|
Joseph Drouhin on yksi Bourgognen arvostetuimmista viinikauppiaista. Perustaja Joseph Drouhin osti vuonna 1880 jo yli sata vuotta toimineen viinikauppiastalon liiketoimintoineen. Talo sijaitsee Bourgognen ytimessä, Beaunin vanhassa kaupungissa. Vuonna 1918 Josephin poika Maurice päätti keskittää yrityksen toiminnan ainoastaan Bourgognen viineihin ja alkoi hankkia maineikkaalle yritykselle omia viinitarhoja. Hän osti lukuisia tarhoja, joista kuuluisimpia on Beaune Clos des Mouches. Tänä päivänä viinitalon omistuksessa on kaikkiaan 73 hehtaaria tarhoja. Se on yksi alueen suurimmista tuottajista. Hehtaarit kattavat lähes 90 erilaista Bourgognen appellationia eli alkuperäluokitusta, joten tämä huipputalo tarjoaa kiinnostavan mahdollisuuden tutustua Bourgognen eri alueiden ominaispiirteisiin ja eroavuuksiin. Tarhoista yli kaksi kolmasosaa on lisäksi premier- tai grand cru -tasoisia.
Neljännen sukupolven hoteissa toimivan viinitalon viininvalmistus on kunnianosoitus perinteille ja nykyajan suomille uusille toimintatavoille. Drouhinin viljelee palstojaan orgaanisesti ja joiltakin osin myös biodynaamisesti alueen ja tarhan ominaispiirteitä kunnioittaen.
Suosittelemme klubiviineiksi talon tutustumispakettia Bourgogneen. Tilattavissa on valko- ja punaviinipaketit.
Valkoviinipaketti
Chablis Réserve de Vaudon 2008
Kypsän hedelmäinen, hyvin puhdasluonteinen tuoksu, josta löytyy melonia, vastaleikattua omenaa, hentoa yrttisyyttä ja monipuolista, soraista mineraalisuutta. Tuoksua seuraava maku on kuiva mutta kypsän hedelmäinen. Maussa on herkullista omenan, persikan ja sitrushedelmien aromikkuutta. Vaikka suutuntuma on terhakkaasta hapokkuudesta johtuen hyvin rapsakka, viinin maussa on tiettyä kermaisuutta. Eloisan raikas kokonaisuus jättää pitkän, tuntuvan mineraalisen jälkivaikutelman.
Erinomainen viini äyriäisruokien kanssa. Kokeile vaikka paistettujen kampasimpukoiden kera.
Côte de Beaune 2008
Avoin, eksoottisen hedelmäinen tuoksu on voimakkaasti paahteinen ja makean mausteinen. Tuoksussa on vaniljaa, pähkinää sekä voin ja kokoon keitetyn kerman aromeja. Melko täyteläinen maku on kypsän hedelmäinen, lähes eksoottinen. Maussa on persikan kiveä ja tuntuvasti tuoksun lupaamaa, tammitynnyrikypsytyksen tuomaa paahteista aromikkuutta. Makua tukee miellyttävä hapokkuus, joka tekee myös jälkimausta miellyttävän ryhdikkään ja nostaa veden kielelle.
Viini on valmista juotavaksi, mutta aromit monipuolistuvat muutaman vuoden varastoinnin myötä.
Tarjoa viiniä esimerkiksi paistetun siian, kuhan tai ahventen kanssa.
Puligny-Montrachet 2007
Moniulotteinen, hieman kehittynyt tuoksu, josta löytyy eksoottisia hedelmiä, pähkinää, paahteisuutta ja makeita mausteita. Tuoksu tuo mieleen myös kerman ja huoneenlämpöisen voin. Tuoksua seuraa hyvin runsas, kypsän hedelmäinen maku. Siinä on tuoksun monipuolisten aromien lisäksi mineraalisuutta ja persikan kiveä. Tammitynnyrikypsytyksen tuoma mausteisuus ja paahteisuus yhdessä sitrusaromisen hapokkuuden kanssa tekevät suutuntumasta erittäin ryhdikkään. Roteva mutta erittäin tyylikäs kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, moniulotteisen jälkivaikutelman.
Viinin aromit monipuolistuvat vielä usean vuoden ajan.
Nyt nautittuna suosittelisin viiniä täyteläisten, punalihaisten kalaruokien seuraan. Viinin täyteläisyys riittää myös selkeämakuisten vaaleiden liharuokien, kuten paistetun possun tai broilerin rinnalle.
Kuuden pullon sekoitelaatikon hinta veroineen on 125 euroa.
Laatikossa on kaksi pulloa kutakin valkoviiniä.
Punaviinipaketti
Fleurie 2008
Punasävytteinen, kepeän marjainen ja puhdaspiirteinen tuoksu tuo mieleen metsän marjat ja muun muassa kirsikan. Tuoksua seuraa kepeän ilmava maku, jolle hedelmäinen hapokkuus tuo entisestään enemmän eloisuutta. Puhtaan marjaiselta aromikkuudeltaan maku seuraa tuoksua. Selkeä ja puhdaspiirteinen kokonaisuus jättää veden kielelle nostattavan jälkivaikutelman.
Viini on valmista nautittavaksi seurustelujuomana tai kevyiden salaattien ja pastaruokien kumppanina.
Côte de Beaune-Villages 2006
Avoimen herkullisessa, hyvin punasävytteisessä tuoksussa on intensiivistä, kypsää marjaisuutta, kuten kirsikkaa. Siinä on lisäksi makeiden mausteiden piirteitä, kuten inkivääriä ja kanelia. Kevyehkö maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Makua sävyttää miellyttävä hapokkuus. Viinin hedelmäisyys täyttää kuitenkin suun tehden viinistä suutuntumaltaan pehmeän. Kokonaisuus jättää tasaisen harmonisen jälkivaikutelman.
Viini on valmista juotavaksi, mutta se kestää varastointia muutamien vuosien ajan. Nauti viini esimerkiksi tummien linturuokien tai yrteillä maustettujen vaaleiden liharuokien kanssa.
Gevrey Chambertin 2007
Avoin, makean mausteinen tuoksu on reilusti punasävytteinen. Siitä voi erottaa kypsää marjaisuutta, kirsikkaa ja luumuakin muistuttavia vivahteita. Aromeiltaan tuoksua seuraava maku on keveähkö ja suutuntumaltaan melko napakka. Tuoksun lupaama marjaisuus sävyttää myös makua, jonka intensiteetti kasvaa suussa. Kokonaisuutena viini on nuori ja tuore, mikä antaa suutuntumalle jäntevyyttä. Kokonaisuus jättää varsin pitkän, veden kielelle nostattavan jälkivaikutelman.
Viini on valmista nautittavaksi, mutta se kehittyy suotuisasti vielä usean vuoden ajan. Mikäli nautit viinin nyt, suosittelen sitä esimerkiksi pitkään haudutettujen lihapatojen tai tummien lintujen seuraan.
Kuuden pullon sekoitelaatikon hinta veroineen on 125 euroa.
Laatikossa on kaksi pulloa kutakin valkoviiniä.

Tilaukset osoitteessa www.carsin.com –>Tilaa Bouquet Club -viinit tästä.
Korostamme, että Viini-lehti ei toimi kaupan osapuolena. Bouquet Clubin jäsenille suositeltavien viinien myyjänä toimii S.A.R.L. Carsin Wines -niminen yhtiö Ranskassa.
Viinien viimeinen tilauspäivä on 19.5.2010.
|