuotta työtä saadakseen vihdoin vuonna 2006 Premier Grand Cru Classé-luokituksen ja nyt se on kumottu. Premier Grand Cru Classé A- luokkaan kuuluvat ainoastaan Château Cheval Blanc ja Ausone.
St. Emilionin tuottajien liitto on tehnyt vetoomuksen Ranskan viiniluokituksista päättävälle elimelle, INAOlle sekä maatalousministeriöön, mutta sen käsittely saattaa pahimmillaan kestää jopa kaksi vuotta.
08.07.08 FREIXENET LANSEERAA CORDON NEGRON UUDELLEEN
Kuohuviinien markkinajohtaja Freixenet on päättänyt lanseerata uudelleen lippulaivacavansa, Cordon Negron. Pullon ulkonäköä on ehostettu raikkaammaksi ja modernimmaksi. Monikansallinen suunnittelutiimi teki kolme vuotta töitä saadakseen nostetta Freixenetin brändille, eikä suotta, sillä juomaa myydään jo sadassa maassa.
08.07.08 VINHO VERDEN ALUEELTA ROSÉ-VIINIÄ
Portugalissa Vinho Verden alueella yhä useammat tuottajat uskovat rosé-viinin trendikkyyteen. Alueella on perusteisesti tuotettu raikkaita kuivia valkoviinejä sekä raskaan tanniinisia punaviinejä. Valkoviinien osuus tuotannosta on edelleen 80 %. Nyt ennestään alueella melkein tuntematon rosé-viini on kahmaissut viiden prosentin osuuden tuotannosta ja suunta on kasvamaan päin. Tämä on alueen nuorempien ja trenditietoisempien viinintuottajien ansiota, jotka ovat päättäneet uudistaa tuotantomenetelmiään sekä vastata paremmin markkinoiden kysyntään.
08.07.08 MOËTILTA 2003 VUOSIKERTA
Moët & Chandon on ainoa samppanjatalo, joka laskee markkinoille vuosikerran 2003 kaupallisessa mittakaavassa. Tämä on järjestyksessään 68. valkoinen vuosikerta Moëtilta. Vuoden 2003 kuumuuden vuoksi talo arvioi tämän samppanjan ikääntyvän enemmänkin fenoleiden eikä niinkään happojen ansiosta. Samaan aikaan on tullut markkinoille talon 37. vuosikertarosé, Grand Vintage 2003. Juomat laskettiin myyntiin ennen vuosikertaa 2002.
Muista taloista 2003 vuosikertasamppanjaa ovat tehneet Bollinger ja Taittinger, mutta ainoastaan pieniä määriä.
18.06.08 “PALANEEN KUMIN” AROMI TUTKITAAN
Etelä-Afrikan viiniasiantuntijat ovat käynnistäneet laajan tutkimustyön ”palaneen kumin” aromin alkuperän selvittämiseksi. Aromi on ominainen useille maan punaviineille ja nyt asiaa on selvittämässä Stellenboschin yliopiston sekä viiniteollisuuden tutkimuslaitoksen Winetechin asiantuntijat.
Maan viiniyhdistyksen WOSAn mukaan on korkea aika selvittää, mikä tämä ominaisaromi oikein on ja mikä sen aiheuttaa. Tähän saakka on epäilty sen mahdollisesti johtuvan leaf roll-viruksesta. Tämä virus aiheuttaa köynnöksen lehtien kääntymisen alaspäin reunoista ja punaisten lajikkeiden kohdalla lehdet muuttuvat kirkkaanpunaisiksi. Viruksen iskiessä rypäleiden sokeritasapaino järkkyy, minkä seurauksen viinin hapot ja laatu heikkenee. Virus myös vähentää satoa.
Tutkimustyö aloitettiin kesäkuun alussa ja tarkkaa aikataulua ei ole tiedossa. Tarkoituksena on samalla kouluttaa viljelijöitä eikä missään olosuhteissa päästä erikoisesta ominaisaromista eroon, ainoastaan selvittää sen alkuperä.
18.06.08 HOME UHKAA BORDEAUX´TA
Bordeaux´in viinitiloilla homeen uhka on suurempi vuosiin, sitten toistaiseksi pahimman homevuoden, 1988.
Alueen viini-instituutti on jo varoittanut viljelijöitä, että homeriski on suurempi kuin viime vuonna ja mahdollisesti jopa pahempi kuin vuonna 1988.
Lämmin ja kostea sää on aiheuttanut päänvaivaa viljelijöille, mutta lopulliset tulokset nähdään vasta viikkojen kuluttua. Hometta ehkäisevät toimenpiteet on kuitenkin varmuuden vuoksi jo useilla tiloilla aloitettu.
Alueella huippuvuosikerta vaatii 600 - 700 mm sadetta ja jo nyt on saatu sadetta 470 mm. Tämän lisäksi toukokuun lämpötilat olivat keskimääräistä jonkin verran korkeammat.
18.06.08 BORDEAUX: Château Ausonen hinta myös alas
Château Ausonen hinta on myös laskenut vuodesta 2006. Vuoden 2007 hinta on 380€ pullolta, ollen 18 % edellisvuotta edullisempi.
Cheval Blancin ja Château d´Yquemin hintoja odotetaan loppuviikosta.
16.06.08 KANSAINVÄLISTÄ VIINIKOULUTTAJAN SERTIFIKAATTIA KAIVATAAN
Euroopan viinikoulutusakatemiassa Itävallassa on keskusteltu kansainvälisesti tunnistettavan viinikouluttajan tutkinnon aikaansaamisesta.
Itävallassa kokoontuneet Euroopan eri maiden viinikouluttajat olivat kovasti innostuneita Euroopassa toimivan koulutusverkoston luomisesta. Viinikoulutuksen standardeihin pitäisi kiinnittää huomiota ja saada ne yhteneväisiksi. Sertifikaatilla aikaansaataisiin viinikoulutukseen määrätynlainen taso, joka kattaisi kaikki maat tasapuolisesti.
16.06.08 BORDEAUX-TUOTTAJAT OVAT ALENTANEET HINTOJAAN
Muutamat Bordeaux´n ensimmäisen kasvuluokan tuottajat ovat alentaneet vuosikerran 2007 primeur-hintojaan. Château Mouton Rothschild, Lafite ja Haut-Brion ovat laskeneet hintansa 26 % alemmaksi kuin vuosikerta 2006.
Oikean rannan tiloista Valandraud on jo ilmoittanut viiniensä hinnan olevan 17 % vuotta 2006 edullisempi. Viinien negociant Thunevin on kehottanut muita kauppiaita seuraamaan heidän esimerkkiään.
Bordeaux on ollut hankalassa tilanteessa pitkään hinnoiteltuaan huippuvuosikerran 2005 jälkeiset viinit yhtä hintaviksi, vaikka viinit eivät yllä laadullisesti vuoden 2005 tasolle. Nyt odotellaan muiden huipputilojen ratkaisua hinnoitteluongelmaan.
Muista poiketen Lafiten kakkosviini, Carruades de Lafiten hinta on sen sijaan kaksinkertaistunut, mikä johtuu Thunevinin mukaan Kiinan markkinoiden kysynnästä.
12.06.08 RIOJA ELPYY PIKKUHILJAA
Rioja on viime vuosien aikana päästänyt muut Espanjan viinialueet ajamaan ohitseen. Prioraton nosteessa saivat mainetta Ribera del Duero,
Toro ja muut maailmalla vähemmän tunnetut alueet, jotka päättivät modernisoida viininsä vastaamaan markkinatilannetta.
Riojan klassisten viinien tammisuus ja vaniljaisuus oli saanut viinimaailman kyllästymään espanjalaisiin viineihin. Nämä uudet valloittajat alkoivat korostaa viinien hedelmäisyyttä vähentämällä ylipitkää tammikypsytystä. Myös korkealaatuisten rypäleiden tuottamiseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota.
Rioja vastasi kilpailuun poiketen totutuilta poluiltaan ja useat alueen tuottajat alkoivat tuottaa raskaita ja tiiviitä viinejä seuraten mm. Prioraton jalanjälkiä.
Priorato ei kuitenkaan ole pärjännyt kilpailussa kovilla hinnoillaan ja kansainvälisillä rypälelajikkeillaan, vaan on joutunut enemmälti palaamaan perinteisiin lajikkeisiinsa. Riojaakaan nämä uuden tyylin viinit eivät juuri auttaneet, kun ei kukaan osannut yhdistää niitä alueeseen eikä perinteisiin crianza- ja reserva-viineihin. Jotkut tuottajat saivat aikaan raikkaampia ja syväaromisia viinejä, mutta tämä tapahtui klassisten Riojan mausteisten ja nahkaisten aromien kustannuksella.
Nyt jonkin verran uudistuneissa Riojan viineissä löytyy kypsyyttä ja hieman enemmän hedelmää kuin aiemmin, mutta ei ylikypsää eikä liian raskasta meininkiä.
Riojan kannattaisikin asiantuntijoiden mukaan keskittyä tähän omaan tyyliinsä ja pysyä hieman Dueron ja Toron viinejä kevyempinä. Tammea saa olla tuntuvasti, mutta ei niin paljoa, että se jyrää ja kuivattaa hedelmäisyyden.
10.06.08 VIINITILOJEN HINNAT JATKAVAT NOUSUAAN
Viinitilan hankkiminen ainakin Ranskan parhaimmilta alueilta tulee yhä kalliimmaksi. Keskimääräiset hehtaarihinnat ovat nousseet 11 % viime vuonna, Cognac 17,8 %, Bordeaux 13 % ja Champagne 17,1 %. Vähemmän suosituimmilla alueilla hinnat ovat selkeästi laskussa ja ovat selvässä suhteessa alueiden viinien hintoihin ja kysyntään.
Suurimmat hintojen laskut todettiin Cahorsin, Monbazillacin ja Buzet´n alueilla. Yllättävän paljon Languedoc-Roussillonin ja Alsacen hinnatkin ovat laskeneet, jopa 30% viimeisen neljän vuoden aikana.
10.06.08 BRUNELLON KONSORTION JOHTAJA EROAA
Brunellon viinikonsortion puheenjohtaja Francesco Marone Cinzano eroaa toimittuaan vuoden tehtävässään. Hän kieltää väitteet, joiden mukaan hänet olisi pakotettu luopumaan kolmivuotisesta virastaan. Hänen mielestään työt, johon hänet palkattiin, on nyt tehty.
Cinzanon mukaan konsortion enologit ovat työn touhussa tutkiessaan Brunellon tuotantomenetelmiä. Tarkoituksena on saada aikaan luotettava kontrolli Brunellon viinilakien noudattamisesta. Hänen mukaansa tämä on historiallista Italian viinimaailmassa, jossa ensimmäistä kertaa joudutaan luomaan tämän tyyppisiä kontrollimenetelmiä.
Brunello-kiistan ratkaisua on vaatinut myös Italian hallitus. Yhdysvaltojen hallituksen edustajat ovat saapuneet Roomaan keskustellakseen tänään Italian maatalousministerin kanssa ongelmasta. Myös puheenjohtaja Cinzanon odotettiin olevan mukana keskusteluissa. Yhdysvallat lupaa siirtää Brunellon tuontikieltoa kesäkuun 23. päivään saakka, jotta tuottajat ehtisivät aikaansaamaan luotettavan testausmenetelmän viineille. Myös maatalousministeri Luca Zaia on lisäämässä lusikkansa soppaan ilmoittamalla, että hän muodostaa oman komiteansa viinin testaamista varten.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikki asianosaiset osoittelevat toisiaan, eikä selvyyttä asiaan ole pikaisesti näköpiirissä.
09.06.08 BORDEAUX-TUOTTAJAA EPÄILLÄÄN KIKKAILUSTA
Bordeaux-tuottaja Eric Albada Jelgersman epäillään sekoittaneen viineihinsä kahden eri alueen tuotantoa. Kyseessä on Château Giscoursin kakkosviini, Siréne de Giscours vuosikertaa 1995. Jelgersmaa uhkaa puolen vuoden tuomio ja 30.000€ sakkorangaistus.
Hänen väitetään ilmoittaneen osan Haut Medoc-viineistään korkeampaan Margaux-apellaatioon. Château Giscoursin viinintekijä, Jean-Michel Ferrandez, on valmis todistamaan Jelgersman vaatinen häntä viinierän ilmoittamiseen korkeampaan ja sitä kautta tuottavampaan apellaatioon. Viinintekijää odottaa kahden kuukauden ehdollinen tuomio toimesta, jolla nostettiin viinierän arvoa miljoonalla frangilla.
Tilan nykyinen tekninen johtaja Alexander van Beek puolustaa Jelgersman toimia todeten, että tämä on ainoastaan varakas liikemies, jonka haave oli omistaa viinitila, eikä hän voinut edes ymmärtää tällaisen operaation päälle. Jelgersman on todettu sijoittaneen tilaan jo yli 10 miljoonaa euroa, joten siinä suhteessa tällainen pieni temppu tuntuisi aika mitättömältä.
09.06.08 SHAMPPANJAN VARASTOINTIA MERTEN SYVYYKSISSÄ
Yksi Ranskan vanhimmista shamppanjataloista, Louis Roederer on päättänyt kokeilla uutta kypsytystapaa viineilleen. Pullot upotetaan 15 metrin syvyyteen Normandian rannikolle, Mont Saint-Michelin lahteen.
Talon kellarimestarin mukaan lahden kymmenen asteen lämpötila on loistava viinin varastointia silmällä pitäen. Vuoden kuluttua Louis Roederer pääsee vertaamaan meren syvyyksissä säilytettyjen viinien ominaisuuksia normaaleissa kellaritiloissa säilytettyihin nähden.
Tätä samaa erikoista kypsytysmenetelmää ovat aiemmin kokeilleet tuottajat Crozes-Hermitagesta punaviineille ja Muscadet´sta ja Burgundista valkoviineille. Vuoroveden ja kylmän veden vaikutuksen on tutkimusten mukaan todettu olevan hyödyllisempi valkoviineille kuin punaviineille.
Hylkyjen sijasta Euroopan sukellusharrastajille on siis tulossa muutakin pinnanalaista katseltavaa..
07.06.08 ITALIAN VIINEISSÄ PETOSSYYTÖKSET SAAVAT JATKOA
Kun yhä pohditaan, mitä tehdä Brunellon väärennössyytöksille, ovat Italian viranomaiset takavarikoineet 12.000 litraa Vino Nobile di Montepulcianoa.
Italialaisten tietolähteiden mukaan Vecchia Cantinan ja Gattavecchin viineihin on vuodesta 2004 saakka sekoitettu Italian muiden alueiden lajikkeita. Vino Nobile di Montepulcianossa on yhtä tiukat lait kuin Brunello di Montalcinossa, joka on samasta syystä päässyt epäiltyjen listalle.
Epäilyksen alaisten tuottajien mielestä kyseessä on ainoastaan normaali tarkkailu, jolla pidetään huolta, että tuottajat noudattavat alueensa lainsäädäntöä. Vino Nobile di Montepulcianon tulee olla minimissään 70 % Sangioveseä, jota voidaan muokata paikallisella Canaiololla (10 %) ja loput 20 % saa olla mitä tahansa Montepulcianon alueella kasvavaa alkuperäistä tai kansainvälistä lajiketta.
07.06.08 USA KIELTÄMÄSSÄ BRUNELLON MAAHANTUONNIN
Brunellon ongelmat jatkuvat kun USA uhkaa kieltää viinin maahantuonnin 9. kesäkuuta alkaen. Sen jälkeen kaikki maahantuotava Brunello on toimitettava laboratoriotodistuksin, joissa vahvistetaan, että viini on puhdasta Sangiovesea. Tiukat etikettisäädökset USA:n ja Euroopan välillä peräävät, että pullossa on oltava, mitä etiketissä mainitaan.
Viinejä voidaan laboratoriomenetelmin tutkia antosyaniinitasoa tarkkailemalla, josta nähdään, onko viini 100 %:sti ilmoitettua lajiketta.
USA:n mahdollinen Brunellon tuontikielto on tuottajille rankka paikka, sillä USA on Brunellon suurin markkina-alue, ostaen 25 % koko Brunellon alueen tuotannosta.
05.06.08 ARGENTIINAN VIENTI HUIMASSA KASVUSSA
Argentiinan viinivienti on kasvanut yli 40 % tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Maan kotimaisen kulutuksen lasku aiheuttaa päänvaivaa, mutta viennin kasvun odotetaan jatkuvan edelleen.
Kuluttajien kannalta valitettavasti myös viinien hinnat ovat nousseet, nyt on jo todettu 8 % korotus vuoden 2007 hintoihin nähden. Tuotantokapasiteettia maassa riittää, mutta tuotantokustannusten nousu ja inflaatio huolestuttavat Argentiinan viinintuottajia. Kotimainen kulutus on laskenut 30 % viime vuodesta.
Tämän vuoden sato on runsaiden sateiden vuoksi noin 10 % edellisvuotista pienempi, mutta viljelijöiden huolia helpottaa ulkomaalaisten yhä jatkuva sijoitusinnostus maahan, sillä se on edelleen tuottava kohde ja on houkutellut jopa chileläisiä tuottajia siirtymään Andien toiselle puolelle.
05.06.08 INTIAN VIINITEOLLISUUS LAAJENEE
Viininviljely Intiassa on hyvässä vauhdissa. Vaikka tällä hetkellä maassa viininkulutus henkeä kohti on noin teelusikallisen verran, noin 300 miljoonan intialaisen odotetaan ottavan viinin osaksi päivittäistä elämäntapaansa. Näistä uusista kuluttajista suurimman osan arvioidaan nauttivan kotimaisia viinejä.
Viranomaisten mukaan investoinnit viininvalmistamoihin kasvoivat 74 % viime vuoden aikana. Haastetta viiniviljelyyn tuo maan ilmasto. Sadonkorjuu on jo helmi-maaliskuussa, jotta vältytään kovilta helteiltä ja monsuunikaudelta. Toisaalta viljelijöiden ei tarvitse huolehtia rypäleiden kypsymisestä kun lämpöä riittää ja sateita tai kylmiä rintamia ei ole sadonkorjuun aikaan murheena.
Maan viinikulttuurin kehittymisestä kertoo myös viiniin liittyvien klubien, lehtien sekä tastingtilaisuuksien kasvava suosio.
Intiassa suosittuja lajikkeita tällä hetkellä ovat mm cabernet sauvignon, shiraz sekä sauvignon ja chenin blanc. Suomessa Alkon valikoimasta löytyy ainakin yksi intialainen shiraz noin yhdeksän euron hintaan.
02.06.08 RANSKA PARANTAA KILPAILUTILANNETTAAN
Ranskan hallitus on julkistanut viisivuotissuunnitelmansa maan viinien kilpailutilanteen parantamiseksi.
Perinteisesti tiukasti säänneltyä viiniteollisuutta tullaan modernisoimaan, jotta maa pärjäisi paremmin kilpailussa markkinoista uuden maailman viinien kanssa.Viineille on tulossa kolme luokitusta, joista alin, Vignobles de France korvaa Vin de table-viinit.
Näiden viinien etiketeissä tulee olemaan maininta sekä rypälelajikkeesta että vuosikerrasta. Lisäksi tammilastujen käyttö ja tanniinien lisäys tulee sallituksi. Viineissä saa käyttää säilöntäaineena sorbiinihappoa ja makeutukseen tiivistettyä rypälemehua.Kaksi muuta kategoriaa ovat IGP (Indication Geographique Protégée), joka korvaa Vin de Pays-luokituksen, sekä AOP (Appellation d´Origine Protégée), joka vastaa nykyistä AOC-luokitusta.Uusien luokitusten tarkoituksena on mahdollistaa massatuotanto edullisimmin tuotantomenetelmin ja kuitenkin samalla ylläpitää maan perinteitä viininvalmistuksessa.
02.06.08 MAAILMAN PARAS SOMMELIER ON VALITTU
New Yorkissa sijaitsevan kolmen Michelin-tähden ravintolan, Le Bernardin´in sommelier Aldo Sohm on valittu maailman parhaaksi sommelieriksi vuonna 2008.
Itävaltalainen Sohm voitti ensin neljä kertaa Itävallan parhaan sommelierin tittelin, viime vuonna hän pokkasi USA:n vastaavan palkinnon ja nyt hän kuittasi maailmanmestaruuden Roomassa pidetyssä kilpailussa.
”Kymmenen vuoden ahkera kilpaileminen tuo tulosta”, sanoo palkintoja napsinut huipputekijä.
02.06.08 ILMASTO LÄMPENEE, MERLOT´A ENGLANNISTA?
Mikäli tiedemiesten ennustukset pitävät paikkansa, vuoteen 2080 mennessä jopa eteläinen Englanti alkaa olla liian kuumaa aluetta viinintuotantoa silmällä pitäen.
Kuumat kesät ovat siihen mennessä tehneet tuhoaan jo etelämpänä Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa.
Viiniköynnösten viljelyn on siirryttävä ilmaston lämmetessä yhä pohjoisemmaksi viileämmille alueille.
Kun tällä hetkellä ennustetaan Englannin eteläosien olevan yhä otollisempaa viljelymaata viiniköynnöksille, ennustetun ajanjakson päättyessä alue on sopiva enää rusinoiden tuotantoon. Pohjoisempana maassa olisi silloin arvioiden mukaan kelpo ilmasto Cabernet Sauvignonin ja Merlot´n viljelyyn.
Englannista on siis tulossa pitkällä aikavälillä suhteellisen omavarainen monipuolisten viinien suhteen, sillä maassa on nyt jo viljelty pitkään saksalaisia lajikkeita kuten rieslingiä ja seuraavaksi on pinot noirin ja chardonnayn vuoro.
Eteläosissa on nyt jo havaittu muutoksia, sadonkorjuu tehdään kahta viikkoa aiempaa varhaisemmin, viineissä on matalammat hapot ja korkeammat sokeri- ja alkoholipitoisuudet rypäleiden kypsyessä nopeammin.
28.05.08 SHAMPPANJAN MYYNTI LASKUSSA USA:SSA
USA:n talouden epävakaus on alkanut vaikuttaa myös shamppanjan kulutukseen maassa. Heikko dollari on vaikuttanut luksustuotteiden kauppaan ja shamppanjan myynti onkin laskenut vuonna 2007 6 %. Alamäki näyttää jatkuvan, sillä vuoden 2008 ensimmäisen kolmen kuukauden aikana myynnin lasku oli 10 %.
28.05.08 SOMMELIERIT KILPASILLA BULGARIASSA
17.–19.5 Bulgariassa järjestetyissä EM-kilpailuissa Suomea edusti Ravintola Savoyn sommelier Samuil Angelov. Pohjoismainen viinimestarien juhlinta jatkui myös Bulgariassa, sillä semifinaaliin ja tällä kertaa 10 parhaan kilpailijan joukkoon loisteliaasti suoriutuivat Samuilin lisäksi Ruotsin Sören Polonius, F12 Gruppen sekä Norjan Merete Boe, Restaurant Bagatelle.
Kilpailijoita oli yhteensä 30 maasta. Kilpailun voittaja oli turkkilainen Isa Bal, joka työskentelee kolmen Michelin-tähden ravintolassa The Fat Duckissa Lontoon lähistöllä. Hopeasijan sai jälleen kerran Paulo Basso Sveitsistä Hotel Metropole Genevesta ja kolmossijan vei Eric Zwiebel Ranskasta, Summer Lodge Dorsetista.
Myös näissä kisoissa pohjoismaiset sommelierit vakiinnuttivat asemaansa vakavasti otettavina kilpakumppaneina. Suomen Sommelier-Viinimestariyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Mustonen, arvioi että Samuilin sijoitus tässä korkeatasoisessa kilpailussa oli sijoilla 6–8. ”Tämä oli hieno suoritus, sillä kilpailijoiden taso kovenee vuosi vuodelta. Angelovia paremmin EM-kilpailuissa on kunnostautunut Juha Lihtonen, joka oli aikanaan arviolta sijoilla 4–5” kommentoi Mustonen.
27.05.08 BURGUNDIN MYYNNIT HIENOISESSA LASKUSSA
Kahden voimakkaan nousuvuoden jälkeen Burgundin myynnit ovat viime viikkoina kääntyneet hienoiseen laskuun. Tämän kylmän suihkun on aiheuttanut euron vahvuus, 2007 vuosikerran korkeat hinnat sekä vaihtelevien talousnäkymien aiheuttama kuluttajien epävarmuus .
Sitä, kuinka voimakkaaksi lasku kehittyy, ei osata arvioida. Burgundissa luotetaan alueen kasvaviin markkinoihin Kiinassa, Intiassa sekä Venäjällä ja toivotaan niiden tasapainottavan Pohjois-Amerikan ja Euroopan myyntien laskua.
27.05.08 AUSTRALIAN ONGELMAT JATKUVAT
Australia saattaa joutua luovuttamaan paikkansa maailman suurimpien viininviejien joukossa tulevaisuudessa. Yhä kuumemmat lämpötilat ja vesipula saattavat koitua viinin massatuotannon kohtaloksi.
Tällä hetkellä vettä ei riitä tarpeeksi köynnösten kasteluun. Monilla alueilla ollaan siirtymässä yhä enemmän orgaaniseen viininviljelyyn, jolla yritetään saada maaperä ja köynnösten juurakot paremmin kestämään kuivuutta.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät selvimmin Australian perinteisillä viininviljelyalueilla Etelä-Australiassa, Victoriassa sekä New South Walesissa ja se pakottaa viljelijät suuntaamaan viileämmille alueille kuten Tasmaniaan sekä keskittymään korkealaatuisiin boutique-viineihin.
Viinintekijät kokeilevat yhä enemmän kuuman ilmanalan lajikkeita Espanjasta ja pyrkivät kasvattamaan kuuluisia shiraz- ja chardonnay-lajikkeitaan viileämmillä alueilla.
Edullisten massatuotantoviinien pelastukseksi on jopa ehdotettu viljelyalueiden laajentamista Darwinin ja Cairnsin alueille, joissa rypäleet voisivat kukoistaa ”trooppisissa” olosuhteissa ja sato voitaisiin korjata kahdesti vuodessa.
Jotkut tuottajat asettuisivat viininvalmistamoineen Kiinaan, josta on muutaman vuosikymmenen kuluttua ennustettu tulevan maailman suurin viinintuottajamaa. Kiinassa on runsaasti maata viljelytarkoituksiin sekä erittäin halpaa työvoimaa tarjolla.
27.05.08 BULGARIAN TUOTTAJAT VAATIVAT VALTIOLTA RAHAA PROFIILINNOSTOON
Bulgarian viinintuottajat ovat ilmaisseet huolensa maan yhä kutistuvista viinin vientiluvuista. Tällä hetkellä maa vie ainoastaan 200.000 pulloa viiniä, jonka uskotaan johtuvan kilpailusta uuden maailman viinien kanssa sekä Moldovan, Georgian ja Romanian viinien kasvusta markkinoilla.
Tuottajat vaativat valtiolta taloudellista apua maan viinien profiilin kohottamiseksi. He haluavat poistaa yleisen käsityksen maan viinien huonosta laadusta.
Maassa on jo istutettu runsaasti uusia viinitarhoja, joissa suositaan muodikkaampia rypälelajikkeita kuten cabernet franc, chardonnay ja syrah.
27.05.08 ROBERT PARKER ON ANTANUT PISTEENSÄ 2005-BORDEAUXILLE
Robert Parker on julkaissut pisteensä äskettäin pullotetulle vuoden 2005 Bordeaux-vuosikerralle. Wine Advocate-lehdessään hän toteaa vuosikerran olevan loistavin hänen 30-vuotisen uransa aikana tuotetuista.
100 pistettä Parkerilta irtoaa tällä kertaa ainoastaan kahdelle viinille, Ch. Ausone´lle ja L´Eglise Clinet´lle.
Ensimmäisen kasvuluokituksen tilat eivät tällä kertaa saaneet täysiä pisteitä, yksikään ei päässyt yli 98 pisteen. Potentiaalia oli seuraavissa tiloissa: Margaux, Haut-Brion, Latour, Pavie, Petrus, Ausone, Pavie Decesse sekä Pape Clement. Näistä Margaux ansaitsi 98 ja Latourin moderni klassikko, 96 pistettä.
Parkerin pisteet vaikuttavat markkinoihin, kuten nytkin. Huippupisteiden 100 ja 98 erotus, 2 pistettä voi tuplata viinin hinnan ja tarkoittaa käytännössä satoja tuhansia euroja. Monet asiatuntijat uskovatkin, että Parker halusi näpäyttää huipputiloja ja suosia pienempiä tiloja arvioidessaan tätä huippuvuosikertaa.
26.05.08 Miguel a. torres pyrkii HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN MINIMOINTIIN

Viime viikolla Viini-lehden Bouquet-clubin jäseniä kävi tervehtimässä maailmankuulun viinijätin keulahahmo
Miguel A. Torres. Esitelmän ja tarhaviinien maistamisen jälkeen nautittiin ravintola Lasipalatsissa tapaksia Torresin muiden viinien kera.
Torres luennoi ajankohtaisesti ilmastonmuutoksesta ja kantoi kortensa kekoon yhteisen pyrkimyksen eteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Torresilla ollaan suhtauduttu asiaan vakavasti ja viinitalo on tehnyt paljon työtä vaihtoehtoisten toimintatapojen kehittämiseksi.
Torres pyrkii hiilidioksipäästöjen minimointiin, uudet kellarit sijaitsevat maan alla, huomiota kiinnitetään myös istutustiheyteen, köynnösten korkeuteen ja pisarakasteluun tarhoilla. Sadevettä kerätään ja kierrätetään.
Sähköenergian käyttöä pyritään vähentämään viileämmillä alueilla ja mahdollisuuksien mukaan käytetään aurinkopaneeleita. Viinitalolaiset ajavat hybridiautoilla, myös Miguel A. Torres itse. Barcelonassa Torresin kuljetuksiin käytetään sähköautoja. Useiden ehkäisevien toimien lisäksi talo on tehnyt viiden miljoonan euron apupaketin metsien ja eläinten suojelun tutkimukseen seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Miguel A. Torres on käynyt Suomessa noin neljäkymmentä kertaa, mutta ei vielä luvannut aloittaa viinin viljelyä maassamme.
Lue Torresin haastattelu Viini-lehdestä 05/2008, joka ilmestyy 22.10.
22.05.08 ROBERT MONDAVI 18.6.1913 – 16.5.2008
Kalifornian legendaarinen viinintuottaja Robert Mondavi on kuollut kotonaan 94 vuoden ikäisenä.
Kalifornian viinimaailmaa suuresti muokannut tuottaja ajoi mm voimakkaasti viinien rypälelajikkeen korostamista pullojen etiketeissä alueen sijasta. Myöhemmin tämä käytäntö levisi muuallekin uuteen maailmaan.
Sauvignon Blancista hän loi Yhdysvaltoihin Fumé Blanc-version vuonna 1968. Lisäksi hän oli pioneeri kylmäkäymisen, ruostumattomien terästankkien sekä ranskalaisten tammitynnyreiden käytössä Kaliforniassa. Hän toimi henkilökohtaisesti terveysvalistuksen ja viinin kohtuukäytön puolestapuhujana aivan elämänsä viime vuosiin saakka.
Robert Mondavi syntyi Virginiassa ja valmistuttuaan Stanfordin yliopistosta hän työskenteli vanhempiensa omistamassa Charles Krug Wineryssa Kaliforniassa. Markkinoinnista innostuneena hän aloitti 1950-luvulla tutustumis- ja tastingkierrokset viinitilalla, mikä oli täysin uutta siihen aikaan. Tämän lisäksi hänen tuotoksiaan Kaliforniassa on sokkotastingien järjestäminen kuluttajille ja ammattilaisille viinien hinnan ja laadun vertaamiseksi. Vuonna 1966 hän päätti lainarahalla perustaa omaa nimeään kantavan viinitilan.
Mondavin huippuviini Opus One näki päivänvalon paroni de Philippe Rotschildin kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena vuonna 1979. Robert Mondavi ei koskaan uskonut, etteivätkö kalifornialaiset viinit pärjäisi Euroopan huippuviineille.
Robert Mondavin lainavaroin perustettu yhtiö on myyty Constellation Brandsille 1.3 miljardilla USD:lla ja se on levittänyt toimintaansa Yhdysvaltojen lisäksi Ranskaan, Italiaan, Chileen sekä Australiaan.
22.05.08 MAHDOLLISET BRUNELLO-VÄÄRENNÖKSET
Brunello di Montalcino joutuu väärennösepäilyjen vuoksi tarkkailuun. Vuoden 2003 viineissä epäillään olleen muutakin, kuin ainoastaan sallittua Sangiovese-lajiketta. Tämän seurauksena Brunellon konsortio on päättänyt testata vuosittain 20-25% alueen viineistä aitouden toteamiseksi.
Ainakin Antinorin, Frescobaldin, Argianon sekä Castello Banfin viinejä on tutkittu, koska niihin on epäilty lisätyn Cabernet Sauvignonia ja Merlot´a, vaikkakin vain prosentin verran, mutta lain mukaan Sangiovesen määrä viinissä olisi oltava täydet 100%.
Joidenkin asiantuntijoiden mielestä syytös tuli tarkoituksellisesti esiin sopivasti Vinitaly-messujen alla, tarkoituksena heikentää Brunellon viinien markkina-asemaa. Mielipiteitä jakaa myös testaamisen tarpeellisuus, sillä useiden, varsinkin Toskanan ulkopuolisten alueiden tuottajien mielestä monesta 100%:ksi luokitellusta viinistä voi löytyä pari prosenttia jotain muuta lajiketta.
22.05.08 SAKSASSA VIINI PEITTOAA OLUEN SUOSIOSSA
Olut saa siirtyä viinin tieltä Saksassa. Oluen myyntiluvut painuivat ennätyksellisen alas viime vuonna ja markkinoiden ennustetaan jatkavan laskuaan tulevina vuosina.
Sen sijaan maan viinituottajilla menee hyvin. Myynti on kasvanut yli 11% viimeisen viiden vuoden aikana. Saksan viinien kohonnut kansainvälinen kiinnostus on vaikuttanut myönteisesti myös kotimaan markkinoihin. Yli puolet Saksassa juodusta viinistä on maan omaa tuotantoa ja tämä suuntaus tuntuu jatkuvan.
Kuluttajat ovat tulleet yhä tietoisemmiksi terveyteen vaikuttavista seikoista ja viini koetaan siinä suhteessa olutta paremmaksi vaihtoehdoksi. Myös kohonneiden työttömyyslukujen sanotaan vaikuttavan oluen myynnin alamäkeen, jonka arvioidaan olevan 3,5% tulevan viiden vuoden aikana.
22.05.08 LONTOON KANSAINVÄLISET VIINIMESSUT
Toukokuun 20. - 22. päivänä järjestettävillä messuilla keskitytään mm. orgaanisiin ja biodynaamisiin viineihin. LIWF ilmoittaa valinneensa teeman näiden viinien räjähtäneen suosion vuoksi. Viinejä on valittu eri hintaryhmistä sekä Euroopasta että uudesta maailmasta.
Tämän lisäksi messuilla saa erityishuomiota mm Italia. Eri alueet ovat edustettuina 45 minuutin tasting- ja luentosessioissa kolmen päivän ajan. Seminaarit käsittelevät seuraavia alueita: Sardinia, Toscana, Lazio, Lombardia, Piemonte, Sisilia ja Abruzzo.
Ilmastonmuutos puhuttaa myös Lontoon viinimessuilla. WRAP (Waste & Resources Action Programme) kertoo uusista tutkimustuloksistaan viinin bulkkikuljetusten vaikutuksesta viinin laatuun, kustannuksista sekä kuluttajien suhtautumisesta uusiin kevyempiin viinipulloihin.
WRAPin Nicola Jenkinin mielestä bulkkikuljetuksilla , kevyempien pullojen käytöllä sekä yhä laajemmalla kierrätettävien materiaalien käytöllä on huomattavat ympäristövaikutukset kustannussäästöjen lisäksi. Tämä on aikaansaanut laajaa keskustelua viiniteollisuudessa ja tätä keskustelua tutkimustuloksien ohella käydään messuilla.
22.05.08 ASTI SPUMANTE PORSKUTTAA
Meilläkin aina vaan suositun Asti Spumanten myynti on kasvanut 11% vuonna 2007. Kuohuvaa myytiin 78.8 miljoonaa pulloa, josta 80% meni vientiin. Suurin myynnin nousu oli Venäjällä, nousten 48%. Astin vientimarkkinoiden ykkönen on edelleen Saksa ja toisena tulee USA.
22.05.08 KIINAN MARKKINAT KASVANEET 39% KOLMESSA VUODESSA
Kiinassa toimii tällä hetkellä 500 viininvalmistamoa 178.000 hehtaarin alueella ja kansa juo viiniä 1,12 litraa henkeä kohti. Määrän odotetaan kasvavan jälleenmyyjäketjujen laajentaessa yhä enemmän maaseutujen kyliin ja kaupunkeihin. Viime vuosien kehitys on yllättänyt monet kansainväliset tarkkailijat.
Rajussa kasvussa on myös viiniin erikoistuneiden myymälöiden kehittäminen, internet-myynti sekä viiniklubit.
Maan oma tuotanto aiheuttaa harmaita hiuksia muiden maiden viinintuottajille, jotka kuvittelivat Kiinan markkinoista syntyvän monille uuden kultakaivoksen. Muutama kiinalainen viininvalmistaja hallitsee yli puolta maan markkinaosuuksista.
Tähän on yrittänyt luoda oman ratkaisunsa espanjalainen viinijätti Torres, joka on rakentanut omat myynti- ja markkinointiverkostonsa tehden samalla yhteistyötä kiinalaisten jakeluverkostojen kanssa. Tämän yhteistyön tuloksista ei vielä ole tarkkaa tietoa.
22.05.08 EtelÄ-Afrikan menestys jatkuu
Etelä-Afrikan viinimarkkinat kukoistavat. Vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen vienti nousi ennätykselliset 35% verrattuna viime vuoden vastaavaan. Ensimmäistä kertaa maan historian aikana vienti on määrällisesti ylittänyt maan oman kulutuksen. 12 kuukauden myynti oli tammikuuhun 2008 mennessä 314,5 miljoonaa litraa kotimaassa ja 316,8 litraa vientiin.
Maaliskuussa 2008 12 kuukauden vientiluvuissa päästään 331,5 miljoonaan litraan, joka tarkoittaa jakson aikana 23% kasvua. Kotimaan markkinat ovat vastaavana aikana kasvaneet ainoastaan 5%.
Eniten kasvua on ollut Skandinaviaan, Saksaan, Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan. Kasvuun on vaikuttanut myös Australian vientipanoksen pieneneminen kuivuuden takia kahtena peräkkäisenä vuonna sekä Ranskan ja Italian pienemmät sadot vuonna 2007.
22.05.08 OIV:n mukaan viinintuotanto on laskussa
Kansainvälisen viinijärjestön OIV:n mukaan viinituotanto on 6-8% laskussa verrattaessa tuotantolukuja 2006 ja 2007. Maailmanlaajuisesti viinin kulutus on samana ajanjaksona kuitenkin pysynyt suurin piirtein muuttumattomana.
Tämä muutos johtuu epätavallisen matalista satomääristä sekä viiniköynnösten poisto-ohjelmista. OIV:n puheenjohtaja Federico Castellucci toivottaa tervetulleeksi uusia tuotantomaita, mutta ennen kaikkea uusia viininkuluttajia.
Kokonaistuotannon arvellaan laskevan 20 miljoonaa hehtolitraa vuonna 2007, 266,7 miljoonaan hehtolitraan, kun vastaava luku vuonna 2006 oli 286,6 miljoonaa hehtolitraa.
Viininviljelysalan arvioidaan samoin aavistuksen verran pienenevän, vuoden 2006 7.908 miljoonasta hehtaarista 7.89 miljoonaan hehtaariin 2007.
Suurin pudotus Euroopassa johtuu Euroopan komission lupauksesta maksaa käteisellä viljelijöille köynnösten ylösnostosta ylituotannon hillitsemiseksi. Vuodesta 2004 Espanja on vähentänyt viljelyalaansa 31.000 hehtaarilla, Ranska 22.000 ja Italia 9.000.
Vastaavasti samaan aikaan EU:n ulkopuolella Yhdysvallat, Argentiina ja Chile ovat kasvattaneet viljelyalaansa (11.000, 17.000, 8.000).
22.05.08 AUSTRALIAN VIINIVIENTI LASKUSUUNNASSA
Australian sadonkorjuu näyttäisi tuottavan tänä vuonna ennakko-odotuksia enemmän 1,6 miljoonaa tonnia, viime vuoden 1,4 miljoonaan tonniin nähden.
Vientiluvut Australiassa ovat kuitenkin jatkuvassa laskussa, nyt jo toista kuukautta peräkkäin. Laskusuunnassa ovat bulkkitoimitukset, pullotettujen viinien viennin noustessa. Kokonaisvienti 12 viime kuukauden ajalta on laskenut 8,5% määrässä ja 4% arvossa, bulkkitoimitusten lasku on ollut jopa 33%.
22.05.08 RANSKAN VIENTI VETÄÄ
Vuonna 2007 ranskalaisten viinien vienti on kasvattanut arvoaan 7,7% ja 2,9% määrissä mitattuna. Burgundin viinien vienti kasvoi eniten, 21% ja sen perässä tulivat kuohuviinit ja samppanjat 10% vuositason nousullaan.
22.05.08 SUOMEN VIINIMESTARI 2008 ON VALITTU
Haaga Heliassa valittiin 25.4. Suomen Viinimestariksi Samuil Angelov ravintola Savoysta. Toiseksi sijoittui Ulla Häkkinen ravintola Pöllöwaarista ja kolmanneksi Kirsi Heikkilä ravintola Näsinneulasta.